En osaa auttaa ketään, itseänikään.
Olen ollut suhteessa 7v, emme asu yhdessä. Mies kutsuu itseään sinkuksi, tämä minun valittuni. Tapailemme kun miehelle sopii, oksettaa sanoa näin, mutta hän käy luonani, kun hänestä siltä tuntuu. You know what I mean.
Olen täysin tietoinen, ettei hän minusta välitä tunnetasolla pätkääkään. Luulen, ettei hän kykene tuntemaan rakkautta tai hellyyttä. Ajattelen ettei minun perääni kukaan itke, valitettavasti ei ainakaan kumppanini.
En ole näinä vuosina kuullut koskaan hänen suustaan mitään kannustavaa tai hyvää, joka koskisi minua. Olen vain odottanut, että joskus se vielä tapahtuu.
Eniten kuitenkin minua naisena loukkaa se, että hän läähättää muiden naisten perään ja tuo sen julki myös seurassani. Hän imuroi netistä naisten kuvia ja tapetoi seinänsä alastonkuvilla En halua käydä enää hänen kotonaan, jossa minua tuijottavat seinillä tissitja perseet.
Olen niin lyöty, ettei oma järkeni enää pelaa. Mitä toiselle voi sallia ja mitä ei? Jos hänen tekonsa ja käytöksensä loukkaa minua, onko se vain minun nurja luonteeni ja oma vikani, jota kuuluu hävetä ja pitää suunsa kiinni?
Olen kertonut monesti, että hänen käytös loukkaa minua. Siitä seuraa järjetön huuto ja raivo, viikkokausien mykkäkoulu ja katoaminen. En tiedä silloin missä mennään. On todella raskasta, kun ei voi edes keskustella asiasta, koen syyllisyyttä siitä, että olen olemassa. Joskus tuntuu, että mies on kuin pikkulapsi, 53 vuotias?
Hävettää kirjoittaa tätä, hävettää olla oma itsensä.
Olen 45v nainen ja tuntuu ettei minulla ole mitään ihmisarvoa.
Kaikki olisi helpompaa, jos en enää aamulla heräisi.
Olen ollut suhteessa 7v, emme asu yhdessä. Mies kutsuu itseään sinkuksi, tämä minun valittuni. Tapailemme kun miehelle sopii, oksettaa sanoa näin, mutta hän käy luonani, kun hänestä siltä tuntuu. You know what I mean.
Olen täysin tietoinen, ettei hän minusta välitä tunnetasolla pätkääkään. Luulen, ettei hän kykene tuntemaan rakkautta tai hellyyttä. Ajattelen ettei minun perääni kukaan itke, valitettavasti ei ainakaan kumppanini.
En ole näinä vuosina kuullut koskaan hänen suustaan mitään kannustavaa tai hyvää, joka koskisi minua. Olen vain odottanut, että joskus se vielä tapahtuu.
Eniten kuitenkin minua naisena loukkaa se, että hän läähättää muiden naisten perään ja tuo sen julki myös seurassani. Hän imuroi netistä naisten kuvia ja tapetoi seinänsä alastonkuvilla En halua käydä enää hänen kotonaan, jossa minua tuijottavat seinillä tissitja perseet.
Olen niin lyöty, ettei oma järkeni enää pelaa. Mitä toiselle voi sallia ja mitä ei? Jos hänen tekonsa ja käytöksensä loukkaa minua, onko se vain minun nurja luonteeni ja oma vikani, jota kuuluu hävetä ja pitää suunsa kiinni?
Olen kertonut monesti, että hänen käytös loukkaa minua. Siitä seuraa järjetön huuto ja raivo, viikkokausien mykkäkoulu ja katoaminen. En tiedä silloin missä mennään. On todella raskasta, kun ei voi edes keskustella asiasta, koen syyllisyyttä siitä, että olen olemassa. Joskus tuntuu, että mies on kuin pikkulapsi, 53 vuotias?
Hävettää kirjoittaa tätä, hävettää olla oma itsensä.
Olen 45v nainen ja tuntuu ettei minulla ole mitään ihmisarvoa.
Kaikki olisi helpompaa, jos en enää aamulla heräisi.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Painetilanteet ovat tietenkin koetinkiviä. Ihmisten stressikäyttäytyminen tulee niissä helposti esiin,ei parisuhteet ole koskaan täysin kitkattomia.Ja kyllä vanhan tapetin päälle voi tapetoida,jos haluaa.
Itse olen kolmekymppinen mies ja en väitä että tietäisin suhteista kaikki mutta jo luonteeni on sellainen että tiedän miten naista kohdellaan oikein ja tiedän että tollanen on tosi törkeää käytöstä, sinuna nainen jättäisin hänet, sanot vaikka että saa yhen mahollisuduen näyttää että välittää jos ei näytä niin jätä se ja hommaa itelles mies joka oikeasti välittää.
Ei suhteet kuulukkaan olla helppoja ja ongelmattomia mutta kyllä pitää mielessä pitää se että jos oikeesti välittää toisesta niin ne ongelmatkin puhutaan suoraan ja pyritään ratkomaan yhdessä, miehesi selvästikkin käyttää sinua hyväkseen, ehkä on niin omistushaluinen että ei halua päästää sua meneen ja oot liian kiltti hänelle.
Jos sinusta tuntuu että et uskalla jättää niin hae ystävistä apua ja turvaa tai hommaa valmiiksi parempi mies kun vittaa vähän tollanen siihen että pettää sua kaiken
lisäksi vieläpä.
Joo no nuo mun ns neuvot on ehkä itsestäänselvyyksiä mutta ei ne kyllä tunnu monella naisella tai miehellä olevan tiedossa, en halua kuulostaa katkeralta mutta tosi surullinen olo tulee välillä kun näkee että nainen roikkuu ja roikkuu huonossa suhteessa ja sitten tällänen kiva naista kunnioittava mies joutuu oleen sinkku vuodesta toiseen ihan vaan siksi että ei ole jotenkin jonku stereotyypin mukanen tai jotain.
Eikä siinä en minä ole katkera naisille ja olen itsevarma ja tiedän että osaan hurmata ja ottaa naisen huomioon, tuntuu vaan välillä että saisinko naisen helpommin jos kohtelisin huonosti ja olisin sikamaisen röyhkeä?
Mutta minä olen sen verran periaatteen mies että olen edelleen oma itteni ja teen kaikkeni että löydän elämäni rakkauden.
Aika varma olen kyllä että löysin jo mutta ei vaan toisella näkyny olevan tunteita,
no mutta en nyt kuitenkaan etsi naista tällä hetkellä kun ensinäkin tunteeni ovat edelleen vahvoja ja aitoja häntä kohtaan johon rakastuin.
En edes pystyisi antamaan aitoja tunteita jollekkin muulle tuosta noin vaan tällä hetkellä ja se ois väärin toista kohtaan jos en olisi valmis antamaan itsestäni 110 prossaa suhteen eteen, enkä ole epätoivonen että pakko päästä suhteeseen vaan kun vie aikaa että menee ohi kun ei sitä kovin usein rakastu, en nykyisin edes ihastu helposti kun saanu kans huonoa kohtelua naisilta.
Katson vielä että josko joskus pidemmän ajan päästä saisin mahollisuuden ja ehkä se nainen huomais minut sillain että alkaski tuleen tunteita hänellekkin.
Koska hän vaikuttaa sellaiselta jonka kans olisin pitkästä aikaa valmis suhteeseen koska hän vain tuntuu niin oikealta, en osaa selittää tarkemmin, toki hänessä on lähes ne kaikki piirteet mikä on mun unelma nainen, eikä täydellinen tarvi olla en oo itekkään mutta kävi vaan niin että tapasin tollasen ihmisen jossa oli sen verran paljon ihania piirteitä että vei mun sydämen, en ole aiemmin kokenut tällästä ainakaan näin vahvasti.
Kuitenkin kunnioitan häntä enkä roiku tai mitenkään ahistele tai käyttäydy niin että ahistuis, kun ei mulla mitään taka-ajatuksia ole että ainakin yritän saada edes ystävän hänestä mikä ois tosi kiva sekin.
Ehkä kaipaat tän kaltasen miehen elämääsi (siksi esimerkkinä oma kokemus)ja uskon että mun kaltasia on paljonkin kun jaksaa etsiä, enkä väitä olevani parempi kuin muut mutta tiedän että olen hyvä mies suhteeseen.
