{ Pitäskö tehdä jotain asialle?}

ongelmissaasiankanssa

Ongelmani on se että oon ollut jo vähän päälle yli vuoden ihastunut yhteen rinnakkaisluokkalaiseen poikaan ja sen matkan aikana mitä on ollut sen kanssa on yhtä alamäkeä ja ylämäkeä. En edes osaa kuvailla. Yhdessä kohtaa kaikki oli siis ihan hyvin kun eräs tyttö ei ollut kuvioissa ja sitten kesällä kaikki olikin taas toisin kun se astu kuvioihin ja alkoi inhoomaan mua ja minä tietysti sitä sen käytöksen takia. Sitten kun koulut taas alkoi olin jo lähes unohtanut koko jätkän koska ajattelin että mitä järkeä enää on käyttää aikaa yhteen ihmiseen jolla on jo mahdollisuus olla toisen kanssa eli siis sen tytön. Ja sillon luulin jo että ne alko seurustelemaan mutta koulussa ne ei ollutkaan paljoa tekemisissä. Silti inhosin sitä tyttöä ja hän minua. Itse en ole ollut hänelle ilkeä missään mutta se oli mulle aina. Mietin aina että miksi sen pitää olla aina niin vitun ilkeä mulle jos kerta sillä on paljon paremmat mahdollisuudet siihen jätkään. Lopulta syksyn aikana olin huomannut minun tunteiden palata ja vaan koska se jätkä alkoi katsella mua sun muuta. Kunnes sitten taas tuli fiilis että vitut siitä jätkästä ja ei meistä tulis mitään. Ei edes kavereita. Syksyn lopulla aloin jotenkin jo irrottaa koko jätkästä mutta edelleen oli välillä pieniä tunteita sitä kohtaan ja teki mieli kertoa se hänelle ja kysyä mikä tää meidän juttu on koska se tiesi siitä että olin ihastunut siihen. Tosiaan nykyään en tiedä edes olenko ihastunut siihen koska tunteet sitä kohtaan on jotenkin hiipunut pois. Syynä se tyttö joka edelleen on ihastunut siihen samaan ihmiseen kuin minä. Toinen syy on jotenkin että mun tunteilla taas leikitään niin kuin kahden jätkän kanssa on käynyt. Okei tää romaani on ollut nyt ihan helvetin pitkä, tylsä ja sekainen mutta kai te tästä jotain saatte päähänne. Nyt vaan haluaisin teiltä mielipidettä että pitäisikö oikeesti odottaa vai tehdä jotain asialle koska tosiankaan en tiedä onko mulla kohta enää tunteita siihen jätkään. Mun tunteet sitä kohtaan heittelehtii välillä pois ja välillä takas. Välillä se osaa olla ihana ja välillä kamala koska sen käytös ja se mitä se on tehnyt aiemmin mulle. Mutta musta tuntuu et tää oli tässä. Tais jäädä jotain epäselväksi niin kysykää sitten. Kiitos :)

2

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mmmmmmö

      Siis toi toinen syy toinen syy oli et jos se tekee sen saman kun ne muut kaksi jätkää mulle eli leikkii tunteilla

    • Jos tunteet häntä kohtaan muuttuvat kokoajan, kannattaa odottaa. Vaikka mitäpä minä mistään tiedän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      73
      4665
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      107
      4151
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      63
      3730
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      38
      2911
    5. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      69
      2670
    6. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      28
      2663
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      55
      2637
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1977
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1948
    10. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      16
      1916
    Aihe