Muistelu: Melontaretki elokuu 2000

Tuli lähetettyä tuo teksti kahteen kertaan, kun ekalla kerralla näytti, että joku yhteys kaatui kesken lähettämisen. Sitten kun yritin uudelleen ärtyneenä, niin tuli vielä kirjoitusvirhe otsikkoon. Ja sitten puolen tunnin kuluttua nuo näkyivät molemmat olevan mukana. Pyysin ylläpitoa poistamaan toisen, saa nähdä, toteutuuko.
Jatkan kertomusta lähipäivinä, yleisön pyynnöstä... huolimatta.

Kiitoksia muisteluksesta. Kokemuksia on mieluisampi lukea kuin esim. jotain repputestejä tms. potaskaa.

Innostuin selvittämään kajakkiyksikköni nimeä. Ilmeisesti se on EKKU, ja valmistuspaikka joku Turun lähellä sijainnut vankila. Ainoa kuva minkä siitä löysin, on tosi pieni, jonkun kanoottivuokraamon kuva:
http://melojat.net/wp-content/uploads/2013/04/ekku.jpg

ja jatkuu:

http://i65.tinypic.com/ouxwgg.jpg

Leiriydyin tuohon rantaan, ja nukuin 10:een asti. Aamu, siis 10:n maissa, oli hyvin aurinkoinen, mutta tuulinen. Tein aamupalaa, keittelin kahvin ja katselin taas karttoja. Tähän asti reittini pituus oli n. 30 km, mutta koska meloessa harvoin kuljetaan viivasuoraan, niin uskoisin meloneeni n.36-38 km.. Aamutoimet teltan ja tavaroiden pakkaamisineen veivät pari tuntia. Olen itse sahannut tuohon kajakin etukanteen tavara-aukon, ja tehnyt siihen tiivistysreunan. Sahattu pala toimii kantena. Nyt kajakkiin voi lastata retkitarpeita sekä ohjauspolkimen etupuolelle, että istuma-aukon taakse. Yhden hengen retkikamat mahtuvat siis kohtuullisesti mukaan.

Seuraavaksi Kuolimo-järven poikki, itään päin kohti Partakoskea. Taas matkaan puolen päivän maissa. Kuolimolla on useita selkiä, melomtamatkaa jotain 15-18 km. Tuolloin perjantaina oli sentään yksi kalamies koiransa kanssa kokemassa verkkoja. Meloin parinkymmenen metrin päästä, ja jokunen sana vaihdettiin. Pari siikaa ainakin näkyi nousevan, taitaa olla kalaisa järvi.

Aallot olivat korkeimmillaan taas 25-30 cm, mutta suoraan sivulta, etelä-lounais tuuli oli heikon ja kohtalaisen välillä. Niinpä mutkittelin jonkun verran, mielestäni laitamyötäiseen on huomattavasti helpompi meloa, kuin suoraan sivuaallokossa. Ainakin roiskeita tulee vähemmän.

Kuolimolla on myös mielenkiintoinen uittohistoria. Aikoinaan Halla-Yhtiö järjesti puunhankintaansa saimaan alueelta Kymijoelle erikoisin ratkaisuin. Orraintaipale oli matala maakannas, jossa uittopuuta vedettiin Partakosken vierestä vähän ylenpänä olevaan Kuolimoon. Sielllä hinaajat vetivät niput Honkalahteen, josta alkoi Honkataipaleen kapearaiteinen rautatie. Honkataipale päättyi Mäntyharjun Kallaveteen. Siitä on olemassa lyhytelokuvakin, jonka Kymi-
Yhtiö on on viimeisinä vuosina teettänyt.

https://www.youtube.com/watch?v=PT5OuSIxA40

Tässä kartta Kuolimolta:

Melontaa jatkoin pääasiassa rantojen läheisyydessä. Autiota oli, perjantai-iltapäiväkin. Mittailin kartalta eri kiintopisteitä, saaria, niemenkärkiä ym. Kellosta aika, laskin päässäni matkanopeutta. Tuo EKKU-kajakki kulkee n. 3km/t, kunhan muistaa joskus melaa veteen kastaa. 4 km/h menee kevyesti, 5 km/h vaatii jo aktiivista melontaa, ja 6 km/h alkaa olla maksimi matkavauhti. Varmaan sillä pääsee 13-15 km/h nopeuteen, kun kaikin voimin kiskoo minuutin-puolitoista, mutta edes 8 km/h nopeutta minun kuntoni kesti vain muutaman minuutin. Kaksikolla pääsee hiukan kovempaa, kun melontavoimaa on tuplasti, mutta virtausvastusta vain 10% enemmän.