Ja tää vaan mun mielipide että jos joku haluaa haukkua niin siitä vaan, en loukkaannu. Ja löytyy niitä huonoja puolia minustakin mutta kyllä minä osaan niistä oikeessa elämässä kumppanin kans jutella.
Kiitos kommentistasi, kiitos siitä, että kerroit oman kokemuksesi.
Itkin aamulla lukiessani sitä. Ei ole minulle osunut kohdalle hyvää ja välittävää miestä. Luit rivien välistä sen, mikä on totta.
Toivon sinulle onnea elämääsi ja voimaa olla oma itsesi.
Kiitos ja toivon sinulle samaa, kyllä sinä pääset huonosta suhteesta pois, muistat että olet kaunis sisäisesti ja ulkoisesti ja että sinulla on ihmisarvo ja olet yhtä tärkeä yksilönä kuin muutkin ja ansaitset aitoa rakkautta ja välittämistä osaksesi.
Kyllä sinä löydät vielä sen oman rakkaustarinasi.
Onpa hätkähdyttävän kauniisti kirjoitettu ja samalla empaattisesti tuettu aloittajaa.
Oliskohan aika ryhdistäytyä ja sanoa tissipersetapetoijalle morjens. Ei kenenkään vuoksi pidä vajota noin maahan, vähän ryhtiä nyt.
Kerron kokemuksesta, että suhteen päättämiseen vaaditaan rohkeutta, se myös sattuu aina.
Mutta asiat mitä tulet saamaan rohkeutesi myötä, ovat tavoitettavissa ja tavoittelemisen arvoisia.
Näitä ovat esim rakkaus, hyväksyntä, läheisyys, kiihko, himo, rauha, tasapaino.
Itse olen 48v mies ja kaksi onnetonta oon jättänyt, nyt onnellinen parisuhteessa jossa hommat toimii.
Menestystä!
Jos suhde saa sinut tuntemaan pahaa oloa, kannattaako siihen jäädä? Eroaminen tuntuu varmasti myös pahalta, mutta saat itsesi takaisin. Älä tyydy huonoon, voit saada paljon parempaakin. Toivon rakkautta elämääsi ja kaikkea hyvää.
Samaa mieltä, itsekin olen ollut huonossa suhteessa ja tullut väärinkohdelluksi, mutta päässyt irti ja henkisellä tasolla alkanut voimaan paremmin ja löytänyt elämääni muuta sisältöä kuin roikkumisen jossain ihmisessä, joka tuottaa käytöksellään vain tuskaa. Ota vain totaalinen irtiotto koko ihmisestä ettei hän pääse enää vaikuttamaan elämääsi millään tavoin. Ole rohkea, elämää ei ole tarkoitettu kärsimykseksi ja yksinkin tässä elämässä pärjää hetken tai pidemmänkin aikaa ennen kuin on itse henkisellä tasolla valmis johonkin uuteen, mutta toisenlaiseen kuin riippuvuussuhteeseen.
Hei Naanuska33.
Kirjoituksesi oli surullinen. Mietin, millainen on elämänpolkusi ollut, että se on kuljettanut sinut pisteeseen, jossa koet omanarvontuntosi menneen, koska tapailemasi mies ei ole sitoutunut sinuun.
Voisiko olla hyvä, että hakeutuisit keskustelemaan elämäntarinastasi jonkun auttavan tahon puoleen? Voisit pohtia kysymystä, miksi sallit itseäsi kohdeltavan ala-arvoisesti, miksi olet takertunut ihmiseen, jolta et saa kunnioitusta, miten voisit itse alkaa puolustaa ja rakastaa itseäsi enemmän päästäksesi irti. Mitä tarvitsisit, jotta saisit kokemuksesi ihmisarvostasi takaisin? Miten löytäisit elämänilosi.
Joku vastasikin sinulle, että elämällä on parempaa tarjottavaa kuin läheisriippuvuus. Sen tilalle on mahdollista löytää aitoa tervettä elämänvoimaa, oikeita rajoja ihmissuhteisiin ja vapautta. Usein niiden löytämiseen tarvitaan muiden ihmisten tukea.
Meiju, diakoni
Kiitos teille kaikille ystävällisille ihmisille, jotka luitte kirjoitukseni. Olen lukenut vastaukset moneen kertaan. Olen saanut niistä voimaa ja tukea, ohjausta siihen, mihin suuntaan minun pitää mennä oman mielenterveyteni tähden.
Ymmärrän, että suhde on huono ja alistava. Miksi on niin vaikeaa ja pelottavaa tehdä täyskäännös? Minustakin tuntuu,että tarvitsen keskusteluapua ja tukea ratkaisuuni, jota olen hautonut vuosia.
Suhteen alkuhuumassa olin täysin sokea, nyt myöhemmin silmäni ovat avautuneet. En voi käsittää, miksi annan kohdella itseäni näin? Olen aina ollut huono riitelemään ja pelännyt yhteenottoja. En osaa pitää puoliani suhteessa enkä elämässä yleensäkään. Olen alakynnessä monin tavoin, hiljainen ja poisvetäytyvä.
Kuitenkin työssäni hoitoalalla, olen pidetty, iloinen ja puhelias. Siellä minut hyväksytään ja minua kunnioitetaan
Voinko ottaa yhteyttä esim kirkkoon, jotta saisin puhua jonkun kanssa? Minä en kuulu kirkkoon.
En ole koskaan puhunut suhteestani ja sen ongelmista kenellekään, sillä minua hävettää mieheni käytös.
Olette kultaisia ihmisiä, kun välitätte vieraasta ja yritätte auttaa. Kiitos teille kaikille. Toivon jokaiselle hyvälle ja välittävälle ihmiselle enkeleitä vierelle. Ansaitsette vain hyvää.
Hei vielä Naanuska.
Hyvä, että koit vastauksistamme välittämistä ja tukea.
Kuvasitkin, miten erilainen olet esimerkiksi työroolissasi kun sitten taas tässä parisuhteessa. Sekin kertoo, että voi olla, että jotain teemoja elämässäsi kannattaisi jutella ulkopuolisen tahon kanssa. Jotta jatkossa seuraavat mahdolliset parisuhteet eivät saisi kenties samaa painolastia taakakseen.
Kysyit, voitko ottaa yhteyttä esim. kirkkoon keskusteluapua varten. Ilman muuta voit. Jokaisessa seurakunnassa on diakoniatyöntekijä omalla asuinalueellasi, diakoniaan voi ottaa yhteyttä riippumatta kirkkoon kuulumisesta ja pyytää varaamaan keskustelua varten aika. Moni ihminen kokee saavansa tukea jo muutamankin keskustelukerran aikana. Kuulluksi ja hyväksytyksi tuleminen on voimaannnuttavaa jo sinänsä.
Varsinaista psykoterapiaa ei kuitenkaan diakonian resursseilla ole mahdollisuutta tarjota, vaikka monilla diakoniatyöntekijöillä onkin paljon koulutusta keskusteluapua varten. Jos haluat terapiaa, voit ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon (terveyskeskus, työterveyshuolto) anoaksesi Kelalta psykoterapiaa.
Merja, diakoni
Varmaan tarvitsetkin keskuteluapua, toivottavasti löydät sopivan paikan. Vertaistukiryhmät on usein hyviä eikä niin kalliita kuin terapia.
Mutta siihen suhteeseen:
Kirjoitat:" Olen aina ollut huono riitelemään ja pelännyt yhteenottoja. En osaa pitää puoliani suhteessa enkä elämässä yleensäkään. Olen alakynnessä monin tavoin, hiljainen ja poisvetäytyvä. "
Juuri riitelemistähän sun ei tarvitse tehdäkään. Vaihdat lukot jos miehellä on avain ja ilmoitat ettet halua jatkaa. Jos mies kerran huutaa ja tekee katoamistempun niin se päättää jutun näppärästi. Tuo käytöshän on vaan vallankäyttöä ja toimii niin kauan kun haluat vielä jatkaa. Jos pelkäät tuota ilmoitustilannetta niin pyydä kaveri tai sukulainen avuksi. Ja sitten estot päälle omeen ja puhelimeen.
Sinä ansaitset niin paljon parempaa!
Minua ihmetyttää hieman muutama aloittajan kommentti ja jopa kirkon vastauskin siihen. Yksi näistä on aloittajan kova tarve pitää puolia asioissa. On, totta että asioissa on hyvä pitää puolia enkä tiedä onko aloittaja nyt sitten täysin tassukka. Itse olen melko voimakastahtoinen niin työ-kuin yksityiselämän puolella ja terapiassa olen oppinut nimenomaan hellittämisen, kuuntelun ja kompromissien taitoa. Omaa suhdetta se ei näytä pelastavan, mutta elämää se on muuten keventänyt, toki se on tehnyt itsestäni passiivisemmankin, vaatii muiltakin tietyssä mielessä enemmän, kun ei itse ole se aktiivisempi osapuoli. Mutta mielestäni tärkeintä tässä ei ole se paljon toitotettu että vaadi toista käyttäytymään sinua kohtaan paremmin. Fiksut ihmiset osaa ilman vaatimistakin huomioida lähimmäisiä ja kohdella hyvin. Sellainen vaatiminen toiselta ei ole aitoa eikä se toinen välttämättä silti osaa toimia paremmin vaan olette syvemmällä suossa. Eli sinä vaadit kovemmin ja toinen vastustaa jyrkemmin ja ero on yhtälailla totta. Mutta tuolla ylemmällä esimerkillä halusin tähän kommunikointiasiaan tuoda toisenlaisen katsantakannan.
Jatkan vielä tästä edellisen kirjoittajan kommentista.
Tässä suhteessa, jossa olen nyt, minulla ei ole alun alkaenkaan ollut mitään oikeutta vaatia yhtään mitään. En ole koskaan päättänyt tai saanut päättää itse, mitä haluaisin tehdä tai miten toimia. Mies on alusta alkaen tehnyt selväksi, että hän sanoo ja tekee mitä itse haluaa ja minä voin sopeutua siihen tai hävitä.
En ole häneltä vaatinut mitään, en uhkaillut tai kiristänyt. Olen ollut hiljaa.
Kun olen hänen seurassaan, vatsaani kuristaa ja sydän hakkaa kurkussa. Pelkään sanoa omia ajatuksiani, sillä tiedän, että hän raivostuu jos olen eri mieltä mistään.
Olen siis katsonut viisaaksi olla hiljaa. Ei hän minua koskaan ole lyönyt tai uhannut väkivallalla. Kiusaaminen, pilkkaaminen, halveksiminen on vain verbaalista. Ilkeitä sanoja peräjälkeen. Välinpitämätöntä käytöstä.
Silti pelkään häntä, hän saattaa raivostua silmittömästi jos minulla on vääränlainen ilme kasvoilla tai jos olen surullinen tai alan itkeä.
En koskaan vaatisi rakkaintani muuttumaan. Ihminen pitää hyväksyä omana itsenään ja kunnioittaa häntä. Tässä suhteessa se ei vain toimi niin. Ei se toimi. Olen tosi onneton ja surullinen.Jos toisen käytös vie elämänilon, onko se oikein?
Pelottaa kirjoittaa tänne, sillä minun kävisi huonosti jos hän näkisi tekstini.
Olen ollut yksin, sulkenut puhelimen ja pysytellyt vapaalla kotona.
Ei ole oikein. Te kaksi että selvästikään vain sovi yhteen. Teidän suhteessa on hyvin paljon samanlaista mitä oli minun ja minun exäni suhteessa. Erosimme yli kymmenen vuotta sitten ja olemme molemmat löytäneet sopivat puolisot vierellemme. Kuvittelin edellisessä suhteessa, että olen jotenkin epäsopiva parisuhteeseen ja että jos olen suhteessa ihan kenen tahansa miehen kanssa niin aina tulee olemaan tappeluita, huutamista, henkistä väkivaltaa yms. Nykyisen miehen kanssa olen huomannut, että ongelmana oli vain se, että olimme exäni kanssa niin erilaisia, että emme sopineet yhteen. Hänkin on paljon onnellisempi uuden naisensa kanssa kuin minun kanssa ikinä.
Luulen, että olisi teille molemmille parempi jos luovuttaisitte ja etsisitte uudet puolisot.