Olemme olleet yli 30 vuotta naimisissa ja edelleen mieheni yllättää minut rakkaudellaan. Hän on ihana; huomioi minua ja auttaa.
Tänään töiden jälkeen ruoka jälkiruokineen oli valmiina. Kun kerroin,että huomenna on illalla koulutusta enkä tiedä, mitä laitan päälleni, niin mieheni meni vaatekaapilleni ja toi sieltä vaatteita ja ehdotteli, että olisiko tämä sopiva...entä tämä jne....Aivan uskomatonta!
En tiedä, miten voin olla hänelle kyllin hyvä? Miten elämä voi olla näin onnellista?
Tänään töiden jälkeen ruoka jälkiruokineen oli valmiina. Kun kerroin,että huomenna on illalla koulutusta enkä tiedä, mitä laitan päälleni, niin mieheni meni vaatekaapilleni ja toi sieltä vaatteita ja ehdotteli, että olisiko tämä sopiva...entä tämä jne....Aivan uskomatonta!
En tiedä, miten voin olla hänelle kyllin hyvä? Miten elämä voi olla näin onnellista?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kiva juttu
Eihän tuo mitään ole. Olen ollut yli 50-vuotta naimisissa ja mies tekee käytännössä kaiken :)
Oletko halvaantunut?
Mistä sellaisen miehen saa - tuo olisi aivan ihanaa.
Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä <3
Niinhän se on, voisimme jokainen tahoillamme miettiä, mikä on jälkeenjääneiden lastemme perintö?
Ylenpalttinen rakkaus ?
ylenpalttinen narsismi
kulkee geeneissä
Niin. Jälkeenjääneiden!
Enpä tuota tiedä tahatonta, mutta kaikkien, jotka jäävät jälkeen ;)
Minunpa mieheni sivelee leivätkin aamulla valmiiksi ja levittää takkinsa lumiselle tielle että pääsen tossuissani hienoon autooni ajamaan ei vaan takapenkille. Hänhän ajaa minut töihin ja hakee minut töistä ja varmistaa että asiani ovat hyvin ja erinomaisesti. Njaaaaa.
Onnea teille. Hyvä että teitä onnellisiakin löytyy ☺
Ihan kiva että tästä pitää elvistellä. Tulostapa tuosta nyt huoneentaulu itselles.
Olin aviomieheni kanssa 20 vuotta, ja olen ääriäni myöten kiitollinen, kun juuri hän opetti minut niin itsenäiseksi ettei onnellisuuteni ole riippuvainen yhdenkään miehen tekemisistä tai huomionosoituksista tai rakkauksista.
Häneltä oli siis turha pyytää tai odottaa mitään apua missään asiassa. Aluksi olin riippuvainen miehestä ja tukeuduin lähes kaikessa häneen. Häneltä en siis kuitenkaan saanut apua, vaan kaikki tehtiin hänen tahtonsa ja tarpeidensa mukaan, minun tarpeillani ei ollut väliä. Siinä vanavedessä elelin aluksi tyytyväisenä, hyyryläisenä ja kylkiäisenä. Lapsia syntyi, apua olisin todellakin tarvinnut lastenhoitoon ja muuhun arjen pyöritykseen.. no yksin sain selvitä ja yksin kasvattaa lapset palkkatyön ja kodinhoidon ohessa.
Parissa kymmenessä vuodessa mies olikin ulkoistanut itsensä perheestä, kun ei ollut osallistunut mihinkään, ja minä pystyin hoitamaan itsenäisesti kaiken. Eleli aviossa kuin sinkkumies, sillä vaan että hänellä oli valmiiksi ostetut, pestyt ja viikatut vaatteet kaapissa, puhdas koti, ruuat ostettuna ja usein laitettuna, ja muutkin kaikki puitteet oli kunnossa, että olisi voinut onnellisena olla, mutta silti aina vain kiukkusi, kun kotiin tuli ja kotona ärripurrina möksötteli. Havahduin, että eipäs tuollaisella miehellä mitään tee, joka ei osaa olla tyytyväinen mihinkään ja aiheuttaa vain lisätyötä minulle ja mielipahaa perheessä.
Niin sai mies lopullisen ulkoistuksen, ja minä häneltä niin mahtavan elämän opin, että olen häntä monesti kiittänytkin siitä, kun jätti minut kaikessa selviämään yksin!
Sitä vaan on ihan mahtavan onnellinen olo, kun onnellisuus on omissa käsissä. Uuden aviomiehen kanssa molemmat eletään omissa talouksissa, hoidetaan kumpikin omat asiamme tahoillamme, mutta tottahan toki yhteistuumin hoivaillaan toisiamme lemmenpuuhissa ;)
On se jännä miten eri tavalla me ihmiset saadaan elämässä kiksejä.. minä en halua, että mies laittaa ruokaa minulle tai tonkii vaatteitani. Mutta jokainen tyylillään..
Kysymys onnelliselle, 30 vuotta naimisissa olleelle naiselle- hienoa että näin on käynyt, mutta miksi kirjoittelet siitä tänne? Nauti siitä jos sinulla kerran onni on.
Oih ja voih aloittaja. Mietipä nyt sinä puhut kuinka olet menossa kauemmas koulutukseen ja mies on niin ilahtunut, että katsoo sinulle vaatteetkin valmiiksi, että etkö jo pian menisi. Ja mitähän sillä välin tapahtuu.