VOI HELVATA!!

Meillä on ollut tappelua pojan tapaamisista alusta asti kuten muistakin käytännön asioista. Erosimme ns. sovussa koska tunteemme olivat kuolleet pitkään ja yritimme kai sitten lapsen vuoksi mikä ei tietenkään onnistunut.

Ex ei yhdessäolo aikanakaan osall. koti/lapsenhoitohommiin,ei sen puoleen kyllä töissäkään käynyt. No,siihen vain tottui ja pakkohan se oli yksin vastuu kantaa.. No,mnee kohta asian vierestä mutta..

Lapsen isä sanoo toista ja tekee ihan muuta..
Sanoo:rakastan lasta ja haluan nähdä häntä useammin(nyt 2vkonloppua/kk joka toinen vuosi pyhät ym) jne.

Mutta missä se näkyy? Näin hän tekee:
peruu joskus jopa vasta tuntia ennen lapsen hakemisen(syitä auton korjaus tai ns.omat menot;mitähän nekin on kun en niihin saa ikinä vastausta);parhaimmillaan myöhästyy hakemisesta 1-3tuntia(kerran soittelin 2tuntia sen perään enkä saanut kiinni,soitin poliisit koska mulla on yksinhuoltajuus;jonka mies muuten antoi 2kk kitkuttelun jälkeen). No tappeluhan siitä tuli,syy oli:oltiin syömässä???!!!

No,ei siinä kaikki. Hän meni vuosi sitten(2kk eromme jälk.)kihloihin ja kesällä naimisiin lähes teinitytön kanssa(ex on lähempänä 30v). Aattelin että ok,mikäs siinä kun oli ihan kivan kuuloinen likka ja kuulema tykkää lapsista.

Mies ei ole 3vuoteen maksanut elatusmaksuja,ei joulu- tai synttärilahjoja. Ei vie esim.kesällä huvipuistoon vaikka kerran rahatkin annoin(kun kaikki tuntuu olevan siitä kiinni hänellä). Ei soita koskaan lapselle jne jne. Pakottamalla melkein saa tapaamiset järjestää.

Nyt kuulin (OMALTA LAPSELTANI) että "isille tulee uusi vauva". Kas kummaa,mies on salannut yli 6kk että uus muija on raskaana. On varaa ostella esim.uusi sähkökitara,300e känny ym(hän työttömänä edelleen) mutta kuinka hän lastaan muistaa. Ja valittaa vielä kun hänellä menee 20e/kk matkoihin kun hakee lapsen.. On varaa elättää uusi lapsi(mutta mitäs hän vauvaan menevistä menoista tietää kun ei niihin edellisenkään lapsen aikana osall.;anteeksi,taisi hän vauvan kylpyvannan ostaa).

Kuulin yhteisiltä kavereilta että hän on sanonut haluavansa lapsen kokonaan itselleen kun en anna(????)hänen nähdä lastaan..

MÄ EN ENÄÄ JAKSA!! Kaiken huippu oli se että ex myönsi kertoneen uudesta lapsesta meidän pojalle ja oli sanonut ettei hän ehdi olla enää sitten niin paljon(hah)pojan kans kun vauva syntyy..

Ihmettelin kun lapsi alkoi n.kk sit puhua mulle ettei halua mennä isälleen.. Viimeksi kun lapsi tuli isältään,hän itki monta tuntia sylissäni ja sanoi että "mä sanoin isille et haluan äidin luokse muttei isi päästänyt". Ex myönsi sen!!

Ihan sairasta sanon minä. Alusta asti kaikki on ollut kiusantekoa ja näköjään uusi lapsi korvaa vanhan. Voi heidän lapsi raukkaa.

Soitin sossuun ja he sanoivat ettei lasta voi pakottaa tapaamisiin ellei hän itse halua. Sanoin exälle että nyt loppu! Tule meille lastas kattoo silloin kun haluat mutta tapaamisiin en enää suostu. Liian julmaa?

Exä sanoi vaan että jaa,enpä jaksa tapella asiasta. Sanoin et muutan 500km päähän takaisin kotiseudulleni ja jos poikaas haluat nähdä niin aja itse sinne!

Lapsen vuoksi olen monta vuotta yrittänyt mutta nyt ajattelen että toivottavasti lapsi unohtaa isänsä eikä se idiootti pitäis enää yhteyttä lapseensa.Ja tuskinpa pitää...

Mietin vain mitä lapselleni sanon.. Hän on vasta alle 4v ja fiksu lapsi mutta.. Isistä puhui ennen ja mielellään sinne meni. Nyt ei kk ole puhunut sanallakaan ja on kieltäytynyt menemästä sinne.
Jos ex täysin katkaisee välit,sanonko lapselle että isä ei välitä sinusta??!! Tottahan se on mutta kuinka sen noin pienelle sanoo..

Hän on tottunut siihen että asumme kahdestaan ja aiemmin asian olen esittänyt niin,että äiti ja isi ei enää rakasta toisiaan mutta sinua me rakastetaan ja että äidillä ja sinulla on oma koti ja isällä ja piip´llä on oma koti.

Vaikka sinkku olen ollut kauan niin en ainakaan tähän väliin halua mitään suhdetta,mutta entä kun sen aika tulee? Luuleeko poika että minäkin hylkään hänet? Hän nimittäin sanoi kerran ettei sun äiti tarvii mennä naimisiin kun sulla on mut :) Viimeisen episodin jälkeen hän on alkanut nukkua vieressäni(mitä teki viimeksi 6kk iässä),on kiinni minussa ja itkee usein. Ilmeisesti tajuaa jollain tasolla ettei se isi ehkä sittenkään tykkää hänestä ja pelkää että minäkin jätän hänet..

Mulla on niin paha olo lapsen puolesta että itkettää. Kai lapsen on parempi olla ilman isää jos isä on tuollainen kuin on..En vain halua että lapsi myöhemmin syyttää minua etten ole hänen antanut tuntea isäänsä.

Miehen malleja silti löytyy;veljeni ja isäni rakastavat lastani ja poika tykkää touhuta heidän kanssaan :)

Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta ja mielipiteitä tilanteesta,miehiltäkin.
202195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

... viimeisellä tapaamiskerralla (tahallaan?) tehnyt jotakin, joka tekee lapsen haluttomaksi tapaamaan enää isäänsä. Ei välttämättä mitään radikaalia, jo muutama tyly sana voi riittää. Keskity rakentamaan hyvä elämä itsellesi ja lapsellesi. Puhu isästä mahdollisimman harvoin, mutta jos/kun poika haluaa, vastaa hänelle asiallisesti. Tärkeintä on että lapsi saa turvaa ja varmaa rakkautta edes toiselta vanhemmaltaan.

Äänestä

luin ja mietin kirjoitustasi. mieleen tuli paljon asioita.

-oletteko tapelleet exänne kanssa niin, että lapsi on kuullut sen? tai oletko moittinut esim. puhelimessa lapsen kuullen tämän isää? jos näin on käynyt edes vahingossa muutaman kerran, poika on sen ikäinen, että hän on voinut ottaa kuulemastaan sen ajatuksen minkä sinä olet tuonut esiin.. eli: tyyliin: -isä ei tykkää tai halua tavata minua.. tai -äiti on mun kanssa aina ja koska se ei halua että meen isälle, sen on oltava niin koska äiti on aina oikeassa. tai että -äiti sanoo että isä ei ole hyvä ihminen niin niinhän sen on oltava jne. tai jotain sinne päin.

mielestäni lapselle ei missään tapauksessa tee hyvää jättää isää kokonaan unholaan. kaiken huippu olisi se, että sanoisit lapselle "hienovaraisesti" että isäsi ei välitä sinusta-ei sellaista sanota mitenkään lapselle (vaikka olisi tottakin)

mielestäni sinun tehtäväsi on keskustella asiasta exäsi kanssa ja ehkä myös hänen nykyisensä, koska olen varma että sinä haluat lapsellesi parasta ja mielestäni kaikille lapsille on parasta että vaikka erotaan, heillä on ehdoton varmuus siitä, että molemmat vanhemmat rakastaa häntä siitä huolimatta.

uskon, että exäsi ja hänen nykyinen aivan varmasti tajuavat tilanteen, jos heillä olisi mennytkin asioiden tärkeysjärjestys sekaisin, kun keskustelette yhdessä asioista. ja perheneuvolat ovat olemassa tälläisten ristiriitojen selvittämiseksi.

sinun täytyy myös muistaa, että vaikka lapsesi on fiksu-kuten sanoit- hän on vasta alle neljä-vuotias.. ihan kaikkeen ei pidä uskoa mitä sen ikäiset lapset sanovat.

älä tee isoa virhettä lapsesi elämässä. kokeile ensin kaikki keinot-hyvätkin sellaiset ennenkuin edes harkitset isän viemistä pois pojan elämästä.

Äänestä
  • Lue tarkemmin viestini,kiitos. Jos monta vuotta on asioita yrittänyt parantaa ja antaa miehelle mahdollisuuksia niin kyllähän se raja jossakin menee.Hyviä keinoja on kokeiltu.Minä en ole "se sellainen yh" josta sanotaan etten anna isän tavata lastaan tms vaan päin vastoin. Eron ei todellakaan tarvitse tark. sitä että lapselta vietäisiin toinen vanhemmista.

    Yhteishuoltajuuden annoin heti alussa hänelle koska silloin asiat olivat vielä hyvin ja mielestäni molemmilla vanh. on se oikeus. Mutta "pakottamalla" on saanut tapaamiset järjestää..

    Ei,meillä ei esim. puhelimessa tai muuten ole riidelty;exää ei saa kiinni kuin tekstareilla eikä mistään voi keskustella,ei ole ikinä voinut. Lasta hakiessa sain ehkä kaksi sanaa sanottua kun hän läimäytti auton oven kiinni nenän edestä. Ja nalkuttamalla en mitään halunnut sanoa. Esimerkiksi sanoin kerran(tai nykyään kymmeniä kertoja)että jos hän voisi ilmoittaa tapaamisten peruuntumisista viikko etukäteen(poikkeus sairastuminen),niin vastaus oli vain että jaa.Enpä ole itse saanut joustoa näissä asioissa heidän puolelta vaikka kk ennen ilmoittaisin. Minulle sattui eräs tapaturma vähän aikaa sitten ja jouduin lähtemään illalla sairaalaan. Soitin,että voisiko hän ottaa lapsen jos ystäväni tuo hänet koska joudun jäämään yöksi sairaalaan. No,eipä se käynyt kun heillä oli kuulema saunailta...Onneksi ystäväni on ihana ja soitti töihinsä että tulee huomenna myöhemmin ja hän otti pojan luokseen yöksi.

    Kasvatusasioista saan laittaa ohjeet(kyllä,totta!)paperille kun hän ei suostu keskustelemaan ja jos suostuukin,niin hän on sitä mieltä että hänen luona lapsi saa tehdä mitä huvittaa jne. vaikka mielestäni tietyt säännöt ym arjenkin asiat pitäisi olla samat jokapaikassa. Kyllä sen huomas kun lapsi tuli kotiin ja kaikki pitäis antaa periksi(hän saa valvoa siellä puoleen yöhön,ruokavaliona pizzat ym jne jne).

    Perheneuvontaa ym yritettiin jo yhdessäolo aikana,mikään ei mene perille:hän ei ole kuulema tehnyt mitään väärää eikä asioissa ole mitään korjaamista(lue:kaikki pitäisi mennä hänen tahtonsa mukaan,niin kuin oli yhdessäolo aikanakin).

    Vaikka raivoissani olenkin exäni käyttäytymiselle,en ole alentunut haukkumaan häntä lapsen kuullen tai suoraan hänelle,tiedän että sellainen on lapsellista ja voi kääntyä myöhemmin minua vastaan. En ole mikään typerä teiniäiti... Ei sillä että kaikki heistäkään sellaisia olisivat.

    Tiedän ettei tuollaista asiaa voi sanoa hienovaraisesti mutta kysyinkin että kuinka se pitäisi sanoa koska lapset eivät ole tyhmiä ja heidän kanssaan on puhuttava asioista iän mukaan. Muuten he pyörittelevät asioita päässään ja lapsen mielikuvtus on vilkas.Eli hiljaakaan ei voi olla.

    Kyllä sen huomaa heidän käytöksestä että toinen on lapsi ja toinen ei ole muuttunut miksikään.Todella vastuutonta ja typerää mennä heti naimisiin ja saada uusi lapsi kun ei ensimmäisellekään lapselle osaa isä olla.

    Ja kaikki ne puheet mitä lapsi mulle puhuu(tietäisitpä vain mitä..huh),ovat olleet TOTTA koska jostain ihmeen syystä mies on ne myöntänyt,huom. MYÖNTÄNYT!!

    Jopa sosiaaliviranomaiset ovat pyynnöstäni selvittäneet isän velvollisuudet ja oikeudet(eli tapaamisasiat ym)mutta mikään ei mene perile.

    Kun olimme yhdessä,hän oli alussa todella mukava ja meillä meni hyvin. Kaiken huippu onkin se että mies siitä lapsesta alkoi ensin puhua.. Näyttää siltä että hän taitaa näytellä unelmien miestä ensin yhdelle jos toiselle ja tehdä lapsia ympäri maailmaa ja jättää heidät yksitellen.

    Kyllä se on niin että rakkaudesta ja monista asioista on niin helppo puhua mutta jos se ei teoissa näy,on se tyhjänpäiväistä puhetta vain ja pelkkä puhe ei riitä lapselle eikä kyllä minullekaan.

    Äänestä

  • PINNA PALAA kirjoitti:

    Lue tarkemmin viestini,kiitos. Jos monta vuotta on asioita yrittänyt parantaa ja antaa miehelle mahdollisuuksia niin kyllähän se raja jossakin menee.Hyviä keinoja on kokeiltu.Minä en ole "se sellainen yh" josta sanotaan etten anna isän tavata lastaan tms vaan päin vastoin. Eron ei todellakaan tarvitse tark. sitä että lapselta vietäisiin toinen vanhemmista.

    Yhteishuoltajuuden annoin heti alussa hänelle koska silloin asiat olivat vielä hyvin ja mielestäni molemmilla vanh. on se oikeus. Mutta "pakottamalla" on saanut tapaamiset järjestää..

    Ei,meillä ei esim. puhelimessa tai muuten ole riidelty;exää ei saa kiinni kuin tekstareilla eikä mistään voi keskustella,ei ole ikinä voinut. Lasta hakiessa sain ehkä kaksi sanaa sanottua kun hän läimäytti auton oven kiinni nenän edestä. Ja nalkuttamalla en mitään halunnut sanoa. Esimerkiksi sanoin kerran(tai nykyään kymmeniä kertoja)että jos hän voisi ilmoittaa tapaamisten peruuntumisista viikko etukäteen(poikkeus sairastuminen),niin vastaus oli vain että jaa.Enpä ole itse saanut joustoa näissä asioissa heidän puolelta vaikka kk ennen ilmoittaisin. Minulle sattui eräs tapaturma vähän aikaa sitten ja jouduin lähtemään illalla sairaalaan. Soitin,että voisiko hän ottaa lapsen jos ystäväni tuo hänet koska joudun jäämään yöksi sairaalaan. No,eipä se käynyt kun heillä oli kuulema saunailta...Onneksi ystäväni on ihana ja soitti töihinsä että tulee huomenna myöhemmin ja hän otti pojan luokseen yöksi.

    Kasvatusasioista saan laittaa ohjeet(kyllä,totta!)paperille kun hän ei suostu keskustelemaan ja jos suostuukin,niin hän on sitä mieltä että hänen luona lapsi saa tehdä mitä huvittaa jne. vaikka mielestäni tietyt säännöt ym arjenkin asiat pitäisi olla samat jokapaikassa. Kyllä sen huomas kun lapsi tuli kotiin ja kaikki pitäis antaa periksi(hän saa valvoa siellä puoleen yöhön,ruokavaliona pizzat ym jne jne).

    Perheneuvontaa ym yritettiin jo yhdessäolo aikana,mikään ei mene perille:hän ei ole kuulema tehnyt mitään väärää eikä asioissa ole mitään korjaamista(lue:kaikki pitäisi mennä hänen tahtonsa mukaan,niin kuin oli yhdessäolo aikanakin).

    Vaikka raivoissani olenkin exäni käyttäytymiselle,en ole alentunut haukkumaan häntä lapsen kuullen tai suoraan hänelle,tiedän että sellainen on lapsellista ja voi kääntyä myöhemmin minua vastaan. En ole mikään typerä teiniäiti... Ei sillä että kaikki heistäkään sellaisia olisivat.

    Tiedän ettei tuollaista asiaa voi sanoa hienovaraisesti mutta kysyinkin että kuinka se pitäisi sanoa koska lapset eivät ole tyhmiä ja heidän kanssaan on puhuttava asioista iän mukaan. Muuten he pyörittelevät asioita päässään ja lapsen mielikuvtus on vilkas.Eli hiljaakaan ei voi olla.

    Kyllä sen huomaa heidän käytöksestä että toinen on lapsi ja toinen ei ole muuttunut miksikään.Todella vastuutonta ja typerää mennä heti naimisiin ja saada uusi lapsi kun ei ensimmäisellekään lapselle osaa isä olla.

    Ja kaikki ne puheet mitä lapsi mulle puhuu(tietäisitpä vain mitä..huh),ovat olleet TOTTA koska jostain ihmeen syystä mies on ne myöntänyt,huom. MYÖNTÄNYT!!

    Jopa sosiaaliviranomaiset ovat pyynnöstäni selvittäneet isän velvollisuudet ja oikeudet(eli tapaamisasiat ym)mutta mikään ei mene perile.

    Kun olimme yhdessä,hän oli alussa todella mukava ja meillä meni hyvin. Kaiken huippu onkin se että mies siitä lapsesta alkoi ensin puhua.. Näyttää siltä että hän taitaa näytellä unelmien miestä ensin yhdelle jos toiselle ja tehdä lapsia ympäri maailmaa ja jättää heidät yksitellen.

    Kyllä se on niin että rakkaudesta ja monista asioista on niin helppo puhua mutta jos se ei teoissa näy,on se tyhjänpäiväistä puhetta vain ja pelkkä puhe ei riitä lapselle eikä kyllä minullekaan.

    luin kyllä viestisi ihan hyvin. en ole tarkoittanut loukata sinua missään vaiheessa. viestisi hohkaa niin suurta katkeruutta, että sitä ei voi olla huomaamatta. ymmärrän, että tiellesi on tullut paljon ongelmia exäsi kanssa, ne on kuitenkin teidän välisiä-lasta ei niihin saa sisällyttää--

    voisin ranskalaisilla viivoilla tehdä listan asioista jotka ovat saaneet sinut raivon valtaan.. ja suurin osa niistä on tapahtunut uuden naisen löytämisen jälkeen. isoin paha asiahan on tapahtunut n.kk sitten? kerroit että isä ei ole maksanut elareita kolmeen vuoteen.. ja toisessa hetkessä.. isä meni kihloihin 2kk eronne jälkeen mikä tapahtui vuosi sitten? kirjoitat pahoillasi siitä, että miehesi meni yhteen niin pian jonkun kanssa - ja se joku on vielä melkein teini? uusi vauvakaan ei ollut sinun mielestä hyvä koska eihän se isä hoida tätäkään..

    anteeksi taas. kirjoitukseni näyttää sinusta ehkä epäoikeuden mukaiselta ja inhottavalta, mutta juuri sen takia kirjoitan koska luin sinun kirjoituksesi hyvin tarkkaan ja pohdin niitä mielessäni.

    olen edelleen sitä mieltä, että lapsi tarvitsee molemmat, äidin lisäksi myös isän. (tietenkin pahoinpitelyt tms. on pitää olla poissuljettu) ja kun hyvin usein eron jälkeen ristiriitoja tulee, niin taloudellisissa kuin tapaamisasioissa, näistäkään huolimatta lasta ei saa vieroittaa isästä.

    se, että isä tyhmyyksissään tekee virheen ja on jossain huumassa jättänyt lapsensa huonommalle osalle elämässään, on ärsyttävää, inhottavaa ja aivan oikein tuomittavaa.. mutta hän on kuitenkin aina lapsen isä kukaan, veljesi, oma isäsi tai joku muu, ei voi ottaa tuota paikkaa vaikka kuinka hyvää miehen esimerkkiä näyttäisivätkin.

    jossain vaiheessa, joko isällä omatahtoisesti, tai jonkun ulkopuolisen toimesta-hän vielä tajuaa..

    palaan vielä samaan: lasta ei ole hyvä vieroittaa toisesta vanhemmastaan.

    kaikkea hyvää eläämääsi toivottaen edellinen viestin lähettäjä..

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Tajuan ihan täysin, miksi olet raivoissasi ja sinulla on siihen täysi syy ja oikeus!!

    Lapsellahan on toki oikeus molempiin vanhempiinsa, MUTTA sinun tehtäväsi ei todellakaan ole paimentaa lapsen isää ja suostutella häntä tapaamaan lastaan. Asian täytyy tapahtua herran omasta tahdosta ja toimesta, se ei saa kuormittaa sinua.

    Olisi hyvä tehdä lapsen isälle selviksi pelisäännöt sekä molempien vanhempien vastuualueet ja velvollisuudet, vaikka sitten ulkpuolisen ohjauksen avulla, jos hän ei suostu kanssasi keskustelemaan.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    luin kyllä viestisi ihan hyvin. en ole tarkoittanut loukata sinua missään vaiheessa. viestisi hohkaa niin suurta katkeruutta, että sitä ei voi olla huomaamatta. ymmärrän, että tiellesi on tullut paljon ongelmia exäsi kanssa, ne on kuitenkin teidän välisiä-lasta ei niihin saa sisällyttää--

    voisin ranskalaisilla viivoilla tehdä listan asioista jotka ovat saaneet sinut raivon valtaan.. ja suurin osa niistä on tapahtunut uuden naisen löytämisen jälkeen. isoin paha asiahan on tapahtunut n.kk sitten? kerroit että isä ei ole maksanut elareita kolmeen vuoteen.. ja toisessa hetkessä.. isä meni kihloihin 2kk eronne jälkeen mikä tapahtui vuosi sitten? kirjoitat pahoillasi siitä, että miehesi meni yhteen niin pian jonkun kanssa - ja se joku on vielä melkein teini? uusi vauvakaan ei ollut sinun mielestä hyvä koska eihän se isä hoida tätäkään..

    anteeksi taas. kirjoitukseni näyttää sinusta ehkä epäoikeuden mukaiselta ja inhottavalta, mutta juuri sen takia kirjoitan koska luin sinun kirjoituksesi hyvin tarkkaan ja pohdin niitä mielessäni.

    olen edelleen sitä mieltä, että lapsi tarvitsee molemmat, äidin lisäksi myös isän. (tietenkin pahoinpitelyt tms. on pitää olla poissuljettu) ja kun hyvin usein eron jälkeen ristiriitoja tulee, niin taloudellisissa kuin tapaamisasioissa, näistäkään huolimatta lasta ei saa vieroittaa isästä.

    se, että isä tyhmyyksissään tekee virheen ja on jossain huumassa jättänyt lapsensa huonommalle osalle elämässään, on ärsyttävää, inhottavaa ja aivan oikein tuomittavaa.. mutta hän on kuitenkin aina lapsen isä kukaan, veljesi, oma isäsi tai joku muu, ei voi ottaa tuota paikkaa vaikka kuinka hyvää miehen esimerkkiä näyttäisivätkin.

    jossain vaiheessa, joko isällä omatahtoisesti, tai jonkun ulkopuolisen toimesta-hän vielä tajuaa..

    palaan vielä samaan: lasta ei ole hyvä vieroittaa toisesta vanhemmastaan.

    kaikkea hyvää eläämääsi toivottaen edellinen viestin lähettäjä..

    me erosimme ns. sovussa. Tunteet olivat kuolleet. Enkä ole häntä eron jälkeen kaivannut,että turha puhua katkeruudesta.

    Pointtini on ollu aina se,että mahdollisimman pitkään haluan yrittää että lapsen ja isän välit olisivat hyvät mutta jossain vaiheessa kun toinen ei tule asioissa vastaan vaan pistää vastaan ja se alkaa vaikuttaa lapseen negatiivisesti niin rajansa kaikella.

    Miksi olisin heille kateellinen?
    -että hän löysi uuden niin pian ja hän "pääsi" naimisiin?minä en uutta suhdetta ole edes halunnut,en varsinkaan hänen kanssaan.2vuotta edestakaisin höyläämistä hänen kanssaa riitti. Sitäpaitsi,tunnen hänet niin monen vuoden takaa että minua enemmänkin säälittää se tyttö rukka kun uskoo miehen valheisiin ja elää kai pilvilinnoissa jossa on ruusunpunaiset häät ja ihana pikku söpö vauva jne.
    -että heille syntyy lapsi? Minä olen miettinyt pitkään että en ehkä toista lasta koskaan haluakaan,yksi riittää. Ja rakastan yleensäkin lapsia ja heidän "elämäntyylillään" vain voi sanoa,että voi lapsi rukka.

    Minä en itse asiassa keksi edes montaa syytä mistä VOISI olla kateellinen. Olen oman elämäni rakentanut ja minulla on asiat muuten hyvin. Tämä ainainen tappelu siitä,että lapsen ja isän välejä saa pakottamalla pitää pystyssä,vie voimat ja järjen.

    Entä jos minäkin alkaisin samanlaiseksi. En tulisikaan paikalle kun mies tulee hakemaan lasta? Tai toisin vieraan miehen kotiini ja sanoisin että äiti nyt tykkää tästä ja mulla ei kuule sulle aikaa ole niin paljon enää jne. HIRVEETÄ!!!

    Kyllä se kaikki kiusanteolta tuntuu,katsotaan vain niin parin kolmen vuoden päästä kun arki ja vauvan hoito ja teiniliitto ei enää olekaan NIIN HAUSKAA ja kivaa niin taitaa tulla taas yksi yh tähän maahan. Mistä sen tietää,ehkä ei tai ehkä tulee.

    Ihmeitä tapahtuu,ehkä ex muuttuu tai ehkä ei. Minulla vain ei ole varaa odottaa sitä ja leikkiä lapsen kustannuksella että jos 3v on mennyt siihen että hän EHKÄ muuttuu ja mikään ei ole muuttunut ja lapsi alkaa siitä henkisesti kärsiä niin voiko joku todella sanoa että kaikki on hyvin?

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    luin kyllä viestisi ihan hyvin. en ole tarkoittanut loukata sinua missään vaiheessa. viestisi hohkaa niin suurta katkeruutta, että sitä ei voi olla huomaamatta. ymmärrän, että tiellesi on tullut paljon ongelmia exäsi kanssa, ne on kuitenkin teidän välisiä-lasta ei niihin saa sisällyttää--

    voisin ranskalaisilla viivoilla tehdä listan asioista jotka ovat saaneet sinut raivon valtaan.. ja suurin osa niistä on tapahtunut uuden naisen löytämisen jälkeen. isoin paha asiahan on tapahtunut n.kk sitten? kerroit että isä ei ole maksanut elareita kolmeen vuoteen.. ja toisessa hetkessä.. isä meni kihloihin 2kk eronne jälkeen mikä tapahtui vuosi sitten? kirjoitat pahoillasi siitä, että miehesi meni yhteen niin pian jonkun kanssa - ja se joku on vielä melkein teini? uusi vauvakaan ei ollut sinun mielestä hyvä koska eihän se isä hoida tätäkään..

    anteeksi taas. kirjoitukseni näyttää sinusta ehkä epäoikeuden mukaiselta ja inhottavalta, mutta juuri sen takia kirjoitan koska luin sinun kirjoituksesi hyvin tarkkaan ja pohdin niitä mielessäni.

    olen edelleen sitä mieltä, että lapsi tarvitsee molemmat, äidin lisäksi myös isän. (tietenkin pahoinpitelyt tms. on pitää olla poissuljettu) ja kun hyvin usein eron jälkeen ristiriitoja tulee, niin taloudellisissa kuin tapaamisasioissa, näistäkään huolimatta lasta ei saa vieroittaa isästä.

    se, että isä tyhmyyksissään tekee virheen ja on jossain huumassa jättänyt lapsensa huonommalle osalle elämässään, on ärsyttävää, inhottavaa ja aivan oikein tuomittavaa.. mutta hän on kuitenkin aina lapsen isä kukaan, veljesi, oma isäsi tai joku muu, ei voi ottaa tuota paikkaa vaikka kuinka hyvää miehen esimerkkiä näyttäisivätkin.

    jossain vaiheessa, joko isällä omatahtoisesti, tai jonkun ulkopuolisen toimesta-hän vielä tajuaa..

    palaan vielä samaan: lasta ei ole hyvä vieroittaa toisesta vanhemmastaan.

    kaikkea hyvää eläämääsi toivottaen edellinen viestin lähettäjä..

    Ettei suurin osa näistä ongelmista ole tullut sen jälkeen kun hän meni naimisiin vaan ne on olleet alusta asti. Lapsi kun syntyi,hän sanoi että kun se on niin söpö mutta arki kun tuli kuvaan niin se oli siinä.

    ongelmat ovat kyllä pahentuneet sen jälkeen kun hän meni naimisiin. Kyllä se jotain kypsyydestä ja järjen juoksusta kertoo jos moniin,lähes kaikkiin ystäviin piti välit katkaista kun animisiin menivät. Raskaus salattu yli 6kk ja lapsen tapaamiset vähenivät entisestään kun uusi nainen tuli kuvaan.

    Ja miehelläkö on oikeus leikkiä isää milloin huvittaa. Sinun teksistä saa ymmärtää että minun tulee kestää mitä vain ja varsinkin lapsen kustannuksella,kunhan miehellä on oikeus yrittää olla isä!!!??

    Sinulla ei taida lapsia edes olla..

    Äänestä

samantyylinen isä itselläni.vanhempani erosivat ollessani 3 vuotias,isää ei ole koskaan kiinnostanut tekemiseni ei siis vieläkään.olen jo yli kolmenkymmenen ja sopeutunut ajatukseen ettei isälläni ole tunteita minua kohtaan.jos haluat tehdä lapsellesi helpommaksi asian käsittelyn mulla olis seuraavia vinkkejä oman kokemuksen pohjalta:
-puhu lapselle isästä silloin kun hän haluaa
-älä puhu pahaa,vaikka mieli tekisi
-jos lapsesi kysyy miksi isä ei välitä tai välittääkö hän vastaa totuudenmukaisesti...eli vastaus on kai lähellä totuutta jos sanot en tiedä
-näytä lapsellesi että rakastat
ja pahnan pohjimmaisena,pidä myös itsestäsi huolta!!!!
lapsesi saa varmasti hyvän elämän ja todennäköisesti sellainen ihminen joka ei kykene rakastamaan omaa lastaan (siis exäsi) on henkisesti sairas.
en muuta selitystä keksi asialle.
vaikea paikka koska siihen ei voi vaikuttaa miten toinen ihminen käyttäytyy.
oma "isäni" muuten meni vuosi sitten naimisiin....minua 21 vuotiaan tytön kanssa.ukko on itse 51.
tosi terveeltä kuulostaa,toivon vain etteivät tee lapsia.
voimia sulle ja pojallesi!!

Äänestä
  • Ei lapselle sanota että isi ei ehkä välitäkkään sinusta. Hyvänen aika. Olkoon totta tai ei!! Pieni lapsi ei osaa aikuisen tavoin käsitellä näitä asioita. Kaveripiirissä on toisilla ehkä isä ja äiti molemmat yhdessä tai jopa eronneitten vanhempien lapsia-joissa isä pitää velvollisuutensa-eli näin ikään lapsi ajattelee että hänessä täytyy olla jokin vika koska äiti ja isi on eronneet koska isikään ei rakasta häntä.

    Ymmärtäkää hyvät ihmiset. Päätelköön vanhempana asian sitten kun pystyy käsittelemään asioita paremmin ja tajuaa, ettei vika voinut hänessä olla. Siihen asti äidin tehtävä ei ole vaikuttaa lapsen käsitykseen isästä millään lailla!!

    On omituista lukea tälläsia neuvoja. Lapsi on lapsi ja antakaa hänen lapsi ollakin. Vanhempien tyhmyydet ei ole heidän syytään ja jos hän ei heidän tyhmyyksistä johtuen saa nauttia molempien rakkaudesta-se kuitenkin on lapsen oikeus. Lapsen pitää saada tietää olevansa rakastettu, jos isä ei osaa sitä näyttää, ei ole kenenkään tehtävä selvittää asioita lapselle moisella tavalla.

    Aikuisten ihmisten pitää osata luovia elämässä tilanteet niin, ettei niistä koidu lapselle turhia ajatuksia tai itsesyytöksiä.

    Äänestä

  • kaikkeekans kirjoitti:

    Ei lapselle sanota että isi ei ehkä välitäkkään sinusta. Hyvänen aika. Olkoon totta tai ei!! Pieni lapsi ei osaa aikuisen tavoin käsitellä näitä asioita. Kaveripiirissä on toisilla ehkä isä ja äiti molemmat yhdessä tai jopa eronneitten vanhempien lapsia-joissa isä pitää velvollisuutensa-eli näin ikään lapsi ajattelee että hänessä täytyy olla jokin vika koska äiti ja isi on eronneet koska isikään ei rakasta häntä.

    Lapsellani on jo kuule aika hyvä käsitys siitä,millainen hänen isänsä on. Ei minun tarvitse vaikuttaa siihen,ex on pitänyt siitä huolen. Totta kai lapselle pitää se selittää ettei mikään näistä johdu hänestä,enkä aio mennä sanomaan isästään mitään typerää mutta kuten oma lapseni sitä sanoo,ettei isillä ole aikaa ja isi on hölmö ym ja tulee kotiin itkein kun isä PITÄÄ VÄKISIN hänet siellä ym niin eiköhän hänelle siitä tule enemmän traumoja kuin isättömänä olosta.

    Sinulle kiitos palautteesta joka olet jo aikuiseksi kasvanut,annoit näkökulman "tulevaisuudesta" :)

    Jos poika pitää isälleen väkisin viedä kun kumpikaan ei halua toisiaan nähdä,niin onko siinä mitään järkeä???? Ja entä kun lapsi syntyy..voin vaan kuvitella kuinka paljon hänellä on sitten aikaa niin kuin hän LAPSELLE meni sanomaan ettei hän ehdi olla pojan kanssa kun vauva syntyy. Niimpä...

    Äänestä

  • kaikkeekans kirjoitti:

    Ei lapselle sanota että isi ei ehkä välitäkkään sinusta. Hyvänen aika. Olkoon totta tai ei!! Pieni lapsi ei osaa aikuisen tavoin käsitellä näitä asioita. Kaveripiirissä on toisilla ehkä isä ja äiti molemmat yhdessä tai jopa eronneitten vanhempien lapsia-joissa isä pitää velvollisuutensa-eli näin ikään lapsi ajattelee että hänessä täytyy olla jokin vika koska äiti ja isi on eronneet koska isikään ei rakasta häntä.

    Ymmärtäkää hyvät ihmiset. Päätelköön vanhempana asian sitten kun pystyy käsittelemään asioita paremmin ja tajuaa, ettei vika voinut hänessä olla. Siihen asti äidin tehtävä ei ole vaikuttaa lapsen käsitykseen isästä millään lailla!!

    On omituista lukea tälläsia neuvoja. Lapsi on lapsi ja antakaa hänen lapsi ollakin. Vanhempien tyhmyydet ei ole heidän syytään ja jos hän ei heidän tyhmyyksistä johtuen saa nauttia molempien rakkaudesta-se kuitenkin on lapsen oikeus. Lapsen pitää saada tietää olevansa rakastettu, jos isä ei osaa sitä näyttää, ei ole kenenkään tehtävä selvittää asioita lapselle moisella tavalla.

    Aikuisten ihmisten pitää osata luovia elämässä tilanteet niin, ettei niistä koidu lapselle turhia ajatuksia tai itsesyytöksiä.

    nimimerkille:kaikkeekans
    en varmasti tarkoittanut että sano vaan lapsellesi ettei isä välitä.vaan jos vastaa lapselleen ettei tiedä,se kai on totuudenmukaista??
    oma äitini tolkutti minulle että kyllä se isä välittää....siinä tuli sitten ristiriitaista tietoa koska teot puhuvat puolestaan.
    niin tai näin,lapselle se on aina vaikea paikka jos jompikumpi vanhemmista ei osallistu lapsen elämään.
    mutta minäpä puhunkin nyt omasta kokemuksesta,joku muu kokee asiat eri tavalla.
    tsemppiä vaan kaikille!

    Äänestä

Oot kaikkes tehny. Mun mielestä pallo on nyt lapsen isällä. Ehkä sitä rupee kiinnostaa ku huomaa et menettää lapsensa jos ei toimi, mut ehkä ei. En kyllä oikeesti ymmärrä tollasia miehiä. Et oo eksäs vartija. Unoha koko äijä ennenku mielenterveytes kärsii, lapsesta puhumattakaa. Lapsi tarvii vakautta elämäänsä ja pystyt tarjoon sen paremmi ilma eksääs

Äänestä
  • exällä jo kauan.. Oikeassa olet,tässä alkaa mielenterveys kärsi..kun muutenkin yksin hoidan kaiken ja vaikka siihen on tottunut enkä osaani valita niin ei lisätaakka mun ja lapsen elämää helpota.

    Sanoinkin miehelle että hän saa tavata lasta vain mun luona tai sit ei ollenkaan. Eipä tuo näyttänyt haittaavan kun vastaus oli vain että ihan miten vaan... Ja muutan pian eikä hänellä kuulema ole aikomusta(siis rahaa,halua ym) tavata lasta jos asumme niin kaukana(n.500km). Eipä ole ollut halua nytkään vaikka välimatkaa on vain muutama kymmenen kilometriä ja siitäkin pitää rutista..

    Äänestä

  • PINNA PALAA kirjoitti:

    exällä jo kauan.. Oikeassa olet,tässä alkaa mielenterveys kärsi..kun muutenkin yksin hoidan kaiken ja vaikka siihen on tottunut enkä osaani valita niin ei lisätaakka mun ja lapsen elämää helpota.

    Sanoinkin miehelle että hän saa tavata lasta vain mun luona tai sit ei ollenkaan. Eipä tuo näyttänyt haittaavan kun vastaus oli vain että ihan miten vaan... Ja muutan pian eikä hänellä kuulema ole aikomusta(siis rahaa,halua ym) tavata lasta jos asumme niin kaukana(n.500km). Eipä ole ollut halua nytkään vaikka välimatkaa on vain muutama kymmenen kilometriä ja siitäkin pitää rutista..

    ... asiallisia neuvoja tällä palstalla, niin kannattaisi kai kuitenkin kertoa asiat niinkuin ne on. Eli jos erositte 1 v 2 kk sitten, niin miten sillä miehellä on 3 vuoden ajalta elarit maksamatta? Taidat olla vähän hysteerinen...

    Lapselle kannattaa puhua isästä aina neutraalia tai hyvää. Tapaamisten järjestely ei ole sinun vastuullasi, kunhan huolehdit omista velvollisuuksistasi. Anna miehen tehdä sitten omat ratkaisunsa. Minusta tuntuukin, että suurin ongelmasi on se, että yrität pakottaa miehen sellaiseen muottiin johon hän ei sovi. Lopeta se. Ja lopeta miehen uuden suhteen ruotiminen tyyliin "miten ne onnistuu vauvan kanssa, ei ne onnistu, ero tulee". Ei se sinulle kuulu ja tuollaisten pohtiminen vaan häiritsee poikasikin suhdetta isäänsä ja tämän uuteen rouvaan.

    Kaikille oma kenttä jolla pelataan, eikä sählätä toisten alueille. Kyllä se siitä.

    Äänestä

  • tarkka kirjoitti:

    Hei, kyllä tollasessa tilanteessa ei tarvi olla mikään heikkohermoinen tullakseen vähän hysteeriseksi. Pettymyksen tunne on ihan taatusti musertava, kun viimein huomaa, ettei toisesta ollutkaan vanhemmaksi, vaan kaikesta täytyy selviytyä yksin.

    Siinä olen samaa mieltä, että kannattaa keskittyä omaan elämään. Ymmärrän toisaalta, miksi ketjun aloittaja kuvaili lapsensa isän nykyistä tilannetta. Ehkäpä hän halusi tuoda esille isän asenteen ja elämäntyylin. Toisaalta asia kuuluukin myös kirjoittajalle; tässä tapauksessa uusi perhe todennäköisesti syö entisestään isän motivaatiota olla vanhempi esikoiselleen. Toinen asia, mikä tekee hänet jollain tavalla osalliseksi lapsen isän uuteen perhetilanteeseen on se, että tuleva lapsi on hänen poikansa sisarpuoli!

    Tuskinpa tässä kukaan on pakottanut ketään tiettyyn muottiin. Jotkut miehet vaan ovat sellaisia kuin tässäkin on tapauksessa kuvattu. Se on niin helppoo aloittaa uusi suhde ja perustaa uusi perhe: jospa tämä uusi vaimo olisikin sellainen, joka nurisematta suostuu pikku piian rooliin, kun edellinen ei suostunut. Juuh, kyllä se arki kolahtaa uudessakin perheessä.
    Varsinainen roisto taitaa tämä mies olla. Hyi olkoon!

    Äänestä

Sinä olet kuitenkin selvästi lapsellesi ihana ja rakastava äiti,se on tärkeintä.Ja mukava että lapsesi saa miehen mallia isästäsi ja veljestäsi.Ihan varmasti aurinko paistaa vielä teillekin,ja kun löydät varmasti jossain vaiheessa itsellesi uuden kumppanin,tuntuu kaikki paljon valoisammalta.Muista silloin että lapsi on silti ykkönen ja häntä tulee huomioda paljon,ja ettet esittele uutta kaveria heti lapsellesi,tutustu ensin itse rauhassa.Olen kokenut ihan saman kuin sinä,ja pakko myöntää että kirpaisi kun luin tekstisi,oli vähän liiankin tuttua.
Nauti nyt ajastasi lapsen kanssa,ja haistata entisellesi pitkät,sinä kyllä pärjäät!Samaa ei voi sanoa siitä reppanasta!!

Äänestä

Heippa,

Luin viiveella, enkä lukenut muita vastauksia, mutta pistä nyt hyvä nainen ulosottoon ne elatusmaksut, se on ainakin helppoa.....

Muutenhan toi kuulostaa just siltä iteltään, eli mieheltä. Vastuunottajalta joo.

Äänestä

kostaa pieni muotoisesti vedä ne elarit ulosottoon kysy sosiaali tantoilta neuvoa, niin lähtee äijältä 4.vuodeksi luottotiedot, eipä ostella uudelle vauvalle ainakaan luottokorteilla mitään....heh....heh
Eikä vaihdeta kämppää isompaan kun ei saa pankista eikä mistään muualtakaan lainaa! Toimii testaa ihmeessä ja ota selvää mitä seuraa luottotietojen menetyksestä.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

PINNA PALAA kirjoitti:

Meillä on ollut tappelua pojan tapaamisista alusta asti kuten muistakin käytännön asioista. Erosimme ns. sovussa koska tunteemme olivat kuolleet pitkään ja yritimme kai sitten lapsen vuoksi mikä ei tietenkään onnistunut.

Ex ei yhdessäolo aikanakaan osall. koti/lapsenhoitohommiin,ei sen puoleen kyllä töissäkään käynyt. No,siihen vain tottui ja pakkohan se oli yksin vastuu kantaa.. No,mnee kohta asian vierestä mutta..

Lapsen isä sanoo toista ja tekee ihan muuta..
Sanoo:rakastan lasta ja haluan nähdä häntä useammin(nyt 2vkonloppua/kk joka toinen vuosi pyhät ym) jne.

Mutta missä se näkyy? Näin hän tekee:
peruu joskus jopa vasta tuntia ennen lapsen hakemisen(syitä auton korjaus tai ns.omat menot;mitähän nekin on kun en niihin saa ikinä vastausta);parhaimmillaan myöhästyy hakemisesta 1-3tuntia(kerran soittelin 2tuntia sen perään enkä saanut kiinni,soitin poliisit koska mulla on yksinhuoltajuus;jonka mies muuten antoi 2kk kitkuttelun jälkeen). No tappeluhan siitä tuli,syy oli:oltiin syömässä???!!!

No,ei siinä kaikki. Hän meni vuosi sitten(2kk eromme jälk.)kihloihin ja kesällä naimisiin lähes teinitytön kanssa(ex on lähempänä 30v). Aattelin että ok,mikäs siinä kun oli ihan kivan kuuloinen likka ja kuulema tykkää lapsista.

Mies ei ole 3vuoteen maksanut elatusmaksuja,ei joulu- tai synttärilahjoja. Ei vie esim.kesällä huvipuistoon vaikka kerran rahatkin annoin(kun kaikki tuntuu olevan siitä kiinni hänellä). Ei soita koskaan lapselle jne jne. Pakottamalla melkein saa tapaamiset järjestää.

Nyt kuulin (OMALTA LAPSELTANI) että "isille tulee uusi vauva". Kas kummaa,mies on salannut yli 6kk että uus muija on raskaana. On varaa ostella esim.uusi sähkökitara,300e känny ym(hän työttömänä edelleen) mutta kuinka hän lastaan muistaa. Ja valittaa vielä kun hänellä menee 20e/kk matkoihin kun hakee lapsen.. On varaa elättää uusi lapsi(mutta mitäs hän vauvaan menevistä menoista tietää kun ei niihin edellisenkään lapsen aikana osall.;anteeksi,taisi hän vauvan kylpyvannan ostaa).

Kuulin yhteisiltä kavereilta että hän on sanonut haluavansa lapsen kokonaan itselleen kun en anna(????)hänen nähdä lastaan..

MÄ EN ENÄÄ JAKSA!! Kaiken huippu oli se että ex myönsi kertoneen uudesta lapsesta meidän pojalle ja oli sanonut ettei hän ehdi olla enää sitten niin paljon(hah)pojan kans kun vauva syntyy..

Ihmettelin kun lapsi alkoi n.kk sit puhua mulle ettei halua mennä isälleen.. Viimeksi kun lapsi tuli isältään,hän itki monta tuntia sylissäni ja sanoi että "mä sanoin isille et haluan äidin luokse muttei isi päästänyt". Ex myönsi sen!!

Ihan sairasta sanon minä. Alusta asti kaikki on ollut kiusantekoa ja näköjään uusi lapsi korvaa vanhan. Voi heidän lapsi raukkaa.

Soitin sossuun ja he sanoivat ettei lasta voi pakottaa tapaamisiin ellei hän itse halua. Sanoin exälle että nyt loppu! Tule meille lastas kattoo silloin kun haluat mutta tapaamisiin en enää suostu. Liian julmaa?

Exä sanoi vaan että jaa,enpä jaksa tapella asiasta. Sanoin et muutan 500km päähän takaisin kotiseudulleni ja jos poikaas haluat nähdä niin aja itse sinne!

Lapsen vuoksi olen monta vuotta yrittänyt mutta nyt ajattelen että toivottavasti lapsi unohtaa isänsä eikä se idiootti pitäis enää yhteyttä lapseensa.Ja tuskinpa pitää...

Mietin vain mitä lapselleni sanon.. Hän on vasta alle 4v ja fiksu lapsi mutta.. Isistä puhui ennen ja mielellään sinne meni. Nyt ei kk ole puhunut sanallakaan ja on kieltäytynyt menemästä sinne.
Jos ex täysin katkaisee välit,sanonko lapselle että isä ei välitä sinusta??!! Tottahan se on mutta kuinka sen noin pienelle sanoo..

Hän on tottunut siihen että asumme kahdestaan ja aiemmin asian olen esittänyt niin,että äiti ja isi ei enää rakasta toisiaan mutta sinua me rakastetaan ja että äidillä ja sinulla on oma koti ja isällä ja piip´llä on oma koti.

Vaikka sinkku olen ollut kauan niin en ainakaan tähän väliin halua mitään suhdetta,mutta entä kun sen aika tulee? Luuleeko poika että minäkin hylkään hänet? Hän nimittäin sanoi kerran ettei sun äiti tarvii mennä naimisiin kun sulla on mut :) Viimeisen episodin jälkeen hän on alkanut nukkua vieressäni(mitä teki viimeksi 6kk iässä),on kiinni minussa ja itkee usein. Ilmeisesti tajuaa jollain tasolla ettei se isi ehkä sittenkään tykkää hänestä ja pelkää että minäkin jätän hänet..

Mulla on niin paha olo lapsen puolesta että itkettää. Kai lapsen on parempi olla ilman isää jos isä on tuollainen kuin on..En vain halua että lapsi myöhemmin syyttää minua etten ole hänen antanut tuntea isäänsä.

Miehen malleja silti löytyy;veljeni ja isäni rakastavat lastani ja poika tykkää touhuta heidän kanssaan :)

Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta ja mielipiteitä tilanteesta,miehiltäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu