Karvialaisena lukijana ja vähän muutakin

Lueskelin tässä pitkästä aikaa näitä kotipaikkakuntaa koskevia viestiketjuja. Ilmeisesti jollakulla on ylimääräistä aikaa yllin kyllin meuhkata täällä palstoilla milloin mistäkin asiasta lähes painokelvottomalla tekstillä, rumalla/epäkunnioittavalla käytöksellä kanssaihmisiä kohtaan ja lähes herjaustyylisillä kommenteilla.
Suuri osa noista alatyylisistä aloituksista ja kommentoinneista näyttäisi saman/samojen kirjoittajien tuotoksilta. Säälittävää, hankkikaa itsellenne apua, lähtekää ovesta ulos vaikka kävelylle tai keskustelkaa jonkun kanssa, yrittäkää löytää muuta sisältöä elämälle kuin mustamaalaaminen, valittaminen ja provosointi. Tekemisen puutteeseen auttavat esim kirjasto, kuntosali, pururata ja näin talvella kauniiden järvimaisemien jääpeitteet.

Pienellä paikkakunnalla eläminen saattaa olla haastavaa, jos elämänpiiri rajoittuu akselille koti-kauppa, jos on hiljaista eikä ns tapahdu mitään tai ihmiskontakteja on vähän tai ei ollenkaan. Ajatus alkaa pyöriä kehää, asiat muuttuvat negatiivisiksi ja toisten ihmisten asioiden vatvomisesta tulee suurinta huvia. Naapureilla on taipumus tietää toisen asiat paremmin kuin omat....ei siinä mitään, mutta parjaaminen ja nettipalstoilla haukkuminen on ala-arvoista. Ja mitä tulee puhtaisiin provoviesteihin....ja niiden jatkamiseen....onko oikeasti ajatus jäänyt murkkuikäisen tasolle?

Mitä tulee "karvialaisten naisten huoruuteen" ja "useampaa naista pyörittävään mieheen" jotka "ottaa jättää pettää ja sitten itketään täällä" - nuo jutut oli joskus niitä jotka voisi lopettaa kokonaan. Kannattais miettiä ennen kuin tekee sellaista mitä joutuu katumaan. Jos ei ole käynyt flaksi niin voivoi. Ja jos on käynyt kerran muttei toista kertaa niin voivoi sillekin.

Ja kun se kaikkitietävä naapuri tai lempattu kaveri tai hevosmiesten tietotoimisto kertoo sinulle suurena salaisuutena milloin kenenkin tekemisistä tai tekemättä jättämisistä - käytä filtteriä - mitä uskot, mitä et. Vaikka karvialaiseen huumoriin kuuluu toisinaan härskiys ja monimielisyys, kannattaa muistaa nähdä ne puut siellä metsässä, tai koko metsä eikä sitä pelkkää pökkelöä.

Ja lopuksi pari toivomusta.
Kunnallisvaalit lähestyvät. Kertokaa mitä odotatte uudelta valtuustolta.
Karvialaiset perinneruoat ja juomat? Oli hyvä aloitus, jatkakaa.
Vapaa-ajan kehittäminen? Ideoita kiitos!
Mitä palveluita haluaisitte paikkakunnalle?
Uusi maakuntakaava? Mitä käytännössä tarkoittaa?

Ja voi sitä kaveria kehua. Ja naapuriakin.
Kertokaapa kuinka monella pikkupaikkakunnalla on yhtä hyvät palvelut, kuten ravintola joka on joka päivä auki aamuyöhön (Kiitos Laurilan pariskunnalle), korkealaatuinen kukka/hauturi (Kiitos Laaksosen pariskunta) , muotiliike joka tunnetaan kauempanakin ( Kiitos Pirjo Nivus ja jälkikasvu), monta tasokasta kampaamoa yms ( Kiitos Hiulu ja kumppanit), monta muuta kauppaa ja palvelua, kylille vedetty valokuitu, vesijohdot ja paljon muuta....
3447
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä olen kirjoittanut, mutta en pitkään aikaan enää.

Äänestä

Hyvin näyttää olevan alapään asioita tänäänkin tarjolla täällä palstalla.
Mistähän kyseinen asia kertoo? Ovatko palstan käyttäjät todella niin nuoria, etteivät pysty keskustelemaan mistään muusta kuin p****sta, k****sta, autoista ja joidenkin traktoreilla ajoista? Vai onko kyse keskustelutaidosta vai pahanolon tunteesta?
Vai onko heidän elämän arvot jotenkin väärällä tolalla?
Ryyppääminen, seksi ja panot elämän pää-asia. Onko kasvatus jotenkin mennyt väärään suuntaan vai hyysäävätkö vanhemmat tätä kirjoittajajoukkoa liika pitkään kotona, äidin helmoissa ja isin rahapussin vierellä?

Normaali, itsenäisesti elävä ihminen, ei elä facebookissa ja sen ryhmäkeskusteluissa, vaan elää normaalia elämää, luo oikeita sosiaalisia suhteita ilman älypuhelimia ja tabletteja. Tämä normaalien ihmissuhteiden luonnin taito puuttuu nyky-ihmisiltä täysin. Sosiaalisessa mediassa on niin helppo anonyyminä haukkua toista, vaikka sitä omaa rakasta face-kaveriaan tai sukulaistaan.
Myös ihmetyttää nykynuorten rahan käyttö, kun sen muutaman euron saavat kiinni se kannetaan juottoloihin ja kampaajille. Sitten käperrytään vanhempien elätettäväksi kotipirtin nurkkaan. Tuleekohan monellekaan mieleen, että niille vanhemmille voisi joskus heittää muutaman kympin ruokarahaa tai vaikka pyykinpesusta tai joskus täyttää jääkaapin sellaisella mistä se äiti pystyy tekemään jokapäiväisen ruuan?

Olen lukenut näitä muidenkin paikkakuntien palstoja. Niissä on asiallisia keskusteluita paikkakuntaa koskevista asioista. Kaikkien mielipiteet ovat niissä arvokkaita. Ei niissä näyt näitä homotteluja ja huorritteluja, kuten täällä karvian-palstalla. Mistähän tämä kertoo? Ovatko käyttäjät nuoria vai onko muilla paikkakunnilla fiksumpaa porukkaa?

Äänestä

Karvialaiset on vaan niin kateellisia kun joku on saanut. Siitä puhuu sitten koko kylä.(oli sitten se joku saanut tai ei .Pano juttuja keksitään kun kateuksissaan luullaan jonku saaneen. ) Ei ne kirjoittajat nuoria ole , vaan keski-iän ylittäneitä toopeja joita on kylä täynnä. Koko kylän mielessä ei liiku kun toisten saamiset. Pitäisivät vaan huolta omista saamisistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karvialanen kirjoitti:

Lueskelin tässä pitkästä aikaa näitä kotipaikkakuntaa koskevia viestiketjuja. Ilmeisesti jollakulla on ylimääräistä aikaa yllin kyllin meuhkata täällä palstoilla milloin mistäkin asiasta lähes painokelvottomalla tekstillä, rumalla/epäkunnioittavalla käytöksellä kanssaihmisiä kohtaan ja lähes herjaustyylisillä kommenteilla.
Suuri osa noista alatyylisistä aloituksista ja kommentoinneista näyttäisi saman/samojen kirjoittajien tuotoksilta. Säälittävää, hankkikaa itsellenne apua, lähtekää ovesta ulos vaikka kävelylle tai keskustelkaa jonkun kanssa, yrittäkää löytää muuta sisältöä elämälle kuin mustamaalaaminen, valittaminen ja provosointi. Tekemisen puutteeseen auttavat esim kirjasto, kuntosali, pururata ja näin talvella kauniiden järvimaisemien jääpeitteet.

Pienellä paikkakunnalla eläminen saattaa olla haastavaa, jos elämänpiiri rajoittuu akselille koti-kauppa, jos on hiljaista eikä ns tapahdu mitään tai ihmiskontakteja on vähän tai ei ollenkaan. Ajatus alkaa pyöriä kehää, asiat muuttuvat negatiivisiksi ja toisten ihmisten asioiden vatvomisesta tulee suurinta huvia. Naapureilla on taipumus tietää toisen asiat paremmin kuin omat....ei siinä mitään, mutta parjaaminen ja nettipalstoilla haukkuminen on ala-arvoista. Ja mitä tulee puhtaisiin provoviesteihin....ja niiden jatkamiseen....onko oikeasti ajatus jäänyt murkkuikäisen tasolle?

Mitä tulee "karvialaisten naisten huoruuteen" ja "useampaa naista pyörittävään mieheen" jotka "ottaa jättää pettää ja sitten itketään täällä" - nuo jutut oli joskus niitä jotka voisi lopettaa kokonaan. Kannattais miettiä ennen kuin tekee sellaista mitä joutuu katumaan. Jos ei ole käynyt flaksi niin voivoi. Ja jos on käynyt kerran muttei toista kertaa niin voivoi sillekin.

Ja kun se kaikkitietävä naapuri tai lempattu kaveri tai hevosmiesten tietotoimisto kertoo sinulle suurena salaisuutena milloin kenenkin tekemisistä tai tekemättä jättämisistä - käytä filtteriä - mitä uskot, mitä et. Vaikka karvialaiseen huumoriin kuuluu toisinaan härskiys ja monimielisyys, kannattaa muistaa nähdä ne puut siellä metsässä, tai koko metsä eikä sitä pelkkää pökkelöä.

Ja lopuksi pari toivomusta.
Kunnallisvaalit lähestyvät. Kertokaa mitä odotatte uudelta valtuustolta.
Karvialaiset perinneruoat ja juomat? Oli hyvä aloitus, jatkakaa.
Vapaa-ajan kehittäminen? Ideoita kiitos!
Mitä palveluita haluaisitte paikkakunnalle?
Uusi maakuntakaava? Mitä käytännössä tarkoittaa?

Ja voi sitä kaveria kehua. Ja naapuriakin.
Kertokaapa kuinka monella pikkupaikkakunnalla on yhtä hyvät palvelut, kuten ravintola joka on joka päivä auki aamuyöhön (Kiitos Laurilan pariskunnalle), korkealaatuinen kukka/hauturi (Kiitos Laaksosen pariskunta) , muotiliike joka tunnetaan kauempanakin ( Kiitos Pirjo Nivus ja jälkikasvu), monta tasokasta kampaamoa yms ( Kiitos Hiulu ja kumppanit), monta muuta kauppaa ja palvelua, kylille vedetty valokuitu, vesijohdot ja paljon muuta....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu