Hei. Olen jo monena yönä nähnyt unia, joissa on ollut zombeja. En hirveesti niistä muista, mutta zombien esiintyminen niissä on jäänyt mieleen.
Viime yönä näin unta, että zombit jahtasivat, jonka jälkeen muistan vain sen, että olimme ystäväni kanssa asunnossa. Minulle tuli pissahätä ja päätin mennä virtaamaan rappukäytävään asunnon oven eteen. Sitten isäni tuli rappukäytävään puhumaan minulle, ensin huusin, että et varmana tule nyt, mutta isä jatkoi kävelemistä rappusia ylös. Hän jäi alemmalle tasanteelle ja alkoo juttelemaan kanssani. Enää en muista mistä puhuttiin, mutta keskustelun loputtua minulla oli tosi rauhallinen olo ja menin sisälle. Käännyin vielä ympäri ja toivotin isälleni hyvät yöt.
Joten, mitähän tällainen uni voisi tarkoittaa? Zombeja olen nähnyt ainakin kolme yötä putkeen jo.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Se ei tarkoita mitään. Unet on täysin maallinen ja biologinen ilmiö, ilman mitään yliluonnollisuutta. Kun nukut, tietoisuutesi on blokattu ulkomaailmasta. Tässä tilassa sinä olet vain ja ainoastaan sitä, mitä muistiisi on tallentunut elävästä elämästä, televisiosta, elokuvista, youtubesta, radiosta, kirjoista... Käytännössä unen aikana elät tässä muistojen maailmassa ulkomaailmasta eristettynä. Unet on hallusinaatioita, joita aivosi visualisoi tiettyjen "parametrien" mukaan. Saatat uneksia jostain vuosien takaisesta asiasta tai sitten eilispäivän asioista. Unien tulkinta taas perustuu muinaisuskomuksiin, siinä missä jumalat yms. Se on vain sitä, tulkintaa, jolla on usein taipumus saada vaikutteita yliluonnollisista tarinoista. Joskus näet unessa jotain, joka tapahtuu seuraavana päivänä, tai viikon kuluttua. Tästä muodostuu muinaisuskomusten maustamana harha "enneunesta". Kyse on täysin onnekkaasta sattumasta, kuin myös joissain tapauksissa liian vapaasta tulkinnasta.
Me eletään ristiriitaista aikaa, kun tiede tuli rikkomaan sen todellisuuden, minkä ihminen oli kymmenien tuhansien vuosien aikana rakentanut. Tiede on antanut tälle vanhalle maailmalle radikaalin pöllytyksen. Silti nykyäänkin me halutaan uskoa joihinkin muinaisperusteisiin asioihin, mutta jotkut toiset asiat taas leimataan hömpäksi. Esim. suomalaisista enemmistö uskoo kristinuskon kuvailemaan Luojaan, mutta samalla pitää esim. kreikkalaista vastaavaa mytologiaa hömppänä. Ristiriitaista, vai mitä? Uskomuksellisuus pitää ihmistä hankalassa tilanteessa, varsinkin nykyään, kun kaksi erilaista maailmaa tönii ihmistä suuntaan ja toiseen. Mihin uskoa, mihin ei? Miksi ihminen valitsee tietyt asiat omaan todellisuuteensa, samalla tuomiten toisenlaiset asiat ei todellisiksi? Miksi ihminen rakentaa näin kummallisen todellisuuskäsityksen? Älykkäästi ajatteleva ihmiskunta on vielä todella nuori, kuten on tiedekin, mutta onneksi evoluutio ohjaa meitä pehmeästi oikeaan suuntaan. Tulevaisuudessa ei tarvitse enää pohtia, mitä esim. zombit unessa merkitsee :)
Mitä ikäluokkaa olet, voiko liittyä kaveripiiriin?