Tää nyt tuntuu musta vähän tyhmältä valitella tänne ongelmiani mutta ajttelin että jos te osaisitte edes jotenkin takoa järkeä tänä naisen päähän tai antaa neuvoja..
eli. Olen 17 vuotias. ensi heinäkuussa 18. seurustelen 21 vuotiaan miehen kanssa ja kaikki oli mennyt suhteemme ajan loistavasti vaikka hän kävikin armeijan siinä välissä. kaikki meni loistavasti ja olimme rakastuneita ja tuntui että kukaan tässä maailmassa ei tule olemaan niin ihana mies minulle kuin tämä yksi. (hän on ensimmäinen pitkäaikainen seurustelukumppani) oltuamme vuoden yhdessä menimme kihloihin. (tiedän mitä ajattelette..) Mutta me todella suunnittelimme sitä että me olemme ikuisesti yhdessä ja menemme naimisiin ja perustamme kodin ym.. (eli siis mistään teinikihla rengastus jutusta ei ollut kyse vaan ihan oikeasta kihlauksesta)
Mutta sitten minä lähdin ulkomaille opiskelemaan n.10 kuukaudeksi (täällä olen edelleen) ja ajattelimme että kyllä me tämän kestämme. kunhan vain jaksamme tukea toisiamme. se oli kuitenkin kova isku poikaystävälleni ja hänellä alkoi asiat mennä alamäkeen.olen yrittänyt tukea mutta tuntuu ettei mikään auta..
minulle erossa oleminen ei tuntunut kuitenkaan niin kovalta iskulta. Minulla ei ole murheita että hän pettäisi sillä tiedän aivan varmasti että hän ei tee mitään sellaista. Ja koska tämä on minulle aivan uskomatonta että pääsin toiseen maahan opiskelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin niin se on vienyt mielenkiintoni tavallaan.
ongelmana nyt on vain se että vaikka tiedän että tämä kyseinen mies on aivan rakastunut minuun (vaikka onkin oikeastaan seurustelumme aikana rakentanut elämänsä pelkästään minun varaani joka tuntuu sinänsä hieman ahdistavalta) niin olen alkanut pohtimaan että mielestäni me menimme kihloihin liian varhain. mutta silloin ennen lähtöäni asiat ja tulevaisuus näyttivät niin selkeältä ja asioita oli suunniteltu..
kun kerrankin koko elämäni aikana pääsin jonnekin pois ja kokemaan jotain uutta ja tapaamaan muita ihmisiä niin on alkanut tuntua että olen sitoutumassa vakinaisesti liian varhain. Mielessäni on vielä paljon asioita joita haluan kokea ja mm. olen haaveillut lentoemännä ammatista mutta poikaystäväni vastustaa sitä koska olen nyt ulkomailla ja kun tulen takaisin suomeen käyn kouluni loppuun ja sitten jos pääsen lentoemännäkoulusta läpi niin olen taas maailmalla.. >Hän ei kestä erossa olemista joten vastustaa tätä haavettani sillä hän ei halua kuitenkaan jättää minua.
Ja kaiken kukkuraksi olen tavannut täällä ollessani erään todella mukavan ihmisen (en ole kuitenkaan tehnyt mitään mitä pettämiseksi voisi sanoa) ja olen jotenkin ahdistunut siitä että on paljon asioita mitä haluaisin tehdä mutta en voi koska on olemassa poikaystäväni josta kuitenkin välitän mutta ....
äh.. tätä on niin vaikea selittää..
haluaisin seurustella edelleenkin onnellisesti poikaystäväni kanssa ja toteuttaa suunnitelmia mitä olemme luoneet MUTTA kun minusta tuntuu myös siltä että haluaisin olla vapaa ja kokea paljon asioita ja ilman että kukaan rajoittaa niitä ja tuo lentoemännän ammatti on ollut mielessäni jo viimeiset 3 vuotta ja on edelleenkin..
mitä helvettiä mä oikein teen.. musta tuntuu että mä en enää tiedä mitä haluan ja en kuitenkaan haluaisi loukata poikaystävääni..
nuori ja tyhmä..
eli. Olen 17 vuotias. ensi heinäkuussa 18. seurustelen 21 vuotiaan miehen kanssa ja kaikki oli mennyt suhteemme ajan loistavasti vaikka hän kävikin armeijan siinä välissä. kaikki meni loistavasti ja olimme rakastuneita ja tuntui että kukaan tässä maailmassa ei tule olemaan niin ihana mies minulle kuin tämä yksi. (hän on ensimmäinen pitkäaikainen seurustelukumppani) oltuamme vuoden yhdessä menimme kihloihin. (tiedän mitä ajattelette..) Mutta me todella suunnittelimme sitä että me olemme ikuisesti yhdessä ja menemme naimisiin ja perustamme kodin ym.. (eli siis mistään teinikihla rengastus jutusta ei ollut kyse vaan ihan oikeasta kihlauksesta)
Mutta sitten minä lähdin ulkomaille opiskelemaan n.10 kuukaudeksi (täällä olen edelleen) ja ajattelimme että kyllä me tämän kestämme. kunhan vain jaksamme tukea toisiamme. se oli kuitenkin kova isku poikaystävälleni ja hänellä alkoi asiat mennä alamäkeen.olen yrittänyt tukea mutta tuntuu ettei mikään auta..
minulle erossa oleminen ei tuntunut kuitenkaan niin kovalta iskulta. Minulla ei ole murheita että hän pettäisi sillä tiedän aivan varmasti että hän ei tee mitään sellaista. Ja koska tämä on minulle aivan uskomatonta että pääsin toiseen maahan opiskelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin niin se on vienyt mielenkiintoni tavallaan.
ongelmana nyt on vain se että vaikka tiedän että tämä kyseinen mies on aivan rakastunut minuun (vaikka onkin oikeastaan seurustelumme aikana rakentanut elämänsä pelkästään minun varaani joka tuntuu sinänsä hieman ahdistavalta) niin olen alkanut pohtimaan että mielestäni me menimme kihloihin liian varhain. mutta silloin ennen lähtöäni asiat ja tulevaisuus näyttivät niin selkeältä ja asioita oli suunniteltu..
kun kerrankin koko elämäni aikana pääsin jonnekin pois ja kokemaan jotain uutta ja tapaamaan muita ihmisiä niin on alkanut tuntua että olen sitoutumassa vakinaisesti liian varhain. Mielessäni on vielä paljon asioita joita haluan kokea ja mm. olen haaveillut lentoemännä ammatista mutta poikaystäväni vastustaa sitä koska olen nyt ulkomailla ja kun tulen takaisin suomeen käyn kouluni loppuun ja sitten jos pääsen lentoemännäkoulusta läpi niin olen taas maailmalla.. >Hän ei kestä erossa olemista joten vastustaa tätä haavettani sillä hän ei halua kuitenkaan jättää minua.
Ja kaiken kukkuraksi olen tavannut täällä ollessani erään todella mukavan ihmisen (en ole kuitenkaan tehnyt mitään mitä pettämiseksi voisi sanoa) ja olen jotenkin ahdistunut siitä että on paljon asioita mitä haluaisin tehdä mutta en voi koska on olemassa poikaystäväni josta kuitenkin välitän mutta ....
äh.. tätä on niin vaikea selittää..
haluaisin seurustella edelleenkin onnellisesti poikaystäväni kanssa ja toteuttaa suunnitelmia mitä olemme luoneet MUTTA kun minusta tuntuu myös siltä että haluaisin olla vapaa ja kokea paljon asioita ja ilman että kukaan rajoittaa niitä ja tuo lentoemännän ammatti on ollut mielessäni jo viimeiset 3 vuotta ja on edelleenkin..
mitä helvettiä mä oikein teen.. musta tuntuu että mä en enää tiedä mitä haluan ja en kuitenkaan haluaisi loukata poikaystävääni..
nuori ja tyhmä..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aika fiksulta tekstiltä tuo näyttää.
Pari pikku juttua kommentoin:
- Kuulostaa harvinaisen tutulta tuo, että toinen lähtee jonnekin kauas, jossa elämä pyörii ihan uudella tavalla. Se on vaikeaa, koska toisella elämä ei muutu kuin, että rakas ihminen puuttuu yhtäkkiä, sinulla taas muuttui kaikki. Kun ottaa etäisyyttään omaan jokapäiväiseen elämäänsä alkaa helposti ajatella asioita eri kantilta. Ehkä tämän vuoksi sanotaan, ettei nuorena kannata sitoutua? Elämä ehtii muuttua vielä niin moneen kertaan. Ei se ole kenenkään lapsellisuutta, lähinnä vain elämän meno.
Tärkeintä kaikessa on oma onnellisuutesi. Jos tuntuu, että poikaystäväsi tulee tulevaisuudessa rajottamaan elämääsi liikaa, niin kannattaa tehdä eropäätös nopeasti, eikä jättää roikkumaan, koska se ei olisi reilua. Tai ehkä tauko auttaisi?Omassa elämässäni on esimerkki tästä liian nuorena sitoutumisesta ja siitä, miten miehen elämä on täysin tyttöystävän ympärille kiertynyttä ja miten hän rajoittaa tämän elämää. Ei ole kaunista katseltavaa:(
Koeta kestää. Asioilla on tapana lutviintua:)
Mä en varmaan ole oikea ihminen sanomaan mitä sun pitäis tehdä kun en ole itse kokenut samaa tilannetta.. Mut sä olet nuori ja koko elämä edessä. Voi olla että muutaman vuoden päästä teillä ei enää mene hyvin (on erimielisyyksiä liikaa ym.) ja silloin sua voi alkaa kaduttaa että miks sitouduit niin aikaisin ja haluatkin aloittaa ne opinnot. Elämässä on niin paljon mahdollisuuksi vielä tän ikäsenä. Ehkä tapaat jonkun toisen miehen (vaikka lentään ;) jne. Nuorena me tehdään elämämme suurimmat valinnat. Päätä hyvin.Täytyy muistaa ettei rakkautta voi vaan unohtaa. Mä olen vasta 14v. Mun ajatukset saattaa olla vähä jostai. Ei musta varmaan ollu mitää apua.. :/ no höh..
tuohan teksti kertoo jo selvästi sinulle tilanteen:
et ole valmis vielä sitoutumaan kokonaan.
sitähän se naimisiin meno lähinnä on, olet huomannut itse että olet vielä nuori ja sinulla on paljon koettavaa ja elämyksiä elettävänä, et voi antaa yhden ihmisen kahlita sinun elämääsi- oli kyse kuinka rakkaasta. itse olet kuitenkin vastuussa omasta elämästäsi ja siitä miten sen elät.
jos sinusta tuntuu, että haluat olla myös vapaa, miksi et tee niin kuin vaistosi sanoo? ole vapaa.. kukaan ei sitä estä, ei kihlattusi ei kukaan. se tuntuu varmasti raskaalta päättää asiaa noin vain, kun kerran olit jo suunnitellut kaiken. et kuitenkaan voi pistää tulevaisuuttasi muottiin, ei asiat ole niin helppoja aina, uskon että tiedät sen varsin hyvin. kuitenkin haluaisin muistuttaa sinua Marie siitä, että ei sinun kuulu elää tai suunnitella tulevaisuutta..tämä hetki on tässä ja nyt. kukaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, huomista ei pakolla ole..joten älä pistä kaikkea sen varaan. elä hetkessä. elä itseäsi varten..
jos sinusta on vaikeata kertoa tätä mies ystävällesi, mieti että miksi. eikö hän ymmärtäisi sinun tarpeitasi, sinun unelmiasi? oletko valmis menemään sitten sellaisen ihmisen kanssa naimisiin? (en halua loukata mies ystävääsi, pahoittelen jos sanoin pahasti)
elämä on vielä edessä, kirjaimellisesti- mutta itse kuitenkin päätät suunnan..
otatko askeleen alttarille, ja sen mukana vakaaseen mutta myös vastuulliseen elämään?
vai otatko askeleen vapauteen, takaisin nuoruuteen..?
ei ole huono asia mennä naimisiin, mutta on huono asia tehdä se epävarmana siitä, haluaako sitä vai ei.
se on Marie sinun päätös. toivon että valitset itsellesi parhaimman vaihtoehdon, oli se sitten mikä tahansa..onnea elämääsi
Kyllähän se totta on että tuosta alkuperäisestä tekstistä kumpuaa jo sellainen halu ottaa riski ja ottaa se oma polku mitä lähteä tallaamaan..
ja varsinkin nyt kun olen oppinut tuntemaan hänestä se toisen puolen josta en aikaisemmin tiennytkän. Hän on nimittäin koko sen ajan kun olen ollut täällä ollut sitä mieltä että tämä minun vaihtarivuoteni täällä on täysin paska. hän on sanonut sen minulle suoraan. ja hän myöskin sanoo että minun pitäisi olla jollakin tavalla valmis korvaamaan tämä kaikki hänelle koska hän ei hyödy tästä mitään.. onhan se totta ettei hän hyödy (vaikka olen yrittänyt saada häntä innostumaan tekemään niitä asioita joista hän on aina haaveillut mutta ei...) mutta jos se "korvaaminen" tarkoittaa sitä että minun pitää elää seuraava vuosi hänen pelisääntöjensä mukaan niin siinä tapauksessa minä lopetan pelaamisen.
myöskin tällä hetkellä painostaa minua muuttamaan toiselle paikkakunnalle vaikka alkuperäisiin suunnitelmiimme (huom. suunnittelimme yhdessä) kuului että muutamme yhteen asumaan kotipaikkakunnalleni. (menneisyydestäni johtuen en ole itse asunut siellä moneen vuoteen ja tarkoituksemme oli että muuttaisimme sinne yhdessä asumaan sillä kaikki sukulaiseni ym. asuvat siellä joita olen nähnyt aina ehkä pari kertaa kuukaudessa tai välillä kerran kahdessa kuukaudessa..) (lapsuuteni ei ollut mitenkään kovin kehuttava minun elämässäni)
kuitenkin..
musta vaan alkaa näyttää että tällä meidän suhteella ei taida olla tulevaisuutta niinkuin ennen luulimme.. Tämä maailmalla olo on saanut minut enemmän vihdoin ajattelemaan minua itseäni ja niitä asioita joita minä haluan.. Olin jo melkein luvannut poikaystävälleni että muutan hänen kanssaan sinne toiseen kaupunkiin ( jonne tosin minä en ole ollenkaan halunnut) mutta eihän se ole reilua jos elän toisten asettamien ehtojen mukaan... en halua syyllistää häntä sillä hänkin on elämässään kokenut kovia mutta silti...
kiitos näistä viesteistä ja jos lisääkin saa toki kirjoittaa (ja kirjoittakaa ihmeessä!) teidän mielipiteistänne ym.. (:
alkaa tuntua että vihdoinkin sumu hälvenee silmieni edessä ja näen paremmin kuinka olen koko ajan menossa väärään suuntaan elämäni kanssa..
hienoa että näet asian todellisessa valossa. ota juuri tuo asenne, näe suuret vaikuttavat asiat niin kuin ne ovat sinulle parhaaksi..sillä nehän vaikuttavat koko sinun loppu elämääsi.
on väärin rakentaa avioliittoa epävarmuuden varaan, se tuntuu oikealta kun sille on oikea aika. olet ottanut ehkä liian monta askelta eteenpäin, hyvä että olet ymmärtämässä sen itsekkin.
nyt kun vain vahvasti uskot itseesi ja omiin unelmiisi, ja mietit tarkkaan mitä oikeasti haluat niin pystyt rakentamaan hyvän pohjan tulevaisuutta varten. anna itsellesi nyt aikaa valita suuntaa mihin menet..ja katsokkin sitten että se olet sinä, joka sen suunnan valitsee.
mikä on tämän hetkinen tilanteesi?
tämä hetkinen tilanteeni on se että aion soittaa poikaystävälleni tänä iltana. nimittäin tuli mitta todellakin täyteen varsinkin tämän päiväisen viesti jälkeen..
taidanpa kirjoittaa sen tähän..
"Nii joo sähän olitki se lentoemäntä joka ei ajattele eikä palvele edes yhtä matkustajaa, niin miten vois sellainen palvella sit koko matkustaja laumaa. Mieti sitä!!"
Joo.. nyt palo hermo!! Mä en aio sietää tollasta.. ja heh* ku rupesin miettii tota viestiä niin saisi hän itse kelata sitä että kenenkää ei tavitse matkstamossa palvella yksin vaan siellä on muitakin työntekijöitä..
Mun unelma ammatti on lentoemännä ammatti ja mä aion tehdä töitä sen eteen että saavutan tavoitteeni. jos tuo pölhö eiu hyväksy sitä niin jääkööt!!
*Syvä huokaus* Tuntuu että järkevin päätös koko elämäni aikana tähän mennessä...
Purin sydäntäni eilen ystävällenikin ja hänkin sanoi että fiksumpaa olisi nyt nostaa kissa pöydälle ja tehdä niinkuin itse parhaaksi näen...
Ja sen teen...
Ja sitten voin taas hymyillen hypätä uudelleen riemukkaaseen elämän karuselliin...
Kiitos sinullekin :)
tuli vika nicki.. :)
sorry.. :) Siis tuo nelli olin minä..