Lopetin terapian kesken 2014. Lopetin myös lääkkeet. Sain hoitoa keskivaikeaan masennukseen (sitä ennen vielä diagnosoimaton syvä masennus) ja lopettaessani terapian mulla oli lievää masennusta johon myöhemmin sain työterveyspsykologilta omahoito-ohjeita, jotka kuitenkin nekin jätin kesken.
Onko normaalia kun vielä 2017 mulla on vieläkin lievää masennusta? Olo ei ole palautunut normaaliksi 3 vuodessa. Pitäskö mun vaatia jonkinlaista lääkitystä? Muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja saan varsinaisesti hoitoa vaikeaan sosiaalisten tilanteiden pelkoon - lievä masennus havaittiin sivujuonteena kun psykologi halusi varmuudenvuoksi testata senkin.
Olisiko mahdollista että mulla olisi dystymia? Mulla ei ole olo pahentunut muttei myöskään parantunut. Välillä on pahempia jaksoja, mut ne kestää pahimmillaankin vain viikon ja sitten palaan lievään masentuneisuusen tilaan.
Ainoa masennuksesta kielivä juttu on armoton anhedonia ja apatia eli en innostu oikein mistään tai kiinnostu mistään niinkuin ennen. Palo on tehdä asioita ja opiskelut sujuu hyvin - tykkään opiskella ja olen mielestäni oikealla alalla mutta kiinnostuneisuudenpuute ja mielihyväpuute vaivaa tai jos jokin kiinnostaa en saa siitä mielihyvää (aika ristiriitaista eikö?). Toinen juttu on että tunteet ovat laimenneet - tunnen kyllä tunteita, mutta ne ovat niin laimeita (jos olen oikeasti raivoissaan, tunnen olevani ärtynyt, jos olen oikeasti itkun partaalla tunnen olevani hieman herkistynyt).
Tämä vaikuttaa elämänlaatuun paljon - välillä olo on kuin robotilla. Muuten opiskelut sujuu erinomaisesti ja olen kerännyt ylimääräisiäkin opintopistettä ja oon tykittänyt kesätyöhakemuksia paikkoihin.
Haluaisin ystävystyä, mutta toisaalta ihmiset ei kiinnosta (apatia) ja toisaalta en saa siitä mielihyvää (anhedonia) ja tiedän että nämä ovat masennuksen päähäni laittamia ajatuksia. Tämä yhdistettynä SOS.fobiaan tarkoittaa että olen itsekseni suurimmaksiosaksi.
Minua huolestuttaa masennuksen syveneminen. Huolehdinko liikaa? Mitä voin tehdä?
Onko normaalia kun vielä 2017 mulla on vieläkin lievää masennusta? Olo ei ole palautunut normaaliksi 3 vuodessa. Pitäskö mun vaatia jonkinlaista lääkitystä? Muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja saan varsinaisesti hoitoa vaikeaan sosiaalisten tilanteiden pelkoon - lievä masennus havaittiin sivujuonteena kun psykologi halusi varmuudenvuoksi testata senkin.
Olisiko mahdollista että mulla olisi dystymia? Mulla ei ole olo pahentunut muttei myöskään parantunut. Välillä on pahempia jaksoja, mut ne kestää pahimmillaankin vain viikon ja sitten palaan lievään masentuneisuusen tilaan.
Ainoa masennuksesta kielivä juttu on armoton anhedonia ja apatia eli en innostu oikein mistään tai kiinnostu mistään niinkuin ennen. Palo on tehdä asioita ja opiskelut sujuu hyvin - tykkään opiskella ja olen mielestäni oikealla alalla mutta kiinnostuneisuudenpuute ja mielihyväpuute vaivaa tai jos jokin kiinnostaa en saa siitä mielihyvää (aika ristiriitaista eikö?). Toinen juttu on että tunteet ovat laimenneet - tunnen kyllä tunteita, mutta ne ovat niin laimeita (jos olen oikeasti raivoissaan, tunnen olevani ärtynyt, jos olen oikeasti itkun partaalla tunnen olevani hieman herkistynyt).
Tämä vaikuttaa elämänlaatuun paljon - välillä olo on kuin robotilla. Muuten opiskelut sujuu erinomaisesti ja olen kerännyt ylimääräisiäkin opintopistettä ja oon tykittänyt kesätyöhakemuksia paikkoihin.
Haluaisin ystävystyä, mutta toisaalta ihmiset ei kiinnosta (apatia) ja toisaalta en saa siitä mielihyvää (anhedonia) ja tiedän että nämä ovat masennuksen päähäni laittamia ajatuksia. Tämä yhdistettynä SOS.fobiaan tarkoittaa että olen itsekseni suurimmaksiosaksi.
Minua huolestuttaa masennuksen syveneminen. Huolehdinko liikaa? Mitä voin tehdä?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.