jaloistaan halvantuneilla on tunne että " kaikki oli nyt tässä " ja masentuneina sekä järkyttyneinä toivoisivat kuolleensa ennenmin. Aikaa kun menee onnettomuudesta ja pääsevät hyvän laadukkaan kuntotuksen jälkeen näkemään ja kokemaan miten paljon he pystyvät toimimaan pyörätulista käsin, voin todeta että monet pyörätuolia tarvitsevat ovat toimeliaampia kuin he joilla on terveet jalat. Samoin depresiota sairastavat monet oikeasti eivät halua kuolla vaikka heistä tuntuu siltä vaan päästä depression tuottamista ongelmista mikä haittaa heidän jokapäiväistä elämäänsä.
Hyvin usein olen lähellä olessani kuulut vanhemman väestön sanovan senkin : että nuoret eivät tiedä kuinka mukavaa voikaan vanhempana olla, olen heidän kanssa samaa mieltä. Oikeasti ihmiset haluavat elää ja eutanasiaa toivovatkin , ensisijainen toive heidän on päästä kivuista, Silloin kun kivunhoitoa ei ole antamassa erikoistunut asiantuntija lääkäri, erikois.sairaanhoitaja voin kuvitella että kivun hoito ei ole ollut laadukasta, asintuntijuutta vaativaa eikä myöskään syvälistä perehtymistä potilaan kipuihin. Esimerkiksi reuma voi olla joillakin tuskallinen jonka hoidossa kaiken pitää olla ns. tip top ja kunnossa jotta reumaa sairastava pystyy reumasta huolimatta elämään kohtuulisen hyvää elämää.
Puhtaus on puoliruokaa sanotaan ja on surkeaa että pienituloisilla eläkeläisillä. työttömillä joilla ei ole mahdolisutta pitää kotiaan siistinä ja toimivana se on politisista päätöksistä kiinni Televisiosta olen nähnyt kuinka ovat kuvanneet joidenkin todella epäsiistejä koteja jossa löysää ulostetta on kuivunut kiinni lattioihin ja vaikka mihin. Silloin ei riitä että kunta maksaa yhden kotisiivouksen kerran kuussa eikä useille riitä että pääsevät kahdessa viikossa kerran suihkuun. Laki on poikeuksetta määrittänyt kuinka paljon ns. saattohoitokoteja suomeen on rakennettava niitä ei ole totetutettu juuri nimeksikään.
Saattohoitokoti ei aina tarkoita että se on juuri se saattohoitokoti jonne jäävät se on paljon muutakin, se on paikka jossa kotona asuvat savat mm. ohjausta samoin kuin omaiset tai paikka jossa käyvät kun tarve vaatii yms. Sanottakoon että en ole kotisiivoja, enkä saattohoitaja vaikka siten tämän monet tulkitsevat, olen vain " tyrmistynyt " monenkin välinpitämättömyydestä aivan itseäänkin kohtaan jotka eivät uskalla edes ajatella että joka päivä tulevat yhtä päivää vanhemaksi eikä ketään meistä voi tietää mikä sairaus, onnettomuus meitä itse kutakin elämässän kohtaa. Tietysti ei tarvitse käydä niin mutta kun elämä on joskus epäreilua, se ei katso ikää . vauvasta vaariin elämän epäreiluus on kohdannut monia jotka sitä eivät ole ansainneet joka on yksi elämän tosiasioista.
" eutanasiaa " liikenneonnettomuudessa vaikka
tsimoö
0
98
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.633776Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin812381Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141630Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701398- 981270
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401172Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä551005- 49993