Näin ulkopuolisena olen seurannut tätä lestadiolaisuuden hajaannusta. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Esikoislestadiolaiset ry:n mielestä Esikoiset ry on eriseura kun on erottautunut omaksi yhdistyksekseen Esikoislestadiolaiset ry:stä. Olenko ymmärtänyt oikein?
No lestadiolaisuuden historiaa kun katsotaan vähän taaksepäin, niin eikös Esikoislestadiolaiset ry perustettu samalla tavalla kuin Esikoiset ry, erottauduttuaan aikanaan nykyisestä Vanhoillislestadiolaisuudesta omaksi joukokseen. Eli eikös Esikoislestadiolaiset ry:kin ole tällä samalla logiikalla eriseura? Vai onko tässä jokin tietty aikajana, jonka jälkeen voidaan lopettaa käyttämästä nimitystä eriseura?
Toivoisin mielellään fiksua vastausta, jos täällä siihen kykeneviä on.
Kitaroita ei tarvita. ;)
No lestadiolaisuuden historiaa kun katsotaan vähän taaksepäin, niin eikös Esikoislestadiolaiset ry perustettu samalla tavalla kuin Esikoiset ry, erottauduttuaan aikanaan nykyisestä Vanhoillislestadiolaisuudesta omaksi joukokseen. Eli eikös Esikoislestadiolaiset ry:kin ole tällä samalla logiikalla eriseura? Vai onko tässä jokin tietty aikajana, jonka jälkeen voidaan lopettaa käyttämästä nimitystä eriseura?
Toivoisin mielellään fiksua vastausta, jos täällä siihen kykeneviä on.
Kitaroita ei tarvita. ;)
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tarkootatako että puntit sitten tasan. Kyllä se niin on notta vanhoollisetkin katkaasivat yhteyden vanimpiin
Siis korostan että seurailen ja tutkin tilannetta täysin ilman omaa agendaa joten en tiedä/ymmärrä mitä ajat takaa "punttien tasaamisella".
Jos nyt ihan tuota historiaa tutkitaan näin puolueettomasti, niin taisi kuitenkin olla niin, että Esikoislestadiolaiset lähtivät omaa juttua tekemään. Tätä asiaa olen tutkinut niin monesta eri lähteestä, että asiasta ei liene epäselvyyttä.
"EriseuraMikäEriseura"
Kyllä nykyisen hajaannuksen syy on hengellinen Napoleonin tauti, jota sairastavat osa vanhimmista ja osa Suomen saarnaajista. ( mm. r.h *2, s.k, s.p )
Kyllä, paljastit juuri oleellisen. Vanhimmat ovat teidän jumalianne. Voi teitä.
Ikävä kyllä monet uskonlahkot ovat omasta mielestään niitä ainoita oikeita. Haukkuvat muita eriseuroiksi ja pieniksi tokiksi. Minun mielipide on minun mielipide: Esikoislestadiolaiset tuomitsevat muut ja ovat niitä ainoita oikeita. Muutamassa esikoiset ry tilaisuudessa olen käynyt. Ainakaan niillä kerroilla ei puhuttu pahaa ainakaan puhujien toimesta esikoislestadiolaisista tai muista ryhmistä.
Rauhanyhdistys oli alkuperäinen yhdistys, josta joutuivat esikoiset eroamaan ja perustamaan oman yhdistyksen suuressa hajaannuksessa. Enemmistö seurakuntaa, yhteistä omaisuutta ja yhdistyksen nimi jäi Rauhanyhdistykselle.
Tässä suuressa hajaannuksessa lapinvanhimmat joutuivat erotetuiksi.
Nyt herätysliikkeemme erossa onkin niin, että lapinvanhimmat tekevät eron muihin erottaen saarnaajia ja johtaen määräyksillä yhdistystä, joka omii nimen, omaisuuden ja tässä vaiheessa enemmistön seurakunnastakin.
Jos katsotaan joukkojen määrää, omaisuutta ja yhdistyksen nimen säilymistä, niin siunaushan on ollut Rauhanyhdistyksellä.
Nyt uusi suuri siunaus on tulossa vastaavasti sakramenttiseparatisteille.
Vahoillislestadiolaiset tekivät pesäeron vanhimpiin ja katkaisivat rakkauden siteet. Lestadiuksen näky on mielenkiintoine jonka hän kertoo Vanhinten kirjassa miten itäsyrjällä oli vaikeuksia. Lukekaa itse se sieltä pieneksi lisäykseksi muihin tosiasioihin joita kirjoituksista löytyy vanhoista kirjeistä, mutta älkää kajotko vanhoillisten omiin opuksiin. Minulla on vanhoja lehtileikkeitä vuosisadan alusta, joissa on pidetty pöytäkirjaa, niissä hajoituskokouksissa.
Olisipa tehty nyt meilläkin pöytäkirjat sakramenttiseparatismia käsitelleistä saarnaajien kokouksista, varsinkin loppiaisena 2016.
Tässä lestadiolaisessa liikkeessä on sellainen piirre että, jos et kuulu meihin olet eriseuraa koska vain me olemme ainut pelastuva joukko, Jumalan seurakunta jne. (erityisyyttä ja oikeaoppisuutta kuvaavat termit vaihtelevat suuntausten välillä). Kaikki ovat poikkeuksetta eriseuraa suhteessa toiseen.
Jos ajattelit että joku näistä tahoista nyt myöntäisi että joku toinen ei olisikaan eriseuraa ja väärässä uskossa niin joudut valitettavasti pettymään. Sellaista nöyryyttä ei näissä ihmisissä ole. Valtaan päässeet ihmiset ovat kuin susia jotka pitävät verissäpäin kiinni ruokkivasta kädestä. Kuplaa ei saa päästää puhkeamaan koska muuten asiat eivät ole enään hyvien veljien kontrollissa.
Esikoiset ry on toistaiseksi poikkeus. He ei ole ainakaan vielä saarnoissa tai muissa "hengen ilmoituksissa" julistautuneet ainoaksi oikeaksi kristillisyydeksi. Eivätkä ole määritelleet eriseuraisuutta suhteessa itseensä. Ainakaan vielä. Aika näyttää.
Kyllä kovin tuomitsevat Esikoislestadiolaiset , muistellaan vain tämänkin 24keskusteluja. Jos Esikoiset pitäisivät jotain muuta joukkoa "oikeana" he olisivat liittyneet heihin ja heidän saarnaajat olisivat saarnaajia edelleen Uudessakaupungissa yhteydessä.
Samaa porukkaahan tässä ollaan. Esikoisista suuri osa kuuluu esikoislestadiolaiset ry:hyn, ja miltein kaikki kuulumme kirkkoon.
Siis olemme käsikädessä matkaa tekemässä.
Elävä usko on se joka liittää Kristuksen kirkkoon. Maalliset yhdistykset on maallisia.
On vain yksi Usko.
Eriseura tarkoittaa mielestäni seuraa, joka on maailman laajuisen Kristuksen kirkon ulkopuolella. Toisin sanoen, tässä eriseurassa ei uskota, niin kuin Pyhä Raamattu opettaa. Kaikki, jotka uskovat, niin kuin Pyhä Raamattu opettaa, eivät kuulu eriseuraan vaan Kristuksen kirkkoon eli Kristuksen ruumiiseen, joka on maailman laajuinen. Ne ihmiset, jotka kuuluvat Kristuksen maailman laajuiseen ruumiiseen, tietää ja tuntee yksin Jumala. Hän tuntee jokaisen sydämen. Ei ole meidän asia potkia ketään pois vaan ainoastaan sydämellisellä rakkaudella vetää jokaista Jeesuksen Kristuksen luo.
Joo, niin minäkin ymmärrän.
Näin on.
Siksi ihmetyttää, että vaikka saarnaajat, jotka ovat todistetusti saarnanneet puhdasta jumalansanaa, mutta eivät voi kirkkolain vastaisesti ottaa sakramentteja itselle, hyllytetään ja leimataan eriseuraiseksi.
Voiko tosiaan olla, että tämä kirkkolain vastainen sakramenttien otto itselle olisi se ainoa asia, jonka hyväksymättömyys erottaisi Kr:n maailman laajuisesta ruumiista?
Mitääs siihensanot kun raamattusanoo eriseurat pittää seassanne olehman
TÄSSÄ KUITENKINN VIELÄ MUiSTIN
VIRKISTÄMISEKSI MITEN. UUTTA PURSISEURA ERISEURA LÄHETTIIN RAKENTAMAAN
Yrittäjät Yrittivät eroittaa Vanhimmat mutta pahasti epäonniatuivat joten kasvojensäilyttämiseksi oli keksittävä jotain siksi piti pursiseura perustaa
Kaksi jääräpäistä vanhaa saarnajaa ja kaksi vanhaa hönöä tuomaria perusti uuden seurakunnann joka jakoi vanhanseurakunnan kahtia syyksi nämä saarnaajat ilmoittivat omantunnonasiat jotkajohtuivat muissamaissa hyväksi koettelluiksi asiaksi. Ottaa käyttöön ehtoollisen nauttimisen omilla rukoushuoneillamme. Näiden veljien Omiatuntoja ei kuitenkaan haitannut seurakunnan hajoaminen millääntavalla. Toinen heistä innolla valmisti kaste ja. ehtoolliskaavankin valmiiksi josta nyt saamme nauttia täysinpalkein
Muistin virkistykseksi lisää faktaa:
Vastauksena vuonna 2014 Suomen saarnaajien pyyntöön tavata vielä sakramenttiasiassa ennen joulua vaikkapa Oulussa, saatiin Lapista kiitoskirje yhteisestä päätöksestä ottaa sakramentit Suomessa itselle ja tämä kirje määrättiin luettavaksi joka rukoushuoneessa.
Tässä kirjeessä ei ollut siteeksikään totuutta, mutta totuudeksi se muuttui koska hengellisesti virheettömät sen lähettivät.
Tälle perustalle on rakennettu omat sakramentit. Kestääkö perusta?
Niin menisikö se näin: otetaan vertauskuvaksi vaikka polkupyörän rengas, nimittäin jos vaikka pinnat olisivat eri herätysliikkeitä ja ne olisivat Kristus keskeisiä ja niin sidoksissa keskiöön eli Kristukseen ja pinnat on yhdistetty vanteeseen ja vanne on yhtäkuin Jumalan Sana.
No tämähän sopii varmasti muille, mutta ei Esikoislestadiolaiset Ry:lle.
Ehei, kyllä meillä "essuilla" renkaat pyörissä on, ja vieläpä pyöreät.
Jeesukselle Hänen seuraajiensa yhtenäisyys oli todella tärkeää, Hän rukoili sitä Isältä pyytäen:
Johanneksen evankeliumi:
17:11 Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
17:22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä
Mutta tuo ei ole toteutunut, ihminen on ollut tottelematon, sanotaan, että tältä tellukselta löytyy noin 20.000 erilaista kristillistä suuntausta.