Ihmiset ei kohtaaa.....

Hyvä saapahan olla rauhassa. Oppii arvostamaan ja olemaan yksin kun tarpeeksi harjoittelee eikä murehdi asiaa.

Yksinolo voi jopa alkaa tuntua siedettävältä jos sitä jatkuu liia kaua. Sitten iskee ehkä vit...utunut ahistus jos tietää että kohta täytyy jostai syystä mennä ihmisten seuraan, vaikkapa vielä johonki meluisaan juhlatilaisuuteen jossa saa osakseen aplodeja ja huomiota.
Tilaisuuden jälkeen iskee kuitenki toisenlainen ahistus. Yksi on kaikonnut ja toinen tilaan tullut. Ihmisten seurassa olo, kättelyt, pienessä humalatilassa jututstelu hyvää ruokaa syöden, tuottivatkin niin hyvän olon että alkaa tehä kipeää, varsinkin siinä vaiheessa kun tilaisuus loppuu ja joutuu palaamaan yksin omaan hotellihuoneeseen. Seuraavana päivänä sitten kotia lähtö eika aavistustakaan millon seuraavan kerran kokee jotai samallaista. Näin vain tässä tämmönen esimerkki omasta kokemuksestani.

Ahistaa yksinäisyys. On niin tylsää ja elämä täys tyhjyyttä. Ei ole kelle puhua joten kyllä jossakin vaiheessa tulen hulluksi kun olen sairastunut sellaseen sairauteen etten pysty käymään töissä edes. Aika outoa kun ei puhu itsekkään mitään kun ei ole kelle puhua. Onneksi on telkkari keksitty. Ja sitten nämä unet missä korostuu syrjintä pelko ahdistus masennus traumaattiset lapsuudenmuistot yksinäisyys pettymys arvottomuus välinpitämättömyys ja riittämättömyydentunteet. Toivoisin itselleni vapautusta eli kuolemaa.

Varmaa ja piristäis kans. Ainakii päivä paranis ja sais hymyilemää mut.

voi paska, kirjotin parikytä minsaa vastausta tohon ja sitten tää k---pä kone tuhosi ihme vekkuloinnillaan kaiken aikaansaantini