joidenkin ihmisten pinnallisuudesta! Ulkonäkökeskeisyys välittyy niin rumasti että minua itseäni välillä yököttää lukea.
En kiellä ettenkö itsekin huolehtisi ulkonäöstäni, mutta ei se ole elämäni tärkein asia enkä valitse kumppaneitani tai ystäviäni sen perusteella minkälainen se naamataulu tai elopaino nyt mahtaa olla.
Ulkonäöstä huolehtiminen on minusta kohteliasta muita ihmisiä kohtaan ja tietenkin siitä pystyy hiukan ihmisen mielenterveydentilaakin arvioimaan. Onhan se aina bussissakin hiukan niin että se joka pahasti viinalta, oksennukselta, hieltä tai ihan paskalta haisee tai on hyvin paskainen syystä tai toisesta vaatteiltaan aiheuttaa sen että muut siirtyy kauemmaksi ko. ihmisen läheisyydestä. Kohteliasta siis huomioida muidenkin "viihtyvyyttä" yleisillä paikoilla.
Ja taas kun ihminen on väsynyt, asiat huonosti, psyykeen ongelmia ei ihminen jaksa keskittyä epäolennaisiin kun ne olennaisetkin (esim. syöminen, nukkuminen tai laskujen maksu) saattaa olla laiminlyötynä jaksamisen vähäisyyden takia.
En silti oikein ymmärrä näitä kiihkoiluun asti meneviä ulkonäkövaukoojia.
Kaikki vanhenee ja ulkonäkökin siinä samalla alkaa rapistumaan.
Itsellä oli joskus vakava masennus ja siihen tietenkin lääkitystä. Söin parhaimmillaan kolmea lääkettä. Remeronia masennuksen hoitoon, truxalia unettomuuden hoitoon, opamoxia ahdistuneisuuteen.
remeron ja truxal molemmat ovat painoa nostavia ja paljon väsyttäviä lääkkeitä. Minulla olikin nopeasti painoa liikaa, koska väsymykseltäni se vähäinenkin toimeliaisuus joka masennuksen jäljiltä oli hävisi unettavien raskaiden lääkityksien myötä. Nukuin ja söin. Painoa nostavat lääkkeet ilman liikuntaa vastapainona nosti äkkiä painoani jopa 20 kg.
Olin pikkuruinen ja alipainoinen kun lääkitykset aloitettiin joten kilojen tulo tietenkin masensi minua. Vanhat vaatteet kun alkoivat puristaan olo vain kurjeni. Minun luultiin olevan raskaana jne. joka myöskin lisäsi masennusta, koska mitenkä olisin voinut sen sanoa että olen hullu ja kuolen jos en syö lääkkeitä joiden takia näytän tältä!
Ei minulla ollut kuitenkaan vaihtoehtoja sillä masennukseni oli niin vakava että olin vaarassa kuolla jos en lääkkeitä söisi. Lääkitys aloitetiin vakavan itsetuhoisuuden ja syvän masennuksen takia, joten ulkonäköni täydellinen tuhoutuminen oli pakko kestää...jotta henkeni säilyisi.
Sairauteni parani ja pääsin lääkkeistä eroon, putosikin paino luonnolliseen painooni takaisin, kun oma luontainen ruokahalu ja aineenvaihdunta palasi.
Nykyään olen sen verran tarkka ulkonäöstä että hiukan tarkkailen mitä syön ja haluan pitää painoni ehkä hiukan normaalipainon alarajojen tuntumassa kuin keskivaiheilla, koska mielialalääkityksen lihominen aiheutti pelon että lihon uudelleen vahingossa, vaikka tiedän etten luonnollisella tavalla liho niin paljon millään, tarvitsen siihen lihomista auttavia lääkkeitä.
Meikkaan ja peseydyn. harrastan liikuntaa ja näin huolehdin itsestäni, mutta kokemuksieni myötä tajuan yhä selvemmin ettei ulkonäkö ole se tärkein asia ja se rapistuu yhtäkkiä
Nämä joilla ulkonäkö niin tärkeä asia eivät ole varmaankaan kokeneet sitä kun sairauden takia on valittava hyvä ulkonäkö tai sairauden hoito.
Hassuinta oli "muodonmuutokseni" aikana että vaikka en ollut ihan parhaimmassa ulkonäössä minulla riitti silti miehiä jotka minuun ihastuivat. He ihastuivat MINUUN, ei ulkokuoreeni, vaan siihen kuka minä olin/olen ja se tuntui hyvältä.
Nykyään tuntuu että kun näyttää paremmalta ne jotka ennen dissasi ovat noloja miehiä edessäni, hiljaisia ja yrittävät mielistellä, iskeäkin minua (katson heitä julmasti, sillä muistan kyllä miten he kohteli kun olin pahemman näköinen) ja ne jotka eivät minusta tiedä mitään eikä tunne taas leimaa minua pelkän ulkonäön perusteella ensin prinsessa pissikseksi, kunnes tutustuu minuun...
Ei ulkonäkö kerro mitään ihmisestä. Minunkin ulkonäkö on vaihdellut elämäntilanteiden mukaan.
En kiellä ettenkö itsekin huolehtisi ulkonäöstäni, mutta ei se ole elämäni tärkein asia enkä valitse kumppaneitani tai ystäviäni sen perusteella minkälainen se naamataulu tai elopaino nyt mahtaa olla.
Ulkonäöstä huolehtiminen on minusta kohteliasta muita ihmisiä kohtaan ja tietenkin siitä pystyy hiukan ihmisen mielenterveydentilaakin arvioimaan. Onhan se aina bussissakin hiukan niin että se joka pahasti viinalta, oksennukselta, hieltä tai ihan paskalta haisee tai on hyvin paskainen syystä tai toisesta vaatteiltaan aiheuttaa sen että muut siirtyy kauemmaksi ko. ihmisen läheisyydestä. Kohteliasta siis huomioida muidenkin "viihtyvyyttä" yleisillä paikoilla.
Ja taas kun ihminen on väsynyt, asiat huonosti, psyykeen ongelmia ei ihminen jaksa keskittyä epäolennaisiin kun ne olennaisetkin (esim. syöminen, nukkuminen tai laskujen maksu) saattaa olla laiminlyötynä jaksamisen vähäisyyden takia.
En silti oikein ymmärrä näitä kiihkoiluun asti meneviä ulkonäkövaukoojia.
Kaikki vanhenee ja ulkonäkökin siinä samalla alkaa rapistumaan.
Itsellä oli joskus vakava masennus ja siihen tietenkin lääkitystä. Söin parhaimmillaan kolmea lääkettä. Remeronia masennuksen hoitoon, truxalia unettomuuden hoitoon, opamoxia ahdistuneisuuteen.
remeron ja truxal molemmat ovat painoa nostavia ja paljon väsyttäviä lääkkeitä. Minulla olikin nopeasti painoa liikaa, koska väsymykseltäni se vähäinenkin toimeliaisuus joka masennuksen jäljiltä oli hävisi unettavien raskaiden lääkityksien myötä. Nukuin ja söin. Painoa nostavat lääkkeet ilman liikuntaa vastapainona nosti äkkiä painoani jopa 20 kg.
Olin pikkuruinen ja alipainoinen kun lääkitykset aloitettiin joten kilojen tulo tietenkin masensi minua. Vanhat vaatteet kun alkoivat puristaan olo vain kurjeni. Minun luultiin olevan raskaana jne. joka myöskin lisäsi masennusta, koska mitenkä olisin voinut sen sanoa että olen hullu ja kuolen jos en syö lääkkeitä joiden takia näytän tältä!
Ei minulla ollut kuitenkaan vaihtoehtoja sillä masennukseni oli niin vakava että olin vaarassa kuolla jos en lääkkeitä söisi. Lääkitys aloitetiin vakavan itsetuhoisuuden ja syvän masennuksen takia, joten ulkonäköni täydellinen tuhoutuminen oli pakko kestää...jotta henkeni säilyisi.
Sairauteni parani ja pääsin lääkkeistä eroon, putosikin paino luonnolliseen painooni takaisin, kun oma luontainen ruokahalu ja aineenvaihdunta palasi.
Nykyään olen sen verran tarkka ulkonäöstä että hiukan tarkkailen mitä syön ja haluan pitää painoni ehkä hiukan normaalipainon alarajojen tuntumassa kuin keskivaiheilla, koska mielialalääkityksen lihominen aiheutti pelon että lihon uudelleen vahingossa, vaikka tiedän etten luonnollisella tavalla liho niin paljon millään, tarvitsen siihen lihomista auttavia lääkkeitä.
Meikkaan ja peseydyn. harrastan liikuntaa ja näin huolehdin itsestäni, mutta kokemuksieni myötä tajuan yhä selvemmin ettei ulkonäkö ole se tärkein asia ja se rapistuu yhtäkkiä
Nämä joilla ulkonäkö niin tärkeä asia eivät ole varmaankaan kokeneet sitä kun sairauden takia on valittava hyvä ulkonäkö tai sairauden hoito.
Hassuinta oli "muodonmuutokseni" aikana että vaikka en ollut ihan parhaimmassa ulkonäössä minulla riitti silti miehiä jotka minuun ihastuivat. He ihastuivat MINUUN, ei ulkokuoreeni, vaan siihen kuka minä olin/olen ja se tuntui hyvältä.
Nykyään tuntuu että kun näyttää paremmalta ne jotka ennen dissasi ovat noloja miehiä edessäni, hiljaisia ja yrittävät mielistellä, iskeäkin minua (katson heitä julmasti, sillä muistan kyllä miten he kohteli kun olin pahemman näköinen) ja ne jotka eivät minusta tiedä mitään eikä tunne taas leimaa minua pelkän ulkonäön perusteella ensin prinsessa pissikseksi, kunnes tutustuu minuun...
Ei ulkonäkö kerro mitään ihmisestä. Minunkin ulkonäkö on vaihdellut elämäntilanteiden mukaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.