Muistelenpa tähän liki 17 vuoden takaista retkeäni, sen mitä vielä siitä muistan. Korpijärvi, Tommolansalmi, VT15 varressa, Kouvolan ja Mikkelin puolivälissä oli minulle hyvinkin tuttu järvi -90 livulla. Mutta se , mihin tuo järvi laskee, ei oikein ollut selvillä. Monet lähijärvet laskevat Mäntyharjun reitin kautta Kymijokeen, vaan tämäpä laskeekin vetensä itään päin. Siispä mielessä oli itänyt ajatus joskus lähteä katsomaan, minne ne sadevedet korpijärvestä suuntaavat.
Kesäloman 2000 päätteeksi päätin toteuttaa melontaretken. Valitsin "huikeasta" 3:n kanootin valikoimasta kajakki-yksikön, mallia "sukevan vankila"(kai), jonka olin ostanut käytettynä vanhalta koulukaverilta. Keveys, ja helpohko käsiteltävyys oli valintaperusteena. En ole koskaan pahemmin satsannut retkeilyvarusteisiin, arkivaatteet, saappaat, pieni teltta, makuupussi ym. löytyivät kotoa. Tietysti myös puhelin, kompassi, ne maastokartat, mitä ennestään oli, GT-karttaan jouduin suurimmaksi osaksi turvautumaan. Evästä 3 päiväksi, ja vähän rahaa, että voi ostaa eväitä lisää, jos päiviä kertyy enemmän. Veneilyliivi turvavarusteeksi, ja sitten matkaan.
Heinäkuu oli juuri vaihtunut elokuuksi, torstai puolenpäivän aikaan nostettiin kajakki auton kattotelineelle. Tunnin matka Tommolansalmelle, positiivinen haaste kai vähän kutkutteli mieltä. Varusteet kajakkiin kioskin vieressä, taisimmepa munkkikahvit siinä hörpätä. Vanhin poikani ajoi auton kotiin, minä "käynnistelin konetta" melontaan. Ensin maantiesillan alta järven itäpuoliskoon, ja vielä vanhan, nyt jo poispuretun, sillan aukosta aukeavalle selälle. Sää oli pilvipoutainen, 18- 20C ja kevyt vastatuuli. Ensin 3-4 km suoraan itään kohti laskujoen suuta. Aallot olivat 20-25 cm, ei haittaa niistä. Ensin Sulunlahti, josta pieni jokimainen pätkä Myllylammelle. Myllyn perustuksista ei tainnut paljoa olla jäljellä, mutta jokisuulle oli tehty kivinen pohjapato, joka pitää Korpijärven pinnan suunnilleen vakiona. Rantauduin kivipadon viereen, vedin kajakin pitkin kanervikkoa vajaan 100m. Sen jälkeen matala joki oli enimmäkseen hiekkapohjaista. Uitin kajakkia vähän matkaa vieressä kävellen, ja kun syvyyttä alkoi olla yli 20cm, jatkoin melontaa Viljajärvelle. Tämä oli jo minulle ennen tuntematonta aluetta, mutta karttoja katsellen reitti oli selvää. 3 km itään ja sitten reitti jatkui etelään päin pitkin kapeaa Lehmonselkää. Meloskelin rauhallista vauhtia, ja ihailin metsäisiä järvenrantoja. Vesilintuja ja poikueita oli siellä täällä, mutta huomiota herätti se, että ihmisiä ei vesillä tai rannoilla ollut lainkaan. Mietin, että kesäloma-aika on ohi, siinä varmaan selitys. Korpijärvellä, Viljajärvellä, ja seuraavalla Kukasjärvellä ei ainuttakaan venettä vesillä. Kesämökkejä oli harvakseltaan, ja kun pilvipoutainen päivä alkoi kääntyä iltaan, niin ainoastaan yhdessä kesämökissä näkyi valot. Illansuussa oli lähes tyyntä, jatkoin hiljaista etenemistä luonnon keskellä.
Kukasjärveä jatkui n.6km. Kukasjoki, siinä taas kapeampaa vettä, ja kai myös joku virtapaikka, tässäkohtaa ei kyllä ole erityisiä muistikuvia. En ainakaan muista, että missään kohtaa olisi tarvinnut nousta pois kajakista, melottavissa koko joki (kai).
Sitten Ala-Ruokojärvi, jonka jälkeen suunta pohjoiseen, joki kulkee pitkän matkaa suomaisemissa, ja ajoittain korkeiden kaislikoiden poikki. Pääosin kuitenkin selkeä, ainkin soutuveneen mentävä väylä, kaislikkoon ei tarvinut eksyä. Jossain kohdissa pidin pari evästaukoa, Sen muistan varmasti, että Ilta oli aivan tyyni, ja auringon laskun aikaan pilvetkin vähenivät. Jossain kohtaa ruovikon yllä lensi useamman kerran minulle silloin vielä tuntematon lintu: ulkomuoto kuin varpushaukan, lentotapa kuin helmipöllöllä. Kehrääjä, kuulemma.
Mustinjoki ja Mustinlampi taisivat olla hyvin kaislikkoisia, ja vasta Lahnavesi oli taas aukeampaa. Kello taisi olla jo yli 23:n, muutama kilometri yli järven, Lahnaveden vesi taisi olla, suoalueiden jälkeen, vähän sameampaa ja leväisempää, kuin aikaisemmat vedet. Jatkoin kuitenkin vielä matkaa, tavoittena oli saavuttaa Kuolimo, alueen suurempi järvi ekana päivänä. Parista laskuhaarasta taisin valita eteläisemmän. Muistaakseni siinä oli aika kivikkoista, kun laskujoki alkoi, mutta sekin hiljaa melottavissa. Taivas selkeni edelleen, eikä ollut säkkipimeää, vaikka ei paljoa puuttunutkaan. Taas jonkun matkaa jokea, tien alitusa lähestyi. Nousin rannalle, ja kävin katsomassa tien alituskohtaa. Muistaakseni n.2 metrinen peltirumpu, jossa vedensyvyys n. puoli metriä. Arvioin, että on melottavissa, ei pahoja kiviä ennen eikä jälkeen rummun. Siispä yrittämään. Jonkun ison kiven jälkeen nokka kohti rumpua, virtaus kiihtyi, hyvin menee, lähes täysin pimeää, järvi kajastaa rummun läpi, pari lepakkoa suhahti korvan vierestä vastaan... Hyvinhän se meni, ja enää pieni matka jokea Kuolimolle. Avaran taivaan alla näki taas kohtuullisesti, ja meloin vielä reilun pari kilometriä Kirvesselän poikki vastapäiseen niemeen. kello oli jo lähellä 2 aauyöllä. Jatkuu...
Kesäloman 2000 päätteeksi päätin toteuttaa melontaretken. Valitsin "huikeasta" 3:n kanootin valikoimasta kajakki-yksikön, mallia "sukevan vankila"(kai), jonka olin ostanut käytettynä vanhalta koulukaverilta. Keveys, ja helpohko käsiteltävyys oli valintaperusteena. En ole koskaan pahemmin satsannut retkeilyvarusteisiin, arkivaatteet, saappaat, pieni teltta, makuupussi ym. löytyivät kotoa. Tietysti myös puhelin, kompassi, ne maastokartat, mitä ennestään oli, GT-karttaan jouduin suurimmaksi osaksi turvautumaan. Evästä 3 päiväksi, ja vähän rahaa, että voi ostaa eväitä lisää, jos päiviä kertyy enemmän. Veneilyliivi turvavarusteeksi, ja sitten matkaan.
Heinäkuu oli juuri vaihtunut elokuuksi, torstai puolenpäivän aikaan nostettiin kajakki auton kattotelineelle. Tunnin matka Tommolansalmelle, positiivinen haaste kai vähän kutkutteli mieltä. Varusteet kajakkiin kioskin vieressä, taisimmepa munkkikahvit siinä hörpätä. Vanhin poikani ajoi auton kotiin, minä "käynnistelin konetta" melontaan. Ensin maantiesillan alta järven itäpuoliskoon, ja vielä vanhan, nyt jo poispuretun, sillan aukosta aukeavalle selälle. Sää oli pilvipoutainen, 18- 20C ja kevyt vastatuuli. Ensin 3-4 km suoraan itään kohti laskujoen suuta. Aallot olivat 20-25 cm, ei haittaa niistä. Ensin Sulunlahti, josta pieni jokimainen pätkä Myllylammelle. Myllyn perustuksista ei tainnut paljoa olla jäljellä, mutta jokisuulle oli tehty kivinen pohjapato, joka pitää Korpijärven pinnan suunnilleen vakiona. Rantauduin kivipadon viereen, vedin kajakin pitkin kanervikkoa vajaan 100m. Sen jälkeen matala joki oli enimmäkseen hiekkapohjaista. Uitin kajakkia vähän matkaa vieressä kävellen, ja kun syvyyttä alkoi olla yli 20cm, jatkoin melontaa Viljajärvelle. Tämä oli jo minulle ennen tuntematonta aluetta, mutta karttoja katsellen reitti oli selvää. 3 km itään ja sitten reitti jatkui etelään päin pitkin kapeaa Lehmonselkää. Meloskelin rauhallista vauhtia, ja ihailin metsäisiä järvenrantoja. Vesilintuja ja poikueita oli siellä täällä, mutta huomiota herätti se, että ihmisiä ei vesillä tai rannoilla ollut lainkaan. Mietin, että kesäloma-aika on ohi, siinä varmaan selitys. Korpijärvellä, Viljajärvellä, ja seuraavalla Kukasjärvellä ei ainuttakaan venettä vesillä. Kesämökkejä oli harvakseltaan, ja kun pilvipoutainen päivä alkoi kääntyä iltaan, niin ainoastaan yhdessä kesämökissä näkyi valot. Illansuussa oli lähes tyyntä, jatkoin hiljaista etenemistä luonnon keskellä.
Kukasjärveä jatkui n.6km. Kukasjoki, siinä taas kapeampaa vettä, ja kai myös joku virtapaikka, tässäkohtaa ei kyllä ole erityisiä muistikuvia. En ainakaan muista, että missään kohtaa olisi tarvinnut nousta pois kajakista, melottavissa koko joki (kai).
Sitten Ala-Ruokojärvi, jonka jälkeen suunta pohjoiseen, joki kulkee pitkän matkaa suomaisemissa, ja ajoittain korkeiden kaislikoiden poikki. Pääosin kuitenkin selkeä, ainkin soutuveneen mentävä väylä, kaislikkoon ei tarvinut eksyä. Jossain kohdissa pidin pari evästaukoa, Sen muistan varmasti, että Ilta oli aivan tyyni, ja auringon laskun aikaan pilvetkin vähenivät. Jossain kohtaa ruovikon yllä lensi useamman kerran minulle silloin vielä tuntematon lintu: ulkomuoto kuin varpushaukan, lentotapa kuin helmipöllöllä. Kehrääjä, kuulemma.
Mustinjoki ja Mustinlampi taisivat olla hyvin kaislikkoisia, ja vasta Lahnavesi oli taas aukeampaa. Kello taisi olla jo yli 23:n, muutama kilometri yli järven, Lahnaveden vesi taisi olla, suoalueiden jälkeen, vähän sameampaa ja leväisempää, kuin aikaisemmat vedet. Jatkoin kuitenkin vielä matkaa, tavoittena oli saavuttaa Kuolimo, alueen suurempi järvi ekana päivänä. Parista laskuhaarasta taisin valita eteläisemmän. Muistaakseni siinä oli aika kivikkoista, kun laskujoki alkoi, mutta sekin hiljaa melottavissa. Taivas selkeni edelleen, eikä ollut säkkipimeää, vaikka ei paljoa puuttunutkaan. Taas jonkun matkaa jokea, tien alitusa lähestyi. Nousin rannalle, ja kävin katsomassa tien alituskohtaa. Muistaakseni n.2 metrinen peltirumpu, jossa vedensyvyys n. puoli metriä. Arvioin, että on melottavissa, ei pahoja kiviä ennen eikä jälkeen rummun. Siispä yrittämään. Jonkun ison kiven jälkeen nokka kohti rumpua, virtaus kiihtyi, hyvin menee, lähes täysin pimeää, järvi kajastaa rummun läpi, pari lepakkoa suhahti korvan vierestä vastaan... Hyvinhän se meni, ja enää pieni matka jokea Kuolimolle. Avaran taivaan alla näki taas kohtuullisesti, ja meloin vielä reilun pari kilometriä Kirvesselän poikki vastapäiseen niemeen. kello oli jo lähellä 2 aauyöllä. Jatkuu...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuli lähetettyä tuo teksti kahteen kertaan, kun ekalla kerralla näytti, että joku yhteys kaatui kesken lähettämisen. Sitten kun yritin uudelleen ärtyneenä, niin tuli vielä kirjoitusvirhe otsikkoon. Ja sitten puolen tunnin kuluttua nuo näkyivät molemmat olevan mukana. Pyysin ylläpitoa poistamaan toisen, saa nähdä, toteutuuko.
Jatkan kertomusta lähipäivinä, yleisön pyynnöstä... huolimatta.
Kiitoksia muisteluksesta. Kokemuksia on mieluisampi lukea kuin esim. jotain repputestejä tms. potaskaa.
Innostuin selvittämään kajakkiyksikköni nimeä. Ilmeisesti se on EKKU, ja valmistuspaikka joku Turun lähellä sijainnut vankila. Ainoa kuva minkä siitä löysin, on tosi pieni, jonkun kanoottivuokraamon kuva:
http://melojat.net/wp-content/uploads/2013/04/ekku.jpg
ja+jatkuu:
Aurinko laski aikanaan, ja saavuin leirintäalueen rantaan varmaan vähän ennen klo 23:a. Kävin ilmoittautumassa, ja maksamassa leirintämaksun. Huoltopalveluita osaa kummasti arvostaa, kun on ollut pari vuorokautta niitä vailla. Leiriydyin ja nukuin joten kuten, tuulen ravistellessa telttaa.
...
Kävin joku päivä sitten katsomassa korpijärven Laskujokea, ja myllyn paikkaa. Myllyrakennus on tallella, mutta vesikanava on purettu, ja muokattu paikka aikaisemmin mainitun kivisen pohjapadon muotoon. Kuvia liitän tähän joskus, toisaalta nuo viikko sitten kuvatut otokset ovat väkisinkin vähän karuja, vihreyttä ei missään.
...
Lauantaiaamuna taisin taas nukkua pitkään, heräilin varmaankin joskus kymmenen maissa. Kävin aamukahvilla lomakylän baarissa. Siellä näin höyrylaivojen aikataulun. Päätin odotella klo 11 30 saapuvan laivan tuloon asti. Hiukan hämmästytti, kun laituria lähestyvä laiva ei pysähtynytkään laiturin nokkaan, vaan kippari kahautti keulan pehmeään rantahiekkaan. Varmasti tiesi, mitä teki, sillä mitään vahinkoa ei sattunut. Laiva oli (muistaakseni) SS Heinävesi, tai sitten joku muu 1900-luvun alun matkustajalaivoista.
Lähdin jatkamaan melontaa Lappeenrannan suuntaan laivan ollessa vielä laiturissa. Katselin jonkun matkan päästä, Alus peruutti vaivattomasti pois hiekalta, ja lähti jatkamaan Puumalan suuntaan. Meloin lähes yhtäjaksoisesti n 4 tuntia Vehkataipaleelle. Ohitin kymmeniä ellen satoja saaria. Saimaan alueella oli vielä kohtalaisen paljon mökkeilijöitä, ja veneitä liikkeellä, ei kuitenkaan ainuttakaan melojaa tullut vastaan. Mitään erityisempää ei tuosta iltapäivästä jäänyt mieleen. Sää oli taas aluksi puolipilvinen, mutta pilvet olivat vähenemään päin.
Vehkataipaleella on pitkän lahden jatkoksi kaivettu kanava Pien-Saimaalle. Kanavaan on joskus -60 luvun aikana (en tarkistanut, arvaan vain) rakennettu pumppaamo siirtämään puhdasta Saimaan vettä Pien-Saimaan puolelle. Ajatuksena kai huuhdella yhteiskuntien ja teollisuuden jätevesiä liian pienistä lätäköistä väljemmille vesille. Ilmeisesti myös Lappeenrannan kaupungin, ja teollisuuden samentamia vesiä saatiin hiukan kirkastumaan. Pumppaamon vieressä on veneilijöille sulku. Kun muitakaan ei ollut paikalla, sulutin kajakkini taiteen sääntöjen mukaisesti, ja käänsin kulkusuuntani kohti Väliväylää, joka on itseasiassa entinen, jääkauden jälkeisen ajan Saimaan laskujoki.
Pien-Saimaakin on yllättävän iso, ja sokkeloinen järvi. Karttoja seuraamalla reitti kohti Rutolaa kuitenkin löytyi, vaikka GT-kartta ei ihan pieninpiä puroja näytäkään. Tunteja taas kului, kai joitakin evästaukojakin pidin, ja aivan pimeällä meloin viimeisiä kilometrejä. Kuutamolla melominen aivan tyynenä, lämpimänä loppukesän yönä on kokemus sinänsä. Hiljaisuudessa on aina oma tunnelmansa, ja kajakilla voi edetä halutessaan todella äänettömästi.
Yksi pariskunta oli rantasaunansa terassilla fiilistelemässä kesäyötä, ja minun lähestyessäni moikkasivat ja kysyivät, jotain melonnasta. Meloin hiljakseen heidän rantaansa, ja meillä oli rattoisa vajaan tunnin yöllinen rupatteluhetki. Oluttakin tarjosivat, taisin yhden pullon nautiskella. Sitten jatkoin matkaani vielä joko Rutolanladen tai seuraavan myllylammen eteläpäähän, johon vesistö ainakin näytti päättyvän. Pystytin taas teltan rannalle, ja yövyin.
Seuraavana aamuna huomasin poskeani kuumottavan. Oli näköjään lauantai-iltapäivän auringossa huomaamattani tullut liikaa aurinkoa naamalleni, oikealle käsivarrelle, kuin myös jalkojeni oikeat sivut olivat palaneet. Tuo ekku-kajakki on matala, ja istuma-aukko on niin pitkä, että vasta nilkat ovat suojassa auringolta.
Tutustuin olinpaikkaani. Tosiaan, avoin vesi päättyi. Jatkaakseni matkaa, varusteet pitäisi kantaa ensin 200 m Kärjenlammen rantaan, ja parin km:n melonnan jälkeen olisi taas kantomatkaa 700 m, ennen kuin pääsisi Kivijärven vesistöön. Niinpä, harkinnan jälkeen, päätin luovuttaa, ja soitin kotiin, että tulkaapa hakemaan täältä Lappeenrannan läheltä.
Melontamatkaa oli 3 päivän aikana kertynyt yhteensä n. 130 -140 km. Olin, salaa tai avoimesti, aika tyytyväinen suoritukseeni. Pahempaa väsymystä ei tullut missään vaiheessa, sade ei yllättänyt kertaakaan. Auringolta vaan en osannut suojautua riittävästi, kun lämpimässä säässä matkaa taitoin. Pahin puutuminen iski kantapäihin. Niin hullulta kuin se tuntuukin, niin se vain on. Kun istuu tasapohjalla, 5cm korkuisella alustalla ilman selkänöjaa, eikä kajakissa ole paljon tilaa asentoa muutella, niin kantapäät tosiaan puutuvat. Sen olen huomannut nyt myöhemmin, kun ikääkin on lisää tullut, nyt jo puolen tunnin melonta viime kesänä rassasi kantapäitä. Ranteeni olivat tietysti oma juttunsa...
Loppu tälle tarinalle. Kiitos mielenkiinnosta.
Kesäyö ja kajakki, suomen luonnosta saa kaikenlaista irti ilman isoja rahoja, taitavasti kirjoitettu.
Hjoo. Kajakkiin mahtuu paljon kaljaa. Inkkariin vielä enemmän.
Olipa kiva tarina. Etsin tietoa Googlesta siitä, mihin Korpijärvi laskee ja sainkin lukea hyvän melontatarinan. Kiitos.
Tällaista enemmän!