Lopetetaanko tupakointi Suoomessa kokonaan?

EntinenTupruttelija

Hannele Lauri on keskustelemassa tupakoitsijana YLEn A-studiossa yhdessä lääkärin ja toimittajan kanssa.

Tupakoitko sinä?
Paljonko?
Oletko joskus polttanut ja lopettanut?

Millaisia ajatuksia tupakointi herättää sinussa?

Olen itse polttanut melkein 50 vuotta ja lopetin sitten kokonaan. En aio enää kokeilla, sillä aikaisempien lopetusten jälkeen juutuin polttamaan, kun vetäisin yhden tai pari jossain tilaisuudessa.

Rahaa ei ilmeisesti ole kuitenkaan kertynyt säästöön. Mietin, miten minulla oli varaa polttaa tupakkaa kai aski tai enemmänkin päivässä.

55

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • staka

      Usko tai älä: ne säästyneet rahat on ihan varmasti paremmassa paikassa kuin olisivat olleet tupakka-askeissa.

      Tiedän kyllä miltä tupakka maistuu, mutta koko elämässäni tuskin lienen polttanut yhtä askillista enempää. Hajukin melkein ällöttää.

    • IhanIhmisiäOvatNekin

      Haju on aina häirinnyt minuakin, myös itse tupakoidessani.
      Lopetettuani yritän olla osoittamatta mieltä tai valittamasta savuttelijoiden savupilvistä ja hajuista.

    • KuvottavaaKielletäänVaan

      Kielletään, niin savutus ja kamala roskaaminen loppuu. En ymmärrä, miksi tumpit pitää heittää pihoilla, kaduille, seinustoille, kukkapenkkeihin ym vaikka roska- ja tuhkaastioita on paljon joka puolella.

      • eppu2

        Tupakantumpit muuttuvat mikromuoviksi.
        Savuton-Suomi tavoite on olemassa, mutten muista mihin vuoteen mennessä se on,

      • PaljonAikaaMeEi

        2030

    • Neljä.vuotta.ilman

      Montakymmentä kertaa piti yrittää lopettamista ennenkuin onnistui, tutkimusten mukaan huumeista on helpompi irrottautua.

    • NainenAmiksesta

      Katsoin A-studion ja kuulosti aika tutulta että vaikea on olla amiksessa polttamatta kun muutkin polttaa. Itsekin alotin tupakoimaan aika pian sen jälkeen kun amikseen tulin. Ei se montaa kertaa vaatinut että oli koukussa. Nyt kakskymppisenä palaa ainakin se aski päivässä.

      Olen yrittänyt lopettaa, mutta itsellä tulee vierotusoireet niin pahana että pitäisi lukita hullujenhuoneeseen jotta en kävisi ostamassa sitä tupakka-askia. Muistan lukeneeni että myös geeneillä on vaikutusta nikotiiniriippuvuuteen.

      Teininä tuosta valistuksesta ei hirvesti ole hyötyä koska siinä iässä tekee mieli kapinoida kaikkea tuollaista vastaan. Kielletyn hedelmän houkutus jne.

      • VainTietämättömät

        Nuoret ovat paljon meitä fiksumpia. Ei amiksessakaan enää tupakoi kuin pieni vähemmistöryhmä.
        Mitä koulutetumpi, sitä vähemmän tupakoitsijoita. Oliko se yliopistoissa 1 % vai mitä näytettiin?

    • aerona

      Lopetin ohitusleikkaukseen jonottaessani happiviikset nenässä et saataisiin veren happisaturaatio luku nousemaan et voidaan leikata. Ajattelin et tästä jos selviän niin nortit saa jäädä ja niin jäivätkin siitä on ny vajaa kymmenen vuotta.
      Nortin savu estää hapen kulun verisuonissa huomaat sen itsekin jos poltat kuinka hengästyt helpommin kuin ne jotka eivät polta.

    • SuosittelenKaikille

      Minä valmistauduin pitkään lopettamiseen. Päätin, että tiettyyn aikaan ja tietyissä kuvioissa en enää tupakoi.
      Onnistui uskomattoman helposti. Ilman mitään apumyrkkyjä.

      • Hyvä.päätös

        Samalla tavalla minäkin, välillä olin vuosia polttamatta mutta tarttui takaisin alkoholin yhteydessä vähänkuin varkain sitten viimeisen kerran valmistuin kuukausia ennen ja niin se jäi... toistaiseksi uskoisin lopullisesti, eihän se maistunut enään hyvältäkään ja se tunkkainen olo ja rahaa säästyy vuodessa liki 3000 €.

    • 226473

      """Lopetetaanko tupakointi Suoomessa kokonaan?"""
      Veikkaan ettei tule onnistumaan. Jo nykyisin liikkuu valtavat määrät laittomasti tuotua tupakkaa.

      Saadaan jämäkät riidat aikaiseksi ja tulee sikakalliiksikin. No, suomalaisillahan on rahaa.

      • Sinähän poltat, olen niin ymmärtänyt.

        Paljonko kessuaski maksaa Ruotsissa?

        Minä en polta.

      • ent.siivoojaparka
        korppis kirjoitti:

        Sinähän poltat, olen niin ymmärtänyt.

        Paljonko kessuaski maksaa Ruotsissa?

        Minä en polta.

        Kessusta en tiedä ja savukkeissakin on eri hintaluokkaa.

        Prince (pehmoinen aski) maksaa 575kr limppu (10 askia) meidän videoputiikissa. Kioskilla enemmän. Yksittäinen aski samaa taitaa olla nykyisin 63 kr.

        Mihin sinä kessun hintaa tarvitset vaikka et polta? Aiotko alkaa kasvattamaan kessua ja myymään kirppiksellä?

      • Tiritiriteijaa

        "Saadaan jämäkät riidat aikaiseksi ja tulee sikakalliiksikin."

        Hain aivan suosiolla asuntoa uudesta täysin savuttomasta kohteesta. Se on kuitenkin oma valinta eikä todellakaan tarvitse olla mukana taloyhtiöiden väännöissä.

      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Sainpahan selville, että puskailet, kiva, että vaastasit.

      • 226473
        korppis kirjoitti:

        Sinähän poltat, olen niin ymmärtänyt.

        Paljonko kessuaski maksaa Ruotsissa?

        Minä en polta.

        Et ole ymmärtänyt, koska en ole puhunut kanssasi aikaisemmin.

        Ruotsin hinnoista en tiedä, mutta tuossa ylempänä valistettiin ja näköjään jotakuinkin samoissa mennään.

        Olen pitänyt Hiilamoa järkityyppinä, mutta aamu-tv:ssä romahti. HH on näköjään yksi Savuton Suomi 2030 -operaation takana. "Suomessa on kiellettävä tupakointi, koska Intiassa ja Kiinassa kuolee ihmisiä passiiviseen tupakointiin."
        Kyllä, molemmissa asutaan maaseudulla hyvin ahtaasti monet sukupolvet samassa ja tupakointi on erittäin yleistä. Suomessa tuollaista asumista tuskin on enää missään.

      • 226473
        Tiritiriteijaa kirjoitti:

        "Saadaan jämäkät riidat aikaiseksi ja tulee sikakalliiksikin."

        Hain aivan suosiolla asuntoa uudesta täysin savuttomasta kohteesta. Se on kuitenkin oma valinta eikä todellakaan tarvitse olla mukana taloyhtiöiden väännöissä.

        Selvisit irti riidoista. Mukavata.
        Sitten jää enää maksaminen. Arvioin yhteiskunnan kululisäykseksi pari miljardia vuosittain. Jostain se on otettava tai jostain jätettävä pois.

      • ent.siivoojaparka

        Eksyit taas, kun et tunne kirjoituksia.

        Se on sellaista, että jos itse valepaketoi, niin näkee itsekin niitä valepaketteja vaikka kauppojen hyllyillä.

      • Tiritiriteijaa
        226473 kirjoitti:

        Selvisit irti riidoista. Mukavata.
        Sitten jää enää maksaminen. Arvioin yhteiskunnan kululisäykseksi pari miljardia vuosittain. Jostain se on otettava tai jostain jätettävä pois.

        Asukasvalintoja ei ole vielä tehty, joten eipäs vielä liputeta. Minä kyllä kaiken lisäksi vielä toistaiseksi polttelenkin. Varsin laaja kokonaiskuntoremonttini on käynnistynyt, mutta kukaan ulkopuolisista asiantuntijoistakaan ei ole niin hullu, että edes ehdottaisi täyskäännöstä kertaheitolla.

        Mielenkiintoista olisi nähdä, että kuinka tupakointimahdollisuus järjestetään tällaisessa taloyhtiössä. Mielestäni tulisi olla jokin paikka, jossa voisi katseilta piilossa ja vainon kohteeksi joutumatta kessutella heikolla hetkellä tai vaikkapa vain ohjata vieraansa sinne.

    • Minun puolestani tupakointi olisi joutanut lopettaa jos ajat sitten.
      Tiedän että se ei ole helppoa jos on opetellut, olen kokeillut mutta ei tullut tavaksi. Moni kuolee mieluummin keuhkoahtaumaan tai johonkin muuhun tupakan aiheuttamaan sairauteen kun lopettaa.

    • Tupakoivan kannattaisi muistaa että keuhkosyöpä ei ole kiva tauti ollenkaan.

      Toivon kaikkien tupakoitsijoiden puolesta että heillä olisi niinsanotusti munaa lopettaa. Heti eikä viidestoista päivä, ja ihan omalla päätöksellä.

      • ent.siivoojaparka

        Ei keuhkosyöpä varmaan ole sen kivempi tauti tupakoimattomallekaan.
        Tuossa meidän tupakoimaton hammaslääkäri juuri kuoli keuhkosyöpään tässä alkuvuodesta.

      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Ei keuhkosyöpä varmaan ole sen kivempi tauti tupakoimattomallekaan.
        Tuossa meidän tupakoimaton hammaslääkäri juuri kuoli keuhkosyöpään tässä alkuvuodesta.

        Pikkaisen suurempi todennäköisyys saada keuhkosyöpä on tupakoivalla. Moni kuitenkin pelaa venäläistä rulettia ja uskoo selviytyvänsä ...

        Tiedän myös tapauksen että joku sai vanhoilla päivillään "ärhäkän tupakoitsijan keuhkosyövän" (lääkärin luonnehdinta), vaikka ei ollut koskaan elämässään polttanut, inhosi tupakansavuakin. Ja on tuttavapiirissä näitä muitakin. Keljuja juttuja.

    • 1eero

      Kyllä tupakoitsija tietää haitat, väitetään sen lyhentävän elinikää varmasti pitääkin paikkansa, minkä verran, erään väittämän mukaan yksi savuke vähentää 5 minuuttia, itse kerkesin polttaan. 35 v.askin päivässä ennenkuin lopetin en viitsi laskea montako vuotta tekee mutta rahassa ehkä kerrostalo kaksion verran meilläpäin. Mitäkö väliä enään olla polttamatta, on sillä väliä monessakin suhteessa voin sanoa ähäkutti en ole sun orjasi nortti.

    • yllätävän_helppoa

      Poltin n.40 vuotta,viimeiset 10v reilun askin päivässä. Helvetillinen yskä sai lopettamaan. Kun pari kertaa olin "hämärän rajamailla",kun ilmaa meni vain ulos päin,totesin että nyt riitti. Päätöksestä seuraavana aamuna menin,kuten aina ennenkin,parvekkeelle kahvimukin kanssa ja ihmettelin missä tupakat ja tuhkakuppi. Siitä on pian 8 vuotta enkä ole oikeastaan edes ajatellut koko asiaa.
      Temppu onnistui,taikurikin hämmästyi.

    • Juomista esim. tv-ohjelmissa voisi myös vähentää. Kokkkiohjelmissa kaadetaan puoli pulloa ensin naamaan ennenkuin siitä tippa riittää pataankin. Kyllä ruokaa voi laittaa ilman että sekä kokki että kutsuvieraat ovat ympärikännissä ennenkuin ruoka on edes valmista....
      ja julkisilla paikoilla polttamista voisi edelleenkin rajoittaa ja tehdä siitä jotenkin ei-trendikästä

      • ent.siivoojaparka

        Paljonhan sitä on rajoitettu, kun katsele taaksepäin jolloin poltettiin joka paikassa; bion takaosa, bussien takaosa, ravintolat, kahviot, posti, pankki, tunnelbanalaiturit (olikohan junassakin savuttomat ja savulliset vaunut erikseen?) ...

        Lapsena muistan, kun meidän pienessä kyläkaupassa ukot istuivat turisemassa ja polttelemassa piippua.

    • 226473

      42v bussinkuljettaja 2 lapsen äiti menehtyi keuhkosyöpään. Ei ollut koskaan tupakoinut. Lapsuudenkodissa eikä omassaan kukaan polttanut.
      Varmaan johtui Hiilamon passiivisesta tupakoinnista.

      • ent.siivoojaparka

        Täässä vähän aikaa sitten luin, että maidon juontikin lyhentää elinikää.
        Oliko se niin, että ne jotka joivat kolme lasillista päivässä, elävät vähemmän aikaa kuin ne, jotka juovat vain yhden lasillisen?

      • 226473
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Täässä vähän aikaa sitten luin, että maidon juontikin lyhentää elinikää.
        Oliko se niin, että ne jotka joivat kolme lasillista päivässä, elävät vähemmän aikaa kuin ne, jotka juovat vain yhden lasillisen?

        No joo. Näytät olevan oikeassa. Tuokin vielä.
        Eipä sinänsä haittaa, kun en 40 v ole maitoa lasikaupalla juonut. Vain tilkan kahvin sekaan.
        http://suomenterveysravinto.fi/blogi/maidon-juonti-on-haitallista-osoittavat-laadukkaimmat-tutkimukset/

      • eppu2

      • 226473
        eppu2 kirjoitti:

        Aina löytyy tutkijaa ja tutkimusta, että syöt mitä hyvänsä, sairastut tai peräti kuolet.
        Jos et syö mitään, niin kuolet varmasti ennen aikojasi.

        Näinpä. Harmittaa rutosti, kun lempparistani eli ( paistetusta ) silakastakin tehtiin hengenvaarallista...

      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Täässä vähän aikaa sitten luin, että maidon juontikin lyhentää elinikää.
        Oliko se niin, että ne jotka joivat kolme lasillista päivässä, elävät vähemmän aikaa kuin ne, jotka juovat vain yhden lasillisen?

        Mistä tietää lyhentääkö esim. maidon juominen elinikää. Kuoltava on jokaisen vaikka sinnittelisi kuinka.
        Kun elää täysipainoisesti aikansa niin voi hyvillä mielin jättää maallisen vaelluksen.
        Tupakointi on vastenmielinen tapa, haju on jo luotaan työntävä, joten tuhruista hommaa muutenkin.

      • korsteeni

        Olikohan kotona asbestia?

      • 226473
        korsteeni kirjoitti:

        Olikohan kotona asbestia?

        Tälle henkilölle:

        - Asbesti on yksi varteenotettava mahdollisuus.

        - Toinen on bussien käyttämä dieselpolttoaine, joka sisältää mm. keuhkosyöpää aiheuttavia PAH-yhdisteitä. Siihen aikaan tietääkseni yleisesti kuljettajat tankkasivat itse bussin mm. vuoron aikana ja varikolle ajaessaan valmiiksi seuraavalle.

        - Kolmas on ruoanlaitossa saatavat käryt ja kärähtäneiden ruokien syönti, joista saadaan myös PAH-yhdisteitä.

        - Neljäs on joukko sellaisia aineita, joiden vaarallisuudesta ei vielä tiedetä.

        - Muut jatkaa listaa.

    • Jo.on

      Tupakasta viis, 64 vuotias Hannele ...voi hitto jo on hyvän näköinen mimmi...oikeen halut heräsi ei varmaan mikään valittaja kuin yleensä tuon ikäiset elähtäneet.

      • eppu2

        Yleistäminen on kivaa, eikös olekin?

    • hunksz

      Suooooomessa
      -
      Tässä aloituksessa on paljon sairaita ihmisiä.
      Kielto tarkoittaa aina rajoitusta, ihmis-oikeuksienkin.
      On täysin typerää alkaa keskustella lesken syöpä-omais-hoidosta tai happi-pulloista.
      Jos jatkuvasti aletaan antaa periksi höpöstelylle, annetaan pian periksi kaikille ihmisen oikeuksien perustuksien murskaamiselle.
      Poliisiammekin on alettu pakottaa tuohon suuntaan.
      Typeryyksillä perustellen.
      Tässä on turha alkaa jankuttaa savusta kärsivistä bussi-pysäkeillä jne.
      Paskan-hajua ei ole vielä tutkittu yhtä innokkaasti.
      Jos kapakan omistaja haluaa tupakoinnin vapaaksi, niin tapahtukoon.
      Ja niin tapahtukoon kaikissa muissakin palveluissa, joissa tila on rajoitettu vapaa-ehtoisesti.

      H.

    • 226473

      Seuraavat 10-15 vuotta ehkä ikuisesti ovat Suomelle raastavat. Muutamia

      - työttömyys ei näytä paranevan
      - palkat tulevat laskemaan ja sitä kautta palkkaverotulotkin
      - sosiaalikulut jatkavat kovaa tahtia nousuaan
      - ihmistyöpaikkoja hupenee kaiken aikaa robottien ja tietotekniikan ansiosta
      - polttoaineverotulot kuihtuvat vähemmän kuluttavilla autoilla ja sähköautoilla
      - tiet ovat rapakunnossa ja korjauksiin arvio pari miljardia
      - puolustusvoimia täytyy uusia 7-10 miljardilla
      - jne. jne.

      Kiinnostaako täällä ketään se, että peruuttamalla nykyinen tupakkalaki ja peruuttamalla Savuton Suomi 2030 saadaan varat esim. noihin summaluokkiin mitä tarvitaan puolustusvoimien uudistukseen ja tiestön korjaamiseen ja vielä jäisi muuhunkin? Ts. tupakoivat maksavat nämä tupakoinnillaan.

      Palattaisiin viimevuotiseen tilanteeseen ja lainsäädäntöön eikä tehdä mitään lisärajoituksia.
      Tilannetta tarkasteltaisiin uudelleen joskus 2030 jälkeen.

      Olen 60 ja asunut ikäni kerrostaloissa. Koskaan ei ole ollut haittoja tupakoinnista. Tupakoinnissa risoo se, että pysäkeillä on natsaläjiä räkäklimppien seassa ja sekin suurelta osin johtuu tuhkisten poistamisesta.

      Tupakointi on vähentynyt ja vähentyy valistuksella tasaista tahtia. Vielä on 8-900.000 päivittäin tupakoivaa. Samaa tahtia tupakoinnin vähentymisen kanssa nousevat kulut, mutta valistuksella se tapahtuu hiljalleen hillitysti, hallitusti ja "huomaamatta".

      Liikahtaisko tämä Facessa eteenpäin?

    • ö-Öö

      Kerran lopettanut

      Kesti kai puoli vuotta. Mulla ehkä ei niinkään nikotiiniriippuvuus, sen verran tapoja, refleksejä, joista eroon pääseminen oli erittäin hankalaa.

      Melko varmastikin pitää lopettaa toinen kerta, alkaa käymään hapenoton päälle. Tupakassa hyviäkin puolia, haitatkin isot. Aika ristiriitainen tuote.

      Suomi savuttomaksi muuten utopiaa, hankalaksi tupakointi toki voidaan tehdä, on tehtykin jo. Sellainen, suomessa ei ole tupakkiplantaseja, tuontikamaa, huono bkt:lle. Toisaalta massiiviset verotulot. Ja kuten aina, mainittava, kun polttaa aktiivisesti norttia ja juo perjantaipullon, maksaa hitosti veroja työuransa aikana. Keuhkosairauksiin kuolee usen aika vähillä sairaalapäivilllä, eli ton asian jauhaminen harhaanjohtavaa. Kun tupakointi vähenee, pitää säätää uusia veroja.Kahvivero ois aika hyvä.

      Täysin savuttomaksi ei maata saa, tulee kielltyn hedelmän maku, salakuljetus lisääntyy, kaikenlaisia muitakin lieveilmiöitä. KUin käsi nuuskankin kanssa.

      =DW=

      • ö-Öö

        Piti lisäämäni

        Onhan nuo monet aineet määritelty huumausaineiksi, siis laittomiksi. Kuitenkin niitä käytetään. Suomalaiset ei kaiketi nykyisin viljele kessua, sen sijaan pötsyviljelmiä tuntuu löytyvän vähän väliä.

        Käyneeköhän niin, kun tupakointi tehty mahdollisimman kalliiksi ja hankalaksi, ihmiset alkavat pötsyttelemään entistä enenpi. Tiedä sitten, saattaa olla terveellisempääkin.

        =DW=

      • MaitoVoiTappaa
        ö-Öö kirjoitti:

        Kessu tiedetään. Mikä on pötsy? Huono hakukoneenikaan ei löytänyt.
        ***
        """Keuhkosairauksiin kuolee usen aika vähillä sairaalapäivilllä"""
        Kaverini sairastui keuhkoahtaumatautiin. Happipullo kainaloon ja "menes kotiin odottamaan kuolemaa". 2 v kuluttua menehtyi. Halpaa "hoitoa".
        ***
        Se, joka lomailee ulkomailla, EI aja polttoaineautolla eikä juo viinaa ja polta tupakkaa on yhteiskunnallinen hylkiö vaikka muuta luullaan.

      • 167-176
        MaitoVoiTappaa kirjoitti:

        Sanotaan että paheiden määrä ihmisellä on vakio.
        "Se, joka lomailee ulkomailla, EI aja polttoaineautolla eikä juo viinaa ja polta tupakkaa on yhteiskunnallinen hylkiö vaikka muuta luullaan. "
        Mitähän paheita noilla mahtaa olla?

        Naapuri lopetti tupakoinnin ja viina juonnin pari vuotta sitten, tiedossa ei ole mitä paheita tuli tilalle. Hymyilee vain salaperäisesti kun ottaa asian puheeksi. Vaikka ei ne naapurin paheet minulle kuulu kun ne ei aiheuta häiriötä minulle, esim. melua tai hajuhaittoja.

      • MaitoVoiTappaa
        167-176 kirjoitti:

        """Mitähän paheita noilla mahtaa olla?"""
        Ei mitään. Ovat hyödyttömiä.

        Täytyy tiukemmin tivata tuota naapuria...

    • Siilimuorikka3

      En tupakoi.
      Joskus elämässä jonkin aikaa tupakoinut muutaman tupakan päivässä. Ketutukseen mut sitten huomasin et ei se oloa ainakaan paranna jos itseään vielä pahoinpitelee tupakalla. Lopetin.

      Tupakka haisee pahalta, tupakoijan vaatteet ja koko lähiympäristö lemuaa lähinnä tuhkakupilta. Kuitenkin jokaisen oma asia polttaako vaiko eikö.

    • 167-176

      Minä olen lopettanut tupakoinnin lukuisia kertoja mutta vain muutamaksi päiväksi kerrallaan. Poltin noin 40 vuotta ainakin askin päivässä.
      Sitten kesällä 2012 tutustuin sähkötupakkaan ja vaihdoin siihen kokonaan elokussa. Joskus olen kossupäissäni norttiaskin ostanut ja polttanutkin, selvin päinkin olen joskus maistellut mutta hemmetin pahaa se on. Nyt olen ollut sähkötupakoitsija 1654 päivää, hintaa moiselle huville kertyy keskimäärin 0,98 €/päivä. Rahaa on säästynyt ehkä n. 5 €/päivä eli yhteensä yli 8000 €. Sitä en tiedä missä nuo rahat nyt on mutta todennäköisesti ne on syöty, juotu ja tuhlattu. Nesteet tilaan irlantilaisesta nettikaupasta joka on sallittua kesäkuun loppuun saakka ja nettikauppa loppuu samalla koko EU:n alueelta. Nikotiininesteet tulevat lähiaikoina kauppoihin myös Suomessa, on saattanut jo jihinkin kauppoihin tulla. Hinta saattaa olla hirvittävä joten pitää kai tilata sitten netistä vaikka se laitonta onkin, sakoillahan siitä selviää jos jää kiinni. Pitää vaan tilata jostain muualta maailmalta, mutta onhan noita maita paljon mistä voi tilata. Mahdolliset sakot käyn sitten istumassa jota en ole aikasemmin nimimerkistä huolimatta tehnyt.

      Terveellistähän ei sähkötupakointi ole mutta kokemukseni mukaan paljon vähemmän haitallista kun nortin sauhuttelu. Hajuaisti palautui ja huomasin miten pahalta tämä maailma oikein haisee, tupakkayskää ei ole ollut ja muutenkin on helpompi hengittää. Jossain päin maailmaa on noita akkuja räjähdellyt mutta niin on kännykän akkujakin. Räjähtäähän se akuu jos oikosulkuun joutuu. Hajuhaittoja ei ole ollenkaan, kotosalla ja joskus muuallakin sauhuttelen sisätiloissa. Savua ei tule eikä tumppeja joten aika ympäritöystävällinen tapa nikotiiniriippuvuuden hoitamiseksi tämä on. Halempikin kun muut nikotiinivalmisteet joiden hintoja pidetään keinotekoisesti korkealla, sikamaista (anteeksi siat) rahastusta ja kaksinaamaista touhua.

      • ö-Öö

        Sähkötupakka olikin liian hyvä idea.

        Oli aika selvää, pakkohan siitä kallista ja hankalaa on tehdä siitäkin. Kaikenlaisia tukimuksia sitä vastaan on pikaisesti tehtailtu ja erittäin paljon pelkkiä väittämiä liikkeellä sen vaarallisuudesta.

        Kun tarpeeksi ja tarpeeksi tarkoitushakuisesti jauhetan jostain, mistä tahansa löytyy sanomista. Nikotiini saattaa juu koukuttaa, tupakassa kuitenkin haitat johtuvat ihan muista asioista. Ikinä en ole kuullut kenenkään kuolleen nikotiinimyrkytykseen.

        Nikotiinikorvaus aineita kaupataan vähän kaikkialla. Mun mielestä sähkötupakka aika sama asia, helpottaa vierottamista ja on kikinpuolin parempi vaihtoehto tupakoinnille. Luetteli aika paljon hyviä puolia, hajuhaittojen väheneminen on merkittävä asia, samoin olematon roskaaminen jne.

        Nikotiinipurukumissa ainakin itsellä tuli ongelmaksi siitä vierottaminen, tupakkaa tehnyt edes mieli, purkkaa piti aikansa jauhaa suu turrana. Sähkötupakaan en ole siirtynyt, ajattelin juu nimenomaan seurailla, millaiseksi homma käytännössä menee, ainakin tulee kallistumaan varmasti.

        Kuten kirjoititkin, sähkötupakasta helpolla tulee slakuljetuksen kohde, siis yksi lisää. Tupakka, nuuska, viina, huumeet, lääkkeet, ties mitä suosikkeja sillä sektorilla lieneekään,sähkötupakasta melko varmasti tulee lisää duunia tullille ja poliisille. Paljon halvemmaksi tulisi säädellä sähkötupakan hinta sellaiseksi, että se toimii suomen kaupassa, ei tarvitsisi salakuljettaa.

        Just tämä pötsyn kotikasvattelu yleistynyt. Nyt uutisoitu, huumelabroja alkanut ilmestyä suomeenkin, siis kovia aineita. Oletettavasti sähkötupakan nesteiden pimeä valmistus ilmaantuu salakuljetuksen lisäksi, ei se kovin vaikeaa voi olla. Ja taas on poliisilla ja tullilla töitä.

        Sellaista säätämistä ja tasapainoilua lainsäädäntö.

        =DW=

      • malporomiäs

        "Nikotiini saattaa juu koukuttaa, tupakassa kuitenkin haitat johtuvat ihan muista asioista.''
        Nikotiini koukuttaa lähes yhtä tehokkaasti kuin heroiini. Nikotiini on tupakassa se vähiten haitallinen aine,ne n.300 muuta ovat paljon vaarallisempia.
        "Ikinä en ole kuullut kenenkään kuolleen nikotiinimyrkytykseen."
        Melkoisesti tulisi saada kun tappava-annos aikuisella on 5mg/painokilo.
        Yhdessä savukkeessa on nikotiinia 2-3mg.

    • luojankiitos

      Tupakan haju tarttuu vaatteisiin ja muutenkin kaikkiin tekstiileihin. Tupakoimattomien on epämiellyttävä olla tilassa, jos siellä joku tupakoi.
      Tupakointi on nykyisin vanhan aikaista. Ja tupakoinnin on ennustettu loppuvan kokonaan lähi vuosina.

    • korsteeni

      Niin kauan kun valtio sallii tupakanmyynnin ja saa siitä hyvät rahat, on turha terveysasemalla muistuttaa tupakoinnin vaaroista. Jos tupakointia ei tehdä lainvastaiseksi, valtio saa hoitaa minut kunnialla hautaan, sen se on minulle velkaa. Jos tupakka kiellettäisiin, olisi pakko lopettaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1699
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1075
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1027
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      759
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      49
      681
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      661
    Aihe