Mietittäväksi:
Yhteishaun ollessa tulossa/käynnissä ajatukseni lennähti aikaan, jolloin olin 19 v. ylioppilas ja kaikki elämä edessä. Tuosta on kulunut nyt 33 v. Opiskelin kahdessa yliopistossa; vuoden yhdessä todetakseni että ei ole minun paikkani. Yritin hakea takaisin opistoon, josta sain aikaisemmin paikan, mutta en ottanut sitä vastaan yliopistopaikan vuoksi. Uudessa haastattelussa psykologi sanoi, että jos ei viihdy yhdessä paikassa, viihtyykö toisessakaan. Vuotta aiemmin sain hyvät pisteet testeissään. Virheitä ei olisi 19 v. saanut tehdä. Piti hänen mukaansa tietää, mitä loppuelämällään tekisi.
Hain toiseen yliopistoon, josta valmistuin ohjelman mukaan 5 vuoden päästä. Edessä 6 vuoden opintolainat, niinkuin silloin pitikin, muuten ei köyhäästä perheestä valmistu mihinkään.
Lasten kanssa työskentelyä menestyksekkäästi, suurta luottamusta nauttien kaikilta vanhemmiltaankin.
Työpaikkakiusaamista. Vei uskon terveeseen työyhteisöön. Enkä sellaista ole sittemmin nähnytkään. Jos kiusaamisen kohde ei ole sillä kertaa tulokas (minä), vanhassa työyhteisössä kytee työntekijöiden kesken erittäin vahingoittavat olosuhteet.
Lopulta sanoin virkani irti 39 vuotiaana. Suomeen iski lama. Vähäiset virat muualla täytettiin huomattavasti nuoremmilla ja poikkeuskoulutetuilla. Halvempaa. Nuorisotakuu.
Uusi lapsi. Luvattu työn jatko annettiinkin toiselle. Ei tarvinnut maksaa äitiysloman ajan palkkaa kahdelle. Kaksi vuotta lapsen kanssa kotona. Työttömänä. Viraton ihminen sijaiseksiko ja vauva kotona? Ei ollut mikään pakko ottaa. Työhönottokriteerinä käy pätevien hakijoiden kesken "sopivin".
Sairastuin syöpään, viraton ihminen. Kesäloma työttömänä ja syöpäleikkauksessa. Jonkun täytyy perheessä ansaita, joten syöpähoidot ja työtä yhtäaikaa. Polvileikkaus. Sairausloma. Nilkkaleikkaus. Sairausloma.Ei onnistunut. Uusi pitkä sairausloma, uusi työ..uusi leikkaus. Uusi pitkä sairausloma. Lapsi sairastuu psyykkisesti. Uusi työ. Työssäkäynti katkonaista lapsen oirehtimisesta johtuen, lopulta mahdotonta. Työttömyyttä nyt 2,5 v. jonka aikana olen yrittänyt opiskella uutta ammattia. Fyysinen vika esti työharjoittelun..uupuminen, sairausloma. Kulukorvaukset opintojen ajalta palutettava, yli 1000 e, koska sairausloma. Aikaa valmistautua enää 3 kk. Tai kaikki tuet takaisin.
Ikää kohta 52 v. Miksi edes ikinä lähdin nuorena opiskelemaan. Nyt ylivelkaantuneena työttömänä tulot n. 600 e,/kk. Jos olisin nuorena vain lähtenyt töihin, tehnyt sijaisuuksia, lyhyitä kursseja sen sijaan että olen kalliisti oman opiskeluni aikoinaan kustantanut lainalla, ja sillä valmistunut unelma-ammattiini mutta huonon johtajuuden takia luopunut siitä, koska oli mahdotonta olla virassa (asiaa "hoidettiin" kyllä, mutta narsisti ei näe vikaa toiminnassaan, vaikka kaikki muut lakosivat edessään ja lähtivät), niin ANSAITSISIN nyt paremmin.
Opiskelulla voi täyttää päivänsä ja saada tietotaitoja, mutta summa summaarum: mene töihin, ei koulunpenkille toisen asteen opiskelujen jälkeen. Vaihda maata!
Yhteishaun ollessa tulossa/käynnissä ajatukseni lennähti aikaan, jolloin olin 19 v. ylioppilas ja kaikki elämä edessä. Tuosta on kulunut nyt 33 v. Opiskelin kahdessa yliopistossa; vuoden yhdessä todetakseni että ei ole minun paikkani. Yritin hakea takaisin opistoon, josta sain aikaisemmin paikan, mutta en ottanut sitä vastaan yliopistopaikan vuoksi. Uudessa haastattelussa psykologi sanoi, että jos ei viihdy yhdessä paikassa, viihtyykö toisessakaan. Vuotta aiemmin sain hyvät pisteet testeissään. Virheitä ei olisi 19 v. saanut tehdä. Piti hänen mukaansa tietää, mitä loppuelämällään tekisi.
Hain toiseen yliopistoon, josta valmistuin ohjelman mukaan 5 vuoden päästä. Edessä 6 vuoden opintolainat, niinkuin silloin pitikin, muuten ei köyhäästä perheestä valmistu mihinkään.
Lasten kanssa työskentelyä menestyksekkäästi, suurta luottamusta nauttien kaikilta vanhemmiltaankin.
Työpaikkakiusaamista. Vei uskon terveeseen työyhteisöön. Enkä sellaista ole sittemmin nähnytkään. Jos kiusaamisen kohde ei ole sillä kertaa tulokas (minä), vanhassa työyhteisössä kytee työntekijöiden kesken erittäin vahingoittavat olosuhteet.
Lopulta sanoin virkani irti 39 vuotiaana. Suomeen iski lama. Vähäiset virat muualla täytettiin huomattavasti nuoremmilla ja poikkeuskoulutetuilla. Halvempaa. Nuorisotakuu.
Uusi lapsi. Luvattu työn jatko annettiinkin toiselle. Ei tarvinnut maksaa äitiysloman ajan palkkaa kahdelle. Kaksi vuotta lapsen kanssa kotona. Työttömänä. Viraton ihminen sijaiseksiko ja vauva kotona? Ei ollut mikään pakko ottaa. Työhönottokriteerinä käy pätevien hakijoiden kesken "sopivin".
Sairastuin syöpään, viraton ihminen. Kesäloma työttömänä ja syöpäleikkauksessa. Jonkun täytyy perheessä ansaita, joten syöpähoidot ja työtä yhtäaikaa. Polvileikkaus. Sairausloma. Nilkkaleikkaus. Sairausloma.Ei onnistunut. Uusi pitkä sairausloma, uusi työ..uusi leikkaus. Uusi pitkä sairausloma. Lapsi sairastuu psyykkisesti. Uusi työ. Työssäkäynti katkonaista lapsen oirehtimisesta johtuen, lopulta mahdotonta. Työttömyyttä nyt 2,5 v. jonka aikana olen yrittänyt opiskella uutta ammattia. Fyysinen vika esti työharjoittelun..uupuminen, sairausloma. Kulukorvaukset opintojen ajalta palutettava, yli 1000 e, koska sairausloma. Aikaa valmistautua enää 3 kk. Tai kaikki tuet takaisin.
Ikää kohta 52 v. Miksi edes ikinä lähdin nuorena opiskelemaan. Nyt ylivelkaantuneena työttömänä tulot n. 600 e,/kk. Jos olisin nuorena vain lähtenyt töihin, tehnyt sijaisuuksia, lyhyitä kursseja sen sijaan että olen kalliisti oman opiskeluni aikoinaan kustantanut lainalla, ja sillä valmistunut unelma-ammattiini mutta huonon johtajuuden takia luopunut siitä, koska oli mahdotonta olla virassa (asiaa "hoidettiin" kyllä, mutta narsisti ei näe vikaa toiminnassaan, vaikka kaikki muut lakosivat edessään ja lähtivät), niin ANSAITSISIN nyt paremmin.
Opiskelulla voi täyttää päivänsä ja saada tietotaitoja, mutta summa summaarum: mene töihin, ei koulunpenkille toisen asteen opiskelujen jälkeen. Vaihda maata!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.