Aihe: Suomen 75 000 linja-autopysäkkiä digitoitu: Google Transit leviää vähitellen koko maahan
Suomen 75 000 linja-autopysäkkiä digitoitu: Google Transit leviää vähitellen koko maahan
Pääkaupunkiseudulta tuttu julkisen liikenteen reittipalvelu levittäytyy vähitellen koko maahan. Matkahuolto pystyy Google Transit -palvelun avulla tuomaan matkustajien kännyköihin tiedot bussien reiteistä ja aikatauluista. Tarvittaessa voi tarkastella jopa kuvaa pysäkistä.
•
Näin Google Transit neuvoi matkustamaan kotiovelta Hämeenlinnasta Riihimäelle hyödyntäen sekä paikallisliikennettä että kaukoliikennettä. Kuva: Miki Wallenius / Yle
Linja-automatkustaja voi jatkossa sormen näpäytyksellä ilmoittaa älypuhelimelleen oman sijaintinsa sekä osoitteen, johon hän on pyrkimässä.
Google Transit -reittipalvelu hyödyntää tunnettua karttapalvelua Google Mapsia. Google Transit näyttää, missä sijaitsee lähin päämäärään vievä joukkoliikenteen pysäkki ja sen aikataulut. Siirtymällä Google Mapsin street view -näkymään voi vielä tarkistaa, kummalla puolella moottoritien liittymää pysäkki sijaitsee.
Samalla palvelulla on Suomessa voinut jo aiemmin hyödyntää pääkaupunkiseudun ja suurimpien kaupunkien julkisen liikenteen reittejä sekä koko maan kaukoliikenteen pikavuorobussien kulkureittejä.
Nyt palvelu on kuitenkin laajentumassa vauhdilla eri puolille Suomea.
– Meillä on muita kaupunkeja tulossa mukaan vielä tämän kevään aikana, kertoo Matkahuollon liiketoimintojen päällikkö Jukka Ylitalo.
Tällä viikolla mukaan tulivat Hämeenlinnan, Riihimäen ja Valkeakosken paikallis- ja seutuliikenteen aikataulu- ja reittitiedot.
Suomen kaikki bussipysäkit on digitoitu
Matkahuollolla on käytössään digitaalisessa muodossa tiedot koko maan linja-autopysäkeistä ja niiden kautta kulkevasta liikenteestä. Tietoa on kerätty vähitellen vuosien ajan.
– Me olemme nyt digitalisoineet koko Suomen pysäkkiverkoston, se on noin 75 000 pysäkkiä.
– Se on ollut kaiken alku ja juuri, jolla pystymme tuottamaan muita palveluja ja kertomaan, mitä vuoroja minkäkin pysäkin kautta kulkee ja mihin kellonaikaan.
Pääkaupunkiseudulla on vuosia ollut käytössä oma reittiopas, joka osoittautunut käteväksi ja suosituksi. Kun kaupunkien paikallis- ja seutuliikenne löytyy kännykästä, se tuo Jukka Ylitalon mukaan euroja myös bussiyhtiöille.
– Kyllä, ehdottomasti. Uskon, että tämä tuo joukkoliikenteelle lisää matkustajia.
Koordinaattorit päivittävät tietoja jatkuvasti
Erityisesti reittipalvelusta hyötyy satunnainen joukkoliikenteen käyttäjä. Hän pystyy nyt suunnittelemaan matkansa ja katsomaan eri vaihtoehtoja.
– Google Mapsia käytetään useihin siihen, miten henkilöautolla päästään haluttuun päämäärään. Matkahuolto pystyy siinä rinnalla näyttämään, miten joukkoliikenne voisi palvella sitä samaa reittiä, Ylitalo selittää palvelun markkinointinäkökulmaa.
Karttapalveluiden päivitykset saattavat olla joskus vanhentuneita. Onko vaara, että Google Transit kertookin bussivuoroista, joita ei enää ajeta?
– Matkahuollolla on Helsingissä, Turussa ja Tampereella omat koordinaattorit, jotka ylläpitävät ja päivittävät pysäkki- ja aikataulutietoja jopa päivittäin, myös tähän reittipalveluun, Jukka Ylitalo vakuuttaa.
Googlen reittipalvelu toimii lähes 70 maassa. Julkisen liikenteen tietoja on koossa yli 18 000 kaupungista eri puolilta maailmaa.
Suomen 75 000 linja-autopysäkkiä digitoitu: Google
googlaanyt
1
843
Vastaukset 1
- oikein.ituhipeille
Ituhippien päästötön matkailumuoto keksitty, bussimatka ilman moottoria. Saatte liikuntaa samalla kun työnnätte koko matkan sitä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202472Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401652Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6551079- 106993
- 71982
- 98936
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728