Tämä on mahdoton tehtävä. Vaikka jokaisella tehtävällä on tarkoituksensa, niin siitä huolimatta tämä on mahdoton matka. Meidän kohtaamisellamme oli tarkoitus ja tarkoituksensa, ja meidän "yhteisellä" matkallamme on merkityksensä, ikuinen merkitys, mutta meidän matkamme on piirretty kuljettavaksi eri polkuja pitkin elämän tiellämme. Mutta Rakkaus jäi, sinä elät minussa, ajatuksissani ja tunteissani, aina ja ikuisesti.
Joku viisas on joskus sanonut, että elämämme pisin matka, on matka itseemme. Se on totta. Sillä matkalla me kohtaamme onnemme, mutta myös varjomme ja valomme. Ei voi tietää, mitä on ilo ellei ole kokenut myös surua. Välitän sinusta aidosti, näen sinussa paljon samaa kuin itsessäni, mutta paljon myös eroavaisuukisa. Olenkohan milloinkaan nauranut niin makeasti, kun sinun "kanssa"? Milloin olen rohjennut itkeä juuri silloin ja siinä, kun minua on itkettänyt? Kerran keskellä katua, kun kohtasin sinua.
Sinä olet opettanut minua syvästi, mikä elämässä on todellista, ja mikä epätodellista, millä loppujen lopuksi on merkitystä ja arvoa ja millä ei. Sinä teit minusta aidomman, syvällisemmän ja myötätuntoisemman.
Olen paljon joutunut painimaan oman itseni kanssa hyvän ja pahan välimaastossa. Minä olen kasvanut sellaiseen "arvokoodistoon/arvokoodiston parissa", jossa erotellaan oikea ja väärä. Olen lapsesta asti tiennyt, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta aina en ole sitä pystynyt noudattamaan tai edes erottamaan, mikä on moraalisesti oikein tai väärin. Ihminen on hyvä itsensä ketkuttaja. Olen miettinyt ja jopa uiskennellut ajatuksessa, "että omien tunteiden kieltäminen on rikos ihmisyyttä vastaan", omaa itseään vastaan, ja sanonut vielä itselleni, "että se jos mikä on väärin". "Se jos mikä, on itsensä pettämistä, ja se on jopa pahempi kuin toisen ihmisen pettäminen." Onko se näin kuitenkaan? Missä menee se raja? No, rajat tietysti perustuvat ihmisten keskinäisiin sopimuksiin, joten se voi vaihdella paljonkin.
Omien ja yhteisten rajojen noudattaminen luo niin ihmissuhteissa kuin missä hyvänsä sitä normaalin ihmisen kaipaamaa turvallisuutta. Rajojen jatkuva ylittäminen tai niistä kokonaan olla piittaamatta luo moraalittomuutta, josta tietysti seuraa jopa syviäkin tuhoja, mikä puolestaan voi viedä ihmisen, ihmisiä kaaokseen tai jopa tuhon partaalle.
Minä en halua, enkä minä edes pysty toimimaan pelkästään omaksi edukseni tai vain omia tarpeitani. Mutta minulla on sinun kanssasi monesti unohtunut omien ajatusten ja tunteiden ja tekojen välinen ero. Tunteiden huomioiminen ja tunteminen on tietysti erittäin tärkeää, mutta niitä ei pidä päästää ohjaamaan omaa itseään ja elämäänsä, koska silloin ihminen voi tehdä jotain sellaista, mitä ei pitäisi tehdä tai sitten tietysti päinvastoin, jättää tekemättä sellaista, mitä pitäisi tehdä.
Silloin kuin jokin ihminen tai hetki tai asia tuntuu hyvältä ja oikealta, silloin ihminen kokee juuri sen hetken onnellisuuden ja ilon. Tunteet muuttuvat tuskallisemmaksi, kun ihminen kokee häpeää, omantunnontuskaa ja vääryyttä. Tuskallisten tunteiden kokeminen voi joskus tuntua ylivoimaiselta ja niistä voi koitua ylivoimainen olotila. Paras vaihtoehto on tietysti kohdata ne omat tunteet eikä kieltää tai tukahduttaa tai turruttaa niitä. Tunteet ovat myös usein riippuvaisia siitä, missä tilanteessa ihminen on.
Joku viisas on joskus sanonut, että elämämme pisin matka, on matka itseemme. Se on totta. Sillä matkalla me kohtaamme onnemme, mutta myös varjomme ja valomme. Ei voi tietää, mitä on ilo ellei ole kokenut myös surua. Välitän sinusta aidosti, näen sinussa paljon samaa kuin itsessäni, mutta paljon myös eroavaisuukisa. Olenkohan milloinkaan nauranut niin makeasti, kun sinun "kanssa"? Milloin olen rohjennut itkeä juuri silloin ja siinä, kun minua on itkettänyt? Kerran keskellä katua, kun kohtasin sinua.
Sinä olet opettanut minua syvästi, mikä elämässä on todellista, ja mikä epätodellista, millä loppujen lopuksi on merkitystä ja arvoa ja millä ei. Sinä teit minusta aidomman, syvällisemmän ja myötätuntoisemman.
Olen paljon joutunut painimaan oman itseni kanssa hyvän ja pahan välimaastossa. Minä olen kasvanut sellaiseen "arvokoodistoon/arvokoodiston parissa", jossa erotellaan oikea ja väärä. Olen lapsesta asti tiennyt, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta aina en ole sitä pystynyt noudattamaan tai edes erottamaan, mikä on moraalisesti oikein tai väärin. Ihminen on hyvä itsensä ketkuttaja. Olen miettinyt ja jopa uiskennellut ajatuksessa, "että omien tunteiden kieltäminen on rikos ihmisyyttä vastaan", omaa itseään vastaan, ja sanonut vielä itselleni, "että se jos mikä on väärin". "Se jos mikä, on itsensä pettämistä, ja se on jopa pahempi kuin toisen ihmisen pettäminen." Onko se näin kuitenkaan? Missä menee se raja? No, rajat tietysti perustuvat ihmisten keskinäisiin sopimuksiin, joten se voi vaihdella paljonkin.
Omien ja yhteisten rajojen noudattaminen luo niin ihmissuhteissa kuin missä hyvänsä sitä normaalin ihmisen kaipaamaa turvallisuutta. Rajojen jatkuva ylittäminen tai niistä kokonaan olla piittaamatta luo moraalittomuutta, josta tietysti seuraa jopa syviäkin tuhoja, mikä puolestaan voi viedä ihmisen, ihmisiä kaaokseen tai jopa tuhon partaalle.
Minä en halua, enkä minä edes pysty toimimaan pelkästään omaksi edukseni tai vain omia tarpeitani. Mutta minulla on sinun kanssasi monesti unohtunut omien ajatusten ja tunteiden ja tekojen välinen ero. Tunteiden huomioiminen ja tunteminen on tietysti erittäin tärkeää, mutta niitä ei pidä päästää ohjaamaan omaa itseään ja elämäänsä, koska silloin ihminen voi tehdä jotain sellaista, mitä ei pitäisi tehdä tai sitten tietysti päinvastoin, jättää tekemättä sellaista, mitä pitäisi tehdä.
Silloin kuin jokin ihminen tai hetki tai asia tuntuu hyvältä ja oikealta, silloin ihminen kokee juuri sen hetken onnellisuuden ja ilon. Tunteet muuttuvat tuskallisemmaksi, kun ihminen kokee häpeää, omantunnontuskaa ja vääryyttä. Tuskallisten tunteiden kokeminen voi joskus tuntua ylivoimaiselta ja niistä voi koitua ylivoimainen olotila. Paras vaihtoehto on tietysti kohdata ne omat tunteet eikä kieltää tai tukahduttaa tai turruttaa niitä. Tunteet ovat myös usein riippuvaisia siitä, missä tilanteessa ihminen on.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Köyhän talon tyttö pukeutui mitä upeimpiin vaatteisiin ja pitseihin, kuten prinsessa konsanaan. Hänen prinssejään oli koulumatkallaan muutamat puut, joiden kohdalla hän aina pysähtyi. Kullekin prinssilli hän oli antanut nimet, joille puhui huolistaan. Kun keskustelu oli prinssin kanssa päättynyt, hän niiasi syvään ja kiitti prinssiä. Sitten kohta jo lähestyi seuraavaa prinssiä ja jatkoa keskusteluaan ja ajatusten vaihtoa, kunnes taas kiitti prinssiä ja niiasi hänelle, ja prinssi tietysti kumartui ja nosti hänelle kohteliaasti lakkiaan, ja niin koulumatka taas saattoi jatkua. Joskus tosin ihmeteltiin kotona ja koulussa, kuinka saattaa koulumatkat kestää niin kauan. Elämän matka on pitkä. "Elämämme pisin matka on matka itseemme".
Hyvä kirjoitus mutta ei minun. T. Asioita myös miettinyt paljon