Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jalankulkijan väistäminen hankalaa?

jopaskummaa

Monelle autoilijalle tuntuu olevan vaikeimpia asioita juuri tien antaminen suojatietä ylittävälle. Mikä siinä on niin vaikeaa? Autoilijat väittävät että jalankulkijat "vaan kävelevät alle" tai että ei tarvitse antaa tietä kun kävelijät pysähtyvät.

59

1305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunnonseuraamukset

      Kyseessä on asennekysymys. Suojatie on juuri se kohta jossa voi olettaa jonkun haluavan yli ja siihen tulisi jokaisen suojatien kohdalla varautua. Ei tosiaan pitäisi olla vaikeaa. Kuten alussa mainitsin, niin asenne on väärä. Asennevammaisia on valitettavasti liikenteessä aivan liikaa.

    • Suolapatsasnogood

      Mielestäni jalankulkijan pitää selvästi jollain eleellä osoittaa, että aikoo lähteä liikkeelle, esim "Apuva-mies" tyylinen valestartti olisi aika selkeä tai sitten vaan vähän nytkähtää eteen päin ja katselee kysyvästi josko saisi tietä. Toimii 90 prosenttisesti.

      • varovaisuus-vs-esteetön

        Autoilijoiden tulee noudattaa lakia.

        "Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille."

        32 § kertoo kaiken tarpeellisen. Suojatiellä jalankulkija on kuningas ja autoilijat varovat aina suojateiden kohdalla. Jokaisen suojatien kohdalla pitää ajaa siten että olettaa jonkun jalankulkijan lähtevän yli vaikka yhtään ketään ei olisi näköpiirissä.

        Toki jalankulkijalla on 44 § mukaan velvollisuus varoa. Huomioitava on kuitenkin että jalankulkijalla on vain "varovaisuusvelvoite" kun taas autoilijoilla on samassa tilanteessa "esteetön kulku" velvoite.

      • noudatalakia

        Sinun mielipiteesi ei kutenkaan merkkaa mitään vaan laki ja säännöt.

    • sorina

      Autoilijoiden olisi hyvä ensinnäkin ajaa nopeusrajoitusten mukaan, tai hieman alle pikemmin. Usein näkee, että ajetaan turhan kovaa. Siten vaikea reagoida suojatiehen, samoin todennäköisesti harmittaa enemmän autoilijaa pysäyttää auto.

      Toiseksi, suojatielle aikova voisi näyttää kädellä aikeensa. --> Sitäkin näkyy, että autoilija hidastaa, tai jopa pysäyttää "turhaan" ennen suojatietä, koska suojatietä poikkisuunnasta lähestyvästä kävelijästä usein mahdoton sanoa kääntyykö suojatielle, vai jatkaako suoraan.

      Suojateitä voisi varmaan jonkin verran vähentää. Näitä on ainakin, että risteyksessä poikkitien kulkevia suojateitä on kaksin kappalein, eli liekö noin 10 m välissä.

      • näinseontänääntäällä

        Katsos sorina, ,kun se nopeus rajoitus tarkoittaa suurinta SALLITTUA nopeutta.

        Toiseksi autoilija ei tarvitse hidastaa, tai pysäyttää nähdessään suojatien, jo sillä ei ole ketään,
        tai sille ei ole astumassa ketään!! Tämän takia ei tarvitse välittää suojatietä lähestyvää jalankulkijaa. Onko vaikeaa?

      • olet_väärässä
        näinseontänääntäällä kirjoitti:

        Katsos sorina, ,kun se nopeus rajoitus tarkoittaa suurinta SALLITTUA nopeutta.

        Toiseksi autoilija ei tarvitse hidastaa, tai pysäyttää nähdessään suojatien, jo sillä ei ole ketään,
        tai sille ei ole astumassa ketään!! Tämän takia ei tarvitse välittää suojatietä lähestyvää jalankulkijaa. Onko vaikeaa?

        Tuossa kohtaa olet väärässä. Todellakin tarvitsee välittää suojatietä lähestyvästä jalankulkijasta koska suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Jalankulkija voi vaikka ottaa ripeitä askeleita ja silloin autoilija valmistautuu velvollisuuksiinsa. Valmius koskee jokaista suomessa löytyvää suojatietä.

        Jalankulkijoille on sitä paitsi annettava turvallinen tila liikkua joten muutama metri tilaa on aina oltava jalankulkijoihin. Kantapäitä hipoen ei saa ajaa. Ihan perusasioita vaikka tieliikennelaissa ei sitä luekkaan.

      • näintäällätänään
        olet_väärässä kirjoitti:

        Juu, en ole väärässä.

        Lue tieliikennelaki äläkä levitä täällä väärää mutu tietoa!

        Me autoilijat joudumme noudattamaan tieliikennelaki AINA!! Siinä ei ole mutuilulle mahdollisuutta!!

        Tieliikennelaki EI TUNNE valmistautumisiin. Joten älä satuile siellä!

        Et ilmeisesti ole koskaan käynyt Helsingin keskustassa?

        Kyse ei ollut mistään kantapäitä hipoavasta ajosta. Taas satuilet.

        Pohdi hiljaa itseksi sitä, miksi levität täällä väärää ja valheellista tieto, ellei tarkoituksesi
        ole joka keväinen TROLLAUS näillä saiteilla mainostulojen toivossa.

      • täysin.selvä.asia
        näintäällätänään kirjoitti:

        Tuossa "olet_väärässä" nimimerkin kirjoituksessa ei ollut periaatteellisella tasolla mitään väärää tai mutua.

        Autoilijoilla on suurempi vastuu tilanteessa varoa ja suojella suojaamatonta suojatietä ylittävää jalankulkijaa. Tämä perushenki näkyy useasta tieliikennelain pykälästä että suojaamatonta ihmistä, eli jalankulkijaa suojataan ja varotaan ensisijaisesti.

        "Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä."

        Tuo lause sisältää hyvin selkeästi viestin että pitää olla valpas ja ajaa siten että voi tarvittaessa pysähtyä. Voidaan suoraan puhua valmiudesta pysähtyä. Normi älyllä varustetut ihmiset tajuavat mitä lukevat mutta valitettavasti eivät kaikki ymmärrä lukemaansa.

      • näinmeillätänään
        täysin.selvä.asia kirjoitti:

        Älä levitä väärää tietoa!!

        Selitä sinä niitä sinun omia älyn väläyksiä ihan itsellesi! Muut, joudumme noudattamaan tieliikennelakia. Siinä ei ole sinun tulkinnalle asiassa mitään sijaa!!

        Tieliikennelaki ei tunne valmiuksia!

        Opettele lukemaan!!

      • selvää_pässinlihaa
        näinmeillätänään kirjoitti:

        Opettele itse ymmärtämään mitä luet.

      • jetsulleen---jooo
        selvää_pässinlihaa kirjoitti:

        Opettele itse ymmärtämään mitä luet.

        Juuri näin. Kaikki eivät valitettavasti ymmärrä lukemaansa. Sen huomaa tämänkin keskustelun muutamasta kommentista. Alla on yksi esimerkki aiheesta.

        Tieliikennelaista löytyy esim. pykälä joka koskee tilannenopeutta. Siellä lukee mm. seuraavaa: "Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet."

        "Muun ohella" lisäksi on lueteltu muutama asia. Kaiken muun pitää kuitenkin myös ottaa huomioon, joka voisi vaikuttaa tilannenopeuden valintaan. Jos esim. ajaa asuinalueella jossa on paljon vanhuksia tai lapsia, tulee tämä ottaa huomioon tilannenopeudessa. Kaikkia maailman asioita ei siis lähteä luettelemaan vaan lukija pitää ymmärtää mitä lukee.

        Sama koskee tuota suojatiepykälää. Pitää ymmärtää mihin se velvoittaa ja mitä kaikkea joutuu tekemään jotta pystyy noudattamaan velvollisuuksiaan. Ei siinäkään pykälässä lähetä luettelemaan kaikkia maailman tilanteita.

        Jos ei ymmärrä ja sisäistä sen minkä lukee, on vaaraksi muille liikenteessä.

      • älynvälkky
        jetsulleen---jooo kirjoitti:

        Mitä sinä mussutat?

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267

        Tilannenopeus on se, mikä merkissä on osoitettu.

        Suojatiepykälä on niin kuin se on kirjoitettu. Sitä ei pidä mennä " säveltelemään " uusiksi,
        kuten tällä saitilla on jo useita vuosi yritetty tehdä.

        Liikennesäännöt ovat tehty noudatettavaksi sellaisenaan. Niitä ei voi lähteä omin
        päin muokkaamaan ja muuttelemaan.
        Vaikka palstan vakio trollaajat trollaavat täällä klikkausten toivossa, niin joku järki pitää silti olla heidän kirjoituksissa.

      • vaikeaanäyttääolevan
        älynvälkky kirjoitti:

        Eihän kukaan ole muuttamassa mitään. Pitää ymmärtää mitä lukee.

      • näinmeillätänään
        vaikeaanäyttääolevan kirjoitti:

        Eihän kukaan ole muuttamassa mitään. Pitää ymmärtää mitä lukee.

        Koko ajan joku on muuttelemassa tieliikennelakia mieleisekseen. Toki tiedän sen, että 80 ja 90 luvulla autokouluissa on opetettu väärin.

        Tieliikennelaki on kuitenkin se, mitä on noudatettava, eikä se, mitä täällä milloinkin satutaan kirjoittelemaan asiasta.

      • meni-aivan-väärin
        älynvälkky kirjoitti:

        Mitä sinä mussutat?

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267

        Tilannenopeus on se, mikä merkissä on osoitettu.

        Suojatiepykälä on niin kuin se on kirjoitettu. Sitä ei pidä mennä " säveltelemään " uusiksi,
        kuten tällä saitilla on jo useita vuosi yritetty tehdä.

        Liikennesäännöt ovat tehty noudatettavaksi sellaisenaan. Niitä ei voi lähteä omin
        päin muokkaamaan ja muuttelemaan.
        Vaikka palstan vakio trollaajat trollaavat täällä klikkausten toivossa, niin joku järki pitää silti olla heidän kirjoituksissa.

        >> "Tilannenopeus on se, mikä merkissä on osoitettu."

        Toivottavasti sinulla ei ole ajokorttia. Nopeusrajoitus on suurin sallittu nopeus tieosuudella. Tilannenopeus on sitten aivan jotain muuta.

    • kunnonseuraamukset

      Ja jos jalankulkija haluaa antaa autolle vapaan kulun, hän yleensä viittoilee autoilijalle merkiksi. Jotkut eivät halua käsimerkkejä käyttää, toiset ujouttaan, toiset kokevat semmoisesta arvokkuutensa kärsivän, mutta nämä voisivat sitten kääntää rintamasuuntansa poispäin suojatiestä.

    • suolapatsasnogood

      Anteeksi pyyntöni, kopioin edelliseen vahingossa toisen kirjoittajan nimimerkin "kunnonseuraamukset", kun piti olla "suolapatsasnogood".

      • suolapatsasnogood

        Tähän viittoiluun ja auton päästämiseen ensin liittyy kyllä riski. Kun antaa antaa autolle merkin "ole hyvä saat mennä ensin", takaa saattaakin tulla nopeampi pyöräilijä joka haluaa pitää kiinni etuajo-oikeudestaan. Eli kannattaa katsoa taakse, ennenkuin rupeaa viittoilemaan.

      • on-noin-tai-sitten-ei
        suolapatsasnogood kirjoitti:

        Tähän viittoiluun ja auton päästämiseen ensin liittyy kyllä riski. Kun antaa antaa autolle merkin "ole hyvä saat mennä ensin", takaa saattaakin tulla nopeampi pyöräilijä joka haluaa pitää kiinni etuajo-oikeudestaan. Eli kannattaa katsoa taakse, ennenkuin rupeaa viittoilemaan.

        Tuo riippuu tilanteesta. Useimmiten pyöräilijä on väistämisvelvollinen autoilijoihin nähden kun ajaa pyörätien jatkeelle. Ei siis aina mutta usein näin on.

        Sellaisessa kohdassa jossa on sekä suojatie että pyörätien jatke, on siis "ajojärjestys" usein jalankulkija ensiksi, sitten auto ja viimeisenä pyöräilijä.

        Silloin on auton ja pyöräilijän roolit tuossa toisinpäin jos liikennemerkillä (kärkikolmio, stop-merkki) osoitetaan muu väistämisjärjestys pyörätien jatkeen kohdalla tai auto on risteyksessä kääntyvän ajoneuvo ja pyöräilijä risteävää tietä ylittävä.

    • mikäsiinävaikeaa

      Ei tietä tarvitse antaa. Ainoastaan jos suojatiellä on joku tulemassa, on hyvä häntä väistää.
      Mikä tässä niin hankalaa?
      Autotiet on autoille tarkoitettu. Vain vääristynyt vasuri ei sitä ymmärrä.
      Itse annan tietä aina kun huomaan, että se on hyväksi.
      Jos takana on kova jono niin en anna, jos ei ole pakko ( pakko = mielenvikainen tunkee).
      Suomessa tulisi taas kerrata jalankulkijoiden säännöt.
      Katso ensin vasempaan, sitten oikeaan ja vielä kerran vasempaan. Jos autoja ei tule, ylitä tie.

      • et-selvästikkään-osaa

        Selvällä suomenkielellä sanottuna se menee niin, että suojateiden kohdalla autoilija on se joka varoo jalankulkijoita. Suojatiellä jalankulkija on kingi ja autot väistävät jos jalankulkija haluaa yli.

        Tämä on se ainut mikä autoilijan tarvitsee muistaa koskien suojateitä:

        "Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille."

      • näinsemeneetänään
        et-selvästikkään-osaa kirjoitti:

        Älä valehtele!

        Jalankulkija voi ja saattaakin saada sakot joissakin tapauksissa liikenteen estämisestä,
        tai haittaamisesta. HUOMAA! Laki ei kerro, miten tämä määritellään!

      • näinsemeneetänään
        näinsemeneetänään kirjoitti:

        Älä valehtele!

        Jalankulkija voi ja saattaakin saada sakot joissakin tapauksissa liikenteen estämisestä,
        tai haittaamisesta. HUOMAA! Laki ei kerro, miten tämä määritellään!

        Kommentti oli tuohon sinun esittämääsi ensimmäiseen osioon.

        Toinen osio kommentistasi on kopio tieliikennelaista.

        Miksi et laittanut suoraan linkkiä?

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267

      • korjaa_asenteesi
        näinsemeneetänään kirjoitti:

        Älä valehtele!

        Jalankulkija voi ja saattaakin saada sakot joissakin tapauksissa liikenteen estämisestä,
        tai haittaamisesta. HUOMAA! Laki ei kerro, miten tämä määritellään!

        > "Jalankulkija voi ja saattaakin saada sakot joissakin tapauksissa liikenteen estämisestä,
        tai haittaamisesta. HUOMAA! Laki ei kerro, miten tämä määritellään!"

        Ehkä näin on mutta se ei ole sinun tai muiden autoilijoiden asia selvittää. Poliisi ja oikeuslaitos ovat ne jotka sitten hoitavat sen homman. Sinun tarvitsee vain noudattaa omaa osuuttasi laista. Sekään ei oikeuta muuhun vaikka toinen mokaa ja tekee väärin. Silloinkin on vain tehtävä, kuten kuuluu.

      • näinmeillätänään
        korjaa_asenteesi kirjoitti:

        Korjaa itse oma asenteesi. Äläkä levitä väärää tulkintaa tieliikennelaista!

        Jalankulkijalla on myös velvollisuuksia liikenteessä. Ottaen huomioon hänen ikänsä.

        Sille ei kukaan mitään voi, jos joku hullu hyppii väkisin auton alle. Talvella monet jalankulkijat
        kokeilevat onneansa huonoin seurauksin.

      • korjaa_asenteesi
        näinmeillätänään kirjoitti:

        Korjaa itse oma asenteesi. Äläkä levitä väärää tulkintaa tieliikennelaista!

        Jalankulkijalla on myös velvollisuuksia liikenteessä. Ottaen huomioon hänen ikänsä.

        Sille ei kukaan mitään voi, jos joku hullu hyppii väkisin auton alle. Talvella monet jalankulkijat
        kokeilevat onneansa huonoin seurauksin.

        Olenko tuossa kirjoituksessani tulkinnut jotain tieliikennelaista?! Onneksi muut jotka lukevat keskustelun, ymmärtävät missä mennään. Outo lintu taidat olla ja asenteesi näkyy kirjoituksistasi.

      • älyhoihävisiköse
        korjaa_asenteesi kirjoitti:

        Olenko tuossa kirjoituksessani tulkinnut jotain tieliikennelaista?! Onneksi muut jotka lukevat keskustelun, ymmärtävät missä mennään. Outo lintu taidat olla ja asenteesi näkyy kirjoituksistasi.

        Voi, voi reppanaa.
        Et edes näytä tietävän, mitä kirjoitat?

    • suojainentie

      5 auton letka ja ensimmäinen näkee hyvissä ajoin kävelijän, joka lähestyy suojatietä. Kävelijä askeltanut jo aivan suojatien eteen. Auton vauhti ei silti hidastu, vaan ajaa aivan editse ohi. Kävelijä jatkaa kävelyään pysähtymättä, mutta jo ensimmäisellä askeleella joutuu pysäyttämään kävelyn, koska seuraava auto reagoi vain koukkausliikkeellä välttäen osumisen. Kävelijä päättää vetäytyä, ettei tapahtuisi mitään vakavampaa.

      Pitäisi varmaan olla kävelijöillä jonkinlainen kamerasysteemi, vaikka sitten mopoilijoiden GoPro, tulisi ihan mielenkiintoista kuvaa.

      • 4899

        Tommoseen paikkaan minä talutan aina polkupyöräni satulasta työrntäen.
        Siks mulla on aina uusi pyörä.

      • nähty-monet-kerrat

        Autoilijoiden asennevamma, eivätkä piittaa laista. Potkaise vaikka kivi "vahingossa" kylkeen. Et sitten piittaa toisten omaisuudesta, eli laista sinäkään.

      • köyhäkyykyttääzebraroad

        Sama täällä. Autosta katsotaan, että "eipäs ole sinulla oikeutta tunkea siihen pyörinesi", mutta hyppään vauhdissa pois satulasta ja tilanne muuttuikin siinä paikassa!

    • hshsfd99

      Törkeintä on äiti joka odottaa autoilijoilta tilaa työntää lastenvaunut suojatien yli syksyisenä sateisena aamuna 6.30 Miettikää sitä...?????????

      • 37mäni

        Toivottavasti niissä vaunuissa on hyvät heijastimet. Mieluummin tietysti vilkkuvalot.

      • mitä_tarkoitat

        Mitä miettimistä tuossa on? Suojatie on juuri se kohta jossa jalankulkijat ylittävät kadun/tien.

        Autoilijat ovat jokaisen suomessa olevan suojatien kohdalla "väistämisvelvollinen" jalankulkijoihin nähden, eli jalankulkijoille on jokaisen suojatien kohdalla annettava esteetön kulku yli.

      • näinseontänään
        mitä_tarkoitat kirjoitti:

        Mitä sinä tarkoitat?

        Mikäli jalankulkija ei ole suojatiellä, tai astumassa sille, niin hänestä ei tarvitse välittää!

        Lue ,tieliikennelaki. Se auttaa asiassa!

      • aivotkäyttöön
        näinseontänään kirjoitti:

        Mitä sinä tarkoitat?

        Mikäli jalankulkija ei ole suojatiellä, tai astumassa sille, niin hänestä ei tarvitse välittää!

        Lue ,tieliikennelaki. Se auttaa asiassa!

        Tarvitseehan välittää jos näyttää siltä että jalankulkija pyrkii suojatein yli. Selväähän tuo on vaikka vänkäisit muuta.

        Laissa se on kerrottu niin onnettomasti että on "on suojatiellä tai astumassa sille". Kyllä sitä näkee jopa yllättävän hyvinkin että kuka pyrkii suojatien yli ja silloin pitää olla mahdollisuus pysäyttää ennen suojatietä tai muulla tavalla antaa jalankulkijalle esteetön kulku.

        Ei merkitse mitään vaikka jalankulkijalla olisi vielä pari kolme askelta jäljellä ennen suojatietä. Hän on sekunnin, parin päästä jo astunut suojatielle ja sinä "väistät" jollain tapaa. Ennen kuin hän lopulta astui suojatielle, oli hän jo hyvän hetken astumassa sille. Tarvitsee siis välittää vaikka väittäisit mitä.

      • jokukatosipäästäsi
        aivotkäyttöön kirjoitti:

        Lue tieliikennelaki ennen kuin sönkötät muuta!!!

        Laissa EI PUHUTA MITÄÄ SIITÄ, MILTÄ JALANKULKIJAN PYRKIMYKSET NÄYTTÄÄ!

        Toki tiedän sen ,että autokouluissa on 90 luvulta alkaen opetettu väärin. Taidan olla sen
        ajan kortin saaneita?

        Sillä ei ole mitään merkitystä, jos joku näyttäisi pyrkivän. Pois lukien lapset.
        Helsingin keskustassa ei pääsisi ruuhka aikaan autolla ollenkaan eteenpäin, jos pitäisi
        miettiä sitä, mitä joku jalankulkija saattaisi joskus tehdä. Sen takia on olemassa
        tyhmimmillekin ihmisille tehty tieliikennelaki.

      • joukossatyhmyystiivistyy
        jokukatosipäästäsi kirjoitti:

        Lue tieliikennelaki ennen kuin sönkötät muuta!!!

        Laissa EI PUHUTA MITÄÄ SIITÄ, MILTÄ JALANKULKIJAN PYRKIMYKSET NÄYTTÄÄ!

        Toki tiedän sen ,että autokouluissa on 90 luvulta alkaen opetettu väärin. Taidan olla sen
        ajan kortin saaneita?

        Sillä ei ole mitään merkitystä, jos joku näyttäisi pyrkivän. Pois lukien lapset.
        Helsingin keskustassa ei pääsisi ruuhka aikaan autolla ollenkaan eteenpäin, jos pitäisi
        miettiä sitä, mitä joku jalankulkija saattaisi joskus tehdä. Sen takia on olemassa
        tyhmimmillekin ihmisille tehty tieliikennelaki.

        Ai että oikein Hesassa. Se selittää kaiken.

    • kalevimartti47

      Aina voisi vähän katsoa mikä on tilanne. Jos yksi auto on tulossa, niin voisihan se jalankulkija odottaa sen 15 sekuntia ja antaa sen yhden auton mennä ensin ja vasta sen jälkeen ylittää tie.
      Ihmisen on paljon helpompi ja taloudellisempi pysähtyä ja lähteä liikkeelle kuin auton.
      Muutenkin jalankulkulkijat voisi vähän miettiä, että mihin väliin on järkevää mennä.
      Näin annetaan myös autoilijoille mahdollisuus.

      Jos pitää kadulla seisoskella, niin ei tehdä sitä suojatien kohdalla, niin ei aiheuteta autoilijoissa epävarmuutta.
      Myöskään juoksuaskeleiden ottaminen, että ehtii suojatielle ennen autoa ei ole kovin järkevää.

      Lopuksi, jos suojatieonnettomuuksia haluttaisiin oikeasti vähentää, niin laitetaan autoille etuajo-oikeus.
      Autoilija väistää vain ja ainoastaan suojatiellä olevaa.
      Näin jalankulkijoille ja pyöräilijöille kerrottaisiin, että kannattaa keskittyä tekemiseen ja valita itse turvallinen hetki suojatien käytölle.
      Iso osa onnettomuuksista tapahtuu juuri sen asenteen takia, koska jalankulkija ja pyöräilijä tietää (luulee) olevansa lain turvassa, vaikka se ei siinä Hakkapeliitan alla paljoa helpota hengittämistä...

      • asenne-kuntoon

        Jokaisen velvoite on tehdä kuten säännöt ja laki määräävät. Ei kenenkään tarvitse lähteä soveltamaan mitään omia juttuja eikä miettimään mitään taloudellisuudesta.

        Jalankulkija saa mennä ihan mihin väliin haluaa kunhan noudattaa omaa laista löytyvää varovaisuusvelvoitetta. Autoilijoilla on suojateiden kohdalla kuitenkin aina suurempi "esteettömän kulun" antamisvelvoite.

      • eihänolevaikeaa
        asenne-kuntoon kirjoitti:

        Jokaisen velvoite on tehdä kuten säännöt ja laki määräävät. Ei kenenkään tarvitse lähteä soveltamaan mitään omia juttuja eikä miettimään mitään taloudellisuudesta.

        Jalankulkija saa mennä ihan mihin väliin haluaa kunhan noudattaa omaa laista löytyvää varovaisuusvelvoitetta. Autoilijoilla on suojateiden kohdalla kuitenkin aina suurempi "esteettömän kulun" antamisvelvoite.

        Ei se asenteesta ole kiinni. Tieliikennelaki sen määrittää.

      • liikennettäon

        >>Jos yksi auto on tulossa, niin voisihan se jalankulkija odottaa sen 15 sekuntia ja antaa sen yhden auton mennä ensin ja vasta sen jälkeen ylittää tie.

        Tähän sellainen huomio, että huvittavasti juuri ne yksittäiset autot tuntuvat pysähtyvän omaehtoisesti paljon todennäköisemmin päästämään kävelijän yli, vaikka juuri niiden kohdalla kävelijä myös helpommin odottaisi sen muutaman sekunnin.

      • asenne-kuntoon
        eihänolevaikeaa kirjoitti:

        Ei se asenteesta ole kiinni. Tieliikennelaki sen määrittää.

        Niinhän juuri tuossa kirjoitin, eli jokaisen velvoite on tehdä kuten säännöt ja laki määräävät.

    • Hienhaisunheebo

      Minä olen joitain autoilijoita ns "kouluttanut". Tiedättehän, polkupyörän rähjiä saa ostettua torista kympillä. Suojatien yli mentäessähän polkupyörä kuuluu tottakai taluttaa. Niinpä minä olen tehnytkin. Odottanut suojatien vieressä polkupyörän kanssa, ja ohops auto vain jyrää kohti eikä meinaakaan antaa tietä. Siispä olen tehnyt ns valeliikkeen ja päästänytpolkupyörän käsistäni suojatielle. Ja RYMS, auto ajoi polkupyörän päälle, ja kas autosta etupuskuri halki repsottamaan. Autoilija sitten järkyttyneenä ja osittain vihaisenakin valittamaan että rikoit autoni rikoit autoni. Eeei vaan sä meinasit ajaa mun päälle, tokaisen. Päästin onneksi pyörästä viime hetkellä irti, ja säästyin itse onneksi vammoilta. Pyörä meni paskaks, no SÄ korvaat sen kun olin suojatiellä. Ai juu autos puskurikin meni paskaks, no sekin on SUN ongelmas koska edelleen olit väistämisvelvollinen.

      Näin sitä siperia opettaa, ja on opettanut useampaakin autoilijaa. Aluksi ovat huutaneet pää punaisena, sitten kun soitan poliisin, niin rupeavat ottamaan sanojaan takaisin ja keksimään omiaan. Aina olen poliisin soittanut, ja joka kerta autoilija todettu syylliseksi. Joka kerta olen myös hieman rahallisesti hyötynyt. Torista kympin pyörä on äkkiä muuttunut korvaussaatavissa satasen pyöräksi. Satkulla saa uuden kympin pyörän, ja jää vielä 90 euroo jolla voi käväistä vaikka ravintolassa syömässä oikein hienosti.

      Noo, tämä on mun harrastus. Kiva sellainen. Ja saa palkaksi joka kerta satkun jolla vetää vaikka pään täyteen. Ja saapa siitä myös hyvät naurut kun tyhmä autoilija URPO joutuu omasta pussistaan korjauttamaan rikkimenneen etupuskurinsa. Tahallanihan minä sen teen, mutta teen niin hyvin, että se näyttää juurikin siltä kuin taluttaisin pyörää ja säikähdettyäni autoa päästän pyörästä irti. Ja väistämättä se pyörä lipuu auton eteen, minkäs minä sille voin, pääasia ettei jää itse auton alle. Eihän sillä pyörällä niin väliä, metalliahan se vain on, toki maksavaa metallia, jonkun muun pussista, BUAHAHAHA.

      • Ilmastomarssi

        Ja sitten sä heräsit...

    • liikkuvaa....kuvaa
    • totuudentorvitässävaan

      Joillekin hesalaisille näyttäisi olevan.

    • 37mäni

      Onneksi on periaatteet.
      Periaatteeni tuolla liikenteessä on, että kun näen jalankulkijan, niin valmistaudun kaikkiin mahdollisiin käytösmalleihin. Hyvä, koska tänään siitä oli taas apua.
      Ajoin pp:llä kapeahkoa hiekkaista yhteisväylää. Vastaan tuli naishenkilö selvästi ajatuksissaan ja sateisen sään takia huppu pääsään..
      Hidastin vauhtia ja huomasin, että hän siirtyi omaan laitaansa.
      Vilkuillen vuorotellen vastaantulijaa ja huonolaatuista tienpintaa lähestyin vastaantulijaa.
      Kun taas vilkaisin ylös tiestä, huomasin naisen kävelevä viistosti suoraan minua kohti. Etäisyyttä oli vain muutama metri.
      Jarrutin ja huusin hei hei ja silloin hän kohotti katseensa ja vasta nyt ilmeisesti huomasi minut.
      Se, että hän oli ajatuksissaan, johtui kaiketi siitä, että hänellä oli videopuhelu menossa ja kuulokenapit korvissaan.
      Periaatteessa hänellä on jalankulkijana oikeus siihen ja oikeus myös kävellä missä vain ja miten vain.

      Muut ovat vastuussa hänen turvallisuudestaan ja syyllisiä, jos jotain sattuu..

    • suoraa...puhetta

      Väittäköön kuka mitä tahansa niin kyllä se on sillä lailla että autoilijoiden pitää antaa suojatietä ylittävälle tai ylittämistä selvästi aikoville jalankulkijoille esteettömän suojatien ylitysmahdollisuuden.

      • näinseontänään

        höpö, höpö!

        Älä selittele edes trollaamis mielessä mistään aikomuksista. Tieliikkennelaki EI edelleenkään tunne sanaa aikoa, vaikka jopa poliisit viljelee tätä sanaa surutta!!!

        Ei se väittestä ole kiinni!!!!!

        Lue ja opettele.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/

      • viallisetpiuhatkoon

        Et itse taida ymmärtää mitä luet. Olet vaaraksi muille.

      • eihänolevaikeaaeihän

    • Suolapatsasnogood

      Näin on. Ja fiksu ja kohtelias jalankulkija ylittää tien ripeästi, mielellään puolijuoksua jos on kykyjä.

      Kun fiksu autoilija höllää kaasujalan hyvissä ajoin 50m ennen suojatietä, fiksu jalankulkija huomaa sen ja menee hölkäten tien yli ja kas, autoilijan matkanteko ei juurikaan hidastunut, niin kuin eivät liikennemelu, pakokaasut ja bensan kulutuskaan.

      Kiittäminen tien antamisesta poikii,lisää tien antamisia ja positiivista ilmapiiriiä yhteiskuntaamme.

      • ota-iisisti

        Raihnaiselta vanhukselta menee kyllä hivnen aikaa ylitykseen. Autokuski ei saa repiä pelihousujaan sen takia.

    • HerranNimessäSeis

      Joskus tulee kannettua iltalenkillä taskulamppua mukana. Sillä olen muutaman kerran vilautellut autoon päin, kun on näyttänyt, ettei tietä meinaa herua.

      Vanhuksille voisin suositella punaista valoa näyttävää taskulamppua, tehokasta joka toimisi päivälläkin. En tosin tiedä mitä laki semmoisesta sanoo.

    • säännöt

      Olen saanut ajokortin -70 luvulla. Silloin autokoulussa opetettiin, että lähestyttäessä suojatietä tulee vauhtia hiljentää. Nykyään näkee, että suojatietä lähestyessä ajoneuvon kuljettaja lisää vaan vauhtia eli kaasu pohjaan.
      Ajan autolla ja pyörällä ja aina väistän suojatielle pyrkiviä ja suojatiellä olevia jalankulkijoita. Eikä se ole vaikeata.
      Ennakointi on tärkeä asia!

      • näintänääntäällä

        Sinulle, sama juttu!

        Tieliikennelaki EI EDELLEENKÄÄN tunne pyrkimistä, tai aikomista!!!

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267

        Kuten jo sanoin aiemmin. Helsingissä ei liikkuisi liikenne ollenkaan, jos kaikki odottelisivat jonkin henkilön tulevaisuudessa tekemää aietta.

        Nyt, kuin on tullut levitykseen tänne saiteille tahallista juttua tieliikennelaista, niin jotkut
        pöljät levittävät täällä tarkoituksella väärää tietoa trollaamis mielessä. Tarkoituksena, heillä
        on saada lisää klikkauksia tänne saiteille ,jotta saavat lisää mainostuloja. Saitteija seuraa tälläkin hetkellä yli tuhat seuranta ohjelmaa, jotka voivat kohdistaa mainokset sivuilla
        kävijöille.

        Ajokortti, vuonna 1975. Useita satoja tuhansia kilometrejä takana Pohjois maissa ja ympäri
        Eurooppaa ,aina Gibraltarille saakka ja USAssa, sekä Sri - Lankassa autolla ajamista, joka on
        todella sekavampaa kuin Pariisin liikenne.

    • rdftnnbtyrnbrttrtrtrrt

      Iso asennekysymys.

      Sitä omaa egoa ja asennetta liikenteessä voi tarkkailla kukin että onko siinä
      parantamisen varaa. Huominen tulee vaikka eilen matkaan meni 15s enemmän aikaa?
      Eikä siihen auta mikään, ilman sinua huominen tulee silti, ei siihen tarvita sinua eikä sitä
      jalankulkijaa, toinen näistä ei ehkä enää ole läsnä kuitenkaan varsin mitättöminen asioiden takia..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1400
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1307
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1273
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe