Iso osa opiskelukavereistani tai kavereista jotka opiskelevat, eivät vaikuta olevan loppujen lopuksi kummoisen kiinnostuneita opiskelemastaan alasta (tai sitten en vain ymmärrä heidän mielenmaisemiaan).
Itselläni on "lahjoja" ja kiinnostusta opiskelemaani alaa kohtaan, mutta opiskelu tuntuu silti monesti todella raskaalta. Mistä ihmeestä ihmiset jotka tulevat yliopistoon asenteella "näin tän elämän nyt vaan kuuluu mennä" tms löytävät voimavarat opiskeluun?
Esim. yksi kaveri opiskelee DI:ksi. Laskee jotain n-asteen differentiaaliyhtälöitä ja vielä vaikeampia asioita, vaikkei matikka ole häntä koskaan erityisemmin kiinnostanut. En ymmärrä. Ehkä olen jotenkin outo, mutta itse en löytäisi voimavaroja pakertaa haastavien asioiden parissa sillä perusteella että "hei olen sitten 5v päästä valmis DI".
Mistä moni näyttää löytävän voimavaroja "niin helpolla"? Olen kateellinen.
Itselläni on "lahjoja" ja kiinnostusta opiskelemaani alaa kohtaan, mutta opiskelu tuntuu silti monesti todella raskaalta. Mistä ihmeestä ihmiset jotka tulevat yliopistoon asenteella "näin tän elämän nyt vaan kuuluu mennä" tms löytävät voimavarat opiskeluun?
Esim. yksi kaveri opiskelee DI:ksi. Laskee jotain n-asteen differentiaaliyhtälöitä ja vielä vaikeampia asioita, vaikkei matikka ole häntä koskaan erityisemmin kiinnostanut. En ymmärrä. Ehkä olen jotenkin outo, mutta itse en löytäisi voimavaroja pakertaa haastavien asioiden parissa sillä perusteella että "hei olen sitten 5v päästä valmis DI".
Mistä moni näyttää löytävän voimavaroja "niin helpolla"? Olen kateellinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Arvokas tavoite ja luja tahto saa ihmisen yrittämään ja toimimaan.
Voi ne opiskeltavat asiatkin ihan sinänsä olla kiinnostavia ja oppiminen palkitsevaa, vaikka siitä ei puhuttaisi. Sanoisin, että mitä suuremman vastuksen voittaa sitä suurempi on myös palkinto. Se panee jatkamaan.
Sinulle ilmeisesti oppimistehtävät ovat helppoja ja niin on sitten se palkintokin kevyt. Se tuntuu varmasti raskaalta.
"-mutta opiskelu tuntuu silti monesti todella raskaalta." se on!!
itse mietin tulevaa iltaa, viikonloppua ja tietenkin sitä tutkintoa jonka saa lopuksi. kunhan pitää taukoja opiskellessa niin ei järki mene. oma ala pitää kiinnostaa edes vähäsen. ja tietenkin jos elämässä on jotain isoja ongelmia (mielenterveys, rahahuolet..) niin sekin vie voimavarjoja. näihin kannattaa hankkia apua jostain tai jos asia on vain semmoinen mihin ei voi vaikuttaa niin turha siitä on stressata.
itse en miettisi niin pitkälle kuin esim viiden vuoden päähän, joskus riittää että miettii mitä tekee minäkin kuukautena. vähän kerrallaan.
tsemppiä!