tänä ilta/yönä juhlimassa/töissä? Minä en edes muista koska viimeksi olisin ollut näin väsynyt joten sanon nyt jo hyvää yötä <3
Oletkohan baarissa
ajatuksissaolet
5247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Samoin, hyvää yötä sinulle.
Hyvää yötä :)
En käy baareissa ja ainoastaan sinun kanssasi parilla käåvisin jos kävisin, että jos meistä sittenkin Tulee jotain suhde hommaa niin muista se että ei tarvi peläTä että ramppaisin baareissa, sillon keskittysin vain sinun ihanoimiseesi ja siihen ettätunnet olosi mahtavaksi ja haluttavaksi kuitenkin myös antasin omaa aikaa ja itekki haluaisin omaa aikaa.
Mielestäni olisit hieman haastava nainen ehkäpä suhteessa mutta minä kyllä olisin valmis koittaan, en väitä ettenkö olis itekki haastava, miten on koitetaanko mielenkiinnon vuoksi?
Erotaan sit ystävinä jos ei onnistu,
oisko paha?
Samalla kumpikion sais kaipaamaansa läheisyyttä, ellet sitten ole ottanut jo jonkun jota et tunne juurikaan, kuitenkin ollaan tutustuttu täs muutaman kuukauden aikana ja en oikeesti vaihtais mihinkään tätä että tutustuin sinuun.
Siis muotoilin väärin siis jos olet jo löytänyt jonkun niin kunnioitan sitäkin ja olen onnellinen puolestasi, mutta kun kyllä minä toivosin että jostakin ihmeen kautta sanoisit seuraavan kerran ku nähdään että saisin mahdollisuuden, no haaveilen taas.
Älä ainakaan suutu jos satut täällä ees kirjotteleen.
Muuten hyvä, mutta etkös ole varattu?