Jännittäviä katsella.
Tykkäätkö noist Hercule Poirot-filmeistä?
9
145
Vastaukset
Agathan kirjoja tuli nuorena luettua.
Joten sarja ei kiinnosta.
Englantilaiseen tapaan on hienosti ja huolella tehty.
Minun lempparini on HOUSE.
HOvat hyviä, mutten viime aikoina ole katsonut, kun on ne jo tullut nähtyä.
Jotkut parikin kertaa.
eppu2- diipadaata
Kaikki ovat jo ennestään tuttuja, joten ei jaksa aina kiinnostua.
Hyvin tehtyjä, mutta venytetty väkisin pitkiksi. Ensi viikolla tulee päivällä typistettyjä versioita 55 minuuttisina. - Kestävättoisenkinkerran
Hyvää draamaa ei voita mikään. Ts. totuudellisuutta täytyy olla eikä amerikkalaista toimintaa, jossa tapahtuu asioita joita oikeassa elämässä ei millään voi ...
- katsonmuuta
En katso, en tykkää perculeen naamasta
Minä katson Poirotin, on mieleiseni, kuuntelen Agathan äänikirjojakin, olen ne kaikki lukenut joskus mutta tuntuvat taas uusilta.
Housea olen katsonut, tykkään kun on erilainen tyyppinä, ovat uusintoja, olen nähnyt suurimman osan aikaisemmin.en kato niitä filmejä
kaikki on joskus aikaisemmin näytettyjä
ja tykkään enemmän pohjoismaisista rikossarjoista
housea en oo kattonu
joskus yrittäny mutta musta siinä ei oo päätä eikä häntää.- Himmelsauge
Tykkään! Herkule on soma mies, ihastuttava.
Tykkään myös Charles Dickensin ihmemaasta! 😃 - kysely
Sherlock Holmesia katsoin, en Poirotia. Tytär katsoo, käykö se?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?801562Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141024Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95922Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141689- 53664
- 79664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641