Löysin pohjustusta asiaan:
Elimistön normaalin toiminnan kannalta on ehdottoman välttämätöntä, että kudoksissa vallitsee tietty tasapainotila. Solun koostumuksen täytyy pysytellä kullekin lajille ominaisissa normeissa. Tämä koostumus käsittää säätelyn osalta eräitä hyvin tärkeitä kohteita, nestetasapainon sekä elektrolyyttien ja suolojen tasapainon, ja näihin molempiin liittyy happo-emästasapainon nimellä tunnettu mekanismi.
Normaalisti toimiakseen elimistö tarvitsee sekä happoja että emäksiä tuottavia ruokia, jotka ovat parhaimmillaan mahdollisimman luonnollisessa muodossa. Valitettavasti nykyinen kansanravitsemus, jopa sairaaloiden ja sairaiden hoidossa käytetyt erikoisruokavaliot, koostuvat ruoasta, joka tuottaa elimistössä ensisijaisesti happamia aineenvaihdunnan loppuaineita.
Happoja muodostavat useimmat sekaruokavaliossa käytettävät ruoat, kuten kala, liha, munat, juusto ja palkokasvit sekä useimmat viljat.
Emäksiä muodostuu useimmista raaoista kasviksista, tuoremehuista, vihreistä lehtikasveista, perunasta, juurikasveista sekä marjoista ja hedelmistä.
Ymmärtääksemme mikä merkitys on happojen ja emästen välisellä tasapainolla, meidän tulee muistaa seuraava asia: hapot ja emäkset reagoivat keskenään tehden toinen toisensa neutraaliksi. Jotta elimistö voisi säilyttää happo-emästasapainon tulisi päivittäisessä ruoassa olla seitsemän kertaa enemmän emästä muodostavia kuin happoja muodostavia ruoka-aineita. Laktovegetaarista kasvisruokavaliota noudattavat voivat helposti muuttaa ruokavalionsa emäsvoittoiseksi vähentämällä viljatuotteiden ja palkokasvien syömistä. Sekaruoan syöjät, jotka haluavat siirtyä emäsvoittoiseen ruokaan joutuvat entistä tarkemmin noudattamaan Ragnar Bergin ohjeita: syötävä 5...7 kertaa enemmän kasviksia ja perunaa kuin lihaa, kalaa, leipää ja munia.
Elimistön kyky hajottaa ja poistaa elimistöön tulleita happoja on vaihteleva, erilainen eri ihmisillä ja eri ikäkausina. Aina on kuitenkin olemassa jokin yläraja sillä, miten munuaiset voivat käsitellä happoja. Jos ravinto tuo elimistöön happoja enemmän kuin mitä keuhkot, munuaiset ja hiki voivat tehdä tehottomiksi, käsitellään happojen ylimäärä elimistön puskurijärjestelmässä. Näin säilytetäänkin jokseenkin vakio kudosnesteiden ja veren happamuus. Hapot on kuitenkin pitänyt ensin käsitellä jotenkin. Kaikki ylimääräiset hapot varastoidaan tavalla, joka ei enää johda veren happamuuden muutoksiin.
Happamien aineenvaihduntatuotteiden tärkeimpiä varastopaikkoja ovat sidekudokset. Sidekudos (kollageeni) kärsii kuitenkin itse happamista aineista ja sen normaali toiminta häiriintyy. Sidekudoksen degeneraatiota voitaneen pitää kyseisen varastoinnin seurauksena (esim. ateroskleroosi).
Toinen varastointipaikka on luusto. Happojen varastointi johtaa luuston heikkenemiseen ja osteoporoosiin kalsiumkadon seurauksena.
Happoja kertyy verenkiertoon niin kauan kuin mahdollista. Itävaltalainen professori Ebbinger tuli tutkimuksillaan siihen tulokseen, että noin 35 vuoden iässä sekaruokaa syövän ihmisen elimistö on saavuttanut pisteen, jossa sen happamuus ei voi enää lisääntyä. Hän kutsui tätä tilaa "verireumaksi" useimpien aineenvaihduntasairauksien esiasteeksi. Nykypäivänähän lisääntyvät kaikenlaiset aineenvaihduntasairaudet voimakkaasti yli 40-vuotiaiden keskuudessa.
Biologinen lääketiede tuntee lukuisia eri sairauksia, joiden se katsoo aiheutuvat nimenomaan pitkäaikaisesta elimistön happamuudesta. Niitä ovat reumaattiset sairaudet, vanhuuteen liittyvät kalkkeutumissairaudet ja sidekudossairaudet. Sidekudoshan joutuu käsittelemään ne happoylimäärät, jotka eivät voi poistua elimistöstä normaalilla tavalla. Elimistön synnyttämät happoylimäärät rasittavat myös munuaisia. Mahahaavan epäillään olevan seurausta kyseisen happamuuden noususta, samoin luuston kalkkikadon (osteoporoosi). Osteoporoosi on nykyisin erittäin yleinen sairaus, varsinkin vaihdevuodet ohittaneiden naisten keskuudessa. sairaus on lähes poikkeuksetta tuntematon vegetaristeilla. Liiallinen happamuus voi olla erilaisten kipu- ja särkytilojen, rappeutumissairauksien ja erilaisten aineenvaihduntavaivojen kuten erilaisten reumatilojen, maksa-, vatsa-, munuais- ja sydänvaivojen sekä diabeteksen, kohonneen verenpaineen, verenkiertohäiriöiden ym. aineenvaihdunnan sairauksien syy. Elimistön liiallinen happamuus heikentää myös hampaiden ja ikenien terveyttä johtaen hampaiden reikiintymiseen, niiden heilumiseen ja irtoamiseen sekä ikenien turpoamiseen.
Kumpaan suuntaan omenaviinietikka ja ascorbiinihappo keikauttavat happo-emästasapainoa? En löytänyt vastausta kyseiseen asiaan! Vaimolle kumpikaan ei sovi ja tuli mieleen minne päin hänen tasapainonsa on kallellaan?
Elimistön normaalin toiminnan kannalta on ehdottoman välttämätöntä, että kudoksissa vallitsee tietty tasapainotila. Solun koostumuksen täytyy pysytellä kullekin lajille ominaisissa normeissa. Tämä koostumus käsittää säätelyn osalta eräitä hyvin tärkeitä kohteita, nestetasapainon sekä elektrolyyttien ja suolojen tasapainon, ja näihin molempiin liittyy happo-emästasapainon nimellä tunnettu mekanismi.
Normaalisti toimiakseen elimistö tarvitsee sekä happoja että emäksiä tuottavia ruokia, jotka ovat parhaimmillaan mahdollisimman luonnollisessa muodossa. Valitettavasti nykyinen kansanravitsemus, jopa sairaaloiden ja sairaiden hoidossa käytetyt erikoisruokavaliot, koostuvat ruoasta, joka tuottaa elimistössä ensisijaisesti happamia aineenvaihdunnan loppuaineita.
Happoja muodostavat useimmat sekaruokavaliossa käytettävät ruoat, kuten kala, liha, munat, juusto ja palkokasvit sekä useimmat viljat.
Emäksiä muodostuu useimmista raaoista kasviksista, tuoremehuista, vihreistä lehtikasveista, perunasta, juurikasveista sekä marjoista ja hedelmistä.
Ymmärtääksemme mikä merkitys on happojen ja emästen välisellä tasapainolla, meidän tulee muistaa seuraava asia: hapot ja emäkset reagoivat keskenään tehden toinen toisensa neutraaliksi. Jotta elimistö voisi säilyttää happo-emästasapainon tulisi päivittäisessä ruoassa olla seitsemän kertaa enemmän emästä muodostavia kuin happoja muodostavia ruoka-aineita. Laktovegetaarista kasvisruokavaliota noudattavat voivat helposti muuttaa ruokavalionsa emäsvoittoiseksi vähentämällä viljatuotteiden ja palkokasvien syömistä. Sekaruoan syöjät, jotka haluavat siirtyä emäsvoittoiseen ruokaan joutuvat entistä tarkemmin noudattamaan Ragnar Bergin ohjeita: syötävä 5...7 kertaa enemmän kasviksia ja perunaa kuin lihaa, kalaa, leipää ja munia.
Elimistön kyky hajottaa ja poistaa elimistöön tulleita happoja on vaihteleva, erilainen eri ihmisillä ja eri ikäkausina. Aina on kuitenkin olemassa jokin yläraja sillä, miten munuaiset voivat käsitellä happoja. Jos ravinto tuo elimistöön happoja enemmän kuin mitä keuhkot, munuaiset ja hiki voivat tehdä tehottomiksi, käsitellään happojen ylimäärä elimistön puskurijärjestelmässä. Näin säilytetäänkin jokseenkin vakio kudosnesteiden ja veren happamuus. Hapot on kuitenkin pitänyt ensin käsitellä jotenkin. Kaikki ylimääräiset hapot varastoidaan tavalla, joka ei enää johda veren happamuuden muutoksiin.
Happamien aineenvaihduntatuotteiden tärkeimpiä varastopaikkoja ovat sidekudokset. Sidekudos (kollageeni) kärsii kuitenkin itse happamista aineista ja sen normaali toiminta häiriintyy. Sidekudoksen degeneraatiota voitaneen pitää kyseisen varastoinnin seurauksena (esim. ateroskleroosi).
Toinen varastointipaikka on luusto. Happojen varastointi johtaa luuston heikkenemiseen ja osteoporoosiin kalsiumkadon seurauksena.
Happoja kertyy verenkiertoon niin kauan kuin mahdollista. Itävaltalainen professori Ebbinger tuli tutkimuksillaan siihen tulokseen, että noin 35 vuoden iässä sekaruokaa syövän ihmisen elimistö on saavuttanut pisteen, jossa sen happamuus ei voi enää lisääntyä. Hän kutsui tätä tilaa "verireumaksi" useimpien aineenvaihduntasairauksien esiasteeksi. Nykypäivänähän lisääntyvät kaikenlaiset aineenvaihduntasairaudet voimakkaasti yli 40-vuotiaiden keskuudessa.
Biologinen lääketiede tuntee lukuisia eri sairauksia, joiden se katsoo aiheutuvat nimenomaan pitkäaikaisesta elimistön happamuudesta. Niitä ovat reumaattiset sairaudet, vanhuuteen liittyvät kalkkeutumissairaudet ja sidekudossairaudet. Sidekudoshan joutuu käsittelemään ne happoylimäärät, jotka eivät voi poistua elimistöstä normaalilla tavalla. Elimistön synnyttämät happoylimäärät rasittavat myös munuaisia. Mahahaavan epäillään olevan seurausta kyseisen happamuuden noususta, samoin luuston kalkkikadon (osteoporoosi). Osteoporoosi on nykyisin erittäin yleinen sairaus, varsinkin vaihdevuodet ohittaneiden naisten keskuudessa. sairaus on lähes poikkeuksetta tuntematon vegetaristeilla. Liiallinen happamuus voi olla erilaisten kipu- ja särkytilojen, rappeutumissairauksien ja erilaisten aineenvaihduntavaivojen kuten erilaisten reumatilojen, maksa-, vatsa-, munuais- ja sydänvaivojen sekä diabeteksen, kohonneen verenpaineen, verenkiertohäiriöiden ym. aineenvaihdunnan sairauksien syy. Elimistön liiallinen happamuus heikentää myös hampaiden ja ikenien terveyttä johtaen hampaiden reikiintymiseen, niiden heilumiseen ja irtoamiseen sekä ikenien turpoamiseen.
Kumpaan suuntaan omenaviinietikka ja ascorbiinihappo keikauttavat happo-emästasapainoa? En löytänyt vastausta kyseiseen asiaan! Vaimolle kumpikaan ei sovi ja tuli mieleen minne päin hänen tasapainonsa on kallellaan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kerrankin täällä saa lukea oikea asiaa.
Happo/emästasapaino on ruuansulatuksen avainsanat.
Mutta laittaisin nuo perunat samaan ryhmään kuin
pasta ja riisi eli happoa muodostavat.
Ja hedelmistää erottaisin vielä makeat hedelmät banaanit ja taatelit yms.
Toinen asia minkä mielestäni unohdit. On oikea
ruoka-aineiden yhdistäminen. Samalla aterialla ei hedelmiä, hiilihydraatteja tai proteiinia.
Lihan kanssa salaattia.jne.
Mutta asiaa kirjoitit joka tapauksessa.
että omenaviinietikalla voi testata mahalaukun happamuutta. Kun sitä otetaan ruoansulatusvaihoihin, jos vaivat helpottuvat tai häviävät, kyse on liian vähäisistä mahahapoista. Jos tuon kääntää toisin päin: jos oireet eivät helpotu tai pahenevat, happoja on siis liikaa, eiks vaan?
Eli tulkitsen omenaviinietikan happamaksi tuotteeksi.
kun jäi oma päättelyni vaivaamaan.
Vastaus: Omenaviinietikka maistuu happamalta, mutta sen lopputulos elimistössä on emäksinen.
Omenaviinietikka auttaa ns. hapottomaan vatsaan, muistettava laimentaa runsaasti.
Että olin pikkasen oikeassa ja pikkasen väärässä:)
Ja hampaat kiittää.
Kaikki hiiltä sisältävät ruoka-aineet ovat happamia. Veren happamuus on säädetty 7,4:ään. Jos tätä yrittää nostaa emäksiseen suuntaan, elimistö korjaa sen hiilihappoa lisäämällä.
Virtsan happamuutta voidaan kyllä vähentää, mutta veren ja seerumin happamuutta ei.
http://rivendell.hela.helsinki.fi/laaketiede/P1_av.html#happo
"Palamistapahtumat elimistössä tuottavat happoja. Yksistään hiilidioksidikin veteen yhtyessään muodostaa happoa. Melko pieni muutos happamuustilanteessa aiheuttaa laajoja häiriöitä. Sen vuoksi elimistön happamuus on monella tavoin säädelty.
Verenkierto toimii tässäkin kuljettajana ja happamuuden tasaajana niin että veren happamuus pysyy melko tarkasti lukemassa pH 7,4."
..happo-emäs -tasapainonsa mahdollisimman
luotettavasti?
(ja onko järkevää tehdä ko. toimenpide?)
Mitä kustantaa?
Onko tarkempia ruokavalio- tai itsetutkiskelu-
vinkkejä?
Veren tai kudosnesteen happamuus/emäksisyys voidaan mittauttaa ja sen tulee olla n. 7,4. Jos se on tästä emäksisempi on syytä huoleen.
Helsingin Yliopiston maanviljelyskemian ja -fysiikan professori J. Valmari työskenteli avainasemassa professori A.I. Virtasen Nobel-palkitussa tutkimusryhmässä 1930-luvulla ja sai Valmarin-kivennäisliuoksen kehitystyön päätökseen vuonna 1938.
Valmarin-sitraattiliuoksen kehitystyö perustui happo-emästeoriaan, jonka mukaan happo-emästasapaino elimistössä vaikuttaa solujen aineenvaihduntaan, ns. kudoshengitykseen, joka näyttää olevan yhteydessä aineenvaihdunnan laatuun ja useiden sairauksien oireisiin. Tavoitteena oli löytää elimistölle mahdollisimman edullinen ja tasapainottava kivennäisten koostumus. Happo-emästeoria on viime vuosikymmenien kuluessa vakiinnuttanut asemansa lääketieteessä ja alan tutkimuksessa.