Oletko aivan sippi?

Sipin.juhlaa

Tänään korisevana keskiviikkona on Sipille oma nimipäivä.
Ei Sipilän päivä sentään.

10

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siilimuorikka3

      Melko lailla, jotain uutta pitäis keksiä jaksujen parantamiseksi. Mut mitä se ois?

    • PeeAaaa
    • ö-Öö

      Olin

      Mun haukkumanimi, tahi intiaaninimi nuoruudessa oli tosiaan sippi.en ollut oikein varakkaasta kodista, enkä siis varakas. Lisäksi yhtymäkohtia oikeaankin nimeen on.

      En mä sitä silloin niin pahasti ottanut, en nykisinkään. Pöndellä nyt pitää olla jokaisella intiaaninimensä ja niihin on totuttava.

      VAnhemmiten, kun olen vaurastunut, olen saanut muita uusia nimiä. Yks huvittavimmista päästä on "Hikiän valopää".. Johtuu siitä, ostin aikanaan otsalampun ja käytin sitä, eikä kylällä kenelläkään muulla ollut sellaista. Se nimi jäänyt jo menneisiin, nykyisin kaikilla muillakin on otsalamput.

      Sitä en tiedä, mksi tänäpäivänä yleisimmin kutsutaan, kaiketi perinteisesti "helsingin herraksi".

      Mun mielestä tollaset intiaaninimet on ihan hauskoja ja toimivia. Kun on monia saman nimisiä ihmisiä, pitäähän ne erottaa toisistaan. JA just intianinimi, se kun ihmisen mukaan annettu, ei nimikalenterin mukaan. Se personoi ihmisen paljon tarkemmin.

      Yhtään oikeasti Sippi nimistä henkilöä en ole tavannut.

      =DW=

      • Minäpäs tunnen yhden Sippo-nimisen. Oikein fiksu kiva kaveri. Onnittelut hänelle!

        Intiaaninimiäkö nuo onkin, ympäröivän populan antamat nimet? Vieläpä tuonkin ehti oppia vanhoilla päivillään. Meikäläistä ei ole koskaan näillä lempinimillä (niin niitä meillä päin kutsuttiin) hellitty. On kai oma nimi sen verran erikoinen, ehkä luonteeseen sopivainenkin?

        Pari päivää sitten olin vähän sippi kun olin eka kertaa pariin vuoteen suksilla ja tempaisin ilman huilitaukoja (tämänhetkiseen kuntoon verrattuna) melko pitkän lenkin.

      • ö-Öö
        saimaantaka kirjoitti:

        Minäpäs tunnen yhden Sippo-nimisen. Oikein fiksu kiva kaveri. Onnittelut hänelle!

        Intiaaninimiäkö nuo onkin, ympäröivän populan antamat nimet? Vieläpä tuonkin ehti oppia vanhoilla päivillään. Meikäläistä ei ole koskaan näillä lempinimillä (niin niitä meillä päin kutsuttiin) hellitty. On kai oma nimi sen verran erikoinen, ehkä luonteeseen sopivainenkin?

        Pari päivää sitten olin vähän sippi kun olin eka kertaa pariin vuoteen suksilla ja tempaisin ilman huilitaukoja (tämänhetkiseen kuntoon verrattuna) melko pitkän lenkin.

        Inkkarinimiä juu

        "Istuva härkä", "Isontalon Antti". Intiaaneilla, muillakin tapana antaa ihmiselle nimi, kun selkiää, millainen ihminen on. Jotenkin siis kuvaavia ja selittäviä nimiä, ei mistään kalenterista repäistyjä.

        Kai melkein kaikilla suomessakin on väestörekisteriin merkityn nimen lisäksi jokin nimi, millä puhutaan po. tyypistä. Useimmitenhan ne on jotenkin pilkkanimiä, mutta jokatapauksessa, ne personoivat henkilön. Suomessa hitosti Timo Niemisiä, jne. Meitsikin tuntee muutaman saman nimisen ihmisen, jokaisella on tunnistenimensä.

        Ite asiassa, mun mielestä väestörekisteriin pitäis merkitä virallisen nimen lisäksi just inkkarinimi, helpottais monissa asioissa, kun tietäis nopeasti, kenestä tarkalleen ottaen on kyse.

        Itse ei ehkä kannata kehitellä itselleen "omaa" nimeäään. Jus netin nimimerkit hankalia, ei ne kuvaa kirjoittajaa oikein mitenkään. Hunkin lisäksi monia muitakin omituisia tullut vastaan vuosien varrella. Karsein nikki oli aikanaan "Sorsittu huora". Se kyllä vastas poikkeuksellisesti käyttäjäänsä, mutta kun se oli niin surullinen. Noh, ei ollut iloinen ihminenkään. Noin muuten, nikit enenpi itsestään vääränlaista kuvaa antavia. Mieti "Dreamweaver", mitä se sulle kertoo? Ei kait mitään, mulle erittäin paljon. Mutta se ei kerro musta paljon mitään oudoille. "Tutut tuntee, muista ei väliä", se mottona edelleenkin.

        =DW=

      • ö-Öö kirjoitti:

        Muistan tuon wanhan nikkisi. Mulle tulee siitä mieleen "copywriter". Tai laajemminkin ideankehittelijä/tekstinkirjoittaja, mainostoimistoissa niitä yleensä taitaa olla. Olet joskus saattanut kertoa jotain tuon suuntaista?

        Minua esimies kehui joskus "hyväksi copyksi" kun oman yhdenhengen-osastoni tekstejä ja mainoksia laadin. Olin yllättynyt mutta myös todella otettu niinkuin sanotaan.

    • Mitä väliä ?

      • haalarit

        Komia pää, ei näytä laholta!

      • Eikaikkimiltnäyttää

        Ei se ulkoinen kuori vaan sisäinen sekunda ja lahous, ne kertoo ihmisen olemuksesta toden perät.

    • Esi-isäni nimi on ollut Sigfrid, häntä sanottiin sipiksi. Ei hän sippi ollut sanan nykymerkityksessä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      80
      1562
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1024
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      922
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      689
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      79
      664
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    Aihe