Maarit Nurmi ja Yrjö Puurunen palasivat alkuperäiseen kotiinsa koska muualla ei löytynyt tarpeeksi korkeita johtajan paikkoja.Saa nähdä kuinka hyviä paikkoja on luvattu Vasemistoliitosta,vai pitääkö loikata vielä muutamia kertoja.
Palasivat alkuperäiseen kotiinsa.
18
1030
Vastaukset
- pettynytnaapurikunnasta
Ketä eholla vaaleissa?
- Pettynyt.toveri
Ovatpa päämäärätöntä porukkaa, varsinkin Yrjö. Maaritin taustoja en tiedä, mutta tämä partalapsihan on seikkaillut jo ainakin keskustassa ja persuissa. Partalapsi on myös ollut vihreiden kanssa melkoisen läheisessä yhteistyössä. Olen seurannut kuntapolitiikkaa ja tullut ainakin kyseisen herran osalta siihen päätelmään, että hän ajaa hyvin vahvasti vain niitä asioita, joista hänelle itselleen on hyötyä ja muut asiat ei hirveästi kiinnosta. Joka paikassa pitäisi saada olla esillä ja jos lehtikirjoitus ei ole heti lehdessä, niin siitäkin itketään, kuten tänä talvena esimerkiksi kävi.
Blogissaan hän haukkuu mennen tullen kaikki, jotka uskaltavat esittää erilaisen mielipiteen hänen kanssaan. Tietenkään blogia ei voi kommentoida eli hän voi työntää blogissaan niin paljon sontaa kuin haluaa ja kukaan ei voi korjata muunneltua totuutta olevia kirjoituksia, joita tiedän siellä olevan paljon.
Äänestäessään kyseistä henkilöä ei voi tietää, mitä aatesuuntaa tämä herra edustaa huomenna tai ensi viikolla. Keskustalaisten kanssa homma meni aikoinaan riitelyksi nyt persujen kanssa eli jos hän pääsee valtuustoon, niin vasemmistoliitto on seuraavana haukunnan kohteena, kun ei kaikessa saa tahtoaan läpi.
En enää äänestä vasemmistoliittoa, vaikka tähän asti olen lähes kaikissa vaaleissa niin tehnyt aiemmin.- heinälatokohtaus
juu, tuuletkin kääntelee helposti tyhjiä takkeja... olletikki näin myräkkätalavena... tiijä vaikka lennättää keväällä hiljasen kansan pellolle
- Diktatuuria
Tänään Ylä-Kainuu lehdessä Maarit ja Yrjö kirjoittavat Persujen arvoista ja siitä, että he eivät voi niitä allekirjoittaa enää ja siksi siirtyvät vasemmistoliiton listalle. Yrjö kehuu sosiaalipuolen osaamisellaan ja luottamustoimilla, mutta mikä on totuus? Hänhän aikoinaan riitaantui sosiaalipuolenkin luottamushenkilönä ja toinen valtuutettu joutui paikkaamaan hänen tekemisiään ja tuli Yrjön tilalle.
Persujen arvot ovat olleet koko ajan samat ja jopa lieventyneet heidän hallituskaudellaan. Tosiasiassa ainakin Yrjön osalta taustalla on se, että Pesussuomalaisten Kainuun piirissä asiat eivät menneet, kuten hän olisi halunnut ja siitä alkoi valtataistelu hänen ja Persujen kesken. Yrjö hävisi tuon taistelun, niin yllättäen hänen arvonsa muuttuivat täysin Persujen vastaisiksi ja koko puolue on mätä hänen mielestään. Samassa veneessä tuossa taistelussa oli Maarit ja erosi puheenjohtajan paikalta erinäisiin syihin vedoten.
Nämä kaksi persoonaa haluaisivat sanella kaikki asiat diktaattorin tavoin ja suuttuvat, kuin lapset hiekkalaatikolla, mikäli asiat eivät mene heidän mielensä mukaan. Tästä on hyvänä esimerkkinä pettyneen toverin kirjoituksessa mainitsema aikaisempi riitely Keskustan kanssa ja nyt välirikko Persuihin Yrjön osalta sekä Maaritin ero Persujen piirin puheenjohtajan paikalta. Trumpin toiminta on aikalailla samanlaista, kuin tämän voimakaksikon toiminta, valitettavasti! - Toverit
Hyvin kirjoitettu! Älkää äänestäkö vasemmistoa hyvät ihmiset sentään!
- Perusjytky
Tyhjä takki tuppaa kääntyilemään
- vasurivesuri
Harvemmin jään sanattomaksi, mutta nyt! Kaksi keskustelukyvytöntä. Ei voi sanoa "onnea vasemmisto" no, onnea Yrjö ja Maarit.
- Vanhamuitinen
Mitekähän kävi Yrjö Puurunen,loppuiko vuodeosasto Suomussalmen terveyskeskuksesta,meuhkasit että loppuu,haukuit kunnanjohtan vaaleihin sekaantumisesta.Miten kävi tämä tapahtu 4 vutta sitten vuodeosato on vieläkin tuliko ennustettua väärin?
- PartalapsiYrjö
Ryhtyykö nyt partalapsi nimeltään -Yrjö- valehtelemaan ikäänsä, kuten tekee muut partalapset? Yrjöhän on nyttemmin puolueessa, jossa hyyssätään matuja...
Tietysti Yrjö on aivan oikeassa puolueessa (kauanko?) koska vassarit jo aikojen alusta saakka elätyttäneet itsensä veronmaksajien tuella. Niin tekee Yrjökin....hautaan saakka. Eläkeläisenä. - Hohohooo
Melekosia heleppoheikkejä
- kepu-lainen
Ei tainnu muut puolueet ottaa näitä poliitikkoja suojiinsa, pelkäävät katoa vaaleissa.
- plutoonankomentaja
Puurunen löysi sisältään vasemmistolaisen aatteen palon?
Mahdollista, mutta pidän erittäin epätödennäköisenä. Todennäköisimpänä pidän sitä, että joko tieten tai tietämättään on opportunisti. Ottaa tilaisuudesta vaarin pysyäkseen julkisuudessa.. anteeksi, kunnallispolitiikassa. Suomussalmen vasemmistolla ei ole karismaattisia, vahvasti politiikkaan/päätöksentekoon pyrkiviä persoonia. Nyt on... Tullessaan valituksi tulee aiheuttamaan Suomussalmen vasemmistolle "jonkunverran" päänvaivaa. Tämän voi rehellisesti sanoa historiaan vedoten.
Toisenlaisenkin herätyksen, kuin vasemmistolaisen maailmankatomuksen herätyksen hän on vuosien mittaan kokenut. Entisestä maahanmuuton vastustajasta on muotoutunut maailmoja kiertävien ihmisten ymmärtäjä valikoimatta sen kummemmin kiertäjien tarkoitusperiä. - Värikylä
Saadaanko lissää turviksie? Tulloo hyvä ja ylevä olo ku näkköö niitä koavuissaan kompuroevan lumessa, antavat värrie kyllään
- Punakynää
Älkää menkö näitä kameliontteja äänestelemään, takinsuut lepattavat siihenmalliin, blogistin viimeinen säänssi edetä politiikassa
- Inhuttavata
Aika inhua on tämän pariskunnan toiminta
- vasenyrkki
Puurunen kyttää puheejohtaja paikkaa,varmaa luvattu.Miten käynee Holappa on ehdokkaani jos vielä äänestän vasareita ,menee harkintaan.
- ou-tojuttu
Piti saaha kuva lehteen kun alkaa kommariksi, niin sitä pittää.
- Sheikki1
Kuuliinpah tuossa tutun kautta jopa valtuuston puhemiehen on luvattu hänelle. Ei oomituinen häpyö. Lehmänkaoppijas on kaikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?961792- 1181352
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061297Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K781216Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701104IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88903Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän391842- 45837
Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9832Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?133799