KOKOOMUS EI HYVÄKSYT MATTI SEPPÄÄ EHDOKKAAKSI

Kiusantekovalituksistaan tunnettua insinööri Matti Seppää ei hyväksytty
Kokoomuksen ehdokaslistalle, samoin kävi Sepän aisaparille Jarmo Latiselle. Molemmat toverit ovat toimineet joitakin aikoja myös vassareiden leirissä. Molemmille tuli myös ns. lähtö sieltäkin.
Tämä on luonnollisesti melkoinen pettymys em. Kommareiden tukimiehille Bondennille ja Erkkilälle, joiden uskottavuus lienee melko vähäinen kokoomuslaisten joukoissa. Voidaan sanoa, että kykypuolue
on ryhdistäytynyt.
33577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Jos niin on, se on kokoomuksen tappio. Menettävät Sepän äänet. Seppä olisi ollut kokoomuksen ÄÄNIHARAVA ja tuonut kokoomukselle paitsi runsaasti lisää ääniä, myös muita valtuutettuja valtuustoon suhteellisen äänten laskutaan vuoksi. Seppä toki pääsee ihan omalla listallaan tai miten haluaa valtuustoon. Seppää tarvitaan tilanteen normalisoimiseksi kahtiajaetun kaupungin tulevaisuuden kannalta.

Äänestä
  • Hyvä päätös, on hyvä huomata, että kokoomuksessa on vielä järkeä. Sepän Äänestäjä puhuu kahtiajaetusta kaupungista, on todella leveästi lausuttu, koska Sepän ja Laitisen kannatus kaupungissa on minimaallisen pieni, kourallinen höynäytettyjä. Kannattaisi pysyä todellisuudessa.

    Äänestä

  • Sepän äänet menevät hukkaan, kuten edellisissäkin vaaleissa, jolloin Seppä putosi. Se on faktaa.

    Äänestä

Ja mistähän keksit että Laitinen ei ole vasemmistoliittolainen ? onko oikeen faktaa lyödä esiin kun noin kovasti asiaa markkinoit. Miulla taitaa olla paljonkin parempi käsitys asiasta. Se jottei Laitinen lähde Heinolan vassareiden ehdokkaaksi johtunee poliittisten näkökulmien erosta, Laitinen kun on meinaan pikkusen punaisempi aateiltaan kun mitä Heinolan vassarit on. Mitä tulee Laitisen puoluekantaan niin eipä taida Laitinen koskaan ollut kuulunut muihin puolueisiin kuin Vasemmistoliittoon ja kommareihin, ei taida olla koskaan ollut hänellä kokoomuksen suuntaan mitään pyrkyä. Näin taidan tietää asian olevan, mutta kerroppa sie avaaja mihin siun paskan jauhantasi perustuu, mustamaalaamiseen ja herjaamiseen tms ilmeisesti.

Äänestä
  • Jarmo on "parempaatietoaon"

    Äänestä

Joo, luin tämänpäivän paikallislehdestämme Itä Hämeestä, että Seppä on tehnyt 16 muistutusta Vierumäen kaavasuunitteluun.
Kaupunginhallituksen listalla muistutuksen on tehnyt luonnonsuojeluyhdistys ja määrä muistuksesta ei ole 16, vaan kuusitoistakohtainen. Ehkä pientä tarkkuutta lehden toimitukseen.

Kokoomus tulee menettämään yhden äänen, siis en äänestä kokoomusta, jostain syystä päätin juuri niin.

Äänestä
  • Hienosti taas jarrua peliin ja tälle toiminnalle riittää vielä ihailijoita.

    Äänestä

Tuo nyt vaan on niin läpinäkyvää.
Jotain pelottaa ihan pirskatisti, että häviää valtuustopaikkan Sepälle.

Eikö kokoomus just joku päivä hakenut uusia ehdokkaita...

Onko tuo nyt ymmärrettävissä niin, että kyllä kelpaa listoille maksamaan jäsenmaksun mutta sit iskee paniikki jos pitäis nimetä ehdokkaaksi.

Äänestä

Matti Seppä sai viimeksi 199 ääntä. Kevään kuntavaalissa Sepän äänimäärä tulee todennäköisesti kaksinkertaistumaan. Joten varmastikin tuleva valtuutettu ja kh:jäsen, ellei pj:kin.

Äänestä
  • Miksi kokoomuksen pitäisi ottaa vasemmistoliittolainen ehdokkaaksi? Äly hoi, eihän siinä olisi mitään järkeä.
    Kyllä politiikassakin pitää olla periaatteita.
    Ajatelkaa Suomen historiaa, miksi punakaartilainen pitäisi saada lahtareiden porukkaan.

    Äänestä

Kiusantekovalituksistaan tunnettuja ins M Seppää ja J Laitista ei tulla näkemään seuraavassa valtuustossa ja se on fakta. Vasemmisto ulosti Laitisen ja Kokoomus Sepän, eli se peli oli siinä valittaja kaksikolla. Kukaan tervepäinen ei heitä äänestä. Kumpikaan ei pääse minkään puolueen listalle ehdokaaksi ja hyvä niin, alkaa Heinolassakin nousukausi ilman turhia valittajia.

Äänestä
  • Millä teit minusta sairaan, jos se diagnosointi on noin helppoa niin sitte olen.
    Mä nimittäin tulen äänestämään jompaa kumpaa, jos ovat ehdokkaina.

    Äänestä

Mistä Heimo kuulit tuollaista?

Äänestä

Onko kokomuksella sopankeittäjä Kauppinen ehdokkaana, keitti hyvää soppaa Sp,n kellarissa.

Äänestä
  • Ei ole tullut sepän kommentteja, Dorkin myös hiljaa, laitinen latelee nimimerkin takaa. Onkohan kokoomus ollut ihan yksimielinenkin, että
    Valittajia oteta Kokoomuksen listalle. Kertokaa, jotka tiedätte.

    Äänestä

Valtuustotyö ja päättäminen on yhteistyötä. Siihen M.Seppä ei valitettavasti kaikesta osaamisestaan huolimatta kykene. Siksi häntä ei kukaan listoilleen ota. Yksin ei läpi pääse.
Heinola ei kaipaa Minä-miehiä tai naisia jotka luulevat pystyvänsä yksin hoitamaan asiat. Ei, tarvitsemme fiksuja, avoimia ja yhteistyökykyisiä ihmisiä.
Samasta syystä toivon myös, ettei R.Hilden enää asetu ehdolle.

Äänestä
  • Mietipä Eikaunaajakateutta mitä "valtuustotyö ja yhteistyö" on saanut vaalikaudella aikaan. Totta on, että nykyisenlaiseen "yhteistyöhön" eivät kaikkia halua, vaikka kykenevät. Vaalikauden valtuusto erotti heti edellisen valtuuston valitseman kaupunginjohtajan. Siitä seurasi paitsi Heinolan mainekuvan menetys, kaupungin kahtiajakutuminen, väkikato ja suuri epäluottamus valtuuston päätöksiin. Kun kaupunginjohtajan erottamisen jälkeen erotettiin myös kaupunginhallitus, jotta saatiin viime vaalissa eniten ääniä saanut valtuutettu "ulostettua" kaupunginhallituksesta, oli se erittäin suuri näyttö valtuuston YHTEISTYÖKYVYTTÖMYYDESTÄ.
    Suurta yhteistyökyvyttömyyttä on osoittanut myös Heinolan sooloilu hyvinvointikuntayhtymän asioissa. Heinola on luovuttanut päätösvaltaansa tulevalle hyvinvointikuntayhtymälle, joka päättää jo nyt myös joistakin Heinolaa koskevista sote-asioista.
    Kaupunginhallitus on suunnitellut hallintouudistusta, joka kasaa päätösvaltaa erikoisella tavalla tietyille tahoille. Katso hallintouudistusesitys, joka oli eilisessä kokouksessa. Me kuntalaiset emme hyväksy Heinolan kaupungin mainekuvan heikennystä, joka tehtiin kaupunginjohtajan erottamisasiassa, emme hyväksy huonoa hallintoa emmekä hyväksy huonoa työllisyyden hoitoa tai suurta investointisumaa, kun yli puolet koululaisista käy koulua parakeissa. Kaupunki on velkaantunut nopeasti, emmekä tiedä velkaantumisen todellista syytä, joten tarvitaan avoimuutta läpinäkyvyyttä ja yhteisöllisyyttä. Tyhjiin tiloihin voisi rakentaa monitoimitalon, urheilutiloja ja kulttuuritiloja... se lisäisi asukastyytyväisyyttä ja parantaisi mainekuvaa. Yhteistyötä tarvitaan asukkaiden osallistumisoikeuden lisäämiseksi. Galleria Lambertin lopettaminen on esimerkki valtuuston yhteistyökyvyttömyydestä, kun noin 1600 allekirjoittajan adressilla ei ollut mitään painoarvoa.

    Äänestä

Nimimerkki " ViiskoskiVippe" miten voit tietää, että Seppää ja Laitista "ei nähdä seuraavassa valtuustossa", tuota antaakoo tuo ymmärtää, että siihen voi vaikuttaa, jos vaikka äänestäjät ovat toista mieltä.
"Eikaunaajakateutta" nimimerkki mitäpä jos heitän, että pelko on suuri jos Seppä saisikin enempi ääniä kun joku "yhteistyökykyinen".
Seppä on fiksu, olen samaa mieltä, mutta lisään vielä rehellinen, tarkka. Ei kait se ole heikkous jos pystyy tekemään itsenäisiä päätöksiä, joojoo henkilöitä kyllä löytyy...

Äänestä
  • Ei Seppä sentään niin fiksu ole että pystyisi yksin kaikki hoitamaan :) Yhteistyökyky nyt vaan on oleellinen asia. Ei se, että luulee itse osaavansa ja tietävänsä kaiken. Ja sitten lyö jarrut pohjaan jos toiset on eri mieltä. Ei ole tätä päivää se.

    Äänestä

  • Heinola ei Seppää kaipaa, sen tulette näkemään, kun aika miehen joskus jättää. Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa todetaan, että sota ei yhtä miestä kaipaa, olipa hän kuinka hyvä sotilas tahansa, jos hän ei muuten porukkaan sovi. Tämä viisaus sopii myös tähän paikkaan.

    Äänestä

  • Hyvä, että kokoomus ei huoli Seppää listoilleen. Nyt me kaikki, jotka emme halua kokomustaa äänestää, voimme siis äänestää Seppää.

    Äänestä

  • Jippiijess kirjoitti:

    Hyvä, että kokoomus ei huoli Seppää listoilleen. Nyt me kaikki, jotka emme halua kokomustaa äänestää, voimme siis äänestää Seppää.

    No tuohan se oli todella järkevä kommentti kallisarvoisen äänen käytöstä. Voinen ilmoittaa, että äänen voi antaa myös sille ehdokkaalle, jonka
    A. Ajatukset vievät Heinolaa eteenpäin
    B.Jolla on edes mahdollisuus päästä läpi

    Melko naurettavaa antaa ääni Sepälle protestina. Hukkaan heitetty mahdollisuus vaikuttaa!

    Äänestä

  • huhheijaa kirjoitti:

    Oli edellisissä vaaleissakin hyvin pienestä kiinni, ettei Seppä olisi päässyt läpi valtuustoon. Siispä äänestäminen kannattaa ja hänellä oli äänestäjiltä viime vaaleissakin suurempi mandaatti kuin monella kok tai sdp ehdokkaalla.
    Seppää kannattaa äänestää jo senkin takia, että hän ei kuulu kaupungin hyvävelikerhoon eikä kumartele tiettyjä käskyttäjiä. Lisäksi hän tuo epäkohdat esiin ja sitähän pelätään ja sen vuoksi häntä vastaan käydä lokaamiskampanjaa.

    Isoissa ryhmissä vaan käy niin, että läpi pääsee muutamalla kymmenellä äänellä ääniharavien siivellä, vaikka kannatusta ei juuri olekaan. Näin kävi monelle ja toivotaan, että tänä vuonna putoavat pois. Uskoisin niin käyvänkin, sillä ehdolle on tullut uusia kasvoja esim. PaHesta ja se voi tietää kylmää kyytiä edellisissä vaaleissa kiikun kaakun läpi päässeille. Hyvä niin.

    Äänestä

  • puolueeteikaipaa kirjoitti:

    Heinola ei Seppää kaipaa, sen tulette näkemään, kun aika miehen joskus jättää. Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa todetaan, että sota ei yhtä miestä kaipaa, olipa hän kuinka hyvä sotilas tahansa, jos hän ei muuten porukkaan sovi. Tämä viisaus sopii myös tähän paikkaan.

    Heinolassako käydään sotaa? Ehkäpä niin, kun asukkaat yritettiin ajaa pois valtuuston puheenjohtajan järjestämästä info-tilaisuudesta. Ehkäpä "sotaa" käytiin myös vuosikaudet Lambertista, kun kaupungin ainoa galleria muutettiin kulttuuritoimistoksi, vaikka 1600 allekirjoitti adressin Lambertin puolesta. Suurimmillaan sota oli silloin, kun kaupunginjohtaja erotettiin ja kuntalaiset eivät ymmärtäneet, miksi ihmeessä. Juuri virkaan valittu kaupunginjohtaja, jonka tuloa kiirehdittiin erotettiin saman tien kovalla kiireellä. Kaupunginjohtaja oli ilmoittanut kuulevansa kuntalaisia jopa henkilökohtaisin keskusteluin. Senkö vuoksi kaupunginjohtaja piti erottaa? Avoimuus ja läpinäkyvyys eivät ole olleet heinolalaista hallintoa, eikä niin saisi olla uudenkaan kaupunginjohtajan aikana.

    "Sotaa" on siis käyty avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta. Heinolalaiset luottivat kaupunginjohtajaan, jonka valtuuston enemmistö erotti epäluottamuksesta. Jokaista kuntalaista tarvitaan vaaliuurnilla äänestämään paremman hallinnon, läpinäkyvyyden ja avoimuuden puolesta. Kuntalaisia on arvostettava ja kuultava. Sen vuoksi Seppää tarvitaan.

    Äänestä

  • EpäluottamusErottajat kirjoitti:

    Öhöm? Siis ketkä heinolalaiset luottivat erotettuun kaupunginjohtajaan? Nyt on taas mopot lähteneet käsistä.

    Äänestä

  • äänestänseppää kirjoitti:

    Oli edellisissä vaaleissakin hyvin pienestä kiinni, ettei Seppä olisi päässyt läpi valtuustoon. Siispä äänestäminen kannattaa ja hänellä oli äänestäjiltä viime vaaleissakin suurempi mandaatti kuin monella kok tai sdp ehdokkaalla.
    Seppää kannattaa äänestää jo senkin takia, että hän ei kuulu kaupungin hyvävelikerhoon eikä kumartele tiettyjä käskyttäjiä. Lisäksi hän tuo epäkohdat esiin ja sitähän pelätään ja sen vuoksi häntä vastaan käydä lokaamiskampanjaa.

    Isoissa ryhmissä vaan käy niin, että läpi pääsee muutamalla kymmenellä äänellä ääniharavien siivellä, vaikka kannatusta ei juuri olekaan. Näin kävi monelle ja toivotaan, että tänä vuonna putoavat pois. Uskoisin niin käyvänkin, sillä ehdolle on tullut uusia kasvoja esim. PaHesta ja se voi tietää kylmää kyytiä edellisissä vaaleissa kiikun kaakun läpi päässeille. Hyvä niin.

    Hyvävelikerjot taitaa olla jo niin vanha juttu ja korkeintaan erään vanhemman rouvashenkilön hyväsiskovelikerho niin että höps,
    Kuntapoliitikot joita tunnen, ovat reiluja ja asiallisia tyyppejä. Seppä on änkyrä joka ei tule toimeen kenenkään kanssa.

    Äänestä

  • EpäluottamusErottajat kirjoitti:

    Heinolassako käydään sotaa? Ehkäpä niin, kun asukkaat yritettiin ajaa pois valtuuston puheenjohtajan järjestämästä info-tilaisuudesta. Ehkäpä "sotaa" käytiin myös vuosikaudet Lambertista, kun kaupungin ainoa galleria muutettiin kulttuuritoimistoksi, vaikka 1600 allekirjoitti adressin Lambertin puolesta. Suurimmillaan sota oli silloin, kun kaupunginjohtaja erotettiin ja kuntalaiset eivät ymmärtäneet, miksi ihmeessä. Juuri virkaan valittu kaupunginjohtaja, jonka tuloa kiirehdittiin erotettiin saman tien kovalla kiireellä. Kaupunginjohtaja oli ilmoittanut kuulevansa kuntalaisia jopa henkilökohtaisin keskusteluin. Senkö vuoksi kaupunginjohtaja piti erottaa? Avoimuus ja läpinäkyvyys eivät ole olleet heinolalaista hallintoa, eikä niin saisi olla uudenkaan kaupunginjohtajan aikana.

    "Sotaa" on siis käyty avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta. Heinolalaiset luottivat kaupunginjohtajaan, jonka valtuuston enemmistö erotti epäluottamuksesta. Jokaista kuntalaista tarvitaan vaaliuurnilla äänestämään paremman hallinnon, läpinäkyvyyden ja avoimuuden puolesta. Kuntalaisia on arvostettava ja kuultava. Sen vuoksi Seppää tarvitaan.

    Niin ja jottei keleen jää epäselväksi niin Raili Hildeen oli se joka ajoi pois jopa kädestäpitäen.

    Äänestä

  • huhheijaa kirjoitti:

    No tuohan se oli todella järkevä kommentti kallisarvoisen äänen käytöstä. Voinen ilmoittaa, että äänen voi antaa myös sille ehdokkaalle, jonka
    A. Ajatukset vievät Heinolaa eteenpäin
    B.Jolla on edes mahdollisuus päästä läpi

    Melko naurettavaa antaa ääni Sepälle protestina. Hukkaan heitetty mahdollisuus vaikuttaa!

    Nyt Huhheijaa ajattelit eri tavalla kuin me, jotka aijomme äänestää Seppää nyt kun hän ei ole kokoomuksen listoilla. Emme äänestä Seppää protestiksi, kun kokoomus ei huoli häntä listoilleen, vaan siksi, että emme halua häntä äänestää kokoomuksen edustajana.

    Äänestä

Emme tarvitse riitaista seppää ryhmäämme.

Äänestä

Hyvä niin. Kuten edellä on jo todettu. Nyt ei tarvitse antaa ääntään kokoomukselle, kun äänestää Seppää. Viime äänestyksessä tehdyt virhearvioinnit voi nyt korjata. En äänestä kokoomusta, kun ääbestän Seppää. Kaikki Sepän valtuustoaikanaan tekemät aloitteet olivat hyviä, eikä yksikään valitus tai kantelu ole ollut aiheeton. Iso määrä johtuu Heinolan huonosta hallinnosta. Etenkin elinkeinopolitiikka ja -toiminta on ollut heikkoa.

Äänestä
  • Seppä trollaa itseään, haiskahtaa selvästi.

    Äänestä

  • EiSeppääEi kirjoitti:

    Seppä trollaa itseään, haiskahtaa selvästi.

    Nyt trollaat ihan itse itseäsi. Seppä kirjoittaa aina omalla nimellään ja vain ja ainoastaan täyttä asiaa. Seppä saa äänemme.

    Äänestä

  • Nimimerkki " ei seppääei" vaihtaisit jo levyä, sun nenääsi haiskahtaa joku muu.

    Nyt tuntuu että joku panikoi, sepä sitä seppä tätä, ja aina vaan seppääää.
    Osaa tänne muutkin kirjoittaa.

    Eikö se ole ihan helppo selvittää kuka kirjoittaa näihin viestiketjuihin. Pyydä neuvoa, jokuhan on selvittänyt kirjoittajia, ja että joku jäi kiinni jostain loukkaavasta kirjoittelusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ViiskoskiVippe kirjoitti:

Kiusantekovalituksistaan tunnettua insinööri Matti Seppää ei hyväksytty
Kokoomuksen ehdokaslistalle, samoin kävi Sepän aisaparille Jarmo Latiselle. Molemmat toverit ovat toimineet joitakin aikoja myös vassareiden leirissä. Molemmille tuli myös ns. lähtö sieltäkin.
Tämä on luonnollisesti melkoinen pettymys em. Kommareiden tukimiehille Bondennille ja Erkkilälle, joiden uskottavuus lienee melko vähäinen kokoomuslaisten joukoissa. Voidaan sanoa, että kykypuolue
on ryhdistäytynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu