Anteeksipyyntö.

Olen pahoillani, että olen aiheuttanut eräille lieksalaisille pelkotiloja ja pahan mielen.
Martin äiti kertoi puhelimitse näistä ongelmista.
Kirjoitin viimme keväänä, naapurin nimimerkillä kirjoituksen jossa kerroin, että pielisellä on nähty sulkellusvene.
Se on aiheuttanut muutamiin herkkiin äidinpoikiin pelkotiloja ja moni poika on joutunut turvautumaan rauhoittaviin ja unilääkkeisiin ( tosin söivt näitä jo ennen juttua).
Martin äiti kertoi mm. sitiä, että naapurin Lempi 76 v, on ollut heillä kylässä koko talven, että Martti pääsee kainaloon.
Nyt oikaisen tuon kirjoituksen;
Se ei ollut varsinainen sukellusvene, vaan jonniinmoinen vakoilululla ja ne ei ole vaarallisia.
Sorry, olen pahoillani.
4128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei se mittää uhvo on seisonu pielisen rannalla jo jonnii aikoo ja porukka on siihen totunna
meillä on muutennii outoo porukkoo niiku tuo luxlux -klaani joka aina toitotta jotta kun panet mummia aamulla kainalloon pysyt koko päivän raittiina
mutta voishan se pulaaho viitasaarelle

Äänestä

Ei ole vielä edes jäittenlähtö aika, mutta noin vaan alkoi hössittämään.

Äänestä
  • Jäittenlähtö on lähellä ja kun ne lähtee, niin ne lähtee lopullisesti`
    ( tältä kesältä)
    Ei mene kuin tovi ja taas vietämme joulua, tuota kuusijuhlaa, muistatko
    Elämä kulkee omaa rataa, tyhmyys kasvaa ja kylä autioituu.
    Mutta jos pilkkiä tahdot, osta tyroksia ja tee lautta ja siihen reikä.
    Ai niin vaalit lähellä, muista minut;

    Äänestä

  • lieksankepuli kirjoitti:

    Jäittenlähtö on lähellä ja kun ne lähtee, niin ne lähtee lopullisesti`
    ( tältä kesältä)
    Ei mene kuin tovi ja taas vietämme joulua, tuota kuusijuhlaa, muistatko
    Elämä kulkee omaa rataa, tyhmyys kasvaa ja kylä autioituu.
    Mutta jos pilkkiä tahdot, osta tyroksia ja tee lautta ja siihen reikä.
    Ai niin vaalit lähellä, muista minut;

    tyroksiin on heleppo tehä juomapulolle teline

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IlkeileväPersu kirjoitti:

Olen pahoillani, että olen aiheuttanut eräille lieksalaisille pelkotiloja ja pahan mielen.
Martin äiti kertoi puhelimitse näistä ongelmista.
Kirjoitin viimme keväänä, naapurin nimimerkillä kirjoituksen jossa kerroin, että pielisellä on nähty sulkellusvene.
Se on aiheuttanut muutamiin herkkiin äidinpoikiin pelkotiloja ja moni poika on joutunut turvautumaan rauhoittaviin ja unilääkkeisiin ( tosin söivt näitä jo ennen juttua).
Martin äiti kertoi mm. sitiä, että naapurin Lempi 76 v, on ollut heillä kylässä koko talven, että Martti pääsee kainaloon.
Nyt oikaisen tuon kirjoituksen;
Se ei ollut varsinainen sukellusvene, vaan jonniinmoinen vakoilululla ja ne ei ole vaarallisia.
Sorry, olen pahoillani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu