Kirjamessut

Sanomalehtien Keskipohjanmaa ja Kalajokilaakso uutisointi kirjamessuilta oli täysin ala-arvoista. Sitä ei ollut laisinkaan. Kirjailija Tanja Kaarlelasta kertova juttu oli ihan hyvä ja paikallaan, mutta se ei valottanut kirjamessujen merkitystä mitenkään, ei osallistujien, ei kävijöiden, eikä järjestäjien kannalta. Jos toimittaja oli mennyt Akustiikkaan tekemään juttua kirjamessuilta, niin hän on täysin epäonnistunut. Olisi ollut kai paikallaan tehdä kaksi eri juttua, jos ei saanut yhteen artikkeliin mahtumaan kahta eri asiaa.
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lehtihän painetaan varmaan jo perjantaina.Jutut viikonlopun tapahtumista ovat aina surkeita, koska kukaan ei ole tapahtumissa paikan päällä.Isonnetaan vaan kuvia, jotta sivut täyttyy.Ei ollut juttu messuistakaan hääppöinen.Silloin kun jotain täällä tapahtuu olisi suotavaa,että lehden toimittaja vaivautuisi jutun tekoon

Äänestä

Ei tämä niin suuri kaupunki ole että messut voidaan lehdessä sivuuttaa. Martti Suosalon haastattelusta olisi pitänyt olla juttu. Ei tänne kansallisen tason näyttelijöitä niin usein tule.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


propotutus kirjoitti:

Sanomalehtien Keskipohjanmaa ja Kalajokilaakso uutisointi kirjamessuilta oli täysin ala-arvoista. Sitä ei ollut laisinkaan. Kirjailija Tanja Kaarlelasta kertova juttu oli ihan hyvä ja paikallaan, mutta se ei valottanut kirjamessujen merkitystä mitenkään, ei osallistujien, ei kävijöiden, eikä järjestäjien kannalta. Jos toimittaja oli mennyt Akustiikkaan tekemään juttua kirjamessuilta, niin hän on täysin epäonnistunut. Olisi ollut kai paikallaan tehdä kaksi eri juttua, jos ei saanut yhteen artikkeliin mahtumaan kahta eri asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu