Tämä on alustava kysely parinvaihtobileisiin, jotka tullaan järjestämään Tampereella maaliskuun aikana (tietyin edellytyksin myös yksin tulevat tervetulleita, lue eteenpäin.
Otamme juhliin 30 paria, sekä 4-6 yksin tulevaa naista ja yhtä monta yksin tulevaa miestä. Paikalla tulee olemaan lisäksi viihdyttäjinä kolme naista kolme sek miestä talon puolesta. Lisäksi järjestyksestä vastaa kaksi (juhliin osallistumatonta) järjestysmiestä.
Olemme järjestäneet kyseisenlaisia juhlia aiemmin Espanjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Tämä on ensimmäinen kertamme Suomessa. Tilaisuudessa tullaan noudattamaan ehdotonta vaitiolovelvollisuutta ja anonymineettia. Kaikenlainen tallentaminen tilaisuudessa tulee olemaan kielletty.
Juhliin saa halutessaan osallistua naamioituneena, myös vuokraamaamme paikan päällä nimellistä korvausta vastaan naamioita.
Tapahtuma on suunnattu ennen kaikkea pareille, jotka haluavat vaihtelua = harrastaa seksiä muun kuin oman kumppanin kanssa. Tämä ei ole edellytys -tilaisuudessa voi harrastaa myös kolmen kimppaa, pariseksiä, sooloseksiä, tai vain katsella. Jokainen osallistuu vain siihen toimintaan mihin haluaa. Osallistujilta edellytetään tilaisuuden mukaista (paljastavaa) pukeutumista. Paikalla saa nauttia omia eväitä, mutta liiallisesti päihtyneet poistetaan paikalta, samoin henkilöt, jotka eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä
Edellytämme vierailtamme korkeaa tasoa, yhteisen mukavuudeen vuoksi. Talon puolesta paikalla on niin kauneus- kuin fitness -kilpailuihin osallistuneita naisia ja miehiä. Heitä koskee sama sääntö kuin vieraita -osallistuvat siihen, mihinkä haluavat, ovat vapaaehtoisia -mutta vapaamielisiä. Tämä onkin tärkein kriteeri osallistuville. Muistakaa, itsevarmuus on se kaikkein seksikkäin ominaisuus.
Osallistumismaksu tulee olemaan pareilta 60 € ja yksin tulevilta 30€
Rahalle saa jokainen vastinetta, lupaamme sen -jokainen, joka päättää lähteä pois 5 minuutin kuluesssa saapumisesta, saa täysimääräisenä maksun takaisin.
Osallistumisesta voi ilmoittaa e-mailiin: [email protected] (tähän osoitteeseen voi lähettää myös jatkokysymyksiä). Tulemme palaamaan myös näillä foorumeilla uudelleen asiaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo ei ole kiva kattoo mitään 70 kiloa ja siitä ylöspäin löysää ja likaistaritbaa karvoineen, läskit on rumia
Eipä ole tähän päiväänkään vielä edes järjestetty
Tähän mennessä yksi mies ilmoittautunut mukaan.
Huumehörhöt kokoontuu kerämään velkarahoja ei kannata vastata ap:lle
Painu vieroitukseen narkkari