Molemmat vanhempani ovat narsisteja siitä ei ole epäilystä ja en nyt tunne olevani kiinni heissä enää niin kuin ennen olin vähän heidän palvelija ja myönnyin elämään heidän ehdoillaan. Luonteeni on hyväntahtoisuus haluten kaikille hyvää ja en tahdo päästä irti siitä että tuntuu surulliselta että heidän takia lapset joutuu käsittelemään vakavia asioita eikä heitä saa edes ymmärtämään toimia toisin. Tämä ei suoraa kohdistu heihin vaan siihen että on ikävä kun tietyllä tavalla he ovat yrittäneet kaikkensa mutta eivät ole pystyneet parempaan johtuen siitä miten heidät on aikanaan kasvatettu ja elämä kohdellut. Olen myöskin kokenut kiristystä ja syyllistämistä heidän puolelta jolloin nämä ajatukset eivät ole mielessä vaan se että nyt on päästävä pakoon.
Onko minulla jotain käsittelemättömiä asioita heihin liittyen vai onko tämä minun omasta luonteestani johtuen että olisi ollut kiva kun olisi normaalit vanhemmat joiden kanssa jakaa elämä ja iloita asioista joita teen jota ei nyt voi? Tämä on tullut ennen aina välillä mutta nyt se on ollut voimakkaana jo viikon. Varmaan oli reaktio kun kahvilassa katsoin perhettä joka juhli jotain lapsen tekoa ja tämä johti suruun itsellä ettei omien vanhempien kanssa voi tehdä mitään tuollaista.
Onko minulla jotain käsittelemättömiä asioita heihin liittyen vai onko tämä minun omasta luonteestani johtuen että olisi ollut kiva kun olisi normaalit vanhemmat joiden kanssa jakaa elämä ja iloita asioista joita teen jota ei nyt voi? Tämä on tullut ennen aina välillä mutta nyt se on ollut voimakkaana jo viikon. Varmaan oli reaktio kun kahvilassa katsoin perhettä joka juhli jotain lapsen tekoa ja tämä johti suruun itsellä ettei omien vanhempien kanssa voi tehdä mitään tuollaista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulla on tyhjiö elämässä minkä vain aika voi parantaa. Vanhempien poistuminen esim luonnollisen kuoleman kautta on helpompi käsitellä kuin tuolla tavalla heidät menettää.