Suomella ja USA:lla sama ongelma

saatavauusipuolueSuomeen

Donald Trumpf on ottanut esiin Meksikon vaikutuksen USA:n työllisyyteen, rikollisuuteen ym. Amerikkalaiset yritykset ovat muuttaneet Meksikoon halvempien tuotantokustannusten perään. Samaan aikaan halpatyövoimaa tulee USA:an viemään paremmin palkattujen amerikkalaisten työpaikkoja. Trumpf tekee tästä lopun.

Meksikosta tuleville tuotteille pannaan korkeat tullit tai rajamaksut niinkuin Trumpf niitä kutsuu. Meksikosta tulleita ihmisiä aletaan palauttaa takaisin Meksikoon. Lisäksi rakennetaan korkea muuri USA:n ja Meksikon rajalle estämään laitonta maahantuloa ym.

Meillä Suomessa on Viron (myös Baltian muiden maiden) kanssa samanlainen tilanne. Suomestá yritykset muuttavat Viroon matalampien palkkojen, verotuksen ym. syiden vuoksi. Samaan aikaan Virosta työntäytyy Suomeen halpatyövoimaa korvaamaan suomalaista työvoimaa, joka on kalliimpaa. Puhutaan kymmenistä tuhansista työntekijöistä. Monet virolaiset työntekijät eivät maksa Suomeen veroja - eivät ehkä mihinkään maahan. Tappio Suomelle on moninkertainen.

Meillä ei ole Trumpfia, joka korjaisi asian. Ei edes Perussuomalaisista ole puheista huolimatta huolehtimaan suomalaisten työntekijöiden eduista ja työpaikoista.

Kukaan ei varmasti tiedä, paljonko tästä aiheutuu työttömyyttä maahamme.
Ei kukaan poliitikko edes välitä! Annetaan asian olla ja hoidetaan koko homma leikkamalla suomalaisten sosiaaliturvasta, eläkkeistä, terveydenhuollosta ym.:sta.

Annetaan suomalaisten kärsiä - nehän ovat sen sortin masokisteja, että niille voi tehdä mitä vain. Tuskin kukaan edes ajattelee tällaisia asioita.

16

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja kuka on rakentamassa muuria viron ja suomen välille?

      • gsdgsddssdf

        Sitä juuri kyselin. Löytyykö miestä?


    • aivantyhjäähöpitystä

      Onneksi meillä ei ole Trumppia, se kun on ihan kahjo. Meksikon tuliit maksaa sitten amerikkalainen kuluttaja, koska siinä vain avokaadon hinta nousee tullin verran.
      Kovin myyttistä on myös se, kuinka meksikaanot vie Amerikan pojan työt, kyllä ne meksikaanojen hommat on niitä, mitä oman väki ei USA:ssa juuri suostu tekemään.
      Hiilikaivokset on suljettu kannattamina, ja automaatio on vienyt hommia tehtaista.
      Halpamaihin siirretyt hommat on niitä, joita ei kannata USA:ssa tehdä muutenkaan, tai muuten lähtee inflaatio laukkaamaan.
      Trumpin hölötyksiä uskoo ne onnettomat, jotka toivovat vanhojen hyvien aikojen paluuta, mutta hölötykset on suurelta osin vain täyttä populismia.

      • kojjiij

        Ei ole kysymys pelkästään Meksikosta vaam ennenkaikkea kaikesta halpatuonnista maista jotka eivät osta Yhdysvalloista juuri mitään. Kauppa pitää saada tasapainoon tai lopettaa se.
        Kumma kun ennen mainittiin kauppataseista ja muusta nyt ei enää välitetä kun kauppa on vapaata ja siihen ei voi vaikuttaa jostakin kumman syystä .
        Luulisin maailman super-rikkaiden hyötyvän tästä muuta vaihtoehtoa tai selitystä moiseen en näe.


      • kenenehdoilla

        Kyllä amerikkalaiset tekevät töitä kitinöittä. Moni tekee jopa 3:a työtä elääkseen. Siitä ei ole kyse. Sanoit, että inflaatio lähtee laukkaamaan. Korkeampi inflaatio on hyvä työllisyydelle, jos sitä halutaan. Myöskin asuntovelalliset, joita USA:ssa on paljon hyötyisivät, koska se söisi lainapääomaa nopeasti.

        Osakkeenomistajat ja pankkiirit eivät hyödy korkeasta inflaatiosta. Siksi se pidetäänkin alhaalla ja jaetaan rahat pääomalle. Annetaan köyhän kansan kärsiä.


    • aivanpimeäukko

      Tämän päivän "lehdistötilaisuudessa" sanoi jo republikaanienkin oma kanava FOX-news toimitta, että vaikea suhtautua positiivisesti henkilöön, joka ei ole kosketuksissa siihen maailmaan jossa me elämme. Aika kauniisti sanottu, kun viesti tarkoitti kuitenkin, että Trumppi on umpihullu.

      Onneksi meillä ei ole tuollaista kahelia presidenttinä.

      • wswedesw

        Meidän vanha ukki lapsivaimoineen ei välitä muusta kun omista asioistaan.
        Surkea puhujakin vielä, sisältö vielä surkeampaa.


    • TyöttömätTöhin

      Yritetään pärjätä ilman omaa Donald Duckfia.

      • gregregrege

        Mites Viron Suomen hyväksikäyttö? Viro koittaa saada Suomen Nato:on. Syykin on päivänselvä. Puolustamaan Viroa Venäjää vastaan.

        Viro on loinen. Se ei kerää yrityksiltä ja kansalaisilta veroja. Se ei pysty nykyisillä valtion tuloilla ostamaan juuri mitään aseita puolustuksekseen.

        Samaan aikaan se houkuttelee Suomesta yrityksiä matalilla tasaveroillas Viroon.

        Moraalitonta touhua! Suomalaiset eivät näytä panevan tälle mitään painoa.


      • ikävätotuus

        Ei kaikilla ole mahdollisuutta muuttaa Kiinaan tai Intiaan. Kielitaitokin rajoittaa. Suomessahan kaikki eivät enää työllisty koskaan sen kai ymmärtää tyhmempikin kapitalisti.


    • viidakonlaki

      Työttömyys halutan pitää tietyllä tasolla että ylitarjonta säilyy ja palkat pysyvät alhaisina.
      "Paskaduunit" pitäisi, markkinatalouden periaatteen mukaan, kuulua korkeasti palkattuihin töihin. Kummallista ettei kysynnän ja tarjonnan laki päde niissä.

    • sjöorm

      Kuten kirjoittaja totesikin meillä on samanlainen ongelma balttien kanssa,mutta myös venäjän kanssa.Suomalaiset tuovat sieltä mm.betonielementtejä Suomeen rakennuksille kun oma tuotanto ei riitä kotimaassa niitä tuottamaan.Tietenkin tämä on tekosyy ja veruke,sillä meillä on niin sementtituotantoa sekä elementtitehtaita ja työntekijöitä riittämiin työttömyyskortistossa.Halutaan vaan täyttää omat taskut vieläkin täydemmiksi muista välittämättä.Fy fan.

    • sidibee

      Donald Trump olisi nyt taivaan lahja Suomella. Voi vain toivoa,

      • kohtaonmyöhäistä

        Luulisi, että republikaanien veljespuolueella Kokoomuksella olisi Trumpfin kaltainen mies heittää tuleen, joka alkaisi panna Suomea kuntoon samoilla lääkkeillä, mitä Trumpf käyttää USA:ssa.

        Löytyykö Kokoomuksesta yhtään isänmaallista? Vai oletteko kaikki liberaaleja lorttoja? Näettehän, että Euroopassakin on herätty, niin Ranskassa, Hollannissa, Itävallassa ja myös Italiassa. Me putoamme kohta kehityksen junasta, jos velttoilu ja torkkupeittojen alla löhöily jatkuu.

        Vatsa sisään - rinta ulos, jumalauta!


    • helluva_arse

      Trumpf kopf:lla tuolla taivahan talipäällä on henkilökohtainen ongelma.

    • ainakokoomuslainen

      Meillä ei onneksi mielipuolet pääse tuollaiseen asemaan, myös pressan valta on karsittu, joten siinä asemassa ei voi maan asioihin juuri puuttua.

      Kokoomus on arvoliberaali puolue, ei siellä hörhöt juhli. Näkee kuinka näillä äärioikeiston tolloilla ei ole mitään käsitystä, edes meidän omista puolueista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      603
      2410
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      413
      1925
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1750
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1448
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1386
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      65
      1301
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      122
      1184
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      950
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      938
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      853
    Aihe