Suureen ääneen mesoaa että käänne tapahtunut. No juu. Kyllä näppärästi "käänsi" rahat. Eipä ole suomessa vielä ennen ollutkaan ketku Sipilän veroista rosvoa pääministerinä.
Sipilä kavalsi valtion kassasta 1,3 miljardia
26
344
Vastaukset
- Kannattaako-
Kovin olet rohkea jutuissasi.
Lienet se paljon mainittu Jytilä, jolla raha loppui apteekissa. - tuntiturpaan.ko
Kyllä tuo jo edyllättäisi vähintään sakkorangaistusta. Julkinen herjaaminen.
Missä se vitun somepoliisi luuraa?? Tämä on totta.Sipilä on aloittanut uuden aikakauden Suomen politiikassa .Käytetään härskejä keinoja ,joita aikaisemmat pääministereille ei olisi tullut edes mieleen. Käyttämällä valtion kassaa hän tulee aiheuttamaan kassakriisin . Eihän meillä "ylimääräistä rahaa" ole,joten nämäkin kassa rahat ovat toisaalta pois .Seuraavaksi Sipilä täyttää kassan myymällä valtion YRITYKSIÄ. Ja taas hehkutetaan ,että velkaa ei tarvinnut tehdä ! Mitä sitten kun kassa on tyhjä , ja yritykset MYYTY ? Sitten tehdään lisää VELKAA ja nostetaan VEROJA . Sipilä on kuitenkin silloin jo poistunut ESTRAADILTA ,ja nauttii suhmurointiensa tuloksista NEITSYTSAARILLA !
- S24uomlaineN
Voi Voi käytetään valtion rahoja valtion asioiden hoitamiseen. Hirmuista. Olisiko pitänyt toimia kuten ay-demarit, jotka käyttävät vuokralaisten rahoja omien tarpeidensa tyydyttämiseen?
Mitä valtion asioita on hoidellut, asiat ainakin sekaisin ja valheita tuutin täydeltä kuinka hienosti meillä menee.
Toivottavasti kansa tosiaan muistaa vaaleissa, kenen ansiota tämä ihanuus on.
- voivilttihattu
kyllä. katsoi hallituksen lompakkoa...ja se oli tyhjä kuten tavallista.
se oli tyhjä, koska hallituksen toimet ovat kasvattaneet ainoastaan hyväosaisten ökyjen lompakkoja.
sipilä otti sitten meidän kaikkien yhteisestä lompakosta 1,3 miljardia ja sanoi....nyt on taloutemme parantunut huomattavasti!- huhunkuulin
Laittoiko lastensa tilille? sellaistakin on jo huhuttu.
- JulkinenSukuselvitys
Onko Sipilä sukua sadun hölmöläisille?
Nämähän kantoivat säkillä valoa tupaansa kun ikkunat puuttuivat rakentamastaan talosta.
Jos Sipilän suku tutkittaisiin, takuulla löytyisi yhteys.
- tästäkin_on_puhuttu
Onko Sipilän mukaan pitkäaikaistyöttömyys vähentynyt?
- sipilällä-vääriä-tietoa
Sipilä antoi väärää tietoa eduskunnalla tässä asiassa. Jos työministeri Lindström ei olisi korjannut asiaa, väärä tieto olisi jäänyt voimaan.
Tekikö Sipilä tämän tarkoituksella? Tietenkin, jotta hallituksen toimet olisivat näyttäneet loistokkaammalta.
Tämäkin tapaus osoittaa Sipilän puhuvan totuuden vierestä. Mutta ei hätää. Oikeusasiamies vapauttaa kaikista syytöksistä tämän puhtaan pulmusemme.
- Ihan.pian
Kohta poistuu herjakirjoitus.
Taas onneton itkee, että hyväkirjoitus poistettiin. - Häh.häh.hää
Kai lapset ja serkkupojatkin osansa saivat ?
- ThreeDots
Rahat menivät Roisto-Sipilän omaan taskuun...
- mistänäitä
Sipilä hoitelee hymy huulilla valtion asioita kuntoon ja punikkiruput ovat tikahtua raivoonsa. Sellainen meno ei kertakaikkiaan sovi niille. Mahdollinen vaalivoitto pakenee horisonttiin työtä tekevien kansalaisten vaurastuessa ja saadessa jälleen elämänsä raiteilleen.
Kun saataisiin vielä punikkiruputkin suostumaan vastaanottamaan työtä, niin työllisyyskin kohenisi.- maanviljeljä
tarkoitatko meitä maanviljelijöitä punikkirupuilla? ettäs kehtaat!
- mistänäitä
maanviljeljä kirjoitti:
tarkoitatko meitä maanviljelijöitä punikkirupuilla? ettäs kehtaat!
Punikkirupuhan on melkein hauska.
Koska sinäkin möykky menet taas töihin. Olisi jo korkea aika. - Ylös.sieltä.Prk
mistänäitä kirjoitti:
Punikkirupuhan on melkein hauska.
Koska sinäkin möykky menet taas töihin. Olisi jo korkea aika.Voisithan sinäkin tukijussi sieltä pankolta kavuta alas muutenkin kun vaan ruokapöytään. Makuuhaavoja tulee jos kesään asti makoilet.
- mistänäitä
Ylös.sieltä.Prk kirjoitti:
Voisithan sinäkin tukijussi sieltä pankolta kavuta alas muutenkin kun vaan ruokapöytään. Makuuhaavoja tulee jos kesään asti makoilet.
Punikkirupu on tyystin erehtynyt. Minä saan Ilmariselta tulonsiirtoa 4400 euroa kuukaudessa. Kyllä kannatti käydä oikeissa töissä.
- Marjoja.poimimalla.vain
mistänäitä kirjoitti:
Punikkirupu on tyystin erehtynyt. Minä saan Ilmariselta tulonsiirtoa 4400 euroa kuukaudessa. Kyllä kannatti käydä oikeissa töissä.
Aika vähän kehtasit valehdella. Minä pistän paremmaksi. Eläkkeeni on 8600/Kk. Revi siitä.
- mistänäitä
Marjoja.poimimalla.vain kirjoitti:
Aika vähän kehtasit valehdella. Minä pistän paremmaksi. Eläkkeeni on 8600/Kk. Revi siitä.
Olet siis punikkirupu ja tulonsiirtoelätti. Vittu mikä idiootti, suksi vittuun ; )
- Vähän.faktoja
mistänäitä kirjoitti:
Olet siis punikkirupu ja tulonsiirtoelätti. Vittu mikä idiootti, suksi vittuun ; )
Heh, et voisi pahemmin erehtyä. En ole punikki enkä sentin latia koskaan sossusta tarvinnut. Työssä ollut koko ikäni ja itseni sekä perheeni elättänyt. Rohkenen epäillä että sinä peräkamarin poika et ole koskaan niin tehnyt.
- mistänäitä
Vähän.faktoja kirjoitti:
Heh, et voisi pahemmin erehtyä. En ole punikki enkä sentin latia koskaan sossusta tarvinnut. Työssä ollut koko ikäni ja itseni sekä perheeni elättänyt. Rohkenen epäillä että sinä peräkamarin poika et ole koskaan niin tehnyt.
Viimeinkin päästiin itse asiaan. Kaikki eläkeläiset ovat tulonsiirtoelättejä. Kai sentään sen tiesit idiootti?
Työssä käyvät maksavat sinunkin loisimesi.
- Muttasuuntaonoikeanyt
Miten niin kavalsi nekin rahat on mennyt suoraan työttömien makaamisen,hyysäämiseen ja elättämiseen eikä riittäneetkään vaan piti lainata 2,5 miljardia lisää.
- isä_nitro
Velkaraha menee matujen hyysäämiseen ja ylisuuriin eläkkeisiin.
- Chempolis-SipilänKlaani
"Miten niin kavalsi nekin rahat on mennyt suoraan työttömien makaamisen,hyysäämiseen ja elättämiseen"
Ookkona tyhmä vai muuten vain vähän vajaa, ellet sitten jopa vallan peräti lestakepuli..?
- TervaaJaHöyheniä
Fortumin kassasta rahaa sukulaisiensa firmoille iteroiva Chempolis-Sipilä tulee viellä karvaasti kokemaan sen mitä osakkeenomistajien todellinen viha on.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2489311Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52791Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051910Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2001909- 1391401
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,601387Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1281307Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931006- 69892
- 40828