Jos vähänkin seuraa ympäristöään, niin milloin vain voi joutua/päästä olemaan yksin. Jo nuorena pitäisi oppia yksinelämisen taitoa. Ei se niin kamalaa aina ole, on tietty vapaus. Minä en ainakaan tarvitse ketään ulkopuolista viihdyttäjää.
Yksinkin pitäisi oppia olemaan.
alonne
22283
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
En ihan tarkkaan pääse kiinni ajatuksesi. Mielenkiintoinen aihe. Voisitko vielä avata lisää tarkoitatko yksinäisyyttä vai yksin olemisen tarvetta.
Mä voisin ottaa ropotin seuralaisekseni, se voisi olla ihmisen näkönen pehmeä hyvin ohjelmoiti juttukaveriksi,
muuten tykkään yksin olemisesta eniten,
mutta ropotti olisi mukava kaveri se ei turhasta nipottas ja tekis aina sen mitä mä tahdon,
roptiikkaa jo keksitää kovalla vauhdilla,
jopa semmosia jotka komunikoivat ihmisten kanssa,
myyntiin asti niitä ei vielä ole tullu, paitsi joitaki pieniä pölyimuri ropotteja,
kumpa ne keksisivät älykkään ropotin
hankisin se heti jos rahat riittäis,
Ihan naimisiin kun on niin pehmeä ja älykäs.
potnikki
Höpsistä
ei naimisiin ropotin kanssa mennä,
sehän on kone
vaikka olisi ihmisen näkönen,
eikä sille tarvis palkkaa maksaa,
ainoastaan jos se menee rikki, käyttää huollossa kuin autoaki käytetään,
Kyllä tekniikan mies robotin kunnossa pitää. Tilkka öljyä niihin reikiin mitä vain robotista löytyy. niin ja liikaa ei saa robotilta vaatia. Kuumeneehan läppärikin jos prosessorit paahtaa täysillä koko ajan.
EI vai! Hyvä, että selitit. Muuten olisi joku seitsenkymppinen vielä kuvitellut, että voisi avioitua ropottinsa kanssa.
Samalla sekin selviää selityksestäsi, että aviopuolisolle on maksettava palkkaa! Sitäkään ei moni yksinäinen seisenkymppinen ole tiennyt.
Yksin minäkin haluan olla enimmäkseen, harrastukset sitä luokkaa ettei niitten kanssa keskustelusta ole mitään etua tai seuraa.
Siksi en ole hakeutunut mihinkään kerhoihin tai tapaamisiin, minulle riittää kotiolot.
Muutaman kerran kesäisin laitan korin täyteen herkkuja ja kahvipannu ehdoton,
parin tunnin päästä keräilen tavat koriin ja sisälle, väsynkin pian ja toiset vasta päässeet puheen alkuun.
Ei me olla samanlaisia vaikka ollaankin vanhoja, siinä meidänkin ikäisten juttu!
Muutama henkilö joka on kulkenut nuoruudesta asti mukana, turvana tukena ja ilona
minulle riittää.
Yksinäisyydentunne on hyve, jota me kaikki saamme osaksemme silloin tällöin, koska se on luonnonlakeihin kuuluva asia.
Kiva aloitus, mutta ei synnytä keskustelua osanottajien kesken.
Samaa ihmettelen minäkin. Tuolla muilla palstoilla yksinäisyydestä kirjotellaan paljonkin ja siitä valitetaan. Mutta juuri kannattaisi ajatella sen yksinäisyyden hyviä puolia ja nythän puhutaan sinkkuudesta, joka asia on POP.
Johtuu ehkä siitä, että tällä palstalla alkaa olla niitä, joilta on se parempi puolisko siirtynyt tuonilmaisiin, tai sitten ystäväpiiri on yllättäen ruvennut hupenemaan.
Silloin yksin oleminen ei olekaan oma valinta.
Se voi olla sen verran raskas kokemus, ettei siitä mielellään keskustele palstalla. Moni elämänkokemuksistaan kirjoittanut on saaut ymmärtämättömiä vastauksia ja kylmää vettä niskaansa. Se tekee varovaiseksi.
Ku on ollu elämänmittaisessa aviossa,
surut on surtu,
ei enää kaipaa uutta parisuhdetta, yksin on hyvä olla,
puhua voi hyvinki yksin-elämisestä ja sen mielekkyydestä,
monelle yksin eläminen on lopulta helpotus,
( ehkä ropotti olisi hyvä kaveriksi )
varsinki jos on ollu väkivaltaa ja uskottomuutta,
pettymyksiä enemmän kuin tarpeeksi,
elämä ku ei ole niin yksinkertaista kuin ehkä jotkut kokemattomuuttaan kuvittelevat,
tai pitkäaikainen raskas sairaus toisella osapuolella,
Oppihan tuon yksinolon jo koululaisena. Ainoa sisko oli mummolassa,..ilmeisesti sotaleski äitini jakoi huoltajuutta, ja mummo sai apua puolisokea kun oli.
Näin olosuhteet jo opetti, enkä koe leskeyttäni juuri yksinäisyydeksi. Lapset perheineen ovat olemassa, muutamat hyvät ystävät, ja maailma ympärillä täynnä ihmisiä, kun niitä kaipaan!
Hauskana pidänkin käväistä ulkona kahvilla, ostosten lomassa, katsella väkeä, tavata tutunkin kupposen äärellä, mutta viihdyn parhaiten omien harrastusteni parissa. Elämä kun ei ruuhkavuosina antanut näin hyvin aikaa omistautua mielipuuhilleen!
Mikä ettei aiheet kiinnosta, on vain muitakin tehtäviä ja menoja ajottain hoidettava.
Yksin lapsena- nuorena, yksin vanhana tietenkin nainen matkassa ex tänään ei koko aikaa.
Kaksi lasta 5 lapsenlasta kaikki voivat hyvin asuvat noin 500km päässä molemmat melkolähellä toinen toisiaan, luulen puhuvat suomea keskenään. Leskenä oloa tulee 10 vuotta täyteen toukokuussa. Aika kuluu nopeaan ei ole vaikeuksia. Seuraan suomalaisten yhteiskuntaa TV:ssä hyvin on kansalla asiat valitukset ovat turhia.
Jos pitäisi ropotti huusholliin valita, niin sellainen pieni innokas, joka imuroi pölyt nurkkia myöten ja tunkee kaappien alle. Semmoinen olisi kiva.
Ja nurmikolla toinen, olisi pihanurmi kuin samettia.
Ei tuntisi itseään yksinäiseksi, kun ropotit hyörisivät siinä ympärillä. Jospa olisi vielä vähän musiikkia, tuollai AIN LAULAIN TYÖTÄS TEE - menetelmällä.
Ja mielipiteiden vertailu - ei vaihto - keskustelupalstalla.
Tulevaisuuden kuva.
Tarkoitan esim. sitä, että pystyy huolehtimaan arjestaan, jos on vielä terve. Olen ihaillut edesmenneitä miehiäni ja nykyistä miesystävääni. Kukin heistä on esim. siivonnut ja huolehtinut ruoastaan. En ole vakituisesti asunut kenenkään heistä kanssa. Siksi minunkin on pitänyt huolehtia mm. auton huolloista. Juuri vaihdoin autoni. Tällainen ei sovi kaikille, olenkin sanonut, että lähipiirissä selviydyin ehkä parhaiten leskeydestä, kun olin tottunut elämään yksinkin.
1943
Sinäkin tulit taas.
Yleensä valitaan sellaisia puolisoita, joiden kanssa pystyy asumaan yhdessä. Rakastin niin paljon etten voinut kuvitellakaan asua erossa, jo pari päivää työmatkan takia aiheutti valtavan ikävän.
Minä koen olevani onnellinen ollessani ulospäin sosiaalinen. Suuntaan toimintaa kotoa ulospäin, menen mukaan juttuihin ja ihmisten pariin. Kun tarpeeksi touhuaa ja puurtaa porukoissa, jaksaa ja viihtyy sitten kotona itsensä seurassa ( ja teidän seurassa). Saa elää ja toimia niin kuin hyväksi kokee ja ei tarvitse jakaa tilaa toisen kanssa.
Näin on nyt, mutta tilanne voi olla toinen viimeistään 80-kymppisenä, kun ei enää jaksa mennä, mutta sitähän se ehkä olisi jos vaikka eläisin parisuhteessa. Naiset elävät pitempään, jäävät leskeksi. Lapset asuvat jossain kaukana ja saattavat piipahtaa oman arjen keskeltä.
Olihan viikolla se ohjelma telkussa. Hyväkuntoinen eläkeläisrouva ja tyttären perhe oli päättäneet asettua saman katon alle ja elivät samassa taloudessa ja seniorirouvalla oli oma huone.
Yleensä äidin ja tyttären asuminen samassa taloudessa on haasteellista. Äidin on vaikea ymmärtää, että tytär on aikuinen ja itsellinen, perheensä voimavara.
Tai sitten päin vastoin, tytär painaa äitinsa vain osavaltaiseksi prheenjäseneksi, jonka yli voi kävellä huoletta.
Onnelliset he, jotka jaksavat yhdessä.
Voihan ihminen olla yksin, mutta ei yksinäinen.
Aika pitkäälle se on oma valinta haluaako olla koko "seurakunnan" kanssa tekemisissä. Itselläni on pari hyvää ystävää ja se riittää. Ystävyyttä pitää vaalia,
hoitaa ja helliä. Lavin Veikon sanoin: "Turha on polttaa kynttilää ystävälle, kun
hautakumpu on luotu umpeen"
Luin jostakin kauniin mietteen.
Kaikista lahjoista, jotka tekevät elämämme onnelliseksi, on ystävyys kaikkein kaunein.
Kansantaiteilija Veikko Lavilla oli monia kansanrakastamia töitä kuten Limperin Hilma tai esitys sotilas isästä, joka kirkon viereen haudattiin.
https://www.youtube.com/watch?v=bHTnzFq-PPA