mikä saa ihmisen kirjoittamaan täysin vieraasta
tuntemattomasta ihmisestä näillä sanoilla
se että tunnen itseni ulkopuoliseksi tällä palstalla
johtuu pitkälti siitä että en hyväksy toisten ihmisten nimittelemistä
ja nää asiat tulee aina eteen tuotapikaa
no joo voi mulle sanoo että ei kannata välittää
no vähät välitän enkä ota idioottimaisia asioita henkilökohtaisesti
mutta siitä huolimatta
minkälainen on ihminen joka ehdon tahdon haluaa loukata toista
ja vielä tässä iässä missä meistä itse kukin on tällä hetkellä
oikeestaan säälin ihmisiä joiden tarvitsee mollata toista
pönkittääkseen omaa olematonta itsetuntoaan
mutta siitä huolimatta tuntuu pahalta lukea näitä
ei ainoastaan itseen kohdistuvia solvauksia
vaan ihan yhtä palhalta tuntuu kun lukee toisiinkin kohdistuvia
no joo en mää halua tästä mitään keskusteluketjua
vaikka tiedänkin että tämä suorastaan ruokkiin niitä jotka
tunnistavat itsensä tällaiseksi
mutta sanoinpahan vaan mielipiteeni kyseisestä asiasta
taas kerran.
tuntemattomasta ihmisestä näillä sanoilla
se että tunnen itseni ulkopuoliseksi tällä palstalla
johtuu pitkälti siitä että en hyväksy toisten ihmisten nimittelemistä
ja nää asiat tulee aina eteen tuotapikaa
no joo voi mulle sanoo että ei kannata välittää
no vähät välitän enkä ota idioottimaisia asioita henkilökohtaisesti
mutta siitä huolimatta
minkälainen on ihminen joka ehdon tahdon haluaa loukata toista
ja vielä tässä iässä missä meistä itse kukin on tällä hetkellä
oikeestaan säälin ihmisiä joiden tarvitsee mollata toista
pönkittääkseen omaa olematonta itsetuntoaan
mutta siitä huolimatta tuntuu pahalta lukea näitä
ei ainoastaan itseen kohdistuvia solvauksia
vaan ihan yhtä palhalta tuntuu kun lukee toisiinkin kohdistuvia
no joo en mää halua tästä mitään keskusteluketjua
vaikka tiedänkin että tämä suorastaan ruokkiin niitä jotka
tunnistavat itsensä tällaiseksi
mutta sanoinpahan vaan mielipiteeni kyseisestä asiasta
taas kerran.
Vastaukset 151
Vanhimmat
Friidu, eli ap lesken käytti noita sanoja viimeksi.
Eikä siitä ole kauaa.
Mikä kiire sinulla on uusinta tehdä?
Menee taas vanhuksien omais-hoitoonkin.
H.
Ja se on läyskä...
H.
täytyy sanoo että en oo lukenu sellasta
ja vaikka olisinkin lukenu vois olla että en muistais
kyse ei ole suinkaan muistisairaudesta
vaan valikoivasta muistista
enkä kyllä ymmärrä miten tää aihe voi mennä
vanhuksien omais hoitoon
mutta jos joku sen sinne haluaa siirtää niin siitä vaan
sitä en minä etkä sää hatsansaa päätä.
Pyysin sitä kommenttia poistoon. En tiedä onnistunko, mutta yritin.
"korpikirjailija"
Anna AP:n viina-ketjujen olla.
Nehän ovat jo niin vanhojakin.
H.
se kommentti kyllä kirjoitettiin musta
elisessä korppiksen ketjussa
ja saa toi mun puolesta ollakkin
siellä ei se mua häiritse
osoittaa vaan kirjoittajan idioittimaisuuden :)
"seontiina"
Älä ylpisty ystäväni.
AP. tekee näitä kuukausittain.
Henkilö vain vaihtuu.
Pysyttele aikuisena.
H.
Älä mene halpaan.
H.
en mee halpaan hatsansaa
hyvä että jotkut pitää mun puolia
muuten olis ihan yksin
näitten kaikenmaailman puskien pyyörityksessä :o
"mikä saa ihmisen kirjoittamaan täysin vieraasta tuntemattomasta ihmisestä näillä sanoilla ".
Mahdollisen trollin halu kiusata sinua ja saada sinut edes henkisesti rikki. Trollit ovat usein perverssejä, jotka saavat mielihyvää toisten ihmisten mielipahasta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)
no nyt kyllä täytyy sanoo ettei tuottanu mulle mielipahaa
lähinnä huvitusta hänen eilinen kommenttinsa
mutta toivottavasti hän itse sai mielihyvää
ainahan se kivalta tuntuu kun pystyy toiselle mielihyvää tuottamaan :)
Tiina, minä ihmettelinihan samaa. Olen lueskellut palstaa vaikka en ole kirjoitellut tällä viikolla juuri muuta kuin romaaniani.
Uskomatonta miten jotkut ihmiset kuvittelevat että keskustelupalsta on joku likakaivo mihin voi ylenantaa omat myrkylliset sisältönsä ja sitten olla ehkä hyvillään omasta nokkeluudestaan. Täällä on aina ollut näitä pohjamudassa rypeviä yksilöitä, mutta nyt ne ovat innostuneet ennestään huutelemaan typeryyksiään anonyymiteetin suojassa.
Löytyisipä joku muu keskustelupalsta missä voisi jutella rauhassa ikätovereidensa (plussaa ja miinusta saa olla) ilman näitä reppanoita ja häiriköitä jotka saavat jonkinlaista tyydytuystä ilmeisesti häiriköinnistään.
sitähän ne varmaan hakee pönkitystä omalle huonolle itsetunnolleen
enpä tiedä löytyykö mistään sellasta palstaa
jossa vaan keskustellaan asioista
ja jossa annetaan jokaisen ihmisen kirjoittaa oma mielipiteensä
sen kummemmin siihen takertumatta
jos joku kirjoittaa vähänkin poikkeavan mielipiteen asiaan
josta monet on pääsääntöisesti samaa mieltä
niin siitä saa kyllä kuulla heti
ja myöskin vuosien jälkeen joillakin kun on niin pirun hyvä muisti :)
Sinulla on vieläkin tuossa iässä sopeutumisvaikeuksia eri tyyppisten ihmisten joukkoon vaikka olet matkustellut ympäri maailmaa ja nähnyt yhtä ja toista?
Kun nyt noin hyvin tiedostat ongelmasi, niin eikö sille voisi yrittää tehdä jotain?
Onhan niitä kaikenlaisia terapioita olemassa, jos et itse pysty.
Oli siis Palomalle.
No miksei muillekin, jotka kärsivät palstan muitten kirjoittajien seurasta.
Minulla ei ole mitään sopeutumisvaikeuksia. Ilkeät ihmiset ja toisten mollaajat ja kärtyt eivät ole koskaan olleet osa arkipäivääni ja se että haluaa valita seuransa ei ole osoitus sopeutumiskyvyn puutteesta. Yhtähyvin voisin kysyä sinulta, että etkö vielä tähän ikään mennessä ole oppinut puhumaan ihmisiksi ihmislle, mutta mikäs siinä, jatka vaan ilkeilyäsi ja kritiikiäsi ja yhden naisen sotaasi yhteisöä vastaan.
Huomaan lohdutuksekseni sisaren kommenteissa selvää taivaskaipuuta, missä kaikki paha on saanut loppunsa ja vain hyvyys ja rakkaus ympäröi häntä.
https://www.youtube.com/watch?v=nMlIH4s34NM
e.sp (lähes pappi)
Paloma
Onko alla oleva teksti mielestäsi palstalle sopiva?
"eihän teille idiooteille voi kirjoittaa mitään asiaa
kun te ette osaa muuta kun jauhaa samaa vanhaa patskaa
on se niin nähty vanhat akat ja ukot että viittitte"
Tai tällainen:
""""Täällä on aina ollut näitä pohjamudassa rypeviä yksilöitä, mutta nyt ne ovat innostuneet ennestään huutelemaan typeryyksiään anonyymiteetin suojassa."""
Eikö siinä silloin omilla sanoillaan upota itseään vähän samalle tasolle tänne pohjamutaan vaikka tarkoituksena lie saada toiset katsomaan häneen ylöspäin puhtaana ja kuivilla olevana?
Kysyt?
vastaus on EI molempiin kysymyksiin.
No jatka sitten vain toisten halveksumista ja morkkaamista, jos se sinustakin on ok.
Sittenhän me ollaan kanssasi ihan samalla tasolla.
Tervetuloa pohjamutaan, Paloma!
Olen huomannut, että täällä on tapana "tökkiä" ilkeästi ja se tökkiminen vaan pahenee, jos reagoi.
Melkein tuntuu siltä, että jollakin/joillakin ei ole muuta asiaa kuin noukkia toisista kirjoittajista joku aihe johon tökätä.
ja mulla on se paha vika että mää reagoin
vaikka tiedän kyllä ettei kannattas
ehkä sen takia ne ei jätäkkään rauhaan.
Luin sen Uusia tuulia ja huomasin ettet sinäkään niin hyvällä tuulella siihen ole kirjoittanut.....Olemme mielestäsi idiootteja vanhoja akkoja ja ukkoja.....niin ymmärsin ....
juu se oli siivojalle
saattaapa olla että hän sit puskasta pani paremmaks :)
mutta kyllä siinä jo heti kommentoitiin
kolmella eri nimimerkillä mun sanoja
jotka oli tarkoitettu korppikselle :)
ymmärsit ihan oikein
mutta varmaan ymmärrät senkin aikuisena ihmisenä
etten tarkoittanut niitä ihmisiä jotka täällä samoilla nimmareilla kirjoittelee
sit se on hirveen helppoo ohittaa
ja jättää vastaamatta heille
mutta nää jotka ei muuta sano kun sen pari sanaa niille se oli.
ja sen mää haluun vielä tarkentaa
etten maininnut ketään nimetä
kun kirjoitin idiooteista vanhoisata akoista ja ukoista
vanhojahan me ollaan siitä ei pääse mihinkään
ja jos kirjoituksia lukee
niin itse kukin on aina välillä enemmän tai vähemmän idiootti
teitysti ei ne kaikkia myötäilevät kirjoittajat :)
Löit vasaran suoraan naulan kantaan. Juuri siksi trollit eivät jätä sinua rauhaan koska reagoit silloinkin kun ei pitäisi. Aluksi voi jopa alitajuisesti tuntua sopivalta idealta ruokkia trollia, mutta valitettavasti trollin vatsasta puuttuu kokonaan pohja ja trollin ruokahalu vain kasvaa yhä suuremmaksi mitä enemmän ruokaa trollille tarjoat. Mahdollinen mielipahasi nimenomaan on useimpien trollien ruokaa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015092120392817_ul.shtml
elikkä mun pitäs siis vuosikaudet vaan myönnellä
olla hiljaa komentoimatta mihinkään
okei mitähän mää täällä palstalla sit roikun
ehkä poistun sit takavasemmalle
sittenhän ne vasta innostuukin kun
saavat mut hiostettua ulos täältä palstalta
ehei se ei onnistu :)
Olisiko meillä yhteistä tahtoa niin paljon, että pommittaisimme ylläpitoa rivojen kommenttien poistoon. käykääpä tukenassa poistopyyntöäni.
Olen suvenellin kanssa samaa mieltä ei kannata reakoida aloituksella rivouksiin se voi antaa hyvänolon orgasmin sairaalle mielelle.
"korpikirjailija"
Minä olen hieman huolissani.
Näin nuorena en oikein tuppaa tunnistamaan kommentteja joita vaatisin poistettavaksi.
60 kaikki kommentit ovat niin tuttuja.
Aivan kuin olisin kuullut ne ennenkin.
-
MUsta-TUntuu että jos 65 tai halu/laittaa jotain poistoon on kyseessä häpeä ja ennakko-luulo.
Ei enää ylpeys.-
Laittaisin mielelläni poisto-pyyntöösi Varpaani, jos sen voisi.
H.
haluaa/
poistoon PILKKU on...
H.
Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin kuka sen viestin kirjoitti.
"korpikirjailija"
Kaikki tieto ei ole tärkeätä.
Sensuurin kieltäminen on.
-
Anna elämän olla palstallakin.
Lainaan mukaellen Tolkienia:
"Jos et pysty antamaan elämää, älä ota sitä silloin poiskaan"
H.
Korppis,
Vain yksi ainut palstalla voi tietää varmaksi, kuka sen viestin kirjoitti ja minkälaisen tunteen hän siitä sai, saiko "hyvänolon orgasmin sairaalle mielelle" ...
Vain yksi.
Ja se on kirjoittaja itse.
Noilla varmastitietävillä kommenteillasi saatat itsesi äärimmäisen epäilyksenalaiseksi.
olen sitä mieltä, että viesti on lähtenyt DW:n koneelta.
Olen pyytänyt kolme kertaa viestiä poistoon. Siellä se vielä oli kun palasin juuri savenpyörityksestä.
Älä esitä tietäjää, siihen olet kykenemätön.
No minä en ala arvailemaan ketään sen kirjoittajaksi, enkä miksi hän kirjoitti ja miltä hänestä tuntuu, koska en voi tietää varmaksi. Ja miten voisinkaan tietää muussa tapauksessa kuin jos olisin itse syyllinen siihen viestiin.
Sisä,sinä,sinä ja me muut.
Mitä tällä halutaan ilmaista ? Eikö parempaa tekemistä kun ulkona on mitä parhain ilma.
Mikset ole ulkona?
samat sanat kun edellisellä
mee sinne ulos jos on hyvä ilma
mua ei tonne pakkaseen saa vaikka kuinka paistas
odotan niitä viikonlopun plussakelejä :)
Tiinushka.
-
Maailman helpoin keino saada kummallisia kommentteja on tehdä aloitus kiusaamisesta.
Kuten huomaat, heitä alkaa saapua.
Kuka mitenkin valitellen ja puolustellen.
-
Odotankin sinulta myötä- tai vasta-otetta mollaajien rumiin sanoihin.
Törkeisiin oletuksiin.
Älä jätä minua yksin ihmettelemään.
Tajuathan hyvin että tästä tulee taas 200 toinen-toistaan kökönpää kommenttia.
Eihän se ole tavoitteesi?
Eihän.
H.
viellä on ollu aika rauhallista
mutta ihan hyvä että puolustellaankin :)
joku käskee meneen ulos
mutta mua ei pakkanen kiehdo
ja sitäpaitsi saan olla sisällä jos haluan
ja saan kirjoittaa tänne jos haluan
mutta vielä ei ole öinen aika
ne pahimmat nukkuu päivät
ja valvoo yöt :)
mulla ei oo mitään tavoitetta näillä aloituksilla
ei ainakaan saada kahtasataa kommenttia
eihän niissä enää pysy perässä kuka mitäkin
ja kellekkin kirjoittaa
kyllä mää sit ilmoitan kun lakkaan seuraamasta ja kommentoimasta.
Hyvä hyvä seontiina ! Ihmisten nimittely on typerää, vieläpä tuntemattomien.
Ja me itse kukin teemme mitä tykkäämme. Niin kauan kun emme muita häiritse ja kiusaa, meillä on oikeus olla mitä olemme.
"aaijaa"
Älä yritä ratsastaa Tiinushkalla.
Hän on sinuun nähden paljon, paljon korkeammalla.
Raavi vanhojen ratsujesi kupeita.
H.
"hunksz"
Mikä ihme minussa ärsyttää kun en sanoa jonkun kommenttia hyväksi ? En helkkarissa yritä "ratsastaa" tai mielistellä. Minulla on OIKEUS sanoa jos jostain kommentista tykkään. Minulla ei ole tarvetta olla korkealla, pelkään kiipeilyä!
Vastaa tähän ! Sinä vaikutat luulotautiselle ellet kerro. Työpaikkakiusaajista on minulla kokemusta, enää en alistu edes täällä.
Odotan edelleen hunksz, nyt on aikaa kun paistelen räiskäleitä samalla. Työssäkäyvä saa iltapalaksi marjojen kanssa.
Antaa tulla herra Huntti !
Hän määrää mielestään muiden kirjoittajien tason.
Antaa olla korkealla, kunhan ei putoa, jos enää alemmaksi pääsee. En tarkoita tiinaa.
Joskus tämä touhu tuntuu vääristyneeltä, terveellä itsetunnolla ja normaalilla elämällä varustettu ei aina ymmärrä näitä.
Tekee hyvää huomata kuinka hyvällä mallilla oma elämä onkaan verrattuna....
"aaijaa"
Ei saa painostaa silloin kun toinen on laittanut jumalaista Maksaa.
Syönyt ja mennyt tirsoille.
Minä en ikinä määrää jotain mielestäni.
Se nyt vaan on niin kun sanon.
Turha siinä on alkaa lettuileen.
Tiina on tyttö ja tyttöjä hoitaa poika.
H.
Ja sitten on taas aina nää ulos ja lenkille komentelijat....mikä ihme saa jotkut ohjeistamaan omaa elämäntapaansa täysin vieraille ihmisille. Mistä nää ulos ja lenkille -ihmiset tietää vaikka me jotka ollaan tällä hetkellä koneella ollaan vaikka juuri tulleet kotiin lenkiltä? Tai ollaan kohta lähdössä, kunhan tää kahvikupponen tietskarin ääressä on juotu?
niitä löytyy kans aina
ihmetyttää miks ne ite sit istuu koneen vieressä lukee ja naputtelee
ja toisia patistaa ulkoilemaan
ja jos jossain on kaunis ilman toisaalla voi olla ihan toisenlainen
en kyllä lähde sitruunavesipullonkaan jälkeen lenkille
istun täällä tuvassa ja katselen lumettomia puita ikkunasta
ja mietin pitäskö laittaa leivinuuniin tuli vaiko eikö :)
Siitä sitten setvimään jotta maailma psarantuisi, tyhjää suunsoittoa juoruämmillä on teillä yksi miehenkuvatus jokapäivä palstaholistina.
Koneen siinä avasin vähän aikaa sitten. Kyllä eilen vähän päätäni pyörittelin, että jos oikeasti on jo 60 , niin miten viitsii tuommoista törkyä kirjoittaa Tiinalle ja yleensä kenellekään.
Vaan näkeehän sitä, täällä.
Liekö sitten niin, että on vaan häijy luonteeltaan.
Lenkille minäkin tästä aioin tunnin sisään ja sen jälkeen hörppään kahvit.
Sinäkin olet vahvasti epäiltyjen listalla.
Pahimmat kuuluvat valvovan yöllä ja nukkuvan päivällä.
Minä laitan säällisesti puolen yön aikaan koneen kiinni.
Minä en ymmärrä, miksi jotkut eivät ymmärrä, että toiset nyt vaan ovat iltaunisia ja toiset aamu-unisia.
Se kommentti olikin kirjoitettu ennen puoltayötä.
Mitä tarkoitan, niin sitä, että se voi olla kenen vain palstalla sitä kommenttia kauhistelevan ja hämmästelevän käsialaa.
Olet kai kuullut, että pyromaani löytyy usein niitten joukosta, jotka ovat katsomassa ja hämmästelemässä tulipaloa, sammuttamassakin.
Voi luoja! kasvakaa jo aikuisiksi en voi uskoa että tämä on 60 kymppisten palsta, vaikuttaa nimittäin adhd-lasten palstalta lukuunottamatta joitakin poikkeuksia jotka kyllä heti erottuvat edukseen. Olen huolissani teidän henkisen kehityksenne tasosta.
mää oon tässä odotellukkin kun tulee enimmäinen vihjailija paikalle
sieltähän se tulla tupsahti heittämään kehiin arvausleikin
ketkähän tässä nyt erottuvat edukseen ja ketkä eivät
ja kenen kehityksen tasosta olet huolissasi :)
Lapsenlapseni 10 v. ikätoverien keskinäinen keskustelu ei paljon poikkea, vaikka ei pitäisi olla utelias.
Olet varmaan jo tähän ikään mennessä saanut montakin kasvamaan aikuisiksi, vai.
Ihanko noin vaan sanomalla "kasvakaa jo aikuisiksi" saa toisista tehtyä aikuisia?
Varmaan vaikeaa sinulla, jos tarvitsee olla otsa huolestumisen rypyssä sinulle tuntemattomien ihmisten henkisen kehityksen tason vuoksi.
Ei tulisi mieleenkään ottaa tuollaisia huolia päälleni.
mää en tiedä niin vanhoista lastenlapsista vielä mittään
omani on vasta eskarissa ja vuoden lopussa täytti vasta kuus.
Mietipä sitä?? Oikein ajatuksen kanssa.
Ei ole ilkeilyä, olen lukenut ketjun läpi ja muodostin siitä mielipiteeni.
meillä jokaisella on omat mielipiteet
ja myös lupa tuoda ne esille :)
Mistä on kyse?
Siivosin taloa ja lenkilläkin kävin
et oo vielä jääny mistään paitsi
iltaa kohti aina tunnelma tiivistyy
saadaan nähdä vieläkö tänään oon
alkohilisoitunu kotiluuska ja vielä työrajoitteinen
vai muuttuuko mun toimenkuva tässä illan myötä :)
Sehän on sun asiasi mitä iltaisin teet.
Miksi raittiin lenkkeilijän viesti piti poistaa?
vastasin kysymykseen mistä on kyse
jos oot sama jolle vastasin
sun kirjoitukses on aika töykee mun asialliseen vastaukseen
poistetuista viesteistä en tiedä
en ole pyytänyt poistoon
eikä mulla ole mahdollisuutta poistaa mitään
oliskohan ollu syynä kun siinä puhuttiin kännäämisestä
en tiedä
mutta se ei oo kyllä munkaan mielestä asiallista
jos toinen kehuu siivonneensa taloa ja lenkilläkin käyneensä.
"mutta se ei oo kyllä munkaan mielestä asiallista
jos toinen kehuu siivonneensa taloa ja lenkilläkin käyneensä. "
Miten niin ei ole asiallista? Ei ainakaan ole ollut haukkumassa ketään.
tarkoitan ettei ollut munkaan mielestä asiallista kirjoittaa sellaista
jos toinen kehuu jne...
elikkä se poistettu viesti ei ollut munkaan mielestä asiallinen.
Mitkä ovat sallittuja aiheita ? Toisten epäily on suosituin, luulen.
Älähän ala käskyttämään mikä on asiallista. Jos joku sanoo siivonneensa niin se on lievimmästä päästä, ilkeää vielä kertoa menevänsä lenkille!
Joko olet saanut kaipaamaasi huomiota tarpeeksi?
kännätkää tai olkaa kännäämättä, viestitelkää Hoon kanssa yksityisesti.
Pitäisikö sitten kaikkien vaan kännätä vai mikä olisi asiallista?
Eikö se ole hyvä että joku tekee muutakin kuin kännää tai istuu päivät koneen ääressä?
Hyvä kommentti ! Kaipa me voimme puuhata vaikka mitä ja joskus ottaa pari lasia viiniä. Huomenna aion taas juoda sen verran.
Pääasia ettei ala päässä kiertää viina eikä toisten tekemiset.
älä väännä ja käännä
mun mielestä se viesti että joku siivoo on ihan ok
ja hänelle vastasin kun hän kysyi mitä täällä tapahtuu
poistettua viestiä en kirjoittanut minä että se siitä
lopeta jo mun kirjoitusten vääristely
viestittele sää vaan hatsansaan kanssa
mää en viesittele kenenkään kanssa
ja jos mää oon kiinnostavampi ihminen kun sää
johtuu ehkä siitä että kirjoitan asiallisesti ja asiaa
susta ei voi ihan samaa sanoa.
tossa oot ihan oikeessa se on yksi suosituimmista
ja toinen on se kuka ryyppää ja kuka ei
se on näiden alkoholistien mieleinen aihe
ovat itse olleet juomatta kuka kuinkakin kauan
ja paasaavat siitä muille ihmisille
joskus tuntuu että suurin osa palstan kirjoittajista
on alkoholisteja jotka ei voi ottaa tilakan tilkaa vinkkuu
ja oikeesti suosituin aihe on se kun saa
haukkua toista kirjoittajaa oikeen kunnolla
toistaa niitä vuosikausia toistettuja tekstejä
jotka on varmaan sullekkin tullu täällä tutuiksi :)
mää en aio ottaa huomennakaan viiniä
tietysti se lasillinen päivässä olis terveellistä
mutta nyt ei satu oleen tipan tippaa
ja alkoon on viiskytkilsaa eikä oo sinne suuntaan asiaa
enkä meinannu vielä ens viikollakaan mennä kaupunkiin.
Olen ollut tässä osiossa, siis 60 , vasta muutaman viikon. Jospa kevät alkaa tuulettaa myös ajatuksia.
Pakkasta on taas 21. Nautin kirkkaasta päivästä.
pakkasta sitä on täälläkin
juu ja nautin minäkin kirkkaista pakkaspäivistä
kun ei vaan tartte mennä ulos :)
hienoo huomata että täällä sittenkin kunnioitetaan toisia kirjoittajia
eikä hyökitä kimpppuun ilkeilä sanoilla
toivottavasti tää pitää vastaisuudessakin :)
Parhaat ystävät Hunksi ja Seontiina kääntävät keskustelun aina omaan itseensä .
Miksi ovat muiden riesana hoitaessaan henkilökohtaisia suhteitaan?
rupeenko tekeen paljastuksia ;) ihan muista
jospa nyt keskityttäs voice of finlandin katseluun.
Kuten itse kirjoitit .
se että tunnen itseni ulkopuoliseksi t
ällä palstalla
johtuu pitkälti siitä että en hyväksy toisten ihmisten nimittelemistä
ja nää asiat tulee aina eteen tuotapikaa
no joo voi mulle sanoo että ei kannata välittää
no vähät välitän enkä ota idioottimaisia asioita henkilökohtaisesti
mutta siitä huolimatta
minkälainen on ihminen joka ehdon tahdon haluaa loukata toista
ja vielä tässä iässä missä meistä itse kukin on tällä hetkellä
omaperäistä :)
Mietipä sitä?? Oikein ajatuksen kanssa.
Ei ole ilkeilyä, olen lukenut ketjun läpi ja muodostin siitä mielipiteeni.
""""minkälainen on ihminen joka ehdon tahdon haluaa loukata toista
ja vielä tässä iässä missä meistä itse kukin on tällä hetkellä""""
Sen hän tietänee parhaiten vain itse.
Turha meidän on täällä spekuloida minkälainen sellainen ihminen on ja miksi. Harvoin ne arvailut kuitenkaan menee oikein. Ja mihin me sitä tietoa tarvitaankaan?
jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä
ja jokainen ymmärtää luetun omalla laillaan
ei mun tarvii miettiä mitään ajatuksen kanssa
tiedän mitä kirjoitin aloitukseen ja minkä takia :)
en mielestäni ole ketään näillä kirjoituksillani loukannu
tässä ketjussa jos joku haluaa asian kääntää sellaiseksi
niin se on hänen oma asiansa
mielestäni olen ottanut ihan nätisti vastaan
negatiivisetkin kommentit
sen kummemmin ketään mainitsematta nimeltä tai nimimerkiltä.
Ulkopuolisena totean palstasta on kehittynyt pieni sisäsiittoinen sisäpiiri.
Sinänsä ei haittaa, huvittaa sivusta.
siitähän täällä on puhuttu vuosikausia
en vaan oo vielä päässy sisälle siihen piiriin
ja vasta olin pois täältä varmaan
pari vuotta sillei että en käyny kun joskus harvoin
katsomassa minkälaisia aloituksia on
ja muutaman aloituksen saatoin itsekkin tehdä
mutta nyt taas on aika istuskella ja miettiä syntyjä syviä
niin huomaan tulevani päivittäin tänne
toteamaan että samat sembalot jatkuu :)
En ole sinun sanonutkaan loukanneen. Loukkaantuneelta tosin vaikutat.
Mielestäni turhaa käyttää aikaansa ja energiaansa sen pohtimiseen, minkälainen persoonallisuus jonkun törkyviestin takana on, sillä vain hän itse sen tietää, ainoastaan hän itse.
Meillä ne olisi pelkkiä arvailuja hänestä, mitkä helposti menisivät solvaamisen puolelle ja hänen negatiivisten ominaisuuksiensa luettelemisiksi, jotka eivät ehkä kuitenkaan olisi paikkansapitäviä, koska emme tunne ihmistä, emmme tiedä kuka hän on.
Emme tiedä hänestä yhtään mitään muuta kuin sen muutaman sanan kommentin ja sellaisen perusteella on vaarallista mennä tekemään kenestäkään persoona-analyysiä.
en todellakaan oo loukkaantunu
kirjoitan vaan ajatuksia mitä kirjoitukset tuo mieleeni
juu ja täällä on ihan turha ruveta pohtimaan
kuka on minkäkinlainen jokainen on omanlaisensa
ja jos ei tyylistä tykkää niin voi hyvin sivuuttaa
ja eiköhän tuolla taas joku vetäny valttikortin esille
parhaat ystävät hunksi ja seontiina
kuka sen tietää ollaanko me ystäviä vai eikö me olla
ja onko sillä mitään merkitystä tässä asiassa
kun tätä sirkusta on kohta sen kymmenen vuotta seurannu
tää on niin samaa pelletkään ei edes vaihdu :)
Mitä tarkoittaa luuska tai lestaatti?
Täällä on käytetty näitä. Ei kuulu mun sanastoon, enkä tiedä, mitä ne tarkoittaa.
Muutoin olen taas ihan out, mitä täällä on meneillään.
täällä ei oo yhtään mikään meneillään
eilen vaan korppiksen aloituksessa mua nimitettiin
noilla otsikon sanoilla ja oon tässä vähän ajatuksiani purkanu
ja noi sanat on tuttuja tältä palstalta
mutta ei oo koskaan niin paljoo kiinnostanu
että olisin kysyny henkilöltä joka niitä käyttää
mitä ne tarkoittaa
itse asiassa en edes muista kuka niitä käyttää :)
Lestaatti lienee lestadiolaisten lempinimitys/lyhennys.
Luuska? No meillä sanottiin vanhoja hevosia luuskaksi.
jos se luuska tarkottaa sit samaa kun tamma
jotkut miehet nimittäin sanoo naisia tammaksi
mulla on yks teatterikaveri jonka kanssa joudun aina sillontällön
eri rooleissa vaihteleen mielipiteitä
ja se tietää että mää inhoon sitä että se sanoo vaimoonsa tammaksi
niin sillon tällön se aina esityksessä
heittää sen sanan mulle jos on sellanen kohtaus
jossa se joutuu sanoon mua naiseksi
joo tuli tosta luuskasta taas näin pitkä tarina mieleen.
Luuska? Ettei läyskä jota hunksi käyttää naisista?
läyskä on kyllä tuttu hatsansaan jutuista :)
Juu, minä olen kanssa kuullut sanottavan vanhoja huonokuntoisia hevosia luuskiksi.
Läyskän ja lestaatin olen ensikerran lukenut täällä.
No pyysitkö poistamaan. Tosin valvomo ei poista.
Omat kokemukset: Idiootti on ok. Sitten suurin piirtein hirtä itses ihan ok. Tämmöistä. Sitten on poistettu jotain lapsellista kiushaa?
Kun uusi henkilö tulee tabula raassansa kanssa tänne, kirjoittanee aluksi ihan siististi. Sitten se, millaisia vastauksia tai minkä sävyisiä vastauksia tulee, muuttaa aloittelijankin tyyliä. Se ei tarkoita, että tärkeinä pitämät asiat sinänsä muuttuisi, mutta joutuu turhaan muunlaiseen puolustustilaan, siis ei olekaan yhtäkkiä asiasta ollenkaan kyse vaan, miten suojaan kaulaani, jos/kun purraan. Normaalissa kasvotusten tilanteessa, voit tsekata, onko huumoria, sarkasmia, totistatorvensoittoa, jne. silmiä, ääntä, äänenpainoja, äänen voimakkuutta, liikkeitä, moodia, jne. Paljon helpompaa ja vaikeampaa.
Sen opin aika pian, että jos joku näykkii, näykin minäkin, jos joku puree, puren minäkin...jne.. jos joku haastaa, haastan minäkin...
Täytyy sanoa, että on välillä todella vaikeaa sopeutua ja en tiedä edes pitääkökään.
Mietitkö sinä Tiina, pitääkö täysillä olla tai sitten, missä ja miten paljon.
Minulla on humaanit arvot, mutta sitäkin pitää sietää, ettei kaikilla ole.
Mitä läyskä tarkoittaa?
Hunksi tietää kun sitä viljelee.
Minusta se ämmänläyskä kuulostaa niinkuin se olisi Päätalon kirjoista. Ainakin sellaisia tukevanpuoleisia naisia Pää-Herkko sanoi ämmän-tunkioiksi. Olisiko ne laihemmat sitten olleet ämmänläyskiä?
pyysin poistamaan
mutta sit rupesin ajatteleen kun siinä itekkin aika napakasti sanoin
muista kirjoittajista tosin en nimenny ketään
että saattaapi olla syy siinä minkä takia ei poistettu
eikä sillä nyt enää mitään väliä oikeestaan ookkaan
kyllä tässä on kohta kymmenen vuoden aikana täällä
törmänny jos jonkinlaisiin nimityksiin
ja todellakin joskus tulee mieleen ettei niissä poistoissa
oo mitään logiikkaa
joskus poistetaan ihan turha mun mielestä
okei jonkun mielestä se voi olla hyvinkin loukkaavaa
ja joskus taas sit annetaan olla pitkät tappeluketjut
joissa lytätään yksi kirjoittaja isolla porukalla
tai onko sit iso porukka vai onko ainoastaan yksi kirjoittaja
joka koko ajan vaihtaa nimimerkkiä
näitä täällä oli aikanaan paljonkin
yleensä kyllä näpäytän jos muakin näpäytetään
mutta katotaan nyt mitä tällä kertaa tuleman pitää
ja kuinka kauan täällä jaksaa kirjoitella
tietysti riippuu siitä onko aiheita
ja siitä miten otetaan vastaan missäkin tilanteessa.
Epäloogisia minunkin mielestäni nuo poistot on.
Huomasitko muuten, että se yksi eilen poistettu kommenttisi oli tullut takaisin?
en oo huomannu
kun en ees muista mitä on poistetu
onpahan niillä ylläpidossa sepeemistä
kun poistavat ja taas laittavat takaisin :)
en oo huomannu
kun en ees muista mitä on poistetu
onpahan niillä ylläpidossa sepeemistä
kun poistavat ja taas laittavat takaisin :)
Tuskinpa avaaja on ainakaan työelämässä kun roikkuu täällä aamusta iltaan.
Eläkkeelläkin voi olla monesta muusta syystä kuin ansaitulla työeläkkeellä.
Kyllä tämä on nähty, monena keväänä.
En ole palstalainen ja seurannut tätä osiota aktiivisesti.
Mutta totta, keväällä eri maniat alkaa kukkimaan. Se näkyy tuolla palstoillakin.
jos tarkoitat mua niin olen työtön työnhakija
ja tuolla just aikaisemmin kerroin
että olen olut pois täältä palstalta pari vuotta
ja nyt on tullu taas kirjoiteltua
juu ja kyllä istuskelen pitkälti tämä kone sylissäni
rupes puuduttamaan tää toimettomuus
ulos eh haluu mennä pakkasella ei oo mun juttu
joten kesää odotellessa
miheni käy töissä ja pääsääntöisesti työaika on
kahdesta yhdeksään matkat siihen päälle kolme varttia suuntaansa
ja asustelen täällä keskellä ei mitään
niin ei sitä aktiviteettia oikeen löydy
lähimpään kaupunkiinkin on viiskytkilsaa
hyvin viihdyn täällä itsenikin kanssa mutta välillä on ihan kiva
kirjoitella ja lueskella näitäkin juttuja
oikeessa olit että aikaa on sun sanoin roikkua täällä aamusta iltaan
mutta haittaakse ?
nyt päästiin sitten kaikkien suosikki asiaan
elikkä maniaan
en oo itse siihen tutustunut koska en ole
kyseistä sairautta koskaan sairastanut
enkä usko että kukaan muukaan tällä palstalla
sitä sairastaa
mutta oikeessa varmaan oot
eilen kun ukko kulta tuli kotiin töistä
kertoi nähneestä entistä koulukaveriaa
joka taas oli sanonut että oli ollut elämänsä raskain päivä edellinen
parikymppinen poikansa oli jättäytynyt junan alle
oliskohan tässä kyse siitä sairaudesta
mitä täällä yleisesti pilkataan.
kevät olis tosi ihanaa kun se kevät tulis
jos tätä vuodenaikaa tarkoitat
niin oot pahasti etuajassa
nyt on täysi talvi niin sään kun vuodenajankin puolesta
mutta kyllä se kevätkin vielä seltä tulee
parin kuukauden päästä voidaan sanoo jo että elämme kevättä :)
Niinpä niin...aikaisessa taidetaan olla ;)
oliskohan tää nyt tässä
kiitän monia kirjoittajia rohkaisevista kirjoituksista
myöskin olen taas saanut kuulla olevani just vaikka mitä
mutta ne jutut ei oo vuosien varrella muuttuneet
jotenkin tuntuu että mulla ei oo enää tässä asiassa mitään sanottavaa
ja rupee jo toistaan itseään kun ei muista ees mitä on kirjoittanu
mukavaa viikonloppua kaikille palstalaisille
perjantaistahan se yleensä alkaa
mää roikun edelleenkin täällä palstalla loputtomiin
niin kauan kun kevätaurinko rupee lämmittämään :)
Ei mitään uutta taivaan alla, näköjään.
Niin kauan kuin on palsta, niin kauan haukutaan. Myöskin he, jotka juuri olivat toisen tukassa kiinni. Ja niin kauan kuin haukutaan, ihmetellään kuka sen tekee, ei muisteta omia kovia sanoja.
Ja niin kauan kuin ihmetellään, ihmetellään väärin, kylvetään lisää eripuraa, ja se Oikea Haukkuja virnuilee tyytyväisenä näyttönsä takaa.
Miten voit varmaksi tietää, että se oikea Haukkuja virnuilee tyytyväisenä näyttönsä takana?
Senhän tiedät vain siinä tapauksessa, jos se haukkuja olet sinä itse.
Sanoinko mä muka että minä tiedän että hän tekee niin?
En niin sanonut, vaikka niin tulkitsit mun rivienväleistä. Siellä välissä voi ihan yhtä hyvin lukea että "näin arvelen". Tässä tapauksessa luulen että tiedän paremmin kuin sinä tai ent.siivoojaparka mitä tarkoitin.
Kappas, se lähtikin... aattelinkin että yhden sanan pituinen viesti ei ole sääntöjen mukainen.
Joo, sanoit ihan suoraan:
"""Oikea Haukkuja virnuilee tyytyväisenä näyttönsä takaa."""
Mistä tiedät, että virnuilee, jos et se ole sinä itse tai joku toinen siellä koneesi vieressä istuva, jonka näet virnuilevan?
Siellä välissä "voisi lukea" ..., mutta kun ei lue. Tietysti siellä voisi lukea muutakin, vaikkapa "varmasti"...
Miksi ei lue "näin arvelen", jos kerta vain arvelet?
Aivan oikein, siinä ei lue "hän ehkä", tai "hän saattaa", eikä lue myöskään että "tiedän että".
Nää keskustelut on oikeesti aika huvittavia, kun aletaan vänkäämään että mitä toinen oikeasti tarkoitti :)) Kummalla luulet että on parempi kuva asiasta, mitä mä tarkoitin? Sulla vai mulla?
Mikä itu siinä olisi, että ensin haukkuisin puskasta, sitten tulisin sanomaan että minä se olin? Miksi mä sitten haukkuisin puskasta ylipäänsä? Meninkö nyt jo itekin solmuun? Mun kantsiskin tässä vaiheessa sanoa että kyllä, entinen, olet aivan oikeassa, näinhän minä kirjoitin niin kuin sanoitkin? Voi pyhä *piip*
Mutta hei, jos sä haukkuisit puskasta, ja sitten joku muu saisi syyn niskoilleen siitä, niin mitä sä tekisit? Ei tää enempää vaadi kuin vähän mielikuvitusta.
Nii justiinsa. Mielikuvitusta, sitäpä sitä.
Kun tämän ketjun lukee, niin mielikuvitusta näkyy löytyvän. Kun lukee kaikki kommentit, minkälaiseksi sen yhden lyhyen viestin kirjoittaja on kuvailtu, niin mielikuvitustahan se on väkisinkin kaikki, sillä eihän yhden lauseen perusteella meistä kukaan pysty kertomaan minkälainen joku oikeasti on, miten hän on tuntenut kirjoittaessaan silloin sen lauseen ja sen jälkeen.
Siis ihan joutavaa satuilua ja ruputusta.
Kärsivällisesti yrität selittää siivoojalle mutta se on täysin turhaa. Siivooja kun keksii jonkun asian niin se jankuttaa sitä vaikka maailman tappiin saakka. Ja sen on aina saatava viimeinen sana.
Vaikutat tuntevan minutkin hyvin?
Kyllä, juu. Sen verran olen tekstejäsi lukenut.
Oikein todellinen luonteesi paljastui tuolla vuoden homo-ketjussa. Jokainen voi sieltä lukea kymmenet herjaavat kommenttisi. Onneksi ei tarvitse elävässä elämässä olla tekemisissä noin vastenmielisen ihmisen kanssa.
Löytyihän sunkin mielikuvituksesta lisäsanoja mun tekstiini?
Noin periaatteessa olen samaa mieltä sun kanssa, mielikuvittelu on ihan turhaa, niin mun viestissä sanoma oli, että on ihan turhaa luulotella sinne tai tänne, koska se voi myös vain, saattaa mahdollisesti, vahvistaa sitä puskahuutelijaa. Luulottelija saattaakin sillä pelata valtit vääriin käsiin. Mahdollisesti. Ehkä. Sellainen vaihtoehto on.
Sekin, minkä ylempänä kirjoitit, että me ei tiedetä mitä tämän huutelija käy läpi, sekin on totta. Pitääkö sitten sellaista huonoa käytöstä ymmärtää ja paapoa? Minusta on ihan oikein että sanoo, tällaista tekoa en hyväksy, vaikka oletkin muuten ihan mukava.
Alatko avautumaan, luenko viesteistäsi puolustelua teollesi.. Koskeeko sisintäsi. Olethan melkein pappi.
Rätti.liisa. Kymmenen herjaavaa viestiä oikeutti suakin herjaamaan? Ootko sitten yhtään sen parempi ite? Mä mieluummin vänkään kuin luen haukkumisia.
No nyt naurattaa :)) Meinaatko että tuo pappikulta ei puhuisi suunsa puhtaaksi ihan siivoojana??
Johan raamattukin sanoo, puolusta viatonta kuin itseäsi, joka itsesi viattomaksi syntiin koet, olethan viaton vai miten se menikään.
Huomenta@
Nyt on pistettävä jäitä hattuun ja tajuttava se, että palstalla kirjoittelee vähäinen määrä ihmisiä, joten puskailkeily on syytä laittaa yhden maksimissaan kahden ihmisen piikkiin.
Moniko teistä tuntee minut tai Tiinan henkilökohtaisesti. Ei juuri kukaan. Me tunnemme toisemme Tìina ja minä.
Olemme molemmat empaattisia lähimmäisistämme huolta pitäviä, rakastavia, tervejärkisiä ja tavoiltamme vapaamielisiä. Emme sylje lasiin, lasissa oleva juomamme on ilojuomaa.
Hullujen kirjoissa emme ole ja se lasin juhlajuomamme on punkku tai valkkari.
Väkeviä emme harrasta. Humalassa emme örvellä.
Meillä on erilaisia yhteisiä mielenkìnnon kohteita kuten koti ja sen sisustaminen omalla persoonallisella tyylillämme.
Kirpputorit ovat aarreaittojamme ja huumori parhaita puoliamme.
Epärehellisyys ja välinpitämättömyys ei ole meidän juttuja.
Sanomme suoraan ja osaamme selvitellä keskenäiset kinamme menemättä marttýyrikaavun suojaan, mä en ala sua.
Tiina on upea, luova ja rehellinen ihminen. Piste.
Teistä ei sitten varmaankaan löydy mitään negatiivisia puolia kummastakaan?
Tietenkään ei, eivät kehuskele itteään eikä toisiaan, eivät syyttele ketään, eivätkä valehtele koskaan.
Eihän tarvitse kaivamalla kaivaa tikulla sisältään paskaa sen on muut tehneet. Onhan meissä kuten kirjoitin hyviäkin puolia. Emme ryve kaulaamme myöten paskassa.
Kun tietää pahan asuvan jokaisen ihmisen sisällä voi hyviäkin puolia korostaa. Hyvyys/pahuus. Se on sinunkin perusluonteessasi. Olet varmaan huomannut vai etkö ole?
Sitähän minä olen yrittänyt änkyttää, että ei sen törkyviestin kirjoittajankaan tarvitse välttämättä ihan läpiasti paska olla vaikka hänestä niin mielellään yritetään kaivaa esiin kaikenlaisia raadollisia ominaisuuksia (mielikuvitusta käyttäen).
Osaa hän ainakin kirjoittaa. Tuokin "työrajoitteinen" kuulostaa niin hienolta sanalta, ettei tällainen talliainen ollut sitä koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Piti jonkun aikaa imeksiä sanaa, ennenkuin pääsin vähänkään jyvälle mitä se voisi tarkoittaa.
kuis kauan vielä meinaat jatkaa
jospa antaisit asian jo olla
kiitos.
on noita peukkuja jo niin monta tossa kirjoitustes alla
että eiköhän jo riitä
uskotaan uskotaan että paskoja ollaan
ei tarvii enää toistaa samoja asioita
kerta toisensa jälkeen
mukavaa perjantai iltaa :)
Sitten saa olla, kun jostain vielä kaivat esiin sen, että olen ketään toisia paskoiksi sanonut (kuin ehkä itseäni).
Ihan sivusta. Kuka aloituksen teki ja mitäpä siinä mainittiin? Olin lukevinani aloituksesta "alkoholisoitunut kotiluuska työrajoitteinen", joten sellaista asiaa ketjussa olisi käsiteltävä.
Ihan kuin haluaisit että aiheesta puhutaan edelleen, vai mikä oli vaikuttimesi?
Eikö sekin keskustelu alun perin lähtenyt aiheesta naiset,hatut,myssyt, pipot ja huivit
- joskus aikoja sitten sanonnasta hienoilla naisilla aina pitäis olla hattu päässä
- naapurinikin joskus osti ja kaupan kassajonossa naapurin mies halusi olla kohtelias
- sanoi että oot ihan kui mehtäkanan näköinen.... sen ajan muotia
- kukkahattuilustakin tuli joku pilkkateema liittyen maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen
- lätsä, kotsa, läyskä - kaikki jotain päähineteemaa
- sarjakuvahahmoina ainakin lätsät, pussi-elmat ja kassi-almat tunnettuja komiikan
roolihahmoja - asiapullosalkkuineen kiiruhtamassa hoitamaan poliittisia kuvioita
kuntien hallintoelimiin jne - hurtinpuoleisia kevennyksiä arkeen
- kotisairaanhoitajista kuullut myös käytettävän nimikelyhennystä kotsa
- tavallisessa puhekielessä kun aikanaan terveyskeskus sai niin paljosti aikaan
-yleis-esi-erikois- johtava tms nimikkeitä - ei ihme jos työrajoitteisia syntyi siihenkin aikaan kun kuormitus olo ja on edelleenkin joskus yli voimien menevää ja edellenkin
- se on matala-alojen palkkausalojen suurin mahti ja kirouskin samalla.
Neiti Marple on jäljillä väärilläkö?
öÖö:n termistössä otsikon kaltaisia sanoja.
sitähän se korppis on just sanonu
en ymmärrä mistä toi siivooja
on vetäny hmp:t nenäänsä
kun tivaa jotain kummalisuuksia :o
Vieläkin:
Ainoataan se kirjoittaja itse tietää varmaksi kuka sen viestin kirjoitti. Kaikki muu on arvailua ja mielikuvitusta.
Tottakai laittaa epäilemään sen kommentin kirjoittajaksi jokaista, joka vaikuttaa tietävän minkälainen sen kommentin kirjoittaja on, mitä hän on tuntenut ja ajatellut.
Hänen termistönsä on avoimella keskustelupalstalla kenen vain lainattavissa.
Koeta jo tajuta lopeta.
Tuollaisen asian voit ottaa sen siivoojasi kanssa esille kahdenkesken. Anna potkut sellaiselle heittiölle ja ala siivoamaan itse.
Miksi ette kysy =DW=:ltä itseltään, onko hän sen kirjoittanut vai ei. Senkun vain keskenänne ojentelette häntä sormella. "Mitä se hyövejää?"
Yhä vatkaavat samoja juttuja. Siirtykää jo eteenpäin ja särkekää tämä levy.
aamulla 9.30 sanoin että eiköhän tää oo nyt tässä
mutta kun toi yks vaan jauhaa ja jauhaa
mää en tiedä mitä voisin tehdä että tää loppuis
vastaamatta tietenkin
mutta sit kun taas viitataan muhun niin tulee kirjoitettua
toivoisin nyt ettei kukaan enää kommentois tähän ketjuun yhtään mitään
ja se on sit niiden syy että tää jatkuu
jotka tähän vielä rupee kommentoimaan.
Hän jättäköön vastaamatta, joka haluaa välttämättä ketjun loppuvan. Ei täällä kukaan kuitenkaan jaksa ikuisesti yksinään kommentoida, en edes minä vaikka aika sitkeä olenkin puhumaan yksinäni (yksin kun asun).
Minulle on yks hailee vaikka jatkuisi tuomiopäivään asti. Miksi yllyttää vain toisia lopettamaan, jos ei sitä itse tee.