Ole hyvä.
Kysymys lasten vastaanottamisesta Herran lahjoina perustuu Raamatun ilmoitukseen Jumalasta Luojana. Tämä kuvastuu esimerkiksi patriarkka Jaakobin vastauksessa veljelleen Esaulle tämän kysyessä Jaakobin lapsista: ”Nämä ovat lapset, jotka Jumala armossaan on suonut minulle” (1. Moos. 33:5). Vanhoillislestadiolaisuudessa on haluttu pitäytyä Raamatun ilmoitukseen, ja kielteinen suhtautuminen perhesuunnitteluun ei ole uusi asia.
Vuonna 1936 laajalti tunnettu ja arvostettu saarnaaja Arvi Hintsala käsitteli lapsikysymystä Rovaniemen suviseuroissa. Hintsala totesi, että sielunvihollinen väittää, että on ”parempi olla lapsia tekemättä, kun ei kerran pysty kunnolla elättämäänkään ja antamaan oikeaa kasvatusta”. Hintsala rohkaisi luottamaan tässäkin asiassa Jumalaan ja ottamaan lapset vastaan hänen lahjoinaan.
Kristillisyytemme puhujienkokouksessa aiheesta keskusteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1945, jolloin Kullervo Hulkko alusti aiheesta Avioliitto ja lapsirajoitus. Kokouksen pöytäkirjassa todetaan alustuksen johdosta syntyneen keskustelun tuloksena, että ”lapsirajoitus on Jumalan sanaa ja hyvää omantuntoa vastaan”.
Aiemmin ei keskustelulle ollut tarvetta, sillä yhteiskunnan ja kirkon yleinen suhtautuminen ehkäisyyn oli kielteistä. Sittemmin aiheesta on kirjoitettu usein SRK:n kirjoissa ja lehdissä, joissa on pysytty vuoden 1945 puhujienkokouksen kannassa.
Jumalan sanalla perusteltu
Ehkäisykielteinen kanta kristillisyydessämme perustuu Jumalan luomisjärjestykseen ja uskontunnustuksemme ensimmäiseen kappaleeseen. Avioliitto perustuu Jumalan säädökseen, jossa mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi (Mark. 10:6–8). Avioliiton yhtenä tehtävänä on suvun jatkaminen (1. Moos. 1:28).
Ihmisen järki kapinoi helposti Raamatun ilmoitusta vastaan. Se laittaa kysymään: Eikö maa ole jo täytetty? Miten jaksamme huolehtia kaikista lapsistamme? Miksi aviopari ei voi itse päättää perheensä koosta? Kristillisyydessämme on korostettu, että Raamattu lupaa, että ihminen saa kysymyksineen jättäytyä turvallisesti Jumalan viisauden ja johdatuksen varaan. Luoja tietää, milloin maa on täytetty, eikä yksikään ihminen synny tähän maailmaan Jumalan tietämättä.
Ensimmäisen uskonkappaleen lausuja tunnustaa: ”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.” Ihmisen elämä ei ole sattuman tulosta, vaan jokainen tähän maailmaan syntyvä lapsi on Jumalan luomistyö. Kristitty saa luottavaisesti jättää perheen lapsimäärän Jumalan päätettäväksi. Joillekin Jumala antaa ison perheen, joillekin pienemmän.
Lasten vastaanottamista tarkasteltaessa viitataan usein myös Samuelin kirjaan, joka puhuu Jumalasta elämän ja kuoleman Herrana (1. Sam. 2:6) sekä psalmiin, jossa todetaan: ”Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa” (Ps. 127:3). Kristillisyytemme opetus ei kuitenkaan perustu yksittäisiin Raamatun jakeisiin, vaan Jumalan sanan kokonaissanomaan, jonka mukaan päätös sekä elämän alkamisesta että sen päättymisestä kuuluu kaikkitietävän Jumalan käsiin.
Jumalan sanaan sidottu omatunto ohjaa oikeaan
Lasten vastaanottaminen Herran lahjoina on uskovaisille vanhemmille uskonasia, joskin siihen liittyy ilon ja rakkauden tunteiden ohella huolia ja pelkoja sekä kipua. Perheiden tilanteet vaihtelevat, ja aviopuolisot saattavat joutua hyvin erilaisten kysymysten eteen.
Lapsiperheen keskellä vanhemmat saattavat väsyä. Vanhempien jaksaminen on kysymys, jonka äärelle tulee vakavasti pysähtyä – erityisesti lapsiperheiden äidit tarvitsevat kaiken mahdollisen ja etenkin perheenisän tuen. Äidin ja isän jaksamisessa heidän avio-suhteellaan on suuri merkitys. Aviosuhteen hoitaminen merkitsee samalla koko perheen hyvinvoinnista huolehtimista. Läheisten auttamisen – rinnalla kulkemisen ja tuen – lisäksi tulee tarvittaessa hakeutua ammattiavun piirin.
Jumala voi sallia äidille myös sairautta, minkä vuoksi lääkäri saattaa todeta, että sen aikana äidin uusi raskaus ei ole terveydentilan vuoksi mahdollinen. Kristillisen uskon näkökulmasta myös sairaudet ovat Jumalan tiedossa ja hänen sallimustaan. Vakavan sairauden hoidon aikana on tärkeää, että äiti saa levätä ja parantua sairaudestaan. Tällöin on aina kyse aviopuolisoiden keskinäiseen kunnioitukseen perustuvasta omakohtaisesta ratkaisusta, jossa Jumalan sanaan sidottu omatunto ohjaa kristittyä.
Kipeissä tilanteissa aviopuolisoiden ei ole hyvä jäädä yksin, vaan asiasta kannattaa keskustella luotettavien uskonystävien kanssa rukouksen mielellä. Parhaimman turvan erilaisten kysymysten keskellä antaa Jumalan sanan rohkaiseva sanoma Taivaan Isän huolenpidosta ja johdatuksesta. Kipeiden tilanteiden keskelläkin Jumalan sana rohkaisee ennen kaikkea uskomaan ja luottamaan Jumalan johdatukseen.
Pekka Aittakumpu
Päivämiehen vs. päätoimittaja, pastori
Julkaistu Päivämiehessä 8.2.2017
Kysymys lasten vastaanottamisesta Herran lahjoina perustuu Raamatun ilmoitukseen Jumalasta Luojana. Tämä kuvastuu esimerkiksi patriarkka Jaakobin vastauksessa veljelleen Esaulle tämän kysyessä Jaakobin lapsista: ”Nämä ovat lapset, jotka Jumala armossaan on suonut minulle” (1. Moos. 33:5). Vanhoillislestadiolaisuudessa on haluttu pitäytyä Raamatun ilmoitukseen, ja kielteinen suhtautuminen perhesuunnitteluun ei ole uusi asia.
Vuonna 1936 laajalti tunnettu ja arvostettu saarnaaja Arvi Hintsala käsitteli lapsikysymystä Rovaniemen suviseuroissa. Hintsala totesi, että sielunvihollinen väittää, että on ”parempi olla lapsia tekemättä, kun ei kerran pysty kunnolla elättämäänkään ja antamaan oikeaa kasvatusta”. Hintsala rohkaisi luottamaan tässäkin asiassa Jumalaan ja ottamaan lapset vastaan hänen lahjoinaan.
Kristillisyytemme puhujienkokouksessa aiheesta keskusteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1945, jolloin Kullervo Hulkko alusti aiheesta Avioliitto ja lapsirajoitus. Kokouksen pöytäkirjassa todetaan alustuksen johdosta syntyneen keskustelun tuloksena, että ”lapsirajoitus on Jumalan sanaa ja hyvää omantuntoa vastaan”.
Aiemmin ei keskustelulle ollut tarvetta, sillä yhteiskunnan ja kirkon yleinen suhtautuminen ehkäisyyn oli kielteistä. Sittemmin aiheesta on kirjoitettu usein SRK:n kirjoissa ja lehdissä, joissa on pysytty vuoden 1945 puhujienkokouksen kannassa.
Jumalan sanalla perusteltu
Ehkäisykielteinen kanta kristillisyydessämme perustuu Jumalan luomisjärjestykseen ja uskontunnustuksemme ensimmäiseen kappaleeseen. Avioliitto perustuu Jumalan säädökseen, jossa mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi (Mark. 10:6–8). Avioliiton yhtenä tehtävänä on suvun jatkaminen (1. Moos. 1:28).
Ihmisen järki kapinoi helposti Raamatun ilmoitusta vastaan. Se laittaa kysymään: Eikö maa ole jo täytetty? Miten jaksamme huolehtia kaikista lapsistamme? Miksi aviopari ei voi itse päättää perheensä koosta? Kristillisyydessämme on korostettu, että Raamattu lupaa, että ihminen saa kysymyksineen jättäytyä turvallisesti Jumalan viisauden ja johdatuksen varaan. Luoja tietää, milloin maa on täytetty, eikä yksikään ihminen synny tähän maailmaan Jumalan tietämättä.
Ensimmäisen uskonkappaleen lausuja tunnustaa: ”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.” Ihmisen elämä ei ole sattuman tulosta, vaan jokainen tähän maailmaan syntyvä lapsi on Jumalan luomistyö. Kristitty saa luottavaisesti jättää perheen lapsimäärän Jumalan päätettäväksi. Joillekin Jumala antaa ison perheen, joillekin pienemmän.
Lasten vastaanottamista tarkasteltaessa viitataan usein myös Samuelin kirjaan, joka puhuu Jumalasta elämän ja kuoleman Herrana (1. Sam. 2:6) sekä psalmiin, jossa todetaan: ”Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa” (Ps. 127:3). Kristillisyytemme opetus ei kuitenkaan perustu yksittäisiin Raamatun jakeisiin, vaan Jumalan sanan kokonaissanomaan, jonka mukaan päätös sekä elämän alkamisesta että sen päättymisestä kuuluu kaikkitietävän Jumalan käsiin.
Jumalan sanaan sidottu omatunto ohjaa oikeaan
Lasten vastaanottaminen Herran lahjoina on uskovaisille vanhemmille uskonasia, joskin siihen liittyy ilon ja rakkauden tunteiden ohella huolia ja pelkoja sekä kipua. Perheiden tilanteet vaihtelevat, ja aviopuolisot saattavat joutua hyvin erilaisten kysymysten eteen.
Lapsiperheen keskellä vanhemmat saattavat väsyä. Vanhempien jaksaminen on kysymys, jonka äärelle tulee vakavasti pysähtyä – erityisesti lapsiperheiden äidit tarvitsevat kaiken mahdollisen ja etenkin perheenisän tuen. Äidin ja isän jaksamisessa heidän avio-suhteellaan on suuri merkitys. Aviosuhteen hoitaminen merkitsee samalla koko perheen hyvinvoinnista huolehtimista. Läheisten auttamisen – rinnalla kulkemisen ja tuen – lisäksi tulee tarvittaessa hakeutua ammattiavun piirin.
Jumala voi sallia äidille myös sairautta, minkä vuoksi lääkäri saattaa todeta, että sen aikana äidin uusi raskaus ei ole terveydentilan vuoksi mahdollinen. Kristillisen uskon näkökulmasta myös sairaudet ovat Jumalan tiedossa ja hänen sallimustaan. Vakavan sairauden hoidon aikana on tärkeää, että äiti saa levätä ja parantua sairaudestaan. Tällöin on aina kyse aviopuolisoiden keskinäiseen kunnioitukseen perustuvasta omakohtaisesta ratkaisusta, jossa Jumalan sanaan sidottu omatunto ohjaa kristittyä.
Kipeissä tilanteissa aviopuolisoiden ei ole hyvä jäädä yksin, vaan asiasta kannattaa keskustella luotettavien uskonystävien kanssa rukouksen mielellä. Parhaimman turvan erilaisten kysymysten keskellä antaa Jumalan sanan rohkaiseva sanoma Taivaan Isän huolenpidosta ja johdatuksesta. Kipeiden tilanteiden keskelläkin Jumalan sana rohkaisee ennen kaikkea uskomaan ja luottamaan Jumalan johdatukseen.
Pekka Aittakumpu
Päivämiehen vs. päätoimittaja, pastori
Julkaistu Päivämiehessä 8.2.2017
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.