Elämä on hetki, muutos lähtee itsestä

Olen kohtalon johdatuksesta kokenut paljon; yksinhuoltajuus vanhimman lapseni ollessa 3 kk, liikennekolarissa menetin terveyteni, isäni kuoli puoli vuotta sitten syliini. Paljon vastoinkäymisiä eteen tulleena kestää enemmän.,, vai kestääkö. Mieheni aloitti alkoholin käytön 10 v sitten, jäädessä opiskelemaan etänä. Lapset oli tuolloin 18, 8 ja 7 vuotiaat. Elämä meni miettiessä, että tällainenko on parisuhde, kunnes väsyin ja hain avioeroa. Muutin lasten kanssa vuokra-asuntoon. Ja asuinkin pari kuukautta mutta mieheni haki meidät kotiin takaisin luvaten muuttua. Taas meni hyvin, mutta taas syksyllä muutos miehessä tapahtui. Hän oli omilla teillään, jokin suhde toiseen naiseen. Valmistelin lakimiehen kanssa papereita, että jään lasten kanssa omakotitaloon ja papereiden kirjoittamiseen oli aika jo varattu. Taas mies tuli itkien, että haluaa aloittaa alusta. Halu raitistua ja asua meidän kanssa. Monesko kerta, kun peruin kaikki ja aloitimme taas alusta. Mieheni varasi ajan kirkkoon, hoiti papin ja todistajat ja menimme uudelleen naimisiin. Raittiutta kesti 2 vuotta. Taas viinan piru on ottanut otteen. Käyttö on viikottaista ja jopa päivittäistä. Välttämättä en huomaa enää, onko hän juonut. Mitään ei voida suunnitella, kaikki suunnitellut suunnitelmat menevät pieleen, kun viina ottaa vallan. Oma elämä menee toista vahtiessa, epäilyksen vallassa, luottaa ei voi. Juonnin syynä on minä, olen niin vittumainen akka. Olen kuullut, että näinhän se on. Omaan napaansa alkoholisti ei katso, jotta miksi kaikki voi huonosti. Taas olen siinä tilanteessa, että mietin nyt lopullisesti kahden nuorimman lapseni kanssa muuttoa pois. Eteen tulee talon myynti, Nyt tiedän, että paluuta entiseen ei ole. Olen antanut niin monta mahdollisuutta. Nyt vain yhtään mahdollisuutta ei ole, ellei raitistuminen tulee hänen oman pään sisällä. Muutos lähtee yksin siitä. Minä eikä lapset voi siihen vaikuttaa., Se on totta. Enää en edes yritä. Ajattelen, että tälla on jokin tarkoitus. Suunnittelen kaiken hitaasi ja harkiten, mitään en tee hetkessä. Pitkään miettineenä suunnan ja elämäni muutokseen elää lasten kanssa, päätös on varmempaa. Uskon, että minulla on paikka jossakin ja ihminen minua varten, joka arvostaa normaalia perhe-elämää: yhdessä tekemistä ja nauttien joka sekunnista, kun saa elää.