Tiesitkö tämän!

Laiva oli tapahtuma-aikaan Viron aluevesillä noin keskellä Suomenlahtea ja siksi toimivaltainen pelastusviranomainen oli Viron meripelastuskeskus. Laivan kapteeni oli pyytänyt lääkärihelikopteria Tallinnasta laivalle, mutta sitä ei saatu. Kapteeni päätti sen jälkeen soittaa Tallinnan satamaan ambulanssin valmiiksi odottamaan.

Elina Helander ja Teijan perheenjäsenet ovat sitä mieltä, että laivalla olisi voitu tehdä enemmän Teijan auttamiseksi.

Helander on pöyristynyt Viking Linen asenteesta.

- He vastasivat, että heillä ei ole velvollisuutta hoitaa laivalla sairastunutta ihmistä. He ovat kertoneet myös, ettei heillä ole juridista perustetta maksaa Teijalle vahingonkorvausta.

Sairaanhoitajien pääsääntöinen tehtävä laivoilla on hoitaa laivan henkilökuntaa - ei matkustajia.

Viking Linelta kerrotaan, että kaikilla Helsinki-Tukholma-, Turku-Tukholma- ja Helsinki-Tallinna-reiteillä liikennöivillä Viking Linen aluksilla on erikoissairaanhoitaja, joka auttaa aina muun muassa hätätapauksissa. Helanderin mukaan Teijaa auttamassa oli ollut tuolloin laivan sairaanhoitaja, mutta laivahenkilöstön kyky auttaa oli ollut vajavainen.
2578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jännä juttu, minä kun olen ollut tähän asti siinä uskossa, että laivoille mennään pitämään hauskaa ja rentoutumaan, ei kuolemaan, saati halvaantumaan. Oli todella törkeää Viking linen edustajan kommentti, ettei ole velvoitetta auttaa ja pelastaa yhtikäs ketään. Luultavasti toisella suurella yhtiöllä sama kanta, eli Siljalla, jonne pitää viedä jo oma vessakin mukana, kun laivojen vessat ei toimi, elämys sekin. Kyllä laivayhtiöillä aivan kuten lentokoneissa tulisi olla sairaanhoitajan lisäksi asiansa osaava ammattitaitoinen lääkäri vakiona, sekä välineet kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaankin. Voisipa olla mahdollista, ettei maailma olisi menettänyt tähtiensodan prinsessaakaan, Carrie Fisheriä, jos lentokoneessa olisi ollut välineet ja lääkäri vakiovarusteena. Ajatelkaapa asiaa omall kohdalle, että saatte vakavan sairaskohtauksen laivalla tai lentokoneessa, eikä apua ole tarjolla.

Äänestä

Helander on pöyristynyt Viking Linen asenteesta.

- He vastasivat, että heillä ei ole velvollisuutta hoitaa laivalla sairastunutta ihmistä. He ovat kertoneet myös, ettei heillä ole juridista perustetta maksaa Teijalle vahingonkorvausta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Wäly kirjoitti:

Laiva oli tapahtuma-aikaan Viron aluevesillä noin keskellä Suomenlahtea ja siksi toimivaltainen pelastusviranomainen oli Viron meripelastuskeskus. Laivan kapteeni oli pyytänyt lääkärihelikopteria Tallinnasta laivalle, mutta sitä ei saatu. Kapteeni päätti sen jälkeen soittaa Tallinnan satamaan ambulanssin valmiiksi odottamaan.

Elina Helander ja Teijan perheenjäsenet ovat sitä mieltä, että laivalla olisi voitu tehdä enemmän Teijan auttamiseksi.

Helander on pöyristynyt Viking Linen asenteesta.

- He vastasivat, että heillä ei ole velvollisuutta hoitaa laivalla sairastunutta ihmistä. He ovat kertoneet myös, ettei heillä ole juridista perustetta maksaa Teijalle vahingonkorvausta.

Sairaanhoitajien pääsääntöinen tehtävä laivoilla on hoitaa laivan henkilökuntaa - ei matkustajia.

Viking Linelta kerrotaan, että kaikilla Helsinki-Tukholma-, Turku-Tukholma- ja Helsinki-Tallinna-reiteillä liikennöivillä Viking Linen aluksilla on erikoissairaanhoitaja, joka auttaa aina muun muassa hätätapauksissa. Helanderin mukaan Teijaa auttamassa oli ollut tuolloin laivan sairaanhoitaja, mutta laivahenkilöstön kyky auttaa oli ollut vajavainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu