Näin kummallista unta. Olisi kiva, jos joku saisi siitä jotain selkoa.
Olin jossain kaupungissa tai yliopistolla tai vastaavanaisessa julkisessa paikassa.
Minulle tuli riitaa kihlattuni kanssa, ja yhtäkkiä huusin ja raivosin ja poljin jalkaa kyynelten valuessa simistäni ja äänen käheytyessä. Asia oli jokin mitättömän pieni, mielipidekiista. Kihalttuani hävetti silminnähden tempaukseni ja hän koitti olla kuin ei olisikaan tai ainakaan tuntisi minua. Josta innostuin kahta kamalammaksi.
Yhtäkkiä kihlattuni jätkäpuoliset kaverit tulivat paikalle, ja osottelivat minua sormillaan ja nauroivat, että "kattokaa nyt tuota apinaa" ja "huh huh, mitä se tuossa etes näkee, kyllä me tiiettiin minkälainen se oikeesti luonteeltaan on" jne.Yrittivät vakuuttaa kihlatulleni, ettei minun kanssani kannata elää. Masennuin ja hiljenin. Hävetti.
(Tähän pitää sanoa, että olen oikeassa elämässä rauhallinen kuin viilipytty, en suutu juuri mistään, enkä koskaan ole raivonnut tuollalailla kuin unessa tein, eikä tulisi mieleenkään).
Kuva vaihtui ja yhtäkkiä olinkin joidenkin liukuportaiden yläpäässä. Siellä oli paljon vanhoja entisiä kavereitani ja nykyisiä kavereitani, pitempään tuntemiani ja myös uusia, jotka eivät tosielämässä edes tunne toisiaan. Nämä kaikki arvostelivat minua ja juorusivat minusta suureen ääneen, ihan kuin en olisi ollut paikalla, vaikka seisoin heidän vieressään.
Kaiken huipuksi, olin paljon pienempi, kuin nämä kaverini, he olivat pitkiä ja minä olin kuin lapsi heihin verrattuna.
Yhtäkkiä huomasin, että he kaikki olivatkin muovinukkeja. Siis ihan kuin kaupan mallinuket. Mutta liikkuvia ja eläviä ja kavereitteni näköisiä. Kaikki ruumiinosat olivat muovia, silmät maalattu päähän ja hiukset olivatki peruukkeja. Eivät he kuitenkaan mitään hirviöitä olleet, vaan tosi kauniita. Kaikki käyttäytyivät kuin se olisi maailman normaalein asia, olla elävä nukke.
Ja minä mietin, että miksi en ole aikaisemmin huomannut, että he ovat muovisia nukkeja? Ja sitten tulin siihen tulokseen, että niinhän ne ovatkin aina olleet.
---Tähän ajatukseen sitten heräsin, ja vähän aikaa olin niin pöpperössä, että ihmettelin vieläkin, miksen ole aiemmin tiennyt kavereitteni olevan nukkeja ja miten kummassa kaikki kaverini tuntevat toisensa, kun en ole esitellyt. (asuvat oikeassa elämässä eri paikkakunnilla jne.) Sitten vasta tajuisn kaiken olleen unta.---
Olin jossain kaupungissa tai yliopistolla tai vastaavanaisessa julkisessa paikassa.
Minulle tuli riitaa kihlattuni kanssa, ja yhtäkkiä huusin ja raivosin ja poljin jalkaa kyynelten valuessa simistäni ja äänen käheytyessä. Asia oli jokin mitättömän pieni, mielipidekiista. Kihalttuani hävetti silminnähden tempaukseni ja hän koitti olla kuin ei olisikaan tai ainakaan tuntisi minua. Josta innostuin kahta kamalammaksi.
Yhtäkkiä kihlattuni jätkäpuoliset kaverit tulivat paikalle, ja osottelivat minua sormillaan ja nauroivat, että "kattokaa nyt tuota apinaa" ja "huh huh, mitä se tuossa etes näkee, kyllä me tiiettiin minkälainen se oikeesti luonteeltaan on" jne.Yrittivät vakuuttaa kihlatulleni, ettei minun kanssani kannata elää. Masennuin ja hiljenin. Hävetti.
(Tähän pitää sanoa, että olen oikeassa elämässä rauhallinen kuin viilipytty, en suutu juuri mistään, enkä koskaan ole raivonnut tuollalailla kuin unessa tein, eikä tulisi mieleenkään).
Kuva vaihtui ja yhtäkkiä olinkin joidenkin liukuportaiden yläpäässä. Siellä oli paljon vanhoja entisiä kavereitani ja nykyisiä kavereitani, pitempään tuntemiani ja myös uusia, jotka eivät tosielämässä edes tunne toisiaan. Nämä kaikki arvostelivat minua ja juorusivat minusta suureen ääneen, ihan kuin en olisi ollut paikalla, vaikka seisoin heidän vieressään.
Kaiken huipuksi, olin paljon pienempi, kuin nämä kaverini, he olivat pitkiä ja minä olin kuin lapsi heihin verrattuna.
Yhtäkkiä huomasin, että he kaikki olivatkin muovinukkeja. Siis ihan kuin kaupan mallinuket. Mutta liikkuvia ja eläviä ja kavereitteni näköisiä. Kaikki ruumiinosat olivat muovia, silmät maalattu päähän ja hiukset olivatki peruukkeja. Eivät he kuitenkaan mitään hirviöitä olleet, vaan tosi kauniita. Kaikki käyttäytyivät kuin se olisi maailman normaalein asia, olla elävä nukke.
Ja minä mietin, että miksi en ole aikaisemmin huomannut, että he ovat muovisia nukkeja? Ja sitten tulin siihen tulokseen, että niinhän ne ovatkin aina olleet.
---Tähän ajatukseen sitten heräsin, ja vähän aikaa olin niin pöpperössä, että ihmettelin vieläkin, miksen ole aiemmin tiennyt kavereitteni olevan nukkeja ja miten kummassa kaikki kaverini tuntevat toisensa, kun en ole esitellyt. (asuvat oikeassa elämässä eri paikkakunnilla jne.) Sitten vasta tajuisn kaiken olleen unta.---
Vastaukset 2
Vanhimmat
Unen alkuosa kertoo minulle ainakin sen, että sinulla on jotain sydämelläsi, jotain mitä olet tukahduttanut, pitänyt sisälläsi. Ehkä juuri se, että olet niin rauhallinen valveilla, saa tunteet purkautumaan unessa. Kätket jotain mielipahaa, jota et halua edes kihlattusi tietävän ja unessa kaverit jotka huusivat, että tiesivät luonteesi, ovat omia tukahdutettuja tietoja omasta sisimmästäsi. Pelkäät että lapsenomainen, tarvitseva minäsi paljastuu. Haluaisit varmaan joskus huutaakin. Mutta sinulla on kiltti rooli.
Tunnet ehkä jonkinlaista alemmuuden tunnetta jossain porukassa, koska olit niin pieni toisiin verrattuna. Tunnet heidät ylivoimaisiksi ja että he eivät huomioi sinua, vaikka olet paikalla vaan olet heille kuin ilmaa. Se saa olosi epävarmaksi.
Lisäksi näkisin, että koet kaverisi jotenkin teennäisiksi. Olet alkanut nähdä heidän teennäisyytensä läpi. Ja että ovat aina olleet teennäisiä. Jotenkin sinusta tuntuu ehkä että et ole samanlainen kuin kaverisi.
Kiitos tulkinnastasi.
Saitpas minut mietteliääksi.
Minulla on tiettyjä vaikeita asioita omasta itsestäni, joita en voi kertoa kihlatullenikaan, vaikka toisaalta haluaisin. Tiedän kuitenkin että hän olisi minulle tukena, eikä hylkäisi, mutta silti aristelen, että jos hän sittenkin alkaa katsella minua erilailla sen jälkeen.
Ja kyllä, joskus kun olen ihan yksin, eikä kukaan näe, saatan huutaa ja itkeä, vaikka päällepäin en sitä kellekään näytä.
Ja sitten, tunnen tosiaan alemmuudentunnetta kavereitani kohtaan. Ei kai minulla olisi siihen mitään syytä, mutta silti tunnen itseni jotenkin huonommaksi kuin he ovat.
Mutta sitä en tiedä, tai ainakaan en ole vielä huomannut(tai ainakaan tiedä vielä huomanneeni) että kaverini olisivat teennäisiä.
Olen vain viimeaikoina ollut vähän pettynyt joihinkin kavereihini, tuntuu että pompottavat minua hieman ja hyväksikäyttävät kiltteyttäni, enkä ilkeä sitää heille sanoa.
Mutta, oikeastaan pelottavaa, että tuollaisia asioita pystyit unestani nostamaan esille. Ja ylipäätään, että alitajunnassani käsittelen, kun en valveillaolessani juurikaa ehdi asioita ajattelemaan/halua ajatella syvällisemmin.