Meloin varmaan 3-4 h yhtäsoittoa. Jossain Kytänsaaren paikkeilla taas rantauduin vähän jaloittelemaan, ja ruokaa laittamaan. Vähän toista tuntia meni saaressa, ja sitten olikin enää muutaman kilometrin matka Partakoskelle. Pinnan korkeuseroero Saimaaseen on (muistaakseni) vain metrin. Jarruttelin ennen kuin virtaus kiihtyi. ja arvioin kosken melottavuutta. Reitti löytyi, ja päätin laskea sen enenpää tutkimatta. Yksi hyvin kevyt hipaisu kiveen, muuten meni hienosti. Kosken jälkeen saimaan puolella on laituri myllykahvion rannassa. Siispä Ekku parkkiin, ja kahville. Sen jälkeen tavoitteena oli Suur-Saimaan leirintäalue.

Perjantai, klo 18 tietämissä Partakoskella oli jo ihmisiä. Palveluita Partakoskella ovat mm. Kyläkauppa-Ravintola, jo mainittu Myllykahvila, vierasvenelaituri, sekä isot venelaiturit. Jatkoin matkaani melko pian, vielä kilometrejä edessä.

Nyt olin jo Saimaan vesistössä, mutta edelleen pienillä selillä Partakoskelta itäänpäin. Totsalmesta Haukivedelle, Korholansalmen läpi Karvedelle, Tukialansalmen kautta Venäjänsaarenselälle. Tunteja kului, ilta oli kauniin aurinkoinen, ja tuuli oli kääntynyt läns-lounaiseksi. Selkien suurentuessa aallotkin kasvoivat suuremmiksi. Siksi meloin keskimäärin n. 70 – 100 metrin etäisyydellä rannoista. jos joku vahinko sattuisi, niin uimalla pääsisi rantaan. Munaluodonselkä on jo oikeasti Suur-Saimaata, ja leppeässä iltatuulessa aallot olivat jo puolimetrisiä. Ne olivat kuitenkin jo ikäänkuin maininkeja, allonharjojen väli oli jo kanootinmitan luokkaa. Niinpä myötätuuleen mennessä aina välillä pääsi kymmenkunta metriä alamäkeen, ja kun aallonharja ohitti minut niin taas vauhti hidastui. Aaltojen etenemisnopeus ylitti kuitenkin aina minun kulkunopeuteni. Mutta mukava kokemus nuokin aallot olivat.

Sattuipa tuohon iltaan yksi upea näky, kauniiden maisemien lisäksi. Jossakin mökkirannassa oli aikuinen nainen ilman rihman kiertämää, varmaan uimaan menossa. Ehkä, minut huomattuaan, jäi saunapolulle juttelemaan ystävättärensä kanssa, selkä minuun päin. Ilta-auringon kullatessa vartalon, näkymä oli taatusti kauniinpi, kuin yksikään pronssiveistos maailmassa. Olin kuitenkin n. 100 metrin päässä, enkä tuijotellut, mitä nyt vähän syrjäsilmällä vilkuilin jatkessani tasaista vauhtia eteenpäin. Elähdyttävä näky kuitenkin.
Aurinko laski aikanaan, ja saavuin leirintäalueen rantaan varmaan vähän ennen klo 23:a.

Aurinko laski aikanaan, ja saavuin leirintäalueen rantaan varmaan vähän ennen klo 23:a. Kävin ilmoittautumassa, ja maksamassa leirintämaksun. Huoltopalveluita osaa kummasti arvostaa, kun on ollut pari vuorokautta niitä vailla. Leiriydyin ja nukuin joten kuten, tuulen ravistellessa telttaa.

...

Kävin joku päivä sitten katsomassa korpijärven Laskujokea, ja myllyn paikkaa. Myllyrakennus on tallella, mutta vesikanava on purettu, ja muokattu paikka aikaisemmin mainitun kivisen pohjapadon muotoon. Kuvia liitän tähän joskus, toisaalta nuo viikko sitten kuvatut otokset ovat väkisinkin vähän karuja, vihreyttä ei missään.

...

Lauantaiaamuna taisin taas nukkua pitkään, heräilin varmaankin joskus kymmenen maissa. Kävin aamukahvilla lomakylän baarissa. Siellä näin höyrylaivojen aikataulun. Päätin odotella klo 11 30 saapuvan laivan tuloon asti. Hiukan hämmästytti, kun laituria lähestyvä laiva ei pysähtynytkään laiturin nokkaan, vaan kippari kahautti keulan pehmeään rantahiekkaan. Varmasti tiesi, mitä teki, sillä mitään vahinkoa ei sattunut. Laiva oli (muistaakseni) SS Heinävesi, tai sitten joku muu 1900-luvun alun matkustajalaivoista.

Lähdin jatkamaan melontaa Lappeenrannan suuntaan laivan ollessa vielä laiturissa. Katselin jonkun matkan päästä, Alus peruutti vaivattomasti pois hiekalta, ja lähti jatkamaan Puumalan suuntaan. Meloin lähes yhtäjaksoisesti n 4 tuntia Vehkataipaleelle. Ohitin kymmeniä ellen satoja saaria. Saimaan alueella oli vielä kohtalaisen paljon mökkeilijöitä, ja veneitä liikkeellä, ei kuitenkaan ainuttakaan melojaa tullut vastaan. Mitään erityisempää ei tuosta iltapäivästä jäänyt mieleen. Sää oli taas aluksi puolipilvinen, mutta pilvet olivat vähenemään päin.

Vehkataipaleella on pitkän lahden jatkoksi kaivettu kanava Pien-Saimaalle. Kanavaan on joskus -60 luvun aikana (en tarkistanut, arvaan vain) rakennettu pumppaamo siirtämään puhdasta Saimaan vettä Pien-Saimaan puolelle. Ajatuksena kai huuhdella yhteiskuntien ja teollisuuden jätevesiä liian pienistä lätäköistä väljemmille vesille. Ilmeisesti myös Lappeenrannan kaupungin, ja teollisuuden samentamia vesiä saatiin hiukan kirkastumaan. Pumppaamon vieressä on veneilijöille sulku. Kun muitakaan ei ollut paikalla, sulutin kajakkini taiteen sääntöjen mukaisesti, ja käänsin kulkusuuntani kohti Väliväylää, joka on itseasiassa entinen, jääkauden jälkeisen ajan Saimaan laskujoki.

Pien-Saimaakin on yllättävän iso, ja sokkeloinen järvi. Karttoja seuraamalla reitti kohti Rutolaa kuitenkin löytyi, vaikka GT-kartta ei ihan pieninpiä puroja näytäkään. Tunteja taas kului, kai joitakin evästaukojakin pidin, ja aivan pimeällä meloin viimeisiä kilometrejä. Kuutamolla melominen aivan tyynenä, lämpimänä loppukesän yönä on kokemus sinänsä. Hiljaisuudessa on aina oma tunnelmansa, ja kajakilla voi edetä halutessaan todella äänettömästi.

Yksi pariskunta oli rantasaunansa terassilla fiilistelemässä kesäyötä, ja minun lähestyessäni moikkasivat ja kysyivät, jotain melonnasta. Meloin hiljakseen heidän rantaansa, ja meillä oli rattoisa vajaan tunnin yöllinen rupatteluhetki. Oluttakin tarjosivat, taisin yhden pullon nautiskella. Sitten jatkoin matkaani vielä joko Rutolanladen tai seuraavan myllylammen eteläpäähän, johon vesistö ainakin näytti päättyvän. Pystytin taas teltan rannalle, ja yövyin.

Seuraavana aamuna huomasin poskeani kuumottavan. Oli näköjään lauantai-iltapäivän auringossa huomaamattani tullut liikaa aurinkoa naamalleni, oikealle käsivarrelle, kuin myös jalkojeni oikeat sivut olivat palaneet. Tuo ekku-kajakki on matala, ja istuma-aukko on niin pitkä, että vasta nilkat ovat suojassa auringolta.

Tutustuin olinpaikkaani. Tosiaan, avoin vesi päättyi. Jatkaakseni matkaa, varusteet pitäisi kantaa ensin 200 m Kärjenlammen rantaan, ja parin km:n melonnan jälkeen olisi taas kantomatkaa 700 m, ennen kuin pääsisi Kivijärven vesistöön. Niinpä, harkinnan jälkeen, päätin luovuttaa, ja soitin kotiin, että tulkaapa hakemaan täältä Lappeenrannan läheltä.

Melontamatkaa oli 3 päivän aikana kertynyt yhteensä n. 130 -140 km. Olin, salaa tai avoimesti, aika tyytyväinen suoritukseeni. Pahempaa väsymystä ei tullut missään vaiheessa, sade ei yllättänyt kertaakaan. Auringolta vaan en osannut suojautua riittävästi, kun lämpimässä säässä matkaa taitoin. Pahin puutuminen iski kantapäihin. Niin hullulta kuin se tuntuukin, niin se vain on. Kun istuu tasapohjalla, 5cm korkuisella alustalla ilman selkänöjaa, eikä kajakissa ole paljon tilaa asentoa muutella, niin kantapäät tosiaan puutuvat. Sen olen huomannut nyt myöhemmin, kun ikääkin on lisää tullut, nyt jo puolen tunnin melonta viime kesänä rassasi kantapäitä. Ranteeni olivat tietysti oma juttunsa...
Loppu tälle tarinalle. Kiitos mielenkiinnosta.

Olipa kiva tarina. Etsin tietoa Googlesta siitä, mihin Korpijärvi laskee ja sainkin lukea hyvän melontatarinan. Kiitos.

Tällaista enemmän!