Naimme ystävän kanssa vaimoani.
Oli yllättävän hieno tunne kun näin ystäväni naivan omaa rakasta.
Pääsin aitiopaikalta katsomaan kun ystävämme porautui pilluun.
Olin vaimon kanssa 69 asennossa ja nuolin vaimoni klitorista ja vaimo otti minulta suihin ja nostin vaimon ylemmän jalan olkani päälle ja avasin pillun huulia ja ystävämme työntyi pilluun ja alkoi naimaan kiihkeästi vaimoni pillu painui kasvojani vasten joka työnnön lähtee, oli herkullista katsoa lähi etäisyydeltä kun toisen muna työntyi oman vaimon pilluun.
Kun katsoin vaimoani näin hänen hymyilevän onnellisena minulle ystävämme painaessa voimallisesti takaapäin
Kaverin luettua vaihdoimme paikkoja ja kaveri hieroi ja imi tissejä
Muutaman kerran lauettuamme kävimme suihkussa ja viinillä ja palasimme sänkyyn
Nyt asettui kaveri 69 asentoon vaimon kanssa ja nuoli klitorista ja vaimoni sai vieraan munan suuhunsa ja kaveri puolestaan avasi reittiä minulle ja työnnyin takaapäin vaimoni pilluun
Samalla kaavalla meni monet kerrat.
Yöllä heräsin useasti ja kokeilin vaimoni pillua ja joskus siellä oli jo toinen samalla asialla
Koko yö oli kuitenkin vaimon pillussa toimintaa vähän väliä joko minä tai ystävämme
Naitiin ystävämme kanssa vaimoani
35
17387
Vastaukset 35
- ParinvaihtoKumppanit
Meillä on kaveri vaimoineen kylässä ja tuli seksi puheeksi ja päädyimme kokeilemaan parinvaihtoa
Kaverin vaimoa ujostuttaa eikä oikein halua samaan sänkyyn kuin vaimoni ja hänen miehensä.
Vaimoni jää kaverini kanssa meidän makuuhuoneeseen kun lähdemme toiseen huoneeseen näemme että vaimoni on jo pillu paljaana ja kaveri on nuolemassa vaimon pillua
Kun pääsemme vieras huoneeseen karisee Niinan ujous ja hän riisuu minulta housut ja ottaa munani suuhun ja saan minäkin pillun paljaaksi ja kielen klitorikseen ja saan rinnat paljaaksi ja valmistun ensimmäistä kertaa työntymään vieraaseen pilluun avioliittoni aikana on hienoa panna vierasta luvalla Niina kääntää pyllynsä minulle pantavaksi eikä tarvitse käskeä monesti kun työnnyn pilluun takaa päin painan mahdollisimman syvälle pilluun kun tunnen että Niina alkaa tärisemään ja supistelemaan kullini alkaessa pumppaamaan spermaa hänen vaginaansa ja saan pyynnön olla paikallani hänen pillussaan joka koristele vieläkin ihan hyvän tuntoisesti kuin lypsää kaikki spermatipat pillunsa olimme lusìkassa pitkään minä hänen sisällään ja aloin tuntea että kulli alkoi saada paraatikuntoa takaisin jonka Niinakin tunsi pillussaan ja hän alkoi liikehtimään josta tiesin alkaa panemaan häntä tulimme yhtä aikaa ja hetken huilattuamme sisäkkäin lähdimme suihkuun ja viinille pesula mennessämme näimme vaimoni ja kaverini olohuoneessa alasti istumassa jonne suihkun jälkeen menimme myös me eikä ollut ujouksesta mitään merkkejä
Olemme ottaneet tämän uusiksi jälkeenpäin muutaman kerran- Hirveetäluettavaa
Maailman pisin lause!
- Inhaa-luettavaa
Hirveetäluettavaa kirjoitti:
Maailman pisin lause!
Ei likimainkaan.
Menes vaikka lukemaan vanhoja oikeuden pöytäkirjoja. Muutamia sivuja tiukkaa tekstiä ja yksi ainoa lauseen lopetuspiste.
- Väärä-foorumi
Miksi juttuja ei ole kirjoitettu Seksinovellit-foorumille. Sinnehän ne kuuluvat.
Annoin eilen vaimolle luvan käydä vieraissa ja heti käytti sen. Kertoi kyllä kaiken ykdityiskohtia myöten.
- PilluaRiittääKavereille
Meillä on yksi kaveri nainut säännöllisesti kohta 28 vuotta vaimoani.
Kun hän tulee meille hän nai ensimmäisenä vaimoani olen joskus mukana joskus en
Loppu ajan naimme vaimoa kuitenkin kimpassa
Hän on normaalisti 1 viikonloppu kuukaudessa ja joskus jopa useampi kerta.
Hänellä on vapaa pääsy vaimon pilluun.
Vaihtelun ja huvin vuoksi ollaan myös muidenkin kavereidemme kanssa kimpassa naimassa vaimoa
Vaimolla on joku kaveri jalkojensa välissä nuolemassa ja naimassa 1-2 kertaa viikossa
Naimme toki vaimoni kanssa 1-2 kertaa päivässä joka päivä mutta tuntuu kuin haluaisi lisä juttuja seksi puuhiin
Olemme erittäin aktiivisia seksin suhteen- Paljas.pimppi.Vaimolla
Meidän liittoomme on tullut kimppakiva pysyvästi vaimon vakipano on ollut liitossamme kohta 28 vuotta vähintään yksi viikonloppu kuukaudessa naidaan vaimoa ja on myös muita miehiä mukana ja yksi pariskunta joiden kanssa on parinvaihtoa ja kimppakivaa myös 2N 4-6M joskus miehiä on 3
Olen erittäin ylpeä vaimoni ulkoisista avuista joita esitellä kavereille
Meillä on pakottava tarve saada ainakin yksi mies kimppaan naimaan vaimoa mieluummin kaksi - pervertikot
Ihan noin kauan ei meillä ole kaveri käynyt naimassa, tai nykyisellään vaimo kaveria naimassa, mutta semmoiset viisitoista vuotta jo kuitenkin. Ja täysin vapaa pääsy on vaimolla ja hänellä päästä touhuamaan. Kaveri on minua noin kaksikymmentäviisi vuotta vanhempi ja hiljattain eläkkeelle päässyt. Hän oli täysin kokematon ennenkuin ehdotin silloiselle tyttöystävälleni, nykyiselle vaimolleni, joka on myös tämän kaverini serkku, että antaisi kaverille vähän hyvää. Alkuvuosina oli seksi kiivasta. Nyt iän mukana määrä on vähentynyt mutta laatu parantunut, myös kuulemma heillä silloin kun touhuavat kahdestaan. Meillä oli näitä touhuja ennen tämän kaverin kanssa sellainen pornorunkkurinki aina kun perjantaina töiden jälkeen vähän otettiin kuppia. Hän hankki pornodvd leffoja kasapäin ja modeemikin vaihtui nopeaan nettiyhteyteen, joten häneltä löytyi mitä katsella.
- hhfghfg
pervertikot kirjoitti:
Ihan noin kauan ei meillä ole kaveri käynyt naimassa, tai nykyisellään vaimo kaveria naimassa, mutta semmoiset viisitoista vuotta jo kuitenkin. Ja täysin vapaa pääsy on vaimolla ja hänellä päästä touhuamaan. Kaveri on minua noin kaksikymmentäviisi vuotta vanhempi ja hiljattain eläkkeelle päässyt. Hän oli täysin kokematon ennenkuin ehdotin silloiselle tyttöystävälleni, nykyiselle vaimolleni, joka on myös tämän kaverini serkku, että antaisi kaverille vähän hyvää. Alkuvuosina oli seksi kiivasta. Nyt iän mukana määrä on vähentynyt mutta laatu parantunut, myös kuulemma heillä silloin kun touhuavat kahdestaan. Meillä oli näitä touhuja ennen tämän kaverin kanssa sellainen pornorunkkurinki aina kun perjantaina töiden jälkeen vähän otettiin kuppia. Hän hankki pornodvd leffoja kasapäin ja modeemikin vaihtui nopeaan nettiyhteyteen, joten häneltä löytyi mitä katsella.
Serkuilla muka 25v ikäero. KEksi parempi. idiootti
- Mikä-ihme
hhfghfg kirjoitti:
Serkuilla muka 25v ikäero. KEksi parempi. idiootti
Joo, munki serkku on mua 30 vuotta vanhempi
- Nautiskelevat
Me käytämme kavereita ryhmäseksiin
On helpompi olla kavereiden kanssa kuin aivan vieraan kaveriin pystyy luottamaan ettei tule jälkipuheita eikä saa tartuntaa saa naida paljaallaMeistäkin tuttu on parempi. Nimenomaan se turvallisuus ja meininki pysyy rentona kokoajan.
- Paljas.pimppi.Vaimolla
Kavereiden ja vaimon kanssa pidetään hauskaa naimalla vaimoani se on myös äärimmäisen kiihoittavaa ja vahvempi lääke kuin viagra
- Ystäväporukka
Meidän ystäväpiiristä käy vaimon pillulla 13 miestä
2-3 miestä kerrallaan kanssani vaimoa naimassa - VaimoaKimpassa
Vaimolle tuotetaan hyvänolon tunteita kaksistaan kaverin kanssa naimalla
- VaimonKanssaKimppaan
Ollaan kaverin kanssa odottamassa kun vaimo pääsee töistä klo 14.00 sauna on päällä vaimo saa Saunan
Kokovartalo Hieronnan
Kasvohoidon
Kosteusvoide käsittely
Aterian ja viinin
Rakastella kahden kanssa - VaimonKanssaKimppaan
Saatiin vaimolta pillua kun oltiin järjestetty hellittely ilta vaimolle hieronnan ja ruokailun yhteydessä vähän viiniä
Pääsin naimaan vaimoa kolme kertaa samoin kaveri - Nautiskelevat
Me olemme kimpassa sängyssä vaimon ja ystävän kanssa ja leikitään aikuisten leikkejä
- SänkyTehokäytössä
Olemme naineet vaimoani koko yö kaverin kanssa ja tänään tulee yksi mies lisää jossain vaiheessa
Tällä hetkellä olen ainut hereillä - MerellistäHauskaa
25.2.2017 lähdemme luxus risteilylle wiking liene Katajanokka - Tukholma tarkoituksena kimppapanoon vaimon kanssa 1N 2-3M kerralla
- MerellistäHauskaa
Neljä miestä pääsi naimaan vaimoa.
Kaksi mennessä ja kaksi tullessa.
- Vaimollekunnonorkut
Vein vaimon kesällä metsään ja hän asettui mättäälle pillu paljaana. Menin läheiselle polulle ja viittoilin ohi kulkijoita vaimoni suuntaan. Aika moni kävikin polkemassa vaimoani. Pari lesboakin kävi nuolemassa vaimoni tuheroa. Nyt talvella ajateltiin että veisin vaimoni jonnekkin hiihtoladun varrelle hiihtäjien naitavaksi.
Miksi ette koittaneet tuplapanoa? Se on kanssa kiva tunne olla alla ja katsoa vaimon ilmeitä kun kaveri työntyy perseeseen
- Nauttikoonhän
Vaimoni saa käydä vieraissa ja itselleni se on jonkin sortin fetissi. Minulle on nautinto ajatella hänet vieraan miehen kanssa sängyssä, kuinka mies saa ihailla nänen kurvikasta vartalaoaan ja pidellä häntä omien halujensa kohteena omassa sängyssään. Toivon aina että hän saisi oikein komeaa kalua mieheltä joka osaa naida häntä taidolla. Nautin siitä vaimoni nautinnosta kun mies työntyy hänen sisäänsä ja alkaa naida, se vaimon kokema kiima ja uusi mies ja uusi tilanne ja tuntien nautinnot edessä. Vaimoni ei varmaankaan tiedä kuinka iso juttu tämä on minulle vaikka olen toki kertonut pitäväni siitä että hän saa kokea seksiä toisten miesten kanssa.
- VaimonHyväksi
Toivon myös vaimoni nauttivan toisistakin miehistä.
31v mieheni haluaa minua kimpassa kaveriensa kansssa.
Otakaa meijät mukaan
- Anonyymi00031
Meillä oli yksi kavereistani juopottelemaan vaimoni ja minun kansaa, käytiin saunassa ja vaimo tietty mukana , minä kutittelin vaimoni pillua kun istui jalat lauteilla ja leviällä , työntelin sormia pilluun ja kysyin kaveriltani haluaisiko hän kokeilla vaimolla on aikatiukka pillu , kaveri eivoinut estellä kun näköjään teki mieli ja vaimo vaan levitti jalkojaan lisää. Kun kaverini työnteli sormiaan pilluun niin vaimo sanoi nyt minä haluan että minua naidaan ja kunnolla . Ei muutkuin saunasta suihkun kautta pois ja menimme kaikki kolme makuuhuoneeseen , vaimo otti vuoronperää kullit suuhun ja saikin ne pystyyn , kaverini halusi nuolla pillua , nuoltuaan sanoin nai sinä ensin ja kaverihan pani kysyi vaan välillä saako päästää pilluun ja vaimo siihen joo saat on pillerit . Kun kaveri oli nainut niin minä pääsin liukkaille nain spermat pilluun . Vaimo sanoi hän haluaa lisää kävin kaapilta hakeen liukkari pullon jota laitoin pilluun sekä kädelläni ja aloin työntämään kättä pilluun pikkuhiljaa kaveri katsoi ja totesi eihän käsi voi pilluun mahtua mutta lopulta käsi oli pillussa pyörittelin kättä pillussa ja vedin ulos ja painoin sisään käsi nyrkissä , kyllä vaimo voihki kiimassa ja sai mahtavan orgasmin , kaverikin halusi koittaa ja hänenkin kätensä mahtui pilluun vaikka on isompi kuin minun , kaveri pyöritteli kättään ja painoi niin syvään kuin sai . Kun hän veti käden pois niin pillu jäi auki , lähdimme sängystä ja vaimo tuli vähänajan päästä sanoen nyt on kyllä pillu kipeänä ja pisti kätensä pillulleen ja sanoi löysytitte tämän kun munkin käsi menee sisään ihan helposti ja paineli siinä seisten kättään pilluun .
- Anonyymi00032
Vaimollani iältään 44 on vielä tiukka pillua vaikka on synnyttänyt kaksi tenavaa , hän pitääkin pillustaan huolen hän treenaa sitä joka päivä . Aina välillä hän laittaa geishakuulat pilluunsa lähtiessään lenkille ja sieltä tultuaan on niin kiimassa ja pillu märkänä että pitää saada heti kullia joskus hän laittaa myös pienen dildon pilluunsa kokonaan sisään ja lateksialkkarit jalkaansa sekä joskus säänmukaan minihameen ja lenkille . On vaimoni pillusta saanut nauttia myös kaver7ni tai oikeammin kolme heistä sekä pari muuta tuttua .yhdellä näistä tutuista on aika pitkä ( jotain 22 cm ) ja aika paksu varmasti halkaisija kuussenttiä . Joskus on vaan yksi mies minumlisäkseni ja parhaimmillaan kolme sekä minä . Kun vaimo saa sitä isoa niin kyllä on hirveä möykkä , vaimoni huutaa välillä ooh se on iso halkaisee minut , pane pane ja kaverihan panee , hänen kullinsa menee kyllä lopuksi ihan kokonaan vaimoni pilluun on se vaan upea katsella kun vaimo nauttii tuosta isosta . Kyllä vaimo nauttii tietenkin meidän muidenkin panemisesta , minulla on tuollainen 16/4 cm kulli ja aikalailla muillakin miehillä . Vaimoni haluaa että häntä naidaan paljaalla sillä kortsun kanssa on tunne huonompi no käyttäähän vaimoni ehkäisypillereitä joten ei ole niin suurta vaaraa raskaudelle vaikka vaimo on puhunut iltatähdestä ja on sanonut että sama kuka hänet siittäis paksuksi vaikka itsehän se haluaisin olla mutta hyväksyisin kyllä senkin jos jonku muun siittiöt hedelmöittäis vaimoni . Pitää nyt katsoa milloin vaimoni jättää pillerit pois sillä kaikki miehet mielellään siittäis vaimoni .
- Anonyymi00035
täällä halukas isolla ja paksulla varustettu siittäjä. M52
- Anonyymi00033
Kirjoitan tämän tähän mitä tehtiin kaverimme kanssa . Vaimoni tykkää sm leikeistä ja hänet olen sitonut , ruokkinut milloin tiputellut steariinni pillulle ja tisseille , yks kaverimme on halunnut olla mukana näissä sessioissa . Vaimoni tykkää kun häntä nimitellään , olen sanonut häntä huoraksi milloin pillunjakajaksi ja iutkaksi . Viime vuoden keväällä sanoin vaimolle , huora nyt jätät ehkäisypillerit pois ja vastaus oli kyllä herrani . Heinäkuussa sanoin kaverillemme että järjestetään kunnon sessio jossa aina lopulta naidaan yhteistä huomaamme. Kaveri sai komentaa vaimoni riisumaan ja anomaan ruokintaa sillä hän oli ollut tuhma ja saikin perheelleen sekä pillulle kunnon piiskauksen , sillä aikaa olin ottanut köydet esiin ja penkin mihin vaimo sai mennä kontilleen . Kun piiskaus loppui sanoin huorallemme , kontillesi siihen ja sidoimme hänet jonka jälkeen riisuimme itsemme . Sanoin kaverille sinä saat eka panon ja hän runkkaili kullinsa pystyyn ja työnsi kullinsa pilluun yhdellä työnnöllä , huora inahti kun kulli työntyi pilluun , kaveri nussi loppuun asti päästäen spermansa syvälle pilluun ja saman tein minä . Jätimme huoran siihen ajatuksena että siittiöt pääsee perille paremmin ja otimme paukut . Aikansa huora oli siinä ja irroitimme hänet , kun hän nousi pillusta lorahti lattialle vähän spermaa , sanoin huoralle nuole spermat suihisi ja hän nuoli kaikki pois . Huomasin sai paukut . Jatkoimme sessiota koko viikonlopun ja nussimme huoraa aika monta kertaa ennenkuin kaverimme piti lähteä ja se sessio loppui siihen . Meni noin kaksi viikkoa ja huora sanoi herrani kuukautisia ei ole tullut , sanoin , huora odottaa ja hän odotti kun viikkoon ei ollut tullut niin ostin raskaustestin ja siittä viikko sanoin huorallemme , tee testi ja hän teki sen joka osoitti positiivista, enään huora ei sanonut herrani vaan , olen raskaana jommalle kummalle teistä . Vaimo kävi varmistamassa terveyskeskuksessa joka oli sama raskaana . Kutsuin kaverimme meille ja sanoin vaimo on raskaana jommalle kummalle meistä , kaverihan oli oikein iloinen ja halasi vaimoani ja sanoi vai naitiin me sut paksuksi . Kaveri vei vaimoni makuuhuoneeseen riisui hänet sanoen nyt ei sitten harrasteta muutakuin panemista , otti omat vaatteensa pois ja alkoi nuolemaan pillua , no minäkin riisuin ja annoin kaverin naida ensin tietty kun hän nai sessionaikana aina ensin . Nyt vaimo oli ihan kiimassa kun kaveri nussi häntä eikä kestänyt kauaa kun sai ekan orgasmin kohta toisen kun kaveri sanoi nyt lähtee vaimo sai kolmannen orgasmin , kaveri tyhjensi spermansa pilluun ja niin tein minäkin ja vaimo sai orgasmeja . Siinä maattiin vaimo keskellä ja vaimo sanoi ihanaa minulla on kaksi miestä vai mitä ja vastaus oli molempien suusta , niin on . Nyt meillä on tyttö vauva ja hänellä kaksi isää , kylläkin vauva on nimelläni ja kaverimme on muuttanut meille ja sänky on isoontunut että mahdutaan kaikki kolme siihen ja vaimo keskellä , vauvamme häkkisängyssä lähellä meitä .
- Anonyymi00034
Sitten heräsit
- Anonyymi00038
Avovaimollani on tiukka pillu . Tästä on jo yli kymmenevuotta aikaa ja avovaimoni oli silloin 35 kun leikkasin hänen pillunkarvat pois , sanoin avomaalle että kyllä hänellä on nätti pillu nyt pidetään pillus posliinina . Sitä oli ihana nuolla , kun näimme sain työnnellä paljaalla kullilla , mikä mahtava tunne kun sain kullini sisään niin pillu piristi kulliani tiukasti tuntui kun muutaman kerran työnteli kullia pilluun niin ois spermat lähtenyt heti mutta sain kyllä estettyä että olisin ruiskuttqnut spermani pilluun . Tutustuimme yhteen Reiskaan ja hän oli silloin 53 v ja kerran kun otettiin paukkuja ehdotin saunaa ja sanoin avovaimolle että lähtee mukaan ja kyllä hän lähti , meni ensin saunaan ja me perässä . Avovaimoni istui keskellä lauteita , kun Reiska näki avovaimoni pillun niin hän ei meinannut saada silmiä irti pillusta , sanoin hänelle eikö ole nätti pillu avovaimollani ja Reiska siihen , on kyllä voi hitto kun ois tuommoinen nainen niin kyllä naisin jokapäivä ja montakertaa , kun pääsimme lauteille minä kokeilin pillu joka oli kostunut ja työntelin sormeani pilluun , sanoin avolle eikö Reiskakin sais kokeilla kuinka tiukka pillu sulla on . No avovaimoni oli jo jonkinverran kännissä niin lupas ja katsoi Reiskaa ja levitti reisiään vielä enemmän. Reiska ensin hieroi klitorista ja avon suusta kuului ooh , Reiska työnsi sormeaaan pilluun kehuen tosi tiukas ja samaan hengenvetoon että , tässähän alkaa seistä , kyllä huomasin sen ja niin avoin, hän katseli Reiskan kullia joka oli isompi kuin minulla ja ainakin viissenttiä pitempi ja halkaisijakin oli varmasti viissenntinen kun itselläni on 16 senttiä pitkä ja halkaisija jotain neljänsentin luokka . Kunavo katsoi tuota Reiskan kullia niin sanoin hänelle , varmaan haluaisit kokeilla Reiskan kullia , siitä vain vai mitä Reiska ja hän sanoi ,, saa sitä koittaa jos haluat ja avohan halusi . Otti varovasti kullista kiinni ja sanoi , sulla on toisi iso ja alkoi runkata kullia , kohta Reiska sanoi , varovasti ettei lennä on herkillä . Kutittelin arvon liukasta pillua ja sanoin Reiskalle , jos avoni haluA niin voit kyllä kokeilla kullillas tänne minun työnnellessä sormea pilluun , avovaimoni katsoi minua ja sanoi eihän nuin iso minuun mahdu mutta kyllä haluaisin kokeilla . Sanoin Reiskalle , mennäänkö makuuhuoneeseen tai te saatte mennä ja menimme äkkiä käymään suihkussa ja kuivasimme avoni . He menivät heti makuuhuoneeseen , onneksi ovi jäi auki ja pääsin seuraamaan heidän puuhiaan . Kun avo meni selälleen sänkyyn Reiska levitti hänen reitensä le levälleen ja rupesi nuolemaan pillua avo voihki jaa huohotti pitäen Reiskan päästä kiinni ja kohta sanoi , haluan saada sen sisääni . Reiska nousi päälle ja avo ohjasi kullia pilluunsa , kyllä siinä ähistiin ja puhistiin ennenkuin kullinpää oli pillussa . Avo kuiskaili Reiskalle , nai minua nai oikein kunnolla vaikka pillu hajoaisi . Reiska sai kullia menemään pilluun pikkuhiljaa avoni voihkiessa ja välillä kuului sattuu , nai nai kunnolla ja Reiskahan nai ja lopulta kulli oli kokonaan avoni pillussa . Reiska kans hengitti syvään ja sanoi voi hitto että on hyvä pillu niin tiukka ja nussi menemään . Avo voihki ja huohotti välillä kuului tulee , tulee ooh ja taisi saada orgasmin ,minä mietin että toivottavasti ei tule vahinkoa kun siittiöt varmasti menevät syvälle pohjaan asti . Reiska kohta sanoi nyt tulee saako päästää sisään ja avoni , ulisi ja kului hiljaa saat saat päästä syvälle ja kyllä Reiska päästi sillä kulli oli kokonaan pillussa . He makasivat aika kauan päällekkäin kulli kokoajan pillussa . Ensin Reiska nousi ja tuli olohuoneeseen ja sanoi , en ole ikinä saanut noin hyvää ja tiukkaa pillua , sanoin eikö oldkkin kumminkin meni pilluun vaikka taisi olla alkuun vaikeaa ja Reiskamyönsi . Avoin pääsi olohuoneeseen ja tuli alasti hymyillen ja sanoi minulle, haluatko sinä naida minua , sanoin ei nyt mutta ehkä myöhemmin ja avo siihen , hyvä pillu tuli kipeäksi Reiskan tuosta valtavasta kullista . Tämä ei jäänyt heidän ainoaksi naimisesta vaan niitä oli useita ja vielä silloinkin kun avo ja minä haluttiin lasta . Emme tiedä kukan lapsi on Reiskan vai minun koska emme tehneet isyystestiä . Reiska on ollut meidän elämässä siitä asti ja hän on saanut naida avoani ja meillä on toinenkin lapsi sillä avo ei ole halunnut enään ensimmäisen lapsen jälkeen käyttää ehkäisypillereitä ja minä ja Reiska ollaan naitu paljaalla ja päästetty spermat pilluun .
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99989Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?163964- 64750
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27709Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47704Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.50687- 50638
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.39610Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30587Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32582Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee499567Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20553- 31541
- 6516
- 74515
- 43503
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 44481
- 31475
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14465