Augsburgin tunnustuksesta nykypäivänä

Augsburgin tunnustusta mukailtuna esikoislestadiolaisen opetuksen mukaisesti:

VII ja VIII uskonkohta. Kirkko

Kirkko on koko maan piirin käsittävä ulkonainen, kaiken yläpuolella oleva monarkia, jossa Lapin vanhimmille kuuluu rajaton valta. Tästä he eivät ole tilivelvollisia kenellekään, eikä kenenkään ole lupa sitä kiistää tai arvostella. Sen nojalla he saavat laatia uskonkohtia, panna mitättömäksi raamatunkohtia mielensä mukaan, ottaa käytäntöön jumalanpalvelusmenoja ja uhritoimituksia, edelleen säätää haluamiaan lakeja, myöntää erivapauksia ja vapauttaa mielin määrin laeista, olivatpa ne kanonisia tai maallisia. Heidän kädestään on keisarin ja kuninkaiden saatava valtansa ja oikeutensa kruunuun Kristuksen käskyn nojalla: kun kerran Isä on alistunut kaiken Kristukselle, on sen nojalla ymmärrettävä, että tämä valta on siirretty Lapin vanhimmille. Tästä taas seuraa välttämättä, että Lapin vanhimmat ovat koko maan piirin herroja, vallitsevat kaikkia maailman valtakuntia, kaikkea mikä kuuluu yksityisille tai yhteisöille, hänellä on täydellinen valta kaikessa, olipa se maallista tai hengellistä, ja heille kuuluu kumpikin miekka, hengellinen ja maallinen.

Tämä ei kuitenkaan ole Kristuksen kirkon, vaan Lapin vanhimpien vallan määritelmä, ja sitä me emme löydä ainoastaan kanonista oikeutta käsittelevistä kirjoista, vaan myös - (Dan. 11:36) Danielin 11. luvusta!
3292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä ja tärkeä neuvo uskovaisille on "kertokaa mistä ja miten olette hengen ja elämän saaneet" . Kertokaa Henkilökohtaisesta uskosta Jeesuksen lunastustyön ja Armosta autuuden.

Saarnaksi sopimatonta ainesta on luulot ja jonkun toisen uskontunnustaminen.
Eri asia on tietysti jos nimeenomaan joku valtuuttaa uskostaan toisen kertomaan , mutta se valtuutus pitäisi muistaa kertoa samalla kertaa.

Äänestä

"aloittajalle"
kuinka vanhimmat voi olla koko maanpiirin vallassa , jos heita on enää
n.1000 ihmistä ,,ja ruotsalaisia on kohta 10.000,000 hengeä.

Äänestä
  • Niinpä, tuntuvat olevan vallan tunnossa, mutta oikeasti taitaa puntti tutista. Kuinkas tässä näin kävi.
    Mutta heillä on valtameren takana jonkunlainen kannattajajoukko. ja lienee jopa heidän uskontunnustuksessaankin jotain mainittu heidän uskon perusteista: lapin vanhimmat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kalle334 kirjoitti:

Augsburgin tunnustusta mukailtuna esikoislestadiolaisen opetuksen mukaisesti:

VII ja VIII uskonkohta. Kirkko

Kirkko on koko maan piirin käsittävä ulkonainen, kaiken yläpuolella oleva monarkia, jossa Lapin vanhimmille kuuluu rajaton valta. Tästä he eivät ole tilivelvollisia kenellekään, eikä kenenkään ole lupa sitä kiistää tai arvostella. Sen nojalla he saavat laatia uskonkohtia, panna mitättömäksi raamatunkohtia mielensä mukaan, ottaa käytäntöön jumalanpalvelusmenoja ja uhritoimituksia, edelleen säätää haluamiaan lakeja, myöntää erivapauksia ja vapauttaa mielin määrin laeista, olivatpa ne kanonisia tai maallisia. Heidän kädestään on keisarin ja kuninkaiden saatava valtansa ja oikeutensa kruunuun Kristuksen käskyn nojalla: kun kerran Isä on alistunut kaiken Kristukselle, on sen nojalla ymmärrettävä, että tämä valta on siirretty Lapin vanhimmille. Tästä taas seuraa välttämättä, että Lapin vanhimmat ovat koko maan piirin herroja, vallitsevat kaikkia maailman valtakuntia, kaikkea mikä kuuluu yksityisille tai yhteisöille, hänellä on täydellinen valta kaikessa, olipa se maallista tai hengellistä, ja heille kuuluu kumpikin miekka, hengellinen ja maallinen.

Tämä ei kuitenkaan ole Kristuksen kirkon, vaan Lapin vanhimpien vallan määritelmä, ja sitä me emme löydä ainoastaan kanonista oikeutta käsittelevistä kirjoista, vaan myös - (Dan. 11:36) Danielin 11. luvusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu