Sokeria syöpäpotilaille

moonkissedrose

Oletteko miettineet, että miksi syöpäpotilaille syötetään sokeria sairaaloissa? Syöpäsoluthan villiintyvät nimenomaan sokerista.
Isäni sairastui syöpään ja näin monia kertoja sairaaloissa vierailleena huomioni kiinnittyy joka kerta siellä tarjottaviin ruokiin. Iltapalalla on aina tarjolla sitä ainaista punaista esanssimehua ja sokeria sisältäviä mehukeittoja. Lounaan yhteydessä jälkiruoaksi on joko sokerilla höystettyä kiisseliä tai rahkaa. Missä hedelmät? Luulisi syöpähoitajilla tai sairaalahenkilökunalla olevan edes sen verran tietämystä aiheesta mutta ei. Jotenkin surullista.

16

655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tanexxx

      Hedelmien puutetta ja voin ja sokerin syöttämistä tuli itsekin ihmeteltyä.
      Lääkäreillä ja hoitajillahan on koko ajan kova huoli siitä ettei potilaan paino pääse laskemaan. Saattaa liittyä siihen.
      Luultavasti mitään terveysasioita ei kuitenkaan ole ajateltu ollenkaan, pelkästään sitä kuinka saadaan mahdollisimman halvalla tehtyä jonkinlaista murkinaa.

      • moonkissedrose

        Jep, sitä minäkin. Juu tuo painon lasku on varmasti yksi syy, mutta eivät ne sairaala-ateriat mitään isoja kuitenkaan ole. Toinen asia myös mitä ihmettelin oli ravintoteraupeutti, joka suositteli isälleni sokeria jotta paino nousisi. Isä kun oli laihtunut hoitojen myötä. Jos itse joutuisin lihottamaan itseäni niin viimeisenä söisin sokereita sun muuta pullamössöä. Kyllä sen lihottamisen voi terveelliselläkin tavalla hoitaa.

    • agshgrtwe

      Jotkut syöpäsolut villiintyvät sokerista niin, että halkeavat. Sokerin piti muistaakseni olla hedelmäsokeria.

      • Jokuxxxxx

        Syöpäpotilaalle tärkeintä on ruokailussa sen mielekkyys. Parasta olisi tarjota sellaista, jota potilaan tulisi mieli. Terveellisyys on toissijaista. Normaalit solut eivät poikkea syöpäsoluista ravinnon suhteen. Normaalit solut tarvitsevat sokeria energian lähteeksi samalla lailla kuin syöpäsolut, tosin ne käyttävät sitä runsaammin paljon nopeamman jakautumisen ja aineenvaihdunnan takia. Soluille ei ole väliä onko sokeri fruktoosia vai sakkaroosia. Uskon kyllä että hoitajat tietävät paljon paremmin kuin maallikot syöpäpotilaan ravitsemuksesta.

        Itsekin tuli hoitojen aikana makeaa mieli ( sen mitä nyt pahoinvointi salli) ja hoitajat sanoivat silloinkin, että tärkeintä on, että jotain menisi alas. Eikä se sokeripitoinen mitenkään vaikuttanut hoitotuloksen. Toki söin hyvinä päivinä ihan normi ruokaakin.

      • moonkissedrose
        Jokuxxxxx kirjoitti:

        Juu tietenkin mielekkyys on tärkeää ja se että saa pahoina päivinä edes jotain alas. Mutta itsessään (valkoinen) sokerihan ei ole elimistölle mitenkään tarpeellista. Ja lisäksi sokeri mm. häiritsee immuunijärjestelmän toimintaa valkosolujen kautta. Syöväthän käsittääkseni viihtyvät parhaiten "hapokkaissa" olosuhteissa ja sokerihan on happoa. Elimistön pitäminen emäksisenä edesauttaa immuunijärjestelmää/kehoa pysymään terveenä. Jos yhtään viitsii Googlata vaikkapa cancer & sugar, löytyy paljon tietoa ko. aiheesta.

      • jokuxxxxx
        moonkissedrose kirjoitti:

        Miten meinasit saada elimistön emäksiseksi, koska ruuan kautta se ei ole mahdollista. Mahalaukussa on vatsahappoa ja se on tarpeellista ruuansulatuksen tehostamiseksi. Ohutsuolessa haimasta erittyy vetykarbonaattia, joka neutraloi mahalaukusta pohjukaissuoleen tulleen ravinnon. Eli syöty ruoka ei vaikuta kehon happamuuteen/emäksisyyteen mitenkään. Vaikka söisit hapanta, se ei tarkoita, että elimistö tulisi sillä happamaksi. Toisin olisi jos on vaikkapa hoitamaton diabetes ja tulisi ketoasidoosi. Elimistö hoitaa itse happo-emästasapainosta, jos ei mitään diabeteksen kaltaista sairaustilaa ole.

      • moonkissedrose
        jokuxxxxx kirjoitti:

        Kyllä kehon alkalisointi on mahdollista ruuan avulla. Itse olin aikoinaan mm. maitotuotteiden, viljan ja lihan suurkuluttaja, olin siihen aikoihin usein kipeänän ja olo oli aina "limainen". Yhdessä vaiheessa aloin kärsimään pahasta ihottumasta ja tein kunnon ruokaremontin: ei viljoja, maitotuotteita, sokeria eikä lihaa vaan paljon kehoa alkalisoivia kasviksia jne. Ihottuma hävisi, enkä enää edes muista milloin olisin viimeksi ollut sairaana.

      • drtyd

        Syövän kannalta ei ole merkitystä onko elimistö muuten hapan vai emäksinen.

      • Lisääjä

      • Näin.ihmisiä.huijataan

    • jgfhgsdfasdfas

      Miksi on sairaalassa? Onko hoidon tavoite sairaudesta parantuminen vai mahdollisimman mielekäs loppuelämä? Jos potilas on terminaalihoidossa, niin mielestäni voi syödä mitä haluaa. Moni ei oireiltaan voi loppuvaiheessa enää syödä. Silloin paastosta on hyötyäkin. Paasto kutistaa myös painetta kasvaimesta, joka voi hieman lievittää oireita.

      Sairaalassakin saa erilaisia ruokavalioita. Sokeroiduista juomista ja kiisseleistä voi kieltäytyä. Käsittääkseni joka osastolle on mahdollista tilata hedelmiä. Ja voihan sinne viedä jotain omia eväitäkin. Monethan tuovat potilaalle herkkuja - tai vaihtoehtoisesti laadukkaampaa ruokaa.

      Kai kiisselikäytäntö elää yhä vanhusten osastoilla siksi, että sen kanssa on helppo syöttää pillerit vaikeasti nieleville potilaille.

      • moonkissedrose

        Hoidon tavoite oli parantuminen. Ja juu tietenkin terminaalivaiheessa on tärkeintä mielekäs loppuelämä eikä pelkät salaatinlehdet lautasella.

        Paastostahan on tutkitusti hyötyä, oikeassa olet.

        Joo tietenkin aina voi kieltäytyä tarjotusta ruuasta mutta pointtina tässä oli ehkä enemmän se että miksi sellaista edes tarjotaan, luulisi hedelmien olevan itsestään selvyys, että niitä olisi aina tarjolla, eikä tarvitsisi erikseen pyydellä. Mutta tavallaan ymmärrän myös sen sairaaloiden ankeuden ja monille ruoka on päivän kohokohta. Ja toisaalta kyse voi olla myös rahasta.

      • tottmaar

        kyllä terveydenhoidossa on vanhoja ja vääriä käsityksiä voimassa, ensimmäisenä on sitten terve tai sairas täytyy välttää sokeria ja suosia eläinrasvoja

    • Järtsis
    • finnjet

      Pitää ottaa huomioon että sytostaatti-hoitoon kuuluu kortisoni, joka tiedetysti haittavaikutuksina a) aiheuttaa unettomuutta b) aiheuttaa karmeaa nälän tunnetta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      69
      3804
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3189
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      100
      2441
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1659
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1428
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1300
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      50
      1246
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      51
      1043
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1040
    10. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1031
    Aihe