Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mitä välii uhreilla muka on

Vaihtoehtovankila

Pari poliisin tuttua nokialaista tappoi ohimennen kolme nuorta.

Lehtiä lujemallavaikuttaa siltä, että näillä tappajilla on sen tyyppinen historia, että ne ei varmasti tule koskaan aihettamaan mitään hyvää läheskään saman verran kuin ovat tehneet pahaa jo tähän mennessä.

Kolmen tulevan veronmaksajan tappamisen korvaaminen ei onnistu noilta tyypeiltä vaikka tulisivat uskoon.

En ole välttämättä kovempien rangaistusten kannalla, mutta olen sitä mieltä ettei yhteiskunnan velvollisuus ole pitää joukossa niitä, jotka eivät säänöistä välitä. Yhteiskunnalla pitää olla oikeus suojella itseään niiltä, jotka tulevat tekemään enemmän pahaa kuin hyvää.

Usa:ssa on joissain osavaltioisaa kolmen rikoksen sääntö. Kaksi voi olla vahinkoja, mutta kolmas on uravalinta. On halvempi pitää näitä henkilöitä erillään muista kuin antaa niiden aiheuttaa vahinkoa. Tämä siitä huolimatta, että vankila maksaa. Maksaahan ne sosiaalituet samoille hemmoille vapaanakin. Hyöty tulee siitä, ettei vartiointia tarvita nikn paljon ja veronmaksajien henki säilyy.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huop

      Sen verran tuosta kolmen rikoksen säännöstä, että se näköjään koskee joissain osavaltioissa todella pieniäkin rikoksia, oikeastaan rikkeita, esim. (vaikkapa humalaisen) päähänpistoa, josta ei mitään suurta, saati korvaamatonta vahinkoa tullut. Laki on silloin todella kohtuuton ja tuottaa epäoikeudenmukaisuudellaan inhimmillistä kärsimystä myös vangitun lähipiirille, yhteiskunnan kustannuksista puhumattakaan. Noin mustavalkoista ja elämälle vierasta asennetta ei tänne sentään tarvita.

      • Epäinhimillistä

        Niin, jos joku tekee toistuvasti humalaisen päähänpistoja, niin niiden päähänpistojen uhrien oikeudet ovat tärkeämmät kuin oikeus tehdä päähänpistoja.

        Ei ole väliä miksi joku aiheuttaa vahinkoa vaan että hän tekee niin. Ihmisen koskemattomuus menee pahoinpitelijän edun edelle. Ei rikollisen elämäntavan toteuttajalla tarvitse olla kivempaa kuin uhreillakaan.

        On parempi, että yksi kärsii kuin kymmenen. Se ei ole epäinhimillistä. Epäinhimillistä on mitätöidä uhrit vain esineiksi, joilla ei ole tunteita. Tekijä voi valita asemansa, uhri ei.

        Elämälle vierasta on antaa pahanteon jatkua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      92
      2412
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2164
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      1993
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1702
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1622
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1476
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1450
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      74
      1419
    10. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    Aihe