Pakko sanoa, että DNA:lla (ainakin täällä Oulussa) osataan toimia tarpeen tullen nopeasti. Soitin eilen puolen päivän seutuvilla internet-tukeen, koska nopeuttani ei ollut vielä nostettu, vaikka jo kahdessa laskussa oli näkynyt, että laajakaistaliittymäni olisi 1mb/512kb/s. Silti download-nopeus oli edelleen 512kb/s. No, lupasivat hoitaa asian, ja nopeus tuplaantui jo saman päivän aikana, olisiko ollut neljän, viiden seutuvilla.
Vaikka siis liittymäni nopeuden nosto oli kohdallani viivästynyt, asia korjattiin kiitettävän nopeasti. Siitä kiitos OPOY:lle. Näin sen homman pitää toimia!
Vaikka siis liittymäni nopeuden nosto oli kohdallani viivästynyt, asia korjattiin kiitettävän nopeasti. Siitä kiitos OPOY:lle. Näin sen homman pitää toimia!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaihdoin soneran DNA, olen tosi tyytyväinen operaatorin toimintaan. Silloin kun oli soneran liittymä, nopeus oli mitä sattu.
Oletko siis maksanut laskut, vaikka et ole saanut ao. palvelua? Jos näin on, niin on kyllä aivan turhaa kehumista elleivät hyvitä laskujasi??? Tuohan on lähempänä asiakkaan kusetusta.
Päätettiin täällä maaseudulla koko kyläkunnan voimalla saada laajakaista. Sonera ei halunnut vaikka johto oli keskukseen vamiina ja 30 liittyjää odotti vesikielellä. PPO (Pohjanmaan puhelin osuuskunta ) lupasi tehdä DNA internet liittymän jos tulee 20 sopimusta - Sopimuksia allekirjoittamaan Syyskuussa 2004. Sopimuksia saatiin yli tarvittava määrä ja reilusti. Luvattiin että kaista on valmiina Marraskuun loppuun - ei ollut. Uusi lupaus: on valmiina vuoden loppuun - ei ollut. Taas lupailtiin että Tammikuun alkuun - ei kuulunut, eikä ole vieläkään tätä kirjoittaessani ja sopimuksen teosta on yli 4 kk. Pikkuhiljaa alan miettimään sateliitti yhteyttä. Eli kun ei ole kilpailua niin asiakasta voi kusettaa miten haluaa. Auta armias jos jätän laskun maksamatta niin varmasti on jo huomenna linja poikki.
hidasta tuo nopeudennosto DNAlla, sauniksella n. 5 sekuntia, kun tilaa netissä sen.
Ei se nopeuden nosto vaadi kuin muutaman napin painalluksen, mitä nyt vähän vähän hiirtä joutuu siirtämään.
Niillä on siellä semmoset tietokone ohjelmat...