Hei, kaipailisin hyviä vinkkejä, mikäli jollakin on tietoa asiasta.
Tilanteeni on tämä: Vaihdoin jokin aika sitten työpaikkaa. Työsopimuksessani lukee, että työaikani on liukuva. Firmassa on myös tarkemmat ohjeet, mitkä ovat liukuma-ajat jne. Ohjeet ovat hyvät ja selkeät, ja mahdollistavat liukumien hyödyntämisen.
Todellisuus on kuitenkin osoittautunut vähän erilaiseksi.. Tiimipäällikkömme, joka ei ole virallisesti esimieheni, mutta joka käskyttää minua, on laatinut omat sääntönsä. Kun työt aloittaessani kysyin liukumista, hän sanoi, että liukumia ei ole tarkoitus kerryttää. Hän myös sanoi, että joskus on erikoistapauksia, jolloin liukumaan voidaan kirjata plussaa, mutta normipäivinä liukumaa ei tulisi kertyä.
Meillä työtunnit kirjataan omatoimisesti järjestelmään. Tämä tiimipäällikkö neuvoi minua kirjaamaan normaalitunnit, vaikka olimme olleet normaalia työaikaa pidempään töissä.
Mikäli haluaisin pitää puolta tuntia pidemmän tauon, tai lähteä aiemmin mutta kuitenkin liukuma-ajan puitteissa kotiin, minun tulee tehdä tunnit takaisin samana päivänä. Lisäksi tältä tiimipäälliköltä pitää kysyä lupa, mikäli mielii lähteä kotiin ennen klo 16 (liukuma-aika alkaa klo 15).
Voiko työnantaja tai tässä tapauksessa tiimipäällikkö sanella omat säännöt liukumien suhteen? Olen ymmärtänyt, että liukumien pitäisi mahdollistaa joustaminen eri työpäivien välillä. Edellisessä työpaikassani systeemi toimi loistavasti, ja nyt olenkin ihan pöllämystynyt. Ymmärrän toki, että tietyt tehtävät vaativat läsnäoloa tiettyyn aikaan jne, mutta eihän tässä pääse hyödyntämään liukumien ideaa ollenkaan. Lisäksi työni on aika itsenäistä, eikä todellakaan ole väliä mihin kellonaikaan työni teen.
Lisäksi tiedän, että muissa tiimeissä liukuma-käytäntö toimii normaalisti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.