Onko muka, kysyy nyt moni.
No jos lain mukaan mennään (PL 1lku 2§ 3mom, siis oletetaan perustuslainkin olevan laki), niin kyllä on ja sitä oikeutta ei voida rajata millään syyllä, eikä myöskään millään lailla, joten tuo uusinkin työttömyysturvalaki ON PERUSTUSLAIN kanssa ONGELMALLINEN (lue, selkeästi ristiriidassa, tuo O on jonkan sanoin, sen laillisuusvalvojan :D ).
Perustuslailla taataan, Juu, luit ihan oikein, siis TAATAAN JOKAISELLE OIKEUS PERUSTOIMEENTULON TURVAAN TYÖTTÖMYYDEN, sairauden, vanhuuden, työkyvyttömyyden, lapsen saamisen ja huoltajan menetyksen perusteella, HUOM PERUSTEELLA, Julkisen vallan ON TURVATTAVA jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Nyt kun hieman avataan tuota perustuslain kohtaa eli PL 2lku 19§, niin tuon pykälän 1mom ei ole mitään, että lailla säädetään rajoituksista, taikka muutakaan, KUIN VAAN, että LAILLA TAATAAN JOKAISELLE OIKEUS, eli perustuslakia alemman lain noista turvista pitää olla sellainen joka siis takaa tuon työttömyysturvan, eikä niin, että tuon turvan tulemista voidaan rajoittaa, estää tai jopa olla maksamatta.
Kannattaa huomioida se, että toimeentuloTUKI jo sanamuodoltaankin, ei ole MIKÄÄN TYÖTTYMYYSTURVA eli PERUSTOIMEENTULOTURVA, vaan se on TUKI SILLOIN KUIN TUO PERUSTURVA on riittämätön, aivan samoin kuin on ASUMISTUKIKIN, siis HUOOOOM, T U K I I I I.
Onko tämä nyt ymmärretty?
Esittäkää siis aina kysymys, niin kelaan, kuin TE-keskuksenn, että miksi minun kohdallani perusoikeudet ei toteudu, voitteko selittää minulle ja voitteko kertoa MITÄ TARKOITTAA perustuslain 10lku ja sen 118§ pykälä, että mitä minun nyt kannattaisi tehdä tässä tapauksessa.
Perätkää niitä oikeuksianne, älkää täällä vaan vinkuko ja kysykö, JOKAISELLE ON TUO SININEN VIHKONEN JAETTU KYLLÄ.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Uskokaa nyt vaan, noin on ja mikään perustuslakia alempi laki ei ohita perustuslain säännöstöä, JOS SIITÄ EI OLE PERUTUSLAKIIN KIRJOITETTU, että "säädetään lailla, tarvittaessa määritellään lailla rajoituksista, lailla määritellään, voidaan lailla säätää", tai muuta vastaavaa, NIIN TÄLLÖIN SIITÄ VOIDAAN SÄÄTÄÄ RAJOITTAVASTI, perustuslaista poikkeavasti, MUTTA EI MUUSSA TAPAUKSESSA.
Perustuslaki on oikeusnormiston ylimmäisen asteen säännöstö joka määrittelee millain perustuslakia alempia lakeja voidaan säätää.
Jos joku ns. asianajaja tai itseään viisaammaksi luuleva lukee tämän, niin voi ilmaista oman hengentuotteensa tässä ketjussa ja ilmaista selkeästi missä kohtaa menee "väärin"??
Eikö tämä juttu kiinnostakkaan ketään?
Ei varmasti, kun kerran on kyse kaikkien oikeuksista, niin eihän se silloin voikkaan ketään kiinnostaa,
No mistä on sitten kyse? No siitä yksinkertaisesta asiasta kuin, että tuossa perustuslain pykälässä mainitaan työttömyys yhtenä perusteena saada PERUSTOIMEENTULONTURVA eli toimeentulo ja sen tuleminen taataan lailla ja nyt ole yhtäkään lakia joka sen tulon ja tulemisen TAKAISI.
Työttömyysturvalaki antaa mahdollisuuden, evätä tuon toimeentuloturvan saamisen ja huomatkaa oleellinen seikka, perustuslain pykälässä 19§ ja jonka olen jo ylempänä maininnut, eli perustuslaissa ei sanota mistään, että toimeentuloTUKI olisi sellainen, vaan että jokaiselle on julkisen vallan TURVATTAVA, sen mukaan kuin lailla säädetään, niin RIITTÄVÄT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, niin missä kohtaa on tässä lakipykälässä (oho, oletin suoraan perustuslain olevan laki, pahoittelen, kun sitähän se ei ole) maininta, että myös tukimuoto on se perustoimeentulonturva?
Aivan oikein sinä maalainen, EI MISSÄÄN, vaan se on siis ainoastaan tuki joka tavallaan takaa sinulle mahdollisuuden asua valitsemassasi asuinpaikassa, säilyttää elämisen mahdollisuutesi eli ravinnon ja muut perustoimeentulotuella taatut asiat.
Viisateltaisko lisää?
Kylläpä alkoi tunkeen ihmeellisiä tekstejä perustulosta ja ynm.
Tämä perusoikeus ja samalla myös ihmisoikeus työttömyyskorvaukseen katoaa ensimmäiseltä sivulta,
Jään nyt miettiin, miten käy eläkkeiden, sairaspäivärahojen, lapsilisien, leskeneläkkeen/lapseneläkkeen ja sairaseläkkeen kun ne korvataan perustulolla joka tulee oleen tuon 650€/kk.
Perustulohan tulee, siis jos otetaan käyttöön, niin jokaista suomenkansalaista, oli se sitten rikas taikka ei, koska sen saamiseen riittää suomenkansalaisuusm eli tällöin nalle wakkatonkin saa sen, vaukka saisikun jo 260 000€/v maataloustukea, niin saahan sillä kuukauden bensat borschen tankkiin, kunhan ei pöristele liikaa, eli valtio alkaa jopa tarjoamaan nallelle bensarahat tekemättä mitään.
On tämä suomi niin hauska maa nykyään, että pyykkään joka yö kalsareita kun koko ajan pukkaa ruikulille pelosta elää köyhänä suomessa ja kuinka idioottilampaita viedään teuraalle kovaa kyytiä.
ONNEE VAAN perustulon kehujat, kusetatte kaikkia mennen tullen ja pyykkäys lisääntyy muuallakin.
Saa nähdä milloin katkeaa sähköt kohtuullisen ajan jälkeen, aikakin kun pitää nykyään kohtuullistaa.
Mykkäsen kai vai. Mikä."kertoi haastattelujen auttaneen työllisyys luvut ovat pienentyneet siis nimen omaan työllisiä on vähemmän.
Haastattelut eivät ole edes alkaneet vielä ja nyt eletään huhtikuuta
Eikö ministeri ole tietoinen asiasta, työllisyyttä parantaa juuri pääministerin toiminta malli myydään firma Amerikkaan niintyöllisyys luvut kasvavat,
Kokomuus ja keskusta ovat valehtelijoitten kulubudjetti.
Nyt kannatta heitä äänestää niin voitte olla varmoja ettei teillä ole tulevaisuudessakaan ole rahahuolia nimittäin nämä keräävät ykstyistämällä kaiken rahan itselleen.
Kokoomus myi sähkönsiirron Hollantiin jokainen suomalainen tällä alueella siirtää satumaisia kuukausittain veroparatiisiin .
HYVÄ KOKKOoomus
Lintilä palkkiovirassa , leeviläisyys...