Kuntosalin lippu

Jos eläkeläisille esitetään kuntosalin lipunhinnan puolittamista, eikä sama voisi toteuttaa myös työttömille?

Ulkopaikkakuntalaisten lipun hinta 85 e. Miksei tämäkin voisi olla samanhintainen kuin karvialaisille? Vai tuleeko liian iso ruuhka salille? Vähän epäilen, että joku alkaisi ajamaan pelkästään kuntosalin vuoksi Karviaan esim. viikottain. Ajattelen, että jos jollain on sidoksia Karviaan, olisi kohtuullista, että myös hän voisi kuntosalia käyttää samalla suunnalla jo muutenkin kulkeissaan, esim. iäkkäitä vanhempia käydessään tervehtimässä....
5271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lääkärit ja terveydenhoitajat suosittelevat eläkeläisille tätä kuntosalia, toimintakyvyn ja lihaskunnon ylläpitämiseksi. Tämä taas pidemmän päälle tuo säästöä terveydenhoitomenoissa. Laitospaikkoja säästyy, kun eläkeläiset pystyvät pitempään asumaan kotona.
Itse tiedän ulkopaikkakuntalaisia, jotka käyttävät Karvian kuntosalia juuri sen halpuuden takia. Tällä 85 eurolla ei saa muualta kuin kuukauden kuntosalikortin, joten halpaa tämä on vielä ulkopaikkakuntalaisille.

Eikä karvialaisenkaan tarvitse tuota korttia vuodeksi ottaa, saahan sen puoleksikin vuodeksi, jolloin hinta on halvempi.

Äänestä

Miksi ulkopaikkakuntalaisten pitää maksaa eri hinta? Aika erikoinen ratkaisu. Luulen, että ainakin jotkut kävijät ovat kuitenkin saman Posan alueelta....

Kankaanpään uimahallin kuntosalin hinta 1 €/kerta = opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset. Kohtuullista. Työssäkäyviltä 2 e/kerta. Mukava, että Kankaanpää on huomioinut, että vähemmän rahaa omaavillakin on parempi mahdollisuus käyttää palveluita.

Äänestä
  • Syynä on varmaan verot, jotka paikkakuntalaiset maksavat omalle paikkakunnalleen.
    Jos on varaa ajaa Kankaanpäästä Karviaan kuntosalille, on varmaan varaa maksaa tuo 85 euron kuntosalikortti.

    Vuosikortin hinta 50 €, 6 kk 30 €, 1 kk 10 € ja kertamaksu 2 €. Ulkopaikkakuntalaisilta kuntosalikortista peritään 85 €.

    Ei minusta kallista, koska hintaan sisältyy laitteet, ohjaus sekä peseytyminen treenin jälkeen. Tuolla 2 euron kertamaksulla saat treenata vaikka koko päivän salilla,

    Laskehan nyt paljonko tuo 85 euron vuosikortti kustantaa kertaa kohti, jos käyt vaikkapa 2 krt viikossa. (viikkoja 52, kerrotaan kahdella on 104 krt. 85 e/104 krt = 0,817 euroa/kerta)

    Vertaahan vastaavien kuntosalikorttien hintoja esim. Kauhajoki

    5,00 euroa / hlö
    Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset 4,00 euroa / hlö
    10 kerran sarjalippu 45,00 euroa
    Vuosilippu 185,00 euroa
    Puolivuosikortti (6 kk) 105,00 euroa

    sekä Kankaanpään kaupungin liikuntatoimen kuntosalikortit K:pääläisille
    1 kk kausikortti 20 €
    6 kk kausikortti 60 €
    12 kk kausikortti 90 €

    Eli Karviassa on halpaa, myös ulkopaikkakuntalaisille.

    Äänestä

Kauhajoella 10krt = 45€ kun Karviassa 1vuosi ilman rajotuksia on 50€ Kauhajoella maksaa vuodesta 185€

Nyt tämä uusi liikuntaihiminen tuntuu tosi lupsakalta kunhan suunsa saa ensin auki eiköhän kunhan tavoille oppii ;-)

Äänestä
  • Halpaa mun mielestä Karviassa on käydä salilla vaikka tuon 50 e maksaakin (tai sen 85 euroo). Omaan terveyteen se raha menee. Toiset vain on sellaisia, että kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.
    Vahinko vain, että kaikki kunnan ikääntyneet eivät pysty käyttämään palvelua, koska osa asuu sivukylissä ilman kulkuneuvoa, eikä lyö leiville lähteä kuntosalille taksilla.

    Niiden kelpaa käyttää palvelua, jotka asuvat keskustassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vieläkäymättä kirjoitti:

Jos eläkeläisille esitetään kuntosalin lipunhinnan puolittamista, eikä sama voisi toteuttaa myös työttömille?

Ulkopaikkakuntalaisten lipun hinta 85 e. Miksei tämäkin voisi olla samanhintainen kuin karvialaisille? Vai tuleeko liian iso ruuhka salille? Vähän epäilen, että joku alkaisi ajamaan pelkästään kuntosalin vuoksi Karviaan esim. viikottain. Ajattelen, että jos jollain on sidoksia Karviaan, olisi kohtuullista, että myös hän voisi kuntosalia käyttää samalla suunnalla jo muutenkin kulkeissaan, esim. iäkkäitä vanhempia käydessään tervehtimässä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu