Tää on minusta tärkeä taito opetella. Kun alkaa liikaa liidellä yläilmoissa, niin pitäis pystyä puhumaan itselle järkeä. Lopulta kuitenkin sut tiputetaan tylysti alas ja se on hirveetä. Se on itsensä suojelua, että malttaa. Tää on tunneihmisille haastavaa. Mutta oppia ikä kaikki. Ite oon jo oppinut jotain. Sen huomaan.
Jäitä hattuun
JalatMelkeinMaassa
13313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En ikinä halua lopettaa yläilmoissa liitelyä :) aina välillä on ihanaa saada oikein haaveilla ja uneksia, toki sieltä mätkähdellään alaskin, mutten silti halua lakata haaveilemasta välillä suuriakin. Osa on jopa toteutunutkin.
rakastan sitä. :D
tääl samoja fiiliksiä ja kyllä hirvittää :D
Samoilla fiiliksillä mennään;) Ihanaa liidellä niin että tukka liuhuu ja kohta kuuluu taas että "plätz", mutta ei se mittöön, kohta noustaan taas ja taas mennään:)
Jäitmullemuuallekuinhattuun
Hienosti kirjoitettu, Olisin pudonnut yhteiskunnan turvaverkkoon aikoja sitten jos haavemaailmani olisi voitu ampua alas.
Olen kehitysvammainen niin kehon kuin psyykenkin puolesta.
Liitelen vieläkin sfääreissä, myös eroottisissa.
Itse olen pettynyt niin monesti miehiin etten enää edes odota muuta kuin huonoa. Perus valehtelua, panomiehiä, rikollista menneisyyttä piilottelevia päideongelmaisia jotka nauttii mitä enemmän saa minua satutettua-
Syviä pettymyksiä vaan.. jokainen... nauttivat iskeä puukon mun selkään ja katsoa kun kuolen hiljaa kunnes ei ole enää jäljellä kuin kuori ja sitten on enää yksi puukon isku niin teen selvää jo siitä kuorestakin.
itsemurhalla...
Mainitset usein itsemurhan vaihtoehtona. En ole kuullut sinun aikaisemmin pitävän itsemurhaa edes yhtenä vaihtoehtonasi. Pitäisikö sinun ajatuskäännöksestä huolestua?
Älä miesten takia itteäs tapa.
Ei. Kyllä se on aina olut yksi vaihtoehtoni. En puhu siitä ääneen koska kukaan ei tajuaisi ajatusmaailmaani joka on menneisyyteni jäännöksiä.
Jos mä itsemurhaa hautoisin olisin sen jo tehnyt, enkä mä siitä ääneen puhuisi mitään. Se kävisi sitten 24 tunnissa ilman ennakkovaroituksia. Se on nopeasti sitten ohi.
Ei kukaan itseään miesten takia tappaisi, kyllä silloin olisi sisällä enemmän mennyt rikki asioita, ehkä jotkut miehet siinä paskomisessa sitten autellut sen verran että olisin jo neuvoton sen korjausprosessin kanssa. Se neuvottomuus ja avuttomuus sekä epätoivo itsessään tapahtuneen vahingon korjauksen mahdottomuudessa saattaisikin ajaa niin suureen epätoivoon.. mutta silloin olisi kyse omasta huolesta itsestään ja siitä ettei sitä mitä tapahtnut itselleen pysty korjaamaan enää mitenkään.
Menneisyyden peruilla tarkoitan että tulen aina jollaillain tavoin "rakastamaan kuolemaa" koska olen entinen itsemurhakandidaatti. Se on ikuinen viimeinen valttikortti hihassani. En pääse siitä ehkä koskaan eroon, mutta olen hyväksynyt että se on osa minua ja pahan paikan tullessa se kortti nousee pöydälle muiden rinnalle.
Joudun jokaisessa kriisissä tekeen aina uudelleen valinnan että siirrän sen kortin pois pöydältä. Se silti läpi elämäni tulee nouseen pöydälle vaihtoehtojen joukkoon.
Se on synkin ristini. Menneisyyden taakkojani. Ennen pelkäsin itseäni aina kun se kortti kohosi pöydälle muiden joukkoon, se oli uhka hengelleni ja aiheutti heti minussa suurta hätää, nykyään ja pidän sitä korttia "epätoivon, neuvottomuuden, avuttomuuden ja keinottomuuden" mustana korttina.. merkkaamassa sitä että omat taidot ei enää riitä. Suhtaudun rauhallisemmin siihen.
Menneessä ajassa kun keinot loppui nostin "itsemurha" kortin käteeni ja rakastin sitä pelastuksenani. Ratkaisuna. Nykyään en nosta sitä korttia pöydältä, vaan viereisen "google tietää kaiken, googlesta löydät avun, etsi apusi"
Se on kuitenkin takataskun valttikortti. Tavallaan luomassa turvaa ajatuksena että jos kaikki menee perseelleen ja keinoja ei ole.. Se on sellainen vähän vinoutunut "rohkaisun antaja",
Ajatusmaailmani on tältä osin sellainen jota ei ihmiset ymmärrä joten olen hiljaa.. minulle suututaan eikä ymmärretä sitä miten koettu menneisyyteni vaikuttaa minuun ajatusmallein joltain osin aina
Ne on vain ajatuksia joita minä hallitsen ja ne kulkee vain omaa virtaa mun päässäni, siirtymättä enää tekoihin, mutta siellä se silti kulkee mukana ja merkkinä koetusta menneisyydestä. Jäänteenä sieltä. Siitä ei pidä säikähtää vaikka minunlaisen kohdalla se onkin aina riski..
(olen monin kertainen itsemurhan yrittäjä ollut menneisyydessäni)
Ymmärrän mitä tarkoitat. Se on helpottavaa kun on edes se ainoa pakoreitti, vaikkei sitä tarvitse vielä vuosikymmeniin käyttää. Kaikkea hyvää sulle
Oon miettinyt ihan samaa, että ei järkeä itsemurhassa, mutta voi olla jollekin myöskin pelastus tästä pahasta maailmasta. Näin ajattelen.
Itsemurhaa yrittävä pitää sitä yleensä ratkaisuna ongelmiinsa joita ei osaa enää itse ratkoa. Omassa ahdistuksessaan ei sitten osaa tai uskalla puhua ongelmistaan ja mietteistään muille ihmisille ja on ehkä jotenkin lamaantunut pystyäkseen hakeen apua ja silloin se itsemurha nousee sieltä ratkaisuksi.
Itse pidin siinä itsemurhassa aikanaan paljon järkeä, yritin kyllä hädissäni hakea apuakin ja selailin auttaviapuhelimia, koska olin todella peloissani itsekin omista ajatuksista ja siitä etten enää hallitse tekojani. Jokin järki siellä oli ja jokin omasta kohtalosta välittämisenkin kipinä kun oli itsekin niin peloissaan ja hädissään siitä mitä omassa päässä tapahtuu ja miten alkaa hallinta pettämään.
Huusin apua päiväkirjan sivut täyteen niihin aikoihin koska olin niin peloissani siitä että ne ajatukset alkaa riistäytyyn tekoihin.. Ihminen on silloin hyvin yksin ja todella neuvoton ja avuton jos itsemurhaan lähtee