Ihme juttu

Olin Singaporessa ja siellä minulla synkkasi lähes kaikkien kanssa keiden kanssa vain juttelin. Jäin miettimään, mikä Aasialaisissa ihmisissä on, koska olen muuallakin Aasiassa huomannut, että synkkaa saman tien monien ihan tuntemattomienkin kanssa. Juttelin siellä täällä ja aina naurettiin ihan kippurassa vaikka ei edes tunnettu. Tosin kyllä me juteltiinkin ihan asiaakin. Musta tuntuu, että he ovat jotenkin aidompia tai en tiedä, onko aito oikea sana, mutta jotenkin luonnonläheisempiä ihmisiä. Tutuistuin moniin Singaporelaiseen, mutta myös Thaimaan maaseudulta kotoisin oleviin ja paljon muihin. Yhdenkin likan kanssa naurettiin ihan kippurassa, hän kertoi yhdestä Dubailaisesta naisesta, joka oli valittanut ihan kaikesta ja mikään ei ollut hyvin ja me sitten itse vielä jatkoimme juttua:) ja lopuksi koko juttu oli ihan pervo:D
4101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ala järjestelemään asioita niin, että pääset sinne asumaan.

Äänestä
  • Liian kuumaa ja kosteaa asuttavaksi, muutoin huippu paikka. Siisti, puhdas turvallinen ja aurinkoisia ja ystävällisiä ihmisiä, mutta se kuumuus ja kosteus on jotain aivan liikaa kyllä. Ihan koko ajan on ihan märkänä. Ei tarvitse edes paljon liikahtaa, kun on ihan litz lätz. Muutoin huippu mesta, kaikki toimii.

    Äänestä

Minä en tykkä singaporelaisist, ne on nokka pystys

Äänestä
  • hahahahahaha :D Ethän sinä voi tietää kuka minä olen:D Mutta sovitaan sitten niin, näin on :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hauskaa_oli kirjoitti:

Olin Singaporessa ja siellä minulla synkkasi lähes kaikkien kanssa keiden kanssa vain juttelin. Jäin miettimään, mikä Aasialaisissa ihmisissä on, koska olen muuallakin Aasiassa huomannut, että synkkaa saman tien monien ihan tuntemattomienkin kanssa. Juttelin siellä täällä ja aina naurettiin ihan kippurassa vaikka ei edes tunnettu. Tosin kyllä me juteltiinkin ihan asiaakin. Musta tuntuu, että he ovat jotenkin aidompia tai en tiedä, onko aito oikea sana, mutta jotenkin luonnonläheisempiä ihmisiä. Tutuistuin moniin Singaporelaiseen, mutta myös Thaimaan maaseudulta kotoisin oleviin ja paljon muihin. Yhdenkin likan kanssa naurettiin ihan kippurassa, hän kertoi yhdestä Dubailaisesta naisesta, joka oli valittanut ihan kaikesta ja mikään ei ollut hyvin ja me sitten itse vielä jatkoimme juttua:) ja lopuksi koko juttu oli ihan pervo:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu