Senioritalo

Muistaakseni parisen vuotta sitten oli paikallisissa otsikoissa puhetta senioritalosta. Joko tuo hanke on saatu alulle vai oliko sekin vaan semmosta ilmanaikoista höpötystä.
7278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siihen Marttalan paikallehan se piti rakentaa. Kepulaiset kuitenkin katsoivat että sen rakentamisella ei ääniä saa kalasteltua niin hautasivat hankkeen. Kepulaiset kun eivät muutenkaan vanhuksia ja vanhuutta arvosta. Nythän ne keput juuri ulkoistivat vanhusten huolenpidon.

Äänestä

Senioritalo saadaan sillä, että Seniorit ja Senjoritat kokoontuvat ja aloittavat sopivan rakennuksen tai rakennuspaikan etsimisen ilman kaupungin tai minkään muunkaan välikäden mukanaoloa. S-Talon suunnittelun pitää lähteä täysin asukkaitten oman tahdon ja toiveitten mukaan. Tietenkin jo suunnitteluvaiheessa pitää katsoa ketkä henkilöt mahdollisesti sopeutuisivat samaan pihapiiriin.

Äänestä
  • Jussi ainakin tulee toimeen kaikkien kanssa. Ei wähäisintäkään epäilystä.

    Äänestä

Siitä tehtiin selvityksetkin. Ei onnistu ilman avustusta. Rakentaminen nääs on samanhintaista vaikka raknnetaan senioreille. Eli siksi niistä poistettiin saunat, mutta kuitenkin tulee samanhintaiseksi kun normaalitkin talot. Kukaan ei ala rahoittamaan taloja jossa ei asunnoissa ole edes saunoja

Äänestä

Mitäpä sitä senioreille rakentelemaan. Näin keput ajattelee. Liikuntaa ja kultturellia vain lisää.

Äänestä

Oma tupa, oma lupa, wai mitä jussi?

Äänestä

juu senjores e senjoritat lähtee espanjaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tbpaatti kirjoitti:

Muistaakseni parisen vuotta sitten oli paikallisissa otsikoissa puhetta senioritalosta. Joko tuo hanke on saatu alulle vai oliko sekin vaan semmosta ilmanaikoista höpötystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu