Vene ja moottoripyörävero tulee kun lumet sulaa.
Sipilän mukaan mitään ei nyt leikata,mutta uusia veroja voidaan lisätä noin vain.
Sipilän mukaan mitään ei nyt leikata,mutta uusia veroja voidaan lisätä noin vain.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Piereminen pitää laittaa verolle,kun kalja pierettää ja liete lentää persiistä pitkin nurmikoita.
Minä kannatan vene ja moottoripyöräveroa ja siihen lisäksi korotettua moottorikelkkaveroa, loppuu hupiajelut tai ainakin vähenee. Melusaasteesta pitää verottaa, verotetaanhan niitä autoilijoitakin monilla veroilla ja vakuutusmaksuilla.
Kateus taas nostaa päätään ja katkerat perseaukiset itkee.
Autoilu on halapaa kelkkailuun ja moottoripyöräilyyn verratuna. Hupivehkeiden ylläpito ja vakuutuket on kalliita. Hauska on aina kallista.
Autoilijat aiheuttavat myös enemmän häiriötä kuin ns. hupivehkeet. Mutta melusaasteen suhteen olen samoilla linjoilla.
Joutilaanvero,kaljavero,tupakki veron korotus ja taajama alueella asumisen jättivero.
Kannatan kaikkia nuita veroja.
Silloin sinä saisit korkeimmat verot joutilaisuudesta ja kaljan kittaamisesta. Vaikka mitä se sinua haittaisi sossulla maksattaisit nekin. Sitäpaitsi taajama-alueen ulkopuolella asuminen pitäisi lailla kieltää kun metsäläisille pitää rakentaa korpeen tiet sähköt jne. ja sitten pitää talvella pitää tiet auki että polannepollarit peräkamarinpojat pääsee kyliltä hakemaan viinatäydennykset ja uusimman playboyn.
Verot maksetaan, että palvelut saadaan. Tosi on. Älä rutise.
Varmaan kaikki mikä on mukavaa laitetaan verolle.
Ajellaan naurussa suin,SE PITÄÄ LOPPUA MEILTÄ!
Sivukyliltä kaikki talot poltetaan.
Vanhan piian toive:Tulisi edes verottaja,joka panisi verolle.
Paitsi että tuokin hallituksen esitys on kaatumassa kuten kaikki muutkin tähän mennessä. Persut ja keput jo nosti kädet pystyyn että vituiksi meni tämäkin
Sippilä ja berner ei sulata kansan niskurointia.
Itellä on mp eikä se harrastus lopu yhen satasen takia. Tuon säästää kun seuraavalla reissulla on yhen yön teltassa hotelin sijaan tai jättää ostamata uusimman kypärämallin
Kyllä turhakeveroille. Aivan hyvin voi verottaa moottoripyöriä, moottorikelkkoja, mönkijöitä, isoja ökyveneitä. Eli kun ja jos kyseessä ei elinkeinonharjoittaja, verotetaan!
On se kumma kun on vara ostaa näitä vehkeitä mutta ei varaa maksaa satasta käytöstä ,
Näin juuri. Yleensähän kaikki ökyautot ja muut härpäkät (moottoripyörät jne.) on persaukisten keikistelylaitteita.
Oikeasti huvittaa se että ostetaan hienoja, isoja autoja mutta sitten vingutaan kun ei ole vara talvirenkaisiin.
Tulee mieleen se vanha sanonta .....jatkeesta. Taitaa olla totta?!!
Soutuveneeseen on tulossa airovero.
Ei ei. Nyt meloavoi on aivan väärässä. Vero koskee laitteita jotka polttomoottorikäyttöisiä ja näin ollen aiheuttavat päästöjä sekä melusaastetta. Ja ovat muutenkin suurimmalle osalle tarpeettomia, huvikäyttöön tarkoitettuja.
Melominen, soutaminen, pyöräily, kävely jne. ei kuulu em. kategoriaan.
Mistään veneverosta ei ole vielä päätetty. Voi olla, että mitään veroja ei tule veneilystä tai moottoripyöräilystä.
"Vero koskee laitteita jotka polttomoottorikäyttöisiä ja näin ollen aiheuttavat päästöjä sekä melusaastetta. Ja ovat muutenkin suurimmalle osalle tarpeettomia, huvikäyttöön tarkoitettuja."
Aivot käyvät polttoaineella, eli ovat ns. polttomoottorikäyttöisiä, kuten ihminen muutenkin. Polttoaineena käytetään ihmisille sopoivaa polttoainetta, jota saa esim. ruokakaupoista.
Aivot aiheuttavat valtavan määrän melusaastetta kaikkialla missä niitä tarpeettomasti käytetään. Melu purkautuu yleensä nenän alla olevasta aukosta sarjana erillaisia ääniä, jota myös puheeksi kutsutaan. Suurimmalle osalle aivot ovat tarpeettomia, he kun eivät aivojaan osaa käyttää. Täten aivoja pitäisi verottaa ankarasti. Aivojen hupikäyttöä tulisi rajoittaa, ellei jopa kieltää kokonaan. Aivoille tulisi laittaa valvontalaite, joka varmistaa aivojen oikeanlaisen käytön.
Vitut veroista kun tuota yhtä tolliskoa ei saada kuriin tai köysiin...vaan.