Tuollaisia suunnitelmia on olemassa. Aamutelevisiossa pohdittiin asiaa. Nyt on vaan niin, että aikuisten ihmisten tulee tuo turva luoda. Lapset eivät siihen ole vielä ollenkaan valmiit.
Taitaa olla suunnitelma jostain psykologien itsehulluuksista. Ihmisten ja erityisesti lasten elämä tulee pitää erossa akateemisista, ylioppineiden typeryyksistä.
Kiukutti taas niin, ettei kirjoitettua saa.
Lapset oman turvallisuutensa valvojiksiko?
2
88
Vastaukset
- rosinan.te
En minä tuollaista käsitystä saanut, kyse oli luokkiin sisääntulosta suojautuessa uhkaavia tilanteita vastaan. Olkoon kysymys kemiallisista päästöistä tai ampuma tapauksesta, on aina ryhmille annettava toimintaohjeet, kaaoksen välttämiseksi.
Omia vääriä johtopäätöksiä teit suuttuessasi suotta, et tainut kuunnella loppuun, eivät he yksin ole!
Alakoululaisille ei tarvitse kertoa ja huolestuttaa mitä varten harjoitellaan, sanoi haastateltava opettaja. - Ramoona_
Oliko aamutv:ssä tuollainen aihe, itse näin vain uutisisissa olevan turvallisuusharjoittelun ? Ainakin ulospoistumisharjoitukset ovat jo kauan olleet peruskoulun rutiineissa, sisälle turvautumistakin onneksi harjoitellaan aika yleisesti. Ihan rauhallisena pikkutyttö kertoi mahdollisesta myrkkyvuotovaarasta. Lapset näkevät uutisia kouluväkivallasta, heidän turvallisyydentunteensa paranee, kun turvallisten aikuisten kanssa asiaa käsitellään ja suojautumista harjoitellaan. Eihän se aikuisten vastuuta lapsille siirrä, päinvastoin ! Paloharjoituksia täytyisi pitää säännöllisesti kodeissakin, sammutuspeitteen käyttöä , kerrata pelastautumisreittejä jne. Kuten uutisklipistä näimme, asia selitettiin lasten ikäkauteen sopivalla tavalla, kukaan ei vaikuttanut pelokkaalta eikä ahdistuneelta.
Veneilijöinä pidimme jo pienille lapsillemme ja sittemmin lastenlapsille pelastautumisharjoituksia , veden varaan joutumisen ja myös tulipalon varalta. Tietysti kaikkensa pitää tehdä, ettei veden varaan joudu eikä tulipaloa syty. Ennakointi on aina viisasta.
Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore on myös paljon kirjoittanut ja kiertänyt puhumassa lasten ja nuorten oikeudesta fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2663348Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.801448- 661213
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991049- 54943
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48943- 63941
- 42787
- 47772
- 113